Tassa artikkelissa tai sen osassa aihetta kasitellaan lahinna Suomen tai suomalaisten nakokulmasta . Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin nakokulmaa yleismaailmallisemmaksi. Lisaa tietoa saattaa olla keskustelusivulla .

Vesihuolto kattaa veden ottamisen pinta - tai pohjavesista , vedenkasittelyn ja veden johtamisen verkostossa vedenkayttajille seka viemaroinnin eli jateveden poisjohtamisen ja kasittelyn. Hulevedet eivat ole enaa vesihuoltoa.

Vesihuolto on valttamaton palvelu jokapaivaisen elaman sujuvuuden kannalta. Puhdas talousvesi , kattava verkosto ja tehokas jatevesien kasittely turvaavat terveytemme ^{selvenna selvenna} ja elintasomme ^{selvenna selvenna} seka minimoivat haitalliset ymparistovaikutukset ^{selvenna [1]} . Organisoitu vesihuolto ja sen jatkuva kehittaminen tuovat toimintavarmuutta yhdessa toiminnan tarkkailun ja valvonnan kanssa. Lainsaadannolla taataan vesihuoltolaitoksen vastuu turvallisten ja tasapuolisten palvelujen tuottajana ^[2] .

Vesihuollon kehitys Suomessa on ollut valtavaa ja se on tuonut suuria kansantaloudellisia saastoja. Vesihuolto on parantanut hygieniaa, saastanyt aikaa veden kantamiselta, vahentanyt tulipaloja ja lisannyt tuotantoa. Kansainvalisesti vertailtuna Suomen vesihuolto on korkeatasoista. ^[3] UNESCOn vuonna 2003 julkaiseman raportin World Water Development Report mukaan Suomessa on maailman paras veden laatu. Veden laadun arvioinnissa huomioitiin muun muassa vesivarat ja laatu, jatevesien puhdistaminen seka lainsaadanto. ^[4] . Maailman vesineuvosto (World Water Council) ja Britannian Centre for Ecology and Hydrology totesivat vuoden 2002 selvityksessaan, etta Suomessa on paras vesihuolto. Tutkimukseen osallistui 147 maata, joiden vesivarojen maaraa ja laatua seka veden saatavuutta, kayttoa ja muun muassa ymparistovaikutuksia arvioitiin. ^[5] Raportit suomalaisten vesihuoltolaitosten vedenhankinnasta ja viemaroinnista ovat olleet saatavissa vesihuollon tietojarjestelmasta (VEETI) vuodesta 2016 lahtien ^[6] .

Suomalaisten kotitalouksien vedenkulutus oli keskimaarin 128 litraa/asukas/vuorokausi vuonna 2010 ^[1] . Tasta suurin osa kuluu henkilokohtaiseen hygieniaan ja WC:n huuhteluun ^[7] . Litra vetta kotiin toimitettuna, pois johdettuna ja puhdistettuna maksaa noin 0,5 senttia ^[1] . Pullotettu vesi maksoi litralta noin 50?300 senttia vuonna 2012. Talousveden ymparistovaikutus on hyvin pieni. Vesihuoltolaitosten hiilidioksidipaastojen maara on noin 20 kgCO ₂ henkiloa kohti vuodessa ^[1] . Talousveden mikrobiologinen laatu on todettu paremmaksi kuin pullotettujen tai lahdevesiautomaattien vesien laatu ^[8] .

Vesihuolto Suomessa [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Historiaa [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Perinteiset kaivot ja kaymalat juontavat juurensa Suomessa keskiajalle . Vetta otettiin pihakaivoista tai kuljetettiin hevosella puutynnyreissa yleisista kaivoista. Pyykkia pestiin talvisaikaan joen tai jarven rannalla avannossa. Puurakenteisissa kaupungeissa oli usein tulipaloja, ja palopaikoille vesi tuotiin tynnyreissa tai ampareissa. 1800-luvulla vaivasivat kaupunkeja usein lavantauti- ja koleraepidemiat, jotka johtuivat huonosta hygieniasta ja viemareiden puutteesta. Varhaisimpina viemareina toimivat luonnon purot ja uomat, avoviemarit tai esimerkiksi puukannella peitetyt kivilla vahvistetut ojat. Yleiseen kayttoon puuseet tai vastaavat tulivat vasta 1800-luvun lopulla. Ennen varsinaisen viemarilaitoksen syntya kaytettiin Turussa 1830-luvun alkupuolella puisia viemareita lahinna sade- ja maavesien johtamiseen. ^[3]

Suomen teollistumisen ja kaupunkien kasvun myota lisaantyi tarve jarjestaa vedenhankintaa ja viemarointia asutuskeskuksiin 1800-luvun loppupuolella. Vesihuollon kehittamiseen ryhdyttiinkin kolmesta syysta: ”palo, jano ja terveys”. 1870-luvulla aloitettiin Helsingin kaupungin vesijohdon rakentaminen ja vuonna 1875 rakennettiin ensimmainen yleinen viemari. Suomen ensimmainen kaupunkien vesilaitos aloitti toiminnan Helsingissa vuonna 1876. 1800-luvun lopulla vesilaitosten rakentamisen ja laajenemisen myota menettivat kuolinsyyna merkitystaan monet veden valityksella leviavat tartuntataudit. Myos imevaiskuolleisuus laski kaupungeissa. Lahden kaupunki ryhtyi ensimmaisena puhdistamaan laajamittaisesti jatevesiaan vuonna 1910. ^[3]

“Maaseudulla vesihuollon kehittyminen on perustunut erityisesti karjatalouden tarpeisiin: sahkon jalkeen maatiloille tuli vesijohto ensin navettaan, sitten viemarointi asuntoon ja viimeksi vesijohto asuntoon.” 1950-luvulta lahtien muoviputkien tultua markkinoille oli taloudellisesti mahdollista rakentaa vesijohtoverkostoja. ^[3]

1970- ja 1980-luvuilla jatevedenpuhdistus kehittyi merkittavasti, kun ravinteiden poisto yleistyi koko Suomessa. Myos vedenhankinta kehittyi voimakkaasti 1960?1980-luvuilla. ^[3]

Vesihuollon jarjestaminen [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Vesihuollon jarjestamisesta alueellaan vastaa kunta, ja varsinaisista vesihuoltopalveluista huolehtii vesihuoltolaitos kunnan hyvaksymalla toiminta-alueellaan. Kunta osallistuu alueelliseen vesihuollon yleissuunnitteluun. Kunnalla on lisaksi vastuu vesihuollon yleisesta kehittamisesta, ja kaytannossa kunta ja vesihuoltolaitokset laativat yhteistyossa kunnan vesihuollon kehittamissuunnitelman. Kehittamissuunnitelmasta ilmenee, mitka kunnan alueet ovat tulossa ja milla aikataululla vesihuoltopalvelujen piiriin. Kiinteiston omistaja tai haltija vastaa kiinteistonsa vesihuollosta ja -laitteistosta liittamiskohtaan saakka. Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella oleva kiinteisto on paasaantoisesti liitettava laitoksen vesijohtoon ja viemariin. Kaikki laitokset, joilla on vahvistettu toiminta-alue ovat nahtavilla vesihuoltolaitostietojarjestelmasta (VEETI). ^[9] Laissa saadetyin perustein kiinteisto voi saada kunnan ymparistonsuojeluviranomaiselta liittamisvelvollisuudesta vapautuksen. ^{[2] [10]} Noin 90 % vaestosta kuului jarjestetyn talousvesihuollon piiriin vuonna 2007 ja noin 80 % talouksista jarjestetyn jatevesihuollon piiriin ^[11] . Haja-asutusalueilla jatevesihuolto on jarjestetty yksittaisten kiinteistojen omilla ratkaisuilla ^[12] .

Suomessa on sovellettu useita erilaisia vesihuollon organisointimalleja. 1980-luvulta lahtien on toiminnan muuttamisessa ollut suuntaus kunnan virastoina toimivista laitoksista kuntien omistamiin liikelaitoksiin ja osakeyhtiomuotoisiin vesihuoltolaitoksiin. Vesihuoltolaitoksen toimintamuotona voi olla kunnallinen liikelaitos, kunnan kirjanpidollisesti eriytetty yksikko, vesiosuuskunta ja -yhtyma, kuntayhtyma ja osakeyhtio seka tukkuyhtio ja usean kunnan muodostamia alueellinen vesihuoltolaitos. ^{[13] [3]} Kunnallisen vesihuoltolaitoksen kirjanpito tulee eriyttaa kunnan kirjanpidossa, ja laitoksen on laadittava erillinen tilinpaatos ^[2] . Talla varmistetaan maksujen muodostumisen valvonta ^[10] .

Maaseudulla yhteisesti jarjestetysta vesihuoltopalvelusta huolehtivat usein asiakkaiden omistamat osuuskunnat. Myos vesiosuuskunnat vastaavat laadukkaan talousveden toimittamisesta ja jatevesihuollosta, ja niita koskevat samat velvollisuudet ja laatuvaatimukset kuin kunnallisia laitoksia. Myos vesiosuuskunnan toiminta-alueella kiinteistolla on paasaantoisesti velvollisuus liittya verkostoon. ^[14]

Vuonna 2007 toimi Suomessa noin 1500 vesihuoltolaitosta, joista noin 400 oli kuntien laitoksia ja loput asiakkaiden omistamia osuuskuntia. Viemarilaitoksia oli puolestaan noin 650, joista suurin osa oli kuntien laitoksia. ^[11] Vesiosuuskuntien maara on kasvanut nopeaan tahtiin, silla vuonna 2012 oli vesiosuuskuntien maara jo noin 1400 ^[15] .

Vesihuollon alueellista yhteistyota tehdaan runsaasti kuntien valilla. Esimerkiksi vesihuollon alueellinen yleissuunnitelma kattaa usean kunnan vaihtoehtoja jarjestaa vedenhankinta, verkosto ja jatevesien kasittely parhaalla mahdollisella tavalla, seka muun muassa huomioi toimintavarmuuden ja kriisivalmiuden tarpeet. ^{[2] [10]}

Lainsaadanto [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Vesihuoltolaissa saadetaan vesihuollon kehittamisesta, jarjestamisesta, hoitamisesta ja asiakassuhteisiin liittyvista asioista. Vesihuoltolakiin koskee kaikkia yhdyskunnan vesihuollosta huolehtivia laitoksia, myos pienia vesiosuuskuntia . Lakia sovelletaan asutuksen vesihuoltoon ja siihen rinnastettavaan elinkeino- ja vapaa-ajantoiminnan vesihuoltoon. ^{[2] [10]} Muita vesihuoltoa koskevia lakeja ovat mm. terveydensuojelulaki ^[16] , ymparistonsuojelulaki ^[17] , vesilaki ^[18] seka maankaytto- ja rakennuslaki ^[19] ja naiden lakien nojalla annetut asetukset (talousvesiasetus, vesityokorttiasetus, yhdyskuntajatevesiasetus).

Vesihuoltomaksut [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Vesihuoltolain mukaan vesihuoltopalveluiden kustannukset on katettava maksuilla pitkalla aikavalilla ja omistajalle voidaan tulouttaa kohtuullinen tuotto. Maksujen tulee olla myos kohtuulliset ja tasapuoliset. ^[2] Vesihuoltolaitoksen kustannukset muodostuvat kaytto- ja yllapitokustannuksista seka investointikustannuksista sisaltaen vesihuoltotoiminnan kustannukset raakaveden hankinnasta jateveden kasittelyyn , yllapidon ja tarkkailun seka henkilosto- ja hallintokulut. Naiden lisaksi vesihuoltolaitoksilla on rahoituskuluja (korot, lyhennykset). ^[1] Asiakkailta perittavat vesihuoltomaksut koostuvat ^{[1] [2] [20]} :

• veden kayttomaksusta eli vesimaksusta ja jatevesimaksusta, jotka ovat kaikilla vesihuoltolaitoksilla pakollisia ja perustuvat kaytetyn veden maaraan ja laatuun,
• kiinteasta perusmaksusta, jolla katetaan vesihuoltopalvelujen jarjestamisen kustannukset, tai vesimittarivuokra,
• kertaluontoisesta liittymismaksusta, jolla katetaan uuden verkoston rakennuskustannuksia,
• palvelumaksuista vesihuoltolaitoksen palveluista ja toimenpiteista.

Vesihuoltolaitoksen asiakas eli liittyja laatii vesihuoltolaitoksen kanssa liittymis- ja kayttosopimuksen. Sopimus kattaa laitokseen liittymisen, liittymisehdot ja palvelujen kayton, ja siina viitataan laitoksen yleisiin toimitusehtoihin. Vesihuoltolaitoksien yleisissa toimitusehdoissa on maarayksia vesihuoltolaitoksen verkostoon liittamisesta seka laitoksen palvelujen toimittamisesta ja kayttamisesta, vastuista ja velvollisuuksista seka maksuista. Yleiset toimitusehdot tulee olla lain mukaan tasapuolisia ^{[2] [20]} .

Vesihuoltolaitosten laatuvaatimukset, lupaehdot ja tarkkailu [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Vesihuoltolaitoksen tulee huolehtia, etta laitoksen toimittama talousvesi tayttaa terveydensuojelulaissa saadetyt laatuvaatimukset. Lisaksi vesihuoltolaitoksen tulee tarkkailla kayttamansa raakaveden maaraa ja laatua, laitteiston kuntoa seka veden havikkia laitoksen verkostossa. ^[2] Laitoksen tekema jatkuva oma kayttotarkkailu ja viranomaisten valvontatarkkailu on kuvattu valvontatutkimusohjelmassa, jonka laativat vesihuoltolaitos ja kunnan terveydensuojeluviranomainen ^[21] . Vesihuoltolaitokset raportoivat toimittamansa veden laadusta kuluttajille esimerkiksi alueella ilmestyvissa lehdissa ja verkkosivuillaan. Talousveden laatua valvovat kuntien terveydensuojeluviranomaiset ^[2] .

Jateveden puhdistaminen ja vesistoon laskeminen edellyttavat ymparistolupaa, jossa toiminnan ehdot maaritellaan. Lupaehdoissa maarataan mm. vesistoon laskettavan jateveden laadusta, kirjanpidosta ja raportoinnista, melu- ja hajuhaittojen rajoittamisesta ja mahdollisista toiminnan aiheuttamien haittojen korvauksista. Ymparistonsuojeluasetuksessa ^[22] on maaritetty tarkemmin ymparistoluvan antava viranomainen ja mahdollisen YVA-selvityksen tarve perustuen puhdistamon kokoon. Puhdistamoiden toimintaa valvovat alueelliset ELY-keskukset. Puhdistustuloksen ja puhdistamotarkkailun vahimmaisvaatimukset on maaritelty valtioneuvoston asetuksessa yhdyskuntajatevesista ^[23] mutta puhdistamoiden omien lupaehtojen vaatimukset puhdistustuloksesta ovat paasaantoisesti tata ankarammat. Tiedot jatevedenpuhdistamoille tulevasta ja vesistoon lasketusta kuormituksesta ovat saatavilla ymparistohallinnon OIVA-tietokannasta ^[24] ja useat vesihuoltolaitokset julkaisevat lisaksi verkossa vuosiraporttejaan. Myos jateveden puhdistuksessa muodostuvan puhdistamolietteen kasittelya, hyodyntamista ja laadunvalvontaa saannellaan tarkasti.

Vesihuoltolain mukaisia valvontaviranomaisia ovat elinkeino-, liikenne- ja ymparistokeskukset seka kunnan terveydensuojeluviranomainen ja kunnan ymparistonsuojeluviranomainen. Viranomaiset valvovat vesihuoltolaitosten ja kuntien toimintaa. Lisaksi kuluttaja-asiamies valvoo kuluttajansuojasaannosten noudattamista kuten oikeutta veden toimittamisen tai jateveden poisjohtamisen keskeyttamiseen, ja kilpailuviranomaiset valvovat mahdollisia kilpailunrajoituksia. ^{[2] [10]}

Riskienhallinta ja turvallisuus [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Vesihuollon toiminnan ja talousveden laadun turvaamiseksi on monia tyokaluja. Avainasemassa ovat vedenjakelun ja viemaroinnin keskeytymattomyys, talousveden riittavyys ja terveellisyys seka varautuminen poikkeaviin olosuhteisiin. Vesihuoltolaitosten jakeluvarmuus on Suomessa keskimaarin hyva, silla jakelukatkosten kesto oli noin 10 minuuttia asiakasta kohden vuonna 2010. ^[1]

Jo vesihuoltopalvelujen suunnitteluvaiheessa on tavoitteena rakentaa varmatoiminen jarjestelma. Lisaksi toimintaa kehitetaan ja turvataan, toiminnan riskeja kartoitetaan ja haittoja ehkaistaan erilaisilla suunnitelmilla ja toimenpiteilla. Lakisaateisia suunnitelmia ovat:

• erityistilannesuunnitelma ^[16] (lisaa tietoa: ^{[25] [26] [27]} ),
• kunnan valmiussuunnitelma ^[28] (lisaa tietoa: ^[29] ),
• valvontatutkimusohjelma ^[16] (lisaa tietoa: ^[21] ),
• velvoitetarkkailuohjelma ^[22] ,
• sammutusvesisuunnitelma ja pelastussuunnitelma ^[30] (lisaa tietoa: ^{[31] [32]} )
• varautumissuunnitelma ^{[2] [26] [33]} ,

seka vapaaehtoisia suunnitelmia ovat:

• kunnan vesihuollon kehittamissuunnitelma ^[2] (lisaa tietoa: ^[34] ),
• riskienhallinta ^{[35] [36] [33]} ,
• pohjavesialueen suojelusuunnitelma ^[37] ja
• kriisiviestintasuunnitelma ^[38] .

Vesityokortin suorittaminen on myos osaltaan lisannyt vesilaitoksilla toimivien henkiloiden tietoa riskeista ja vesihygieniasta ^{[39] [40]} .

Lahteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]