Lauri Pekka Hakulinen
(
6. lokakuuta
1899
Turku
?
2. maaliskuuta
1985
Helsinki
) oli
Helsingin yliopiston
suomen kielen professori ja
Sanakirjasaation
johtaja.
[1]
Lauri Hakulisen isa oli poliisikonstaapeli Pekka Hakulinen ja aiti Ida Johanna Hakulinen (o.s. Lempinen).
[2]
Hakulinen kavi koulua
Turun Suomalaisessa Klassillisessa Lyseossa
, josta han valmistui ylioppilaaksi vuonna 1918. Jo kouluaikoina Hakulinen oli kiinnostunut kielesta, ja suomen kielen aikakauslehti
Virittaja
julkaisi kaksi hanen kirjoitustaan vuonna 1916. Toinen koski
astevaihtelua
ja toinen
oikeakielisyytta
. Hakulinen oli muiden koulupoikien kanssa perustamassa useita erilaisia seuroja, mukaan lukien kotiseutuseuran, joka tilasi
Kotiseutu
- ja Virittaja-lehdet.
Hakulinen opiskeli
Helsingin yliopistossa
suomen kielta, suomalais-ugrilaista kielentutkimusta, fonetiikkaa ja
Rooman
kirjallisuutta. Opintojen aikana han teki kesaisin sanankeruumatkoja
Karjalankannaksella
vuosina 1921?1925 ja vuonna 1928
Viroon
ja
Latviaan
asti. Kokemuksistaan Hakulinen kirjoitti keruuohjekirjan
Opas suomen kielen murteiden sanavarain keraajille
, joka toimi teoreettisena pohjana tuleville sanastonkeraajille.
Hakulinen valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1922 ja sai aidinkielenopettajan patevyyden. Han opettikin aidinkielta
Kallion yhteiskoulussa
vuosina 1923?1930. Hakulinen seurasi viela senkin jalkeen tiiviisti aidinkielenopetuksen asioita ja julkaisi 1947
Vilho Myrskyn
kanssa kansakouluun tarkoitetun oppikirjan
Aidinkielemme
. Vuosina 1933?1934 Hakulinen oli
Budapestin yliopiston
suomen kielen opettajana ja vaikutti siihen, etta Helsingin yliopistoon perustettiin
unkarin
ja
viron
lehtoraatit.
Yhteiskunnallisen korkeakoulun
suomen kielen opettajana Hakulinen toimi vuosina 1938?1944.
Virittaja
-lehteen Hakulinen oli kirjoittanut ensimmaisen kerran jo koululaisena, ja vuosina 1921?1971 hanen kirjoituksiaan julkaistiin lehdessa yhta poikkeusta lukuun ottamatta joka vuosi. Hakulisesta tuli vuonna 1924
Virittajan
toimitussihteeri ja vuonna 1937 paatoimittaja
[2]
E. A. Saarimaan
jalkeen, joten kirjoitusten lukuisuus ei siksi ole ihme. Kaikkiaan Hakulinen kirjoitti elamansa aikana yli 200 kirjoitusta Virittajaan, niin suomen kielesta, sukukielista kuin oikeakielisyydestakin.
Vuonna 1934 Hakulinen meni naimisiin Aino Kaarina Heikkilan kanssa, joka oli ennen avioliittoa toissa lahetystoissa. He saivat kaksi lasta:
Kerkon
ja
Aulin
, joka sittemmin seurasi isansa jalanjalkia Helsingin yliopiston suomen kielen professorina. Kotioloissakin Lauri Hakulinen edusti oppinutta kielentutkijaa lausuilemalla sananparsia ja latinankielisia sanontoja. Ideologisesti Hakulinen oli suuressa maarin
kansallisromantikko
, joka kannatti
heimoaatetta
ja kuului
Akateemiseen Karjala-Seuraan
. Siksi ei ole yllattavaa, etta han kannatti oikeakielisyysasioissa kotoperaisyytta ja sepitti itse esimerkiksi sanan
muovi
lainasanan
plastiikki
tilalle.
[3]
[2]
Opetustoimen ohessa Hakulinen toimi
Sanakirjasaation
johtajan apulaisena vuosina 1925?1945 ja jarjesti yliopiston osakuntien kautta sanastonkeruuhankkeita. Itse asiassa Hakulista veikkailtiin jopa saation johtajaksi, mutta fennistiikan mahtimies
E. N. Setala
junaili virkaan oppilaansa
Toivo Kaukorannan
. Kaukoranta ei saanut kuitenkaan tarpeeksi hyvaa tulosta aikaan, joten hanen tilalleen vaihdettiin professori
Martti Rapola
. Hakulinen vastasi silti suureksi osaksi kaytannon tyosta, ja han sai muodollisesti Sanakirjasaation johtajan aseman vuonna 1945. Hakulinen luopui johtajanvirasta vuonna 1962, mutta jatkoi sanakirjatyon seuraamista.
Opiskeluaikanaan Lauri Hakulinen toimi aktiivisesti Akateemisessa Karjala-Seurassa, josta han erosi vuonna 1932 yhdessa
Urho Kekkosen
,
Martti Haavion
,
V. J. Sukselaisen
,
Reino Kuuskosken
,
Kustaa Vilkunan
,
Heikki Hosian
,
Veikko Heiskasen
ja muiden poliittiseen keskustaan suuntautuneiden jasenten kanssa, kun AKS:n enemmisto ei 27. huhtikuuta 1932 pidetyssa kokouksessa suostunut tuomitsemaan
Mantsalan kapinaa
.
Hakulinen oli mukana 1930-luvun alussa perustetussa
Kesayliopistossa
, joka oli useiden tarkeiden kulttuuripoliittisten vaikuttajien seura. Siihen kuuluivat muun muassa Martti Haavio, Hakulisen luokkatoveri jo kouluajoilta, Kustaa Vilkuna ja Urho Kekkonen. Hakulinen toimi Kesayliopiston rehtorina
J. J. Mikkolan
jalkeen. Kesayliopiston miehet myos aktivoivat
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran
ja toteuttivat sanastonkeruuta. Heidan saavutuksiinsa voi viela laskea
Suomen Akatemian
ja sen
kielitoimiston
perustamisen.
Fennistiikassa
Hakulinen oli etenkin vaitoskirjansa osalta jossakin maarin oman tiensa kulkija, silla han haastoi siihen aikaan vallassa olevan
nuorgrammaattisen
nakemyksen nostaessaan vaitoskirjassaan
semantiikan
esiin. Hanen Sanakirjasaation kokoelmiin perustuva vaitoskirjansa
Uber die semasiologische Entwicklung einiger meteorologisch-affektivischen Wortfamilien in den ostseefinnischen Sprachen
(1933) nosti esiin itavaltalaisen
Hans Sperberin
nakemyksia, ja sen hyvaksymisesta tai hylkaamisesta kaytiin vilkasta keskustelua. Vaitoskirja lopulta hyvaksyttiin, ja Hakulinen kirjoitti jatkossakin semantiikasta kirjoituksia, jotka olivat joissakin suhteissa jopa aikaansa edella.
Helsingin yliopistossa Hakulinen toimi dosenttina vuosina 1946?1953 ja professorina 1953?1963.
[4]
Hanen opettajataustastansa nakyi siina, etta Hakulisen luennot olivat selkeita ja johdonmukaisia, joskin joidenkin mielesta myos kuivia. Hanella oli opiskelijoiden keskuudessa paljon vaativamman miehen maine kuin toisella professorilla, Martti Rapolalla. Suomen kielen yliopisto-opetuksen avuksi Hakulinen julkaisi teoksen
Suomen kielen rakenne ja kehitys
(1941?1946), joka nousi hallitsevaan asemaan pitkaksi aikaa. Hakulisen kiistakumppani fennistiikassa ja lahisukukielissa oli hanen kaimansa professori
Lauri Kettunen
, jonka kanssa Hakulinen otti sanallisesti yhteen niin yliopistossa,
Virittajassa
kuin sanomalehdissakin.
Yksi Hakulisen suurista hankkeista oli Sanakirjasaation
Kansankielen sanakirja
. Sen nimi muutettiin myohemmin
Suomen murteiden sanakirjaksi
, ja ensimmainen osa ilmestyi vuonna 1985. Hakulinen ei kuitenkaan ehtinyt enaa nahda pitkallisen sanastamistyon tulosta, silla han kuoli Helsingissa 2. maaliskuuta 1985.
- "Ei suul vallan syara, sil puhutaan kans" (1938)
- Agricolan kieli ja viro (SKS 1942)
- Ita-Kannaksen murresanakirja (kokoajina myos Adolf Neovius ja Veikko Ruoppila; SKS 1984)
- Ita-Karjalan murreopas (Jalo Kaliman ja T. E. Uotilan kanssa; Otava 1942)
- Kansallisten tieteiden noususta Virossa (1942)
- Kielen nakymia (SKS 1970)
- Kielitaitoa suomen kielen opiskelijalle ja opettajalle (SKS 1957)
- Kielivirheen suhteellisuudesta (1938)
- Kirjoituksia suomen kielesta (Osmo Ikolan ja Paavo Ravilan kanssa; SKS 1967)
- Kostea ja kostua (1940)
- Leo Weisgerberin kieliteoriasta (1956)
- Lisia meteorologis-affektisten sanueiden merkityksenkehityksen tuntemiseen (1942)
- Luennot suomen kielen partikkeleista (Helsingin yliopiston suomen kielen laitos 1999)
- Lyhytko vai pitka ensi tavun aantio (1929)
- Meteorologisten sanojen merkitysoppia (1942)
- Mielenkiintoisia sanoja 3 (Sanakirjasaatio 1930)
- Mika on luonteenomaista suomen kielen aannerakenteelle? (1938)
- Nuoha (1939)
- Opas suomen kielen murteiden sanavarain keraajille (SKS 1924)
- Sanakirjatyomaalta 1?2 (Sanakirjasaatio 1936?1937)
- Sanat on kaikki sarvipaita (1938)
- Sanat on kaikki sarvipaita (SKS 1999)
- Sanojen sanottavaa (SKS 1958)
- Suomen kansan sananparsikirja (R. E. Nirvin kanssa; WSOY 1948)
- Suomen kansankielen sanakirjan esitoista (1938)
- Suomen kielen rakenne ja kehitys (1941?1946)
- Suomen sanaston kaannoslainoja (SKS 1969)
- Syttya (1939)
- The structure and development of the Finnish language (1961)
- Aidinkielemme (Vilho Myrskyn kanssa; Otava 1947)
- Studia Finnica
- Finnisch luokka 'Klasse' (1938)
- Les dictionnaires des parlers populaires et la linguistique moderne (1938)
- Uber die semasiologische Entwicklung einiger meteorologisch-affektivischen Wortfamilien in den ostseefinnischen Sprachen (1933)
- ↑
Leino, Pentti: ”Hakulinen, Lauri (1899?1985)”,
Suomen kansallisbiografia, osa 3
, s. 495?497. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004.
ISBN 951-746-444-4
.
Teoksen verkkoversio
.
- ↑
a
b
c
Kuka kukin on 1978
, s. 170.
- ↑
Hakulinen, Auli:
Lauri Hakulinen lahikuvassa.
Virittaja
. Kotikielen Seura.
- ↑
Ellonen, Leena (toim.):
Suomen professorit 1640?2007
, s. 143. Helsinki: Professoriliitto, 2008.
ISBN 978-952-99281-1-8
.
- Virtaranta, Pertti ? Itkonen, Terho ? Pulkkinen, Paavo (toim.):
Verba docent: Juhlakirja Lauri Hakulisen 60-vuotispaivaksi 6.10.1959
. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1959.
- Hakulinen, Lauri:
Sanat on kaikki sarvipaita: Lauri Hakulisen kirjoituksia ja puheita vuosilta 1926?1974
. Toimittaneet Auli Hakulinen, Pentti Leino ja Tiina Onikki. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia, 745. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1999.
ISSN 0355-1768
.
ISBN 951-746-113-5
.
|
---|
| Kansainvaliset
| |
---|
| Kansalliset
| |
---|
| Tieteilijat
| |
---|
| Henkilot
| |
---|
| Muut
| |
---|
|