Tama artikkeli kertoo yhtiomuodosta yleismaailmallisesti. Artikkeli
Osakeyhtio (Suomi)
kasittelee suomalaista yhtiomuotoa.
Osakeyhtio
(lyhenne suomen kielessa oy. tai oy
[1]
) on monissa maissa esiintyva
yhtiomuoto
, jossa omistus jakautuu siirtokelpoisiin maaraosiin (
osakkeisiin
). Osakeyhtio on omistajistaan (
osakkaista
) erillinen
oikeushenkilo
, jonka toiminnasta omistajilla on vain rajoitettu vastuu.
Osakeyhtio on jo pitkaan ollut hallitseva yhtiomuoto yksityisomistukseen perustuvissa talousjarjestelmissa. Osakeyhtio mahdollistaa seka pienten etta suurten yritysten omistamisen pienissa osissa ja toisaalta suurtenkin paaomien kertymisen.
Osakeyhtioilla oli monia historiallisia edeltajia keskiajan Euroopassa. Esimerkiksi Italian meritasavalloissa oli tapana jakaa laivojen omistus maaraosiin. Maaraosat olivat tavallisia myos kaivosyhtioissa. Vanhimpana yha toimivana osakeyhtiona on pidetty Ruotsin Stora Kopparbergin kaivosyhtiota, jonka omistus jakautui vuonna 1288 kahdeksaan yhtasuureen osakkeeseen.
[2]
[3]
Stora
fuusioitui
vuonna
1998
suomalaisen Enson kanssa
Stora Ensoksi
. Suomen ensimmaisena osakeyhtiona pidetaan 1762 perustettua
Herttoniemen fajanssitehdasta
.
[4]
Osakeyhtioita oli kuitenkin varsin vahan, koska niiden ajateltiin olevan vastuunjaon kannalta hallitsemattomia esimerkiksi konkurssitilanteessa. Modernin osakeyhtion voidaan katsoa kehittyneen 1600- ja 1700-luvulla Euroopan eri maissa perustetuista
kauppakomppanioista
. Ranskassa vuonna 1804 saadetyssa laissa oli ensi kertaa saannoksia osakeyhtiosta. Ranskasta tuli esikuva muiden maiden osakeyhtiota koskeville saadoksille, vaikka Ranskan pykalissa olikin monia heikkouksia. Seuraava maa oli Venaja, jossa annettiin asetus osakeyhtioista vuonna 1836. Hollannissa annettiin ensimmainen osakeyhtiolaki 1843, Ruotsissa saadettiin osakeyhtiolaki vuonna 1848 ja Suomessa osakeyhtioasetus vuonna 1864.
[4]
[5]
[6]
[7]
Osakeyhtion keskeisia piirteita ovat:
[8]
- Yhtiolla on osakkailta saatu sidottu, pysyva yhtiovarallisuus (
osakepaaoma
).
- Omistus on jaettu yhta suuriin, siirtokelpoisiin osuuksiin (
osake
), jotka antavat oikeuden aanestaa yhtiokokouksessa, oikeuden osinkoon ja oikeuden jako-osuuteen yhtiota purettaessa.
- Yhtion taloudellisista sitoumuksista eivat vastaa osakkaat henkilokohtaisesti vaan ensisijaisesti osakepaaoma.
- Yhtiolla on toimielimet (
yhtiokokous
,
hallitus
ja
tilintarkastajat
), joiden toimivalta on jaettu.
- Osakeyhtio on itsenainen
oikeushenkilo
.
Osakeyhtiolle on ominaista, etta
osakkaiden
osallistuminen toimintaan on valillista. Yhtion kaytannon toimintaa johtaa osakkaiden valitsema
hallitus
, jonka jasenien ei tarvitse olla yhtion osakkaita. Osakkaat osallistuvat yhtion paatoksentekoon
yhtiokokouksessa
kayttamalla puhe- ja aanivaltaa, jotka kuuluvat osakkaan
hallinnoimisoikeuksiin
yhtiossa. Osakkaan aanioikeus riippuu hanen omistamiensa osakkeiden maarasta.
Osakeyhtio on itsenainen
oikeushenkilo
, jonka varat ovat erilliset omistajien varoista. Osakkaiden
rajoitettu vastuu
merkitsee, etta he eivat ole vastuussa yhtion toiminnasta ja veloista henkilokohtaisesti, vaan vain sijoittamansa paaoman kautta. Mikali yhtio ei kykene varoillaan vastaamaan sitoumuksistaan, yhtio voi joutua
konkurssiin
ja omistajat voivat siten menettaa sijoittamansa
paaoman
.
Osakkailla on oikeus osuuteen yhtion tuottamasta voitosta
osinkojen
muodossa. Mikali yhtio puretaan, yhtion varat jaetaan osakkaille. Oikeus osinkoon ja jako-osuuteen kuuluvat osakkaan
varallisuuspitoisiin oikeuksiin
. Myos ne riippuvat osakkaan omistamien osakkeiden maarasta.
Siirtokelpoisuus
merkitsee, etta jokainen osakkeenomistaja voi periaatteessa vapaasti siirtaa (esimerkiksi myyda tai lahjoittaa) omistusosuutensa yhtiosta kokonaan tai osittain jollekulle toiselle ilman, etta tahan tarvittaisiin erikseen yhtion tai muiden omistajien suostumusta. Tassa suhteessa osakeyhtio poikkeaa esimerkiksi
avoimesta yhtiosta
, jossa omistusosuudet perustuvat yhtiomiesten keskinaiseen sopimukseen. Siirtokelpoisuutta saattaa tosin osakeyhtiossakin rajoittaa esimerkiksi
yhtiojarjestyksessa
oleva
lunastus-
tai
suostumuslauseke
tai osakkaiden keskinainen
osakassopimus
.
Maksunsaantijarjestys on
Jukka Mahosen
ja
Seppo Villan
mukaan yksi hyodyllinen tapa ymmartaa osakeyhtion toimintaa. Maksunsaaja tarkoittaa sita, jolla on oikeus saada rahassa mitattava korvaus osakeyhtiolta. Tyontekijat,
sopimusvelkojat
ja julkisyhteisot ovat maksunsaantijarjestyksessa ensimmaisella sijalla. Olennaista on, etta
osakkeenomistaja
voi saada korvauksen sijoituksestaan vasta sen jalkeen, kun muut yhtion velvoitteet on taytetty. Talloin osakkeenomistajan saanto osakeyhtiosta on
residuaalinen
.
[9]
Yksityisomistukseen perustuvassa talousjarjestelmassa osakeyhtio on jo pitkaan ollut hallitseva
yhtiomuoto
. Osakeyhtioiden suosio ei kuitenkaan johdu siita, etta muoto olisi yksinkertainen tai maallikolle helppo soveltaa, paremminkin pain vastoin.
[8]
Sijoittajan eli osakkeenomistajan nakokulmasta osakeyhtion etu on se, etta se mahdollistaa vahariskisen sijoituksen voiton toivossa:
riski
rajoittuu osakkeesta maksetun hinnan menettamiseen. Etuja ovat myos, etta aanivalta riippuu sijoituksen koosta ja etta osakkeet ovat likvidia omaisuutta, jonka voi siirtaa eteenpain.
[8]
Yrittajan nakokulmasta osakeyhtiomuodon etu on, etta se helpottaa
paaoman
saantia. Osakepaaoma on yhtion kaytossa rajoittamattoman ajan eika osakas voi irtisanoa kerran tehtya sijoitusta.
[8]
Yhteiskunnan nakokulmasta osakeyhtiot ovat mahdollistaneet suurten paaomien kertymisen. Nain yritykset ovat voineet kasvaa suuremmiksi kuin mita yksittaisten henkiloiden tai henkiloiden liittoumien resurssit olisivat antaneet myoten. Osakemarkkinat ovat helpottaneet paaoman ohjautumista aloille, joiden nakymat ovat olleet houkuttelevat. Koska riski on jaettu, on myos voitu ryhtya taloudellisesti uskaliaisiin hankkeisiin.
[8]
Osakeyhtion haittapuolena voi mainita, etta yhtiomuotoa on kaytetty myos vaarin. Osakkaiden rajallinen vastuu on voinut houkutella petollisiin hankkeisiin. Haittapuolia on yritetty torjua lakimaarayksilla.
[8]
Siirtokelpoisuuden ansiosta osakkeet voivat muodostua vilkkaankin kaupankaynnin kohteeksi. Monien julkisten osakeyhtioiden osakkeilla kaydaan kauppaa
arvopaperiporssissa
. Tama mahdollistaa sen, etta osakkeenomistaja voi luopua omistuksestaan verrattain helposti esimerkiksi tarvitessaan varoja muuhun kayttoon. Osakkeenomistaja voi myos hyotya osakkeen arvonnoususta, mikali han myy sen ostohintaansa kalliimmalla. Osakkeet ovatkin nykyaan merkittava sijoitusmuoto.
- ↑
Lyhenneluettelo
2015. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 8.2.2016.
- ↑
Szabo, Nick:
Origins of the Joint-Stock Company
szabo.best.vwh.net
. 2005.
Arkistoitu
31.12.2006. Viitattu 11.6.2008.
(englanniksi)
- ↑
Stora on maailman vanhin yha toimiva osakeyhtio.
Taloussanomat
, 3.6.1998.
Artikkelin verkkoversio
. Viitattu 11.6.2008.
- ↑
a
b
Schybergson, Per:
Aktiebolagsformens genombrott i Finland
, s. 101?102. Helsingfors: Finska vetenskaps-societeten, 1964.
- ↑
Otavan Iso Tietosanakirja
, s. 734. Helsinki: Otava, 1963.
- ↑
Suomen vuoden 1864 osakeyhtioasetuksen teksti (PDF)
porssitieto.fi
. Viitattu 26.10.2011.
(ruotsiksi)
- ↑
Pieni Tietosanakirja
. Hakusana osakeyhtio. Kustannusosakeyhtio Otava, 1951.
- ↑
a
b
c
d
e
f
Schybergson, Per:
Aktiebolagsformens genombrott i Finland
, s. 9. Helsingfors: Finska vetenskaps-societeten, 1964.
- ↑
Mahonen, Jukka; Villa, Seppo:
Osakeyhtio II Paaomarakenne ja rahoitus
, s. 13?57. Talentum Media Oy, 2012.