Tama artikkeli kasittelee poliitikkoa.
Kauppaneuvos Seppo Toiviaisesta
on eri artikkeli.
Seppo Esko Tapani Toiviainen
(
6. lokakuuta
1944
Kankaanpaa
[1]
?
28. kesakuuta
2005
Helsinki
[2]
) oli suomalainen vasemmistopoliitikko,
kansanedustaja
ja yhteiskuntatieteen tohtori. Han toimi
Suomen Kansan Demokraattisen Liiton
(1979?1986) ja
Demokraattisen Vaihtoehdon
(1986?1987) kansanedustajana seka
Tutkijaliiton
puheenjohtajana 1976??. Toiviainen oli yksi
SKP
:n opposition karkinimista 1980-luvun puolivaliin asti.
Seppo Toiviainen syntyi lokakuussa 1944 Kankaanpaassa majuri Jaakko Toiviaisen perheeseen
[1]
. Suoritettuaan lukion vuonna 1963 lahjakas nuorukainen siirtyi yliopistoon opiskelemaan ja valitsi paaaineekseen
folkloristiikan
. 1960-luvun lopun radikaalissa ilmapiirissa Toiviainen kuitenkin vaihtoi
sosiologiaan
ja
sosiaalipsykologiaan
. Samanaikaisesti han alkoi kritisoida 1960-lukulaista uusvasemmistolaisuutta ja sivistyneiston roolia. Toiviaisen mukaan oli paastava eroon pikkuporvarillisesta loismaisuudesta, joka porvarillisessa yliopistomaailmassa vaani vasemmistolaisia.
Vaasan
sosiologipaivilla 1969 Toiviainen tuomitsi perinteisen sosiologian "keskiluokan sunnuntaifilosofiaksi". Han asetti tehtavakseen liittoutumisen tyovaenluokan kanssa
marxilaisen
maailmankatsomuksen pohjalta.
Toiviainen valmistui tohtoriksi 26-vuotiaana vuonna 1970 vaitellen "yhteiskunnallisista ja kulttuurisista ristiriidoista". Han viimeisteli vaitoskirjaansa suorittaessaan
asevelvollisuutta
, jonka jalkeen tuore tohtori palkattiin
Tampereen yliopiston
sosiaalipsykologian laitoksen assistentiksi.
Tehtyaan poliittisen valintansa Seppo Toiviainen liittyi 1971
Suomen kommunistiseen puolueeseen
(SKP). Toiviainen omaksui
marxilais-leninilaisen
ideologian ja nousi nopeasti yhdeksi SKP:n opposition (ks.
taistolaisuus
) johtavista teoreetikoista. Han paneutui aluksi tulopolitiikkaan tuomiten keskitetyt ratkaisut jyrkasti. Toiviainen valittiin
SKP:n Tampereen piirikomiteaan
ja hanesta tehtiin piirinsa valistusjaoston puheenjohtaja. Piirisihteeri
Esko Malmbergin
suosioon paassyt Toiviainen kiersi ahkerasti puhumassa puolueensa tilaisuuksissa. Toiviaisen asemaa taistolaishierarkian huipulla korostivat tehtavat
Tiedonantaja-yhdistyksen
johtoelimissa. SKP:n keskuskomiteaan hanet valittiin 17. edustajakokouksessa 1975 ja poliittiseen toimikuntaan kolme vuotta myohemmin.
Tammikuussa 1975 Toiviaisen johtama SKP:n Tampereen piirin sivistyneistojaosto organisoi kolmipaivaisen
Lenin
-seminaarin, josta tuli suuri menestys. Paaorganisaattori puhui tilaisuudessa sivistyneiston demokraattisesta jarjestaytymisesta tyovaenluokan liittolaisena. Kommunistien edellytykset vaikutuksensa laajentamiselle sivistyneiston piirissa 500 osanottajaa kerannyt seminaari arvioi hyviksi. Toiviainen oli keskeinen vaikuttaja taistolaista
Tutkijaliittoa
perustettaessa tammikuussa 1976 ja hanet valittiin liiton ensimmaiseksi puheenjohtajaksi. 1977 aloittaneen Tutkijaliiton
Tiede ja edistys
-lehden ensimmaisena paatoimittajana oli luonnollisesti Toiviainen.
Toiviainen oli tuottelias kirjoittaja tyoskennellessaan Tampereella mm.
Antti Eskolan
kanssa. Hanen kirjoituksiaan ilmestyi kansandemokraattisten julkaisujen lisaksi esimerkiksi
Sosiologia-lehdessa
. 1977 ilmestyi tutkielma
Nuori Lukacs
, jonka alaotsikko lupasi kriittisen esityksen
Georg Lukacsin
varhaisvaiheista. Kyseinen filosofi oli ollut Toiviaisen keskeinen kiinnostuksen kohde jo pitkaan.
Eduskuntavaaleissa 1979
Seppo Toiviainen valittiin
Suomen kansan demokraattisen liiton
(SKDL) kansanedustajaksi
Helsingin vaalipiirista
ja han siirtyi yliopistomaailmasta taysipaivaiseksi poliitikoksi. Eduskunnassa han oli muun muassa pankki-, sivistys- ja puolustusvaliokuntien jasen. Toiviainen toimi aktiivisesti myos Tampereen kaupunginvaltuutettuna ja hanet valittiin kaksi kertaa (
1978
&
1982
) presidentin valitsijamieheksi.
[3]
Eduskuntavaaleissa 1987
Toiviainen jai usean tuhannen aanen paahan paikkansa uusimisesta ja vuoden 1988 valitsijamiesvaaleissa han sai vain 223
[4]
aanta. Toiviainen sai seurata aitiopaikalta SKP:n 1980-luvun puolivalissa konkretisoitunutta hajaannusta ja han siirtyi oppositiolle uskollisena
Suomen kommunistisen puolueen (yhtenaisyys)
(SKPy) riveihin. Luottamus Toiviaiseen oli kuitenkin tuolloin kadonnut jo omienkin keskuudessa eika hanta nostettu SKPy:n johtotehtaviin.
Osasyyna Seppo Toiviaisen suosion hiipumiseen 1980-luvulla oli pahentunut
alkoholismi
, joka ei enaa toisen kansanedustajakauden (1983?1987) aikana ollut salaisuus kenellekaan. Kovia kokenut kommunisti aloitti itsekritiikin, maailmankuva koki kolauksen ja kapakat veivat miehen. Huonokuntoinen teoreetikko paatyi lopulta
Tervalammen alkoholistiparantolaan
, jossa kuntoutus eteni jopa yli odotusten. Toiviaisen potilas-status vaihtui tyontekijaksi. Han alkoi myos kirjoittaa
Alkoholipolitiikka
-lehteen artikkeleita, jotka 1997 julkaistiin
juoppokulttuuria
kasitelleessa teoksessa
Kantapoydan imu
.
Toiviainen kuoli sairauskohtaukseen 60-vuotiaana kotonaan
Helsingissa
kesakuussa 2005. Hanen seka hyvan ystavansa
Matti Virtasen
valisesta kirjeenvaihdosta vuosilta 1996-2005 julkaistiin vuonna 2007 (WSOY) teos
Kaksi kirjaa -ja se kolmas
.
- Suomalaisten musiikinharrastuksesta ja musiikkimausta
. Tampereen yliopiston sosiologian laitos. Tutkimusseloste 3. Tampere 1968
- Lauseita sosiologiasta
. Sosiologia 2/1969
- Yhteiskunnalliset ja kulttuuriset ristiriidat - musikologisten osakulttuurien sosiologista tarkastelua
, Tampereen yliopiston vaitoskirja. Acta Universitatis Tamperensis. Ser. A 39. Tampere 1970
- Kulttuuri metafysiikkana :
Georg Simmel
. Sosiologia 6/1973
- Tulopolitiikan arvostelua
. Huutomerkki-sarja 72. Tammi 1973
- Nuori Lukacs : kriittinen esitys Georg Lukacsin varhaisesta ajattelusta ja toiminnasta (1906-1929)
. Kansankulttuuri, Helsinki 1977
- Muutos on valttamaton
. Kursiivi, Helsinki 1978
- Nykyinen kriisi ja hallituskysymys
. Kursiivi, Helsinki 1978
- Edistyksellinen sivistyneisto ja vallankumouksellinen puolue
. Soihtu 1/1981
- O. W. Kuusisen elamantyosta
, teoksessa
Otto Wille Kuusinen
:
Asian periaatteellinen puoli : valittuja kirjoituksia ja puheita vuosilta 1905-1918
; toim.
Juha Ukkonen
. Kansankulttuuri, Helsinki 1981
- Christer Kihlman
ja hanen maailmansa
. Tutkijaliiton julkaisusarja 32. Suomen tutkijaliitto, Helsinki 1984
- Kantapoydan imu : juoppokulttuuri valintana ja pakkona
. Tammi 1997
- Kaksi kirjaa - ja se kolmas : Seppo Toiviaisen ja Matti Virtasen kirjeenvaihtoa 1996-2005
; toimittanut Matti Virtanen. WSOY 2007
- Johdatus taiteen sosiologiaan : Westermarck Societyn Taiteen sosiologian paivilla Tampereen yliopistolla helmikuussa esiintyneiden sosiologien esitelmat muokattuina ja uudelleenkirjoitettuina
; toim. Seppo Toiviainen. Tampereen yliopiston tutkimuslaitos. Monistesarja 56. Tampere 1968
- Ruumiillisen ja henkisen tyon liitto
; Tampereella 10.-12.1.1975 pidetyn Lenin-seminaarin aineistot ; toim. Seppo Toiviainen ; julk: SKP Tampereen piirijarjesto. Tampere 1975
- Alex. Inkeles
:
Mita on sosiologia
. Forum-kirjasto 21. Tammi 1969 (alkuteos
What is sociology?
)
Kansandemokraattien kansanedustajat
|
---|
| Kansainvaliset
| |
---|
| Kansalliset
| |
---|
| Henkilot
| |
---|
|