Tammisaaren vankileiri , myohemmin Tammisaaren pakkotyolaitos , oli Tammisaaressa Dragsvikin kasarmialueella vuosina 1918?1940 toiminut vankila . Leiri perustettiin vangittuja punakaartilaisia varten sisallissodan loppumainingeissa toukokuussa 1918. Myohemmin laitokseen sijoitettiin myos tavallisia rikollisia, mutta vuosina 1920?1939 vangit olivat paaasiassa poliittisesta toiminnasta tuomittuja vasemmistolaisia ja vuosina 1939?1940 epaluotettavina turvasailoon otettuja.

Vankileiri [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Tammisaaren vankileiri oli alun perin tilapainen sijoituspaikka, johon koottiin valtiollisista rikoksista epailtyja sisallissodassa taistelleita punakaartilaisia tai Suomen sosialidemokraattisen puolueen paikallishallintoon kuuluneita henkiloita. Enimmillaan Tammisaaren vankileirilla oli 20.?24. kesakuuta vuonna 1918 yhteensa 8 597 vankia eli 11 prosenttia punavankien kokonaismaarasta. Maara laski 1920-luvun alussa armahdusten vuoksi. Valtiorikosoikeudet aloittivat toimintansa 8. heinakuuta 1918, ja elokuussa tuomittiin paivittain yli 200 vankia. Vangeilla ei ollut puolustusta ja tuomiot olivat 4 vuotta tai yli 6 vuotta kuritushuonetta, yli tuhat sai yli 6 vuotta, joka kymmenes oli alle 18-vuotias. Kokonaisuudessa Tammisaaressa tuomittiin yli 6 000 vankia, jonka takia kokonaismaara laski. Olot vankileirilla olivat poikkeuksellisen surkeat ja kuolleisuus korkea: vankeja kuoli nalkaan ja tauteihin kesakuun ja joulukuun valisena aikana vuonna 1918 yhteensa 2 873 henkea, eli noin joka kolmas. ^[1] Nuorin vanki oli ollut 15-vuotias poika ja vanhin 73-vuotias mies, molemmat kuolivat leirilla. Vuoden 1918 kokonaismaara kuolleista oli 3 023 vankia, joista 31 vankia oli teloitettu ja joitakin oli ammuttu pakoyrityksesta aidalle kyselematta (maarasta ei tietoa). Toukokuussa 1918 teloitettujen joukossa oli tyovaenliikkeen aktiivisia johtajia. ^[2]

Vankileiri oli alun perin huonosti suunniteltu. Sen henkilokuntaa vasta haalittiin kasaan samalla, kun vankeja jo lahetettiin sinne junalla. Ahtaissa ja tukahduttavissa harkavaunuissa matkustaminen rasitti vankeja. Matka ja leirin huono hygienia aiheutti punatautia ja toisintokuumetta , ja aliravitsemus lisasi kuolleisuutta. Myos ruokahuolto petti heti eika aluksi ollut tarjolla alkeellisintakaan hygieniaa taikka edes sairastupaa. Pesulle ei saanut menna edes meren rantaankaan. Ruokalahetykset sallittiin vasta heinakuun alussa, kun kuolleita oli jo puoli tuhatta. Tassa vaiheessa huono hygienia alkoi kuitenkin niittaa uhreja, ja kuolleisuus oli seitsenkertainen verrattuna kesakuun alkuun. Monet vangit muistelevat “kalliokalaa”, lipeakalaa , josta liotettiin vihattua keittoa. Vangeille tarjottiin myos akanoista leivottua leipaa , “murikkaa”, joka rikkoi heidan suolistonsa . ^[3]

Oloihin saatiin muutosta vasta, kun leirin tilanteesta oli julkaistu tietoja Ruotsissa . Tiedot olivat peraisin leirin ylilaakarin Robert Tigerstedtin salaisesta raportista, jonka Vaino Tanner vuoti ruotsalaisille. Tigerstedtin mukaan kuolleisuutta selitti ensi sijassa huono hygienia, eivat niinkaan kulkutauti epidemiat . Paljastuksen myota tapahtui muutoksia, tarkeimpana se, etta vastuu leirista tuli siviiliviranomaisille armeijan sijaan. ^[3]

Pakkotyolaitos [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Vuoden 1923 syksysta lahtien laitokseen lahetettiin myos rikoslain nojalla tuomittuja ”tavallisia” vankeja. Samoihin aikoihin alettiin vankilaan lahettaa myos maanpetoksellisesta toiminnasta tuomittuja kommunisteja, joista ensimmainen suurempi era, 200 vankia, oli pidatetty kesalla 1923 "Kallion leikkauksen" seurauksena. Vuonna 1928 pidatettiin kaytannossa koko SKP:n johto eli Suomen byroo .

Poliittisten vankien ”Tammisaaren yliopisto” [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Sisallissodan punavankeja alettiin keskittaa Tammisaareen vuonna 1921. Poliittiset vangit saivat tuolloin erillisen "valtiollisen vangin" statuksen, joka oikeutti muun muassa pienempiin tyovaatimuksiin ja sanomalehtien tilaamiseen. Valtiolliset vangit erotettiin muista vangeista. Poliittiset vangit muodostivat laitokseen salaisen organisaation, jota johti Tammisaaren paaneuvosto. Paaneuvoston alaisuudessa toimivat kasarmi- ja tyopaikkaneuvostot. Paaneuvosto edellytti tovereilta ankaraa kuria, ja silla oli vaikutusvaltaa puolueasioissa myos vankilan ulkopuolella. ^[4]

Poliittiset vangit pyrkivat kayttamaan mahdollisimman paljon aikaa opiskeluun. Vankila opittiinkin tuntemaan nimella Tammisaaren yliopisto . Opiskelu vaikeutui sita mukaa, kun oikeistoradikalismi Suomessa nousi. 1920-luvun alussa vangit saivat marxilaista kirjallisuutta kayttoonsa myos laillista tieta. Tama loppui vuosikymmenen lopussa: laitoskirjaston valikoima kaventui, Kominternin ”kolmannen kauden” ohjelman mukainen opiskelu kiellettiin, johtavia vankeja siirrettiin muualle ja tyovelvollisuutta lisattiin. ^[4]

Vankilaan salakuljetettiin poliittista kirjallisuutta, jota kaytettiin opiskelun ja keskustelujen pohjana. Koulutetuimmat vangit toimivat opettajina. Vangit myos valmistivat itse oppimateriaalia asiantuntevan vangin sanelun pohjalta kasin kirjoittaen. Kasin kaymalapaperille kirjoitettuja teksteja salakuljetettiin myos ulos vankilasta. Lisaksi vangit julkaisivat omaa, kerran kuukaudessa ilmestynytta Elamaa yossa -nimista lehteaan.

Vankien nalkalakot 1929 ja 1933 [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Paaartikkeli: Tammisaaren pakkotyolaitoksen nalkalakko 1933

Marraskuussa 1929 laitoksen poliittiset vangit jarjestivat nalkalakon , jolla tahdattiin vankien heikennetyn aseman parantamiseen. Laitoksen 115 poliittisesta vangista lakkoon osallistui lahes sata, joista muutama luopui ennen lakon loppumista. Nalkalakko kesti kahdeksan paivaa ja sen aikana joitakin vankeja pakkoruokittiin . Vankilan ulkopuolella olleet kommunistit pyrkivat jarjestamaan nalkalakon tueksi yleislakon, mutta yritys epaonnistui.

Nalkalakon jalkeen tilanne jatkui kireana. Seuraavana vuonna kommunistilakien myota vasemmistolaisten toiminta yhteiskunnassa vaikeutui ja tiukentuneiden otteiden johdosta vangit eivat uskaltaneet asettua nakyvaan vastarintaan. Ulkopuolella kommunistien pidatysten myota heidan toimintansa lamaantui. Kesalla 1930 pakkotyolaitoksessa oli 160 vankia.

1930-luvun alun aikana Lapuan liikkeen ja IKL:n ymparille jarjestaytynyt oikeisto sai painostettua poliittisten vankien oloihin huomattavia heikennyksia. Myos Tammisaaren vankilassa vankien oikeuksia kavennettiin entisestaan: muun muassa kirjojen ja lehtien lukemista rajoitettiin, ulkoiluaikoina edellytettiin sotilaallista kuria ja vankein valista kommunikaatiota rajoitettiin. Lisaksi otettiin kayttoon entista voimakkaampia ruumiillisia rangaistuksia, kuten raippa- ja pimeakoppirangaistuksia. Vuonna 1931 laskettiin myos pakkotyon yksikkoarvoa (tuntipalkkaa), joten vankien oli tyoskenneltava enemman kustantaakseen ruoka- ja vaatemenonsa vankilassa. ^[5]

Vuoden 1933 heinakuussa kommunistivangit aloittivat uuden nalkalakon. Laitoksessa oli tuolloin yhteensa noin 600 vankia, joista 374 osallistui lakkoon. Vankien pakkoruokinta aloitettiin 11 vuorokauden kuluttua, ja se aiheutti neljan vangin kuoleman. Useimmat kuolleista tukehtuivat letkulla keuhkoihin valutettuun maitoon. Seuraavan pakkoruokintakierroksen alkaessa vangit lopettivat lakkonsa. ^[6]

Turvasailoaika 1939?1940 [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Vankimaara nousi uudelleen joulukuun alussa 1939 talvisodan ajaksi. Poliittisesti epaluotettavina pidettyja henkiloita pidatettiin ja suljettiin turvasailoon eri vankiloihin, ja osa heista sijoitettiin Tammisaareen. Turvasailovangit vapautettiin huhtikuussa 1940. Myohemmin vuonna 1940 pakkotyolaitos lakkautettiin ja puolustusvoimat otti alueen varuskuntakayttoon.

Lahteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

• Krekola, Joni:  Stalinismin lyhyt kurssi : Suomalaiset Moskovan Lenin-koulussa 1926-1938 . Vaitoskirja. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura SKS, 2006. ISBN 9789517468640 .
• Kahkonen, Sirpa:  Vihan ja rakkauden liekit - kohtalona 1930-luvun Suomi . Helsinki: Otava, 2010. ISBN 978-951-1-24275-8 .
• Parkkari, Nestori :  Vakivallan vuodet: Muistelmat Tammisaaren vankilassa , s. 256. Tampere: Kansankulttuuri , 1961.
• Railo, Pekka (toim. Pekka Tuomikoski):  Valkoisten vankina . Helsinki: Minerva Kustannus, 2011. ISBN 978-952-492-4597 . Kustantajan esittely .
• Rislakki, Jukka:  Maan alla . Helsinki: Love Kirjat, 1985. ISBN 951-835-099-X .
• Tammisaaren punavankimuistomerkki tammisaari1918.com . Arkistoitu 28.9.2007. Viitattu 30.11.2007.

Viitteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Kirjallisuutta [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

• Eerola Jouni: Tammisaari 1918, Tammisaaren 70-vuotismuistotapahtuman keskustoimikunnan historiatoimikunta . 1988, Lomaketyo Oy, ISBN 951-99958-1-1 .
• Lindholm, Sture:  Vankileirihelvetti Dragsvik ? Tammisaaren joukkokuolema 1918. (Fanglagerhelvetet i Dragsvik ? massdoden i Ekenas 1918) . Suomentanut Anu Koivunen. Jyvaskyla: Atena, 2018. ISBN 978-952-300-365-1 .
• Lindholm, Sture & Toivanen, Cecilia:  Punavankila : Tammisaaren pakkotyolaitos 1918?1930 . Alkuteos: Ekenas Universitetet : Dar inbordeskriget inte slutade 1918 . Suomentanut Anu Koivunen. Jyvaskyla: Atena, 2024. ISBN 978-951-1-47068-7 .
• Naisia turvasailossa: Poliittisena naisvankina Suomessa 1930-1944 . Toimittanut Ulla-Maija Peltonen. Art House 1989. 224s
• Tuominen Arvo :  Maan alla ja paalla : Muistelmia vuosilta 1921?1933 . Helsinki: Tammi, 1958.

Aiheesta muualla [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

• Tietoa Tammisaaren vankileirin asiakirjojen tutkimisesta (Arkistolaitos)
• Tammisaaren vankileiri ? Tammisaaren punavankimuistomerkin Hoitoyhdistyksen kotisivut
• Espanjantauti tappoi noin 4500 punavankia ^{[ vanhentunut linkki ]} . Turun Sanomat 20.5.2007.
• Saarimaki, Pasi: Maisterispunavangin muistelmat Kirja-arvostelu teoksesta Railo, Pekka; Tuomikoski, Pekka (toim.): Valkoisten vankina. Paivakirja Kokkolan ja Tammisaaren punavankileireilta. Minerva Kustannus Oy, 2011. (Agricolan kirja-arvostelut 5.1.2012)