Supertramp
on brittilainen pop/rockyhtye, joka perustettiin vuonna 1969 nimella "Daddy". Yhtye nousi maailmanmaineeseen vuoden 1979 albumillaan
Breakfast in America
. Se on soittanut yhdessa viela 2010-luvulla.
Supertrampin perusti pianisti ja laulaja
Rick Davies
vuonna 1969. Han oli ollut yhtyeessa nimelta Joint, jota rahoittanut hollantilainen miljonaari Stanley August Miesegaes piti Daviesia lupaavana ja tarjoutui rahoittamaan Daviesin seuraavaakin yhtyetta. Davies laittoi hakuilmoituksen
Melody Maker
-lehteen, ja yhtyeeseen liittyivat kitaristi
Richard Palmer
, lyomasoittaja
Robert Millar
ja laulaja/basisti
Roger Hodgson
. Yhtyeen nimi oli aluksi Daddy, mutta sekaannuksien valttamiseksi Davies vaihtoi nimeksi Supertramp walesilaiskirjailija
William Henry Daviesin
kirjan mukaan.
[1]
Supertramp teki vuonna 1970 levytyssopimuksen
A&M Recordsin
kanssa, ja yhtyeen esikoisalbumi
Supertramp
julkaistiin samana vuonna. Progressiivista rockia sisaltanyt albumi ei myynyt erityisen hyvin. Palmer ja Millar jattivat yhtyeen, Hodgson vaihtoi basson kitaraan, ja yhtyeeseen liittyivat basisti
Frank Farrell
, lyomasoittaja
Kevin Currie
ja puhallinsoittaja
Dave Winthrop
. Yhtyeen toinen albumi
Indelibly Stamped
(1971) ei sekaan ollut myyntimenestys, ja rahoittaja Miesegaes hylkasi yhtyeen.
[1]
Kun useimmat soittajatkin olivat jattaneet Supertrampin, Davies ja Hodgson perustivat uuden kokoonpanon, jossa Davies soitti pianoa ja lauloi, Hodgson soitti kitaraa, sahkopianoa ja lauloi,
Dougie Thomson
soitti bassoa,
Bob C. Benberg
soitti rumpuja ja lyomasoittimia, ja
John Anthony Helliwell
soitti puhallinsoittimia ja kosketinsoittimia. Uusi kokoonpano soitti aiempaa popmaisempaa musiikkia.
Crime of the Century
(1974) oli Supertrampin kaupallinen lapimurto, ja silta julkaistiin singlet ”Dreamer” ja ”Bloody Well Right”. Albumi
Crisis? What Crisis?
(1975) myi hiukan edeltajaan vahemman, mutta
Even in the Quietest Moments...
(1977) antoi yhtyeelle listahitin kappaleella ”Give a Little Bit”. Samalla yhtyeesta oli tullut arvostettu live-esiintyja.
[1]
Vuoden 1979 albumi
Breakfast in America
nosti Supertrampin supertahteyteen. Albumi nousi
Billboardin
listaykkoseksi ja myi nelja miljoonaa kappaletta Yhdysvalloissa seka platinaa Kanadassa, Ranskassa, Saksassa ja Isossa-Britanniassa. Myos singlet ”Goodbye Stranger”, ”Take the Long Way Home” ja ”The Logical Song” olivat top-20-hitteja. Seuraavan albumin
...Famous Last Words...
(1982) jalkeen Hodgson lahti soolouralle.
[1]
Hodgsonin lahdon jalkeen Supertramp julkaisi 1980-luvulla viela kaksi albumia, kunnes myos Davis jatti sen. Davies kokosi yhtyeen uudelleen vuonna 1996, ja kokoonpanossa olivat myos Helliwell, kitaristi
Mark Hart
ja lyomasoittaja
Jesse Siebenberg
. Yhtye teki konserttikiertueen ja sen jalkeen uudet studioalbumit
Some Things Never Change
(1997) ja
Slow Motion
(2002). Vuonna 2010 Supertramp palasi jalleen yhteen maailmankiertueelleen, tosin edelleen ilman Hodgsonia.
[1]
- Rick Davies
- laulu, kosketinsoittimet, huuliharppu, piano, sahkopiano, urut, taustalaulu (1969-1988, 1996-2002, 2010-)
- Bob Siebenberg
rummut, lyomasoittimet, taustalaulu (1973-1988, 1996-2002, 2010-)
- John Helliwell
saksofonit, taustalaulu, puhallinsoittimet, puupuhallinsoittimet, kosketinsoittimet, laulu, vaskipuhaltimet, klarinetit, melodica, MC (1973-1988, 1996-2002, 2010-)
- Mark Hart
laulu, kosketinsoittimet, kitarat, taustalaulu (1985-1988, 1996-2002, 2010-)
- Carl Verheyen
kitarat, taustalaulu (1985-1986, 1996-2002, 2010-)
- Cliff Hugo
basso, bassokitara (1996-2002, 2010-)
- Lee Thornburg
trumpetit, pasuunat, tuba, melodica, ylimaaraiset kosketinsoittimet, taustalaulu, vaskipuhaltimet (1996-2002, 2010-)
- Jesse Siebenberg
laulu, kosketinsoittimet, kitara, lyomasoittimet, taustalaulu (1997-2002, 2010-)
- Gabe Dixon
laulu, kosketinsoittimet, lyomasoittimet, taustalaulu (2010-)
- Cassie Miller
taustalaulu (2010-)
- Roger Hodgson
laulu, kosketinsoittimet, kitarat, pianot, sahkokitarat, akustiset kitarat, bassokitarat, sello, flageolet (1969-1983)
- Richard Palmer-James
sahkokitara, akustinen kitara, balalaika, laulu (1969-1971)
- Keith Baker
rummut, lyomasoittimet (1969-1970)
- Robert Millar
lyomasoittimet, huuliharppu(1970-1971)
- Dave Winthrop
huilut, saksofonit, laulu (1970-1973)
- Kevin Currie
lyomasoittimet (1971-1973)
- Frank Farrell
bassokitara, piano, harmonikka, taustalaulu(1971-1972)
- Dougie Thomson
basso, taustalaulu, ylimaarainen taustalaulu (1972-1988)
- Tom Walsh
rummut, lyomasoittimet (1996-1997)
- Scott Page
saksofoni, puupuhaltimet, kitara, taustalaulu, huilu (1983-1986)
- Fred Mandel
kosketinsoittimet, kitara, taustalaulu (1983)
- Marty Walsh
kitara, taustalaulu (1984-1988)
- Brad Cole
kosketinsoittimet, saksofoni (1986-1988)
- Steve Reid
lyomasoittimet (1987-1988)
- Supertramp Portrait
(
Arkistoitu
? Internet Archive) Lyhytfilmi Supertrampin (tuolloin viela nimella Daddy) esiintymisesta PN Clubilla Munchenissa 14.12.1969 (10 min 22 s).
Studioalbumit
|
|
Livealbumit
|
|
Kokoelmat
|
|
Videot ja DVD:t
|
|
Singlet
|
- ”Forever”
- ”Land Ho”
- ”Dreamer'”
- ”Bloody Well Right”
- ”Lady”
- ”Ain’t Nobody But M”
- ”Give a Little Bit”
- ”Babaji”
- ”From Now On”
- ”The Logical Song”
- ”Breakfast in America”
- ”Goodbye Stranger”
- ”Take the Long Way Home”
- ”Dreamer (live)”
- ”Breakfast in America (live)”
- ”Take the Long Way Home (live)”
- ”It’s Raining Again”
- ”Don’t Leave Me Now”
- ”Crazy”
- ”My Kind of Lady”
- ”Still in Love”
- ”Cannonball”
- ”Better Days”
- ”I’m Beggin' You”
- ”Free as a Bird”
- ”School”
- ”Give a Little Bit”
- ”You Won, I Lose”
- ”Listen to Me, Please”
- ”Slow Motion”
|
Musiikkivideot
|
- "All Along The Watchtower"
- "Dreamer"
- "Lady"
- "Give a Little Bit"
- "Babaji"
- "Fool's Overture"
- "Goodbye Stranger"
- "The Logical Song"
- "Breakfast in America"
- "Take The Long Way Home"
- "It's Raining Again"
- "My Kind of Lady"
- "Don't Leave Me Now"
- "Cannonball"
- "Better Days"
- "Brother Where You Bound"
- "I'm Beggin' You"
- "Free as a Bird"
- "School"
|