Shankill Roadin pommi-isku
oli terroriteko
Belfastissa
vuonna 1993.
IRA
:n asettama pommi rajahti kalakaupassa
Shankill Road
illa 23. lokakuuta 1993. Kohteena oli lojalistiryhman kokous, joka piti pitaa kalakaupan ylakerrassa. Tarkein kohde oli Johnny Adair, Ulster Freedom Fighters'-nimisen ryhman johtaja. Kokous oli kuitenkin siirretty, mutta IRA ei tiennyt asiasta. Pommin veivat paikoilleen Sean Kelly ja Thomas Bagley. Kellyn myohemman kertomuksen mukaan heidan tarkoituksenaan oli varoittaa kaupan asiakkaita jotta nama ehtisivat ulos ennen rajahdysta. Pommi kuitenkin rajahti kun Bagley oli kumartuneena sen ylle, ja han sai surmansa samoin kuin yhdeksan sivullista.
[1]
Sinn Feinin johtaja Gerry Adams puhui Bagleyn hautajaisissa "nuoren isanmaanystavan tekemasta uhrauksesta".
[2]
Kelly tuomittiin elinkautiseen, mutta hanet vapautettiin 2000
Pitkanperjantain sopimuksen
yhteydessa.
[1]
Vuonna 2005 han joutui takaisin vankilaan osallistuttuaan mellakoihin Ardynessa.
[3]
Uhrien omaiset ovat ilmaisseet tyytymattomyytensa hallituksen toimia kohtaan
[4]
ja kampanjoineet Kellyn vapauttamista vastaan.
[5]