Willard Mitt Romney
(s.
12. maaliskuuta
1947
Detroit
,
Michigan
,
Yhdysvallat
), on yhdysvaltalainen liikemies ja poliitikko. Han on toiminut
Utahin
osavaltion senaattorina 3. tammikuuta 2019 lahtien. Romney oli
republikaanien
presidenttiehdokas ja
Barack Obaman
haastaja marraskuussa 2012 pidetyissa
Yhdysvaltain presidentinvaaleissa
. Romney oli
Massachusettsin
kuvernoori
vuosina 2003?2007 ja vuoden 2002
Salt Lake Cityn
talviolympialaisten
toimitusjohtaja.
Romney on neljasta sisaruksesta nuorin. Uskonnoltaan han on
mormoni
, ja han vietti 2,5 vuotta
lahetyssaarnaajana
Ranskassa
. Ennen lahtoaan saarnaajaksi Romney opiskeli kaksi lukuvuotta
Stanfordin yliopistossa
ja jatkoi
Brigham Youngin yliopistossa
alemman tutkinnon seka opiskeli
Harvardissa
lakia ja kauppatieteita. Han valmistui Harvardista 1975, samana vuonna kuin
George W. Bush
, mutta he eivat tunteneet toisiaan erityisen hyvin.
Ranskassa vietetyn aikansa vuoksi Romney puhuu sujuvaa
ranskaa
. Tata on kaytetty poliittisena lyomaaseena hanta vastaan myohemmin.
[1]
Romney meni naimisiin lukioihastuksensa Ann Daviesin kanssa vuonna 1969, ja heilla on viisi poikaa.
Mitt Romneyn johdolla Bain Capital sijoitti 77 yritykseen yhteensa 1,1 miljardia dollaria ansaiten 2,5 miljardia (1984?1999). Vuosittaiset voitot olivat 50?80 %. Yrityksista 12 % teki konkurssin tai lakkautettiin ensimmaisten 5 vuoden aikana, eraat muut joutuivat vaikeuksiin vasta, kun Bain ei enaa omistanut niita. Professori Steven N. Kaplanin mukaan sijoitusten menestys oli loistava.
[2]
Kolumnisti James Pethokoukisin mukaan tama osoittaa Romneyn olleen loistava riskisijoittaja ja varainhoitaja. Hanesta Romneyn toiminta tuottaa ns.
luovaa tuhoa
, joka poistaa vanhaa korvaten sen tuottavammalla ja vauraammalla yhteiskunnalla tuottaen korkeampia tuloja, lisaa toita ja parempia tuoteita ja palveluja. Lahes aina Pethokoukisin kanssa vastakkaisilla linjoilla oleva kolumnisti Jonathan Chait ja professori Will Wilkinson toteavat olevansa kerrankin samaa mielta taman kanssa. Wilkinsonin mukaan Romneyn toiminta siirsi paaomaa, myos henkista, tuottavampiin kohteisiin, mika kokonaisuutena lisasi tyovoiman kysyntaa. Wilkinson ja Pascal-Emmanuel Gobry pitavat Romneyn bisnesosaamista hyvin relevanttina presidentin tehtaviin, joita ovat lahinna priorisointi, delegointi, rekrytointi ja irtisanominen.
[3]
Kuvernoorikaudellaan Romney puolusti aborttia ja jopa puhui avoimesti
homoseksuaalien
oikeuksien puolesta. Kuvernoorikautensa lopulla han otti selkean konservatiivisen kannan
kantasolututkimukseen
, aborttiin, ehkaisypillereihin ja homoseksuaalien oikeuksiin. Romney on jalkeenpain esimerkiksi kritoisoinut tietoisesti valintansa tehneita yksinelajia ja kertonut yleisolle Raamatun lukemisestaan, maailmaan pahuudesta ja median myrkyttymisesta vakivallasta ja pornografiasta.
[4]
[5]
[6]
Mitt Romney ilmoitti helmikuussa 2007 pyrkivansa republikaanien ehdokkaaksi
Yhdysvaltain presidentiksi
. Vaalikampanjassaan Romney keskittyi tavoittelemaan etenkin kristillisen oikeiston aania. Han otti kuvernoorikautensa lopulla selkean konservatiivisen kannan kantasolututkimukseen, aborttiin, ehkaisypillereihin ja homoseksuaalien oikeuksiin pyortaen siten aiemmat sanomisensa.
[4]
[5]
[6]
Romney luopui presidentinvaalikampanjoinnista niin sanotun
supertiistain
jalkeen kaytettyaan kampanjaansa 88,5 miljoonaa dollaria, joista yli 35 miljoonaa oli hanen omia varojaan.
[7]
Yhtena syyna luopumiseen republikaanien kakkostilalta oli
John McCainin
suositus aanestaa
Lansi-Virginiassa
Mike Huckabeeta
, jottei Romney voittaisi siella. McCain jaikin noin yhteen prosenttiin aanista Huckabeen voittaessa Romneyn niukasti.
[8]
Mitt Romney ilmoitti perustaneensa vaalitoimikunnan varainkeruuta varten 11. huhtikuuta 2011, ja sita myoten han asettui ehdokkaaksi republikaanipuolueen presidenttiehdokkaasta kaytaviin
esivaaleihin
.
[9]
Vuoden 2011 aikana Romney kerasi 56 miljoonaa dollaria ja valtti nain omien varojensa kayton kampanjaan. Barack Obaman kampanjaan kerattiin vastaavana aikana 244 miljoonaa dollaria.
[10]
Republikaanien konservatiivisen siiven rahalahjoitukset ohjautuivat kuitenkin paaosin muille republikaanien esivaalien ehdokkaille.
[10]
Romneylla ei ollut esivaaleissa merkittavia vastustajia, ja han kykeni keraamaan taakseen enemman valitsijamiehia kuin muut ehdokkaat yhteensa.
[11]
7. maaliskuuta hanen kannatuksensa oli 37,3 prosenttia merkittavimman vastustajan
Rick Santorumin
vastaavan luvun ollessa 26,7 prosenttia, ja Romney voitti taparasti
Ohion
osavaltion esivaalit aanin 38?37 hanen budjettinsa ollessa 12-kertainen Rick Santorumiin verrattuna.
[11]
Ohio on merkittava
vaa'ankieliosavaltio
, jota on kutsuttu Amerikan mikrokosmokseksi.
[12]
Kymmenen osavaltion aanestaessa
supertiistaina
7. maaliskuuta Romney voitti kuusi osavaltiota.
[11]
Republikaanien vanhoillinen siipi suhtautui esivaalien aikana Romneyhin nihkeasti ja asettui enin osin Rick Santorumin ja muiden vastaehdokkaiden taakse.
[13]
Rick Santorum voittikin monia
raamattuvyohykkeen
konservatiivisia osavaltioita, kuten
Alabaman
,
Mississippin
ja
Louisianan
.
[13]
Mitt Romney on lisaksi
mormoni
, mika oli omiaan herattamaan epaluuloja raamattuvyohykkeen
evankelisissa
.
[13]
Romneyn kannatusta haittasi myos ennen edellisia presidentinvaaleja tehty linjamuutos konservatiivisemmaksi ja Romneyn
Massachusettsin
kuvernoorina
tekema terveydenhuollon uudistus, joka muistuttaa Barack Obaman
vuoden 2010 terveydenhuoltouudistusta
.
[13]
[14]
Romney sai kuitenkin taakseen paljon keskiluokkaisia ja varakkaita aanestajia.
[11]
Venajalla heratti huomiota se, etta Romney oli nimittanyt
Venajan
Yhdysvaltain ensisijaiseksi "
geopoliittiseksi
viholliseksi". Kommentit liittyivat presidenttien Obama ja
Medvedev
salaa nauhoitettuun keskusteluun, jossa Obama sanoi uudelleenvalintansa jalkeen olevansa valmis suurempaan joustavuuteen.
[15]
Romneyn tiedottaja
Richard Grenell
joutui puolueen vanhoillisten painostuksesta eroamaan tehtavastaan. Grenell on julkihomoseksuaali.
George W. Bushin
kaudella Grenell oli Yhdysvaltain YK-edustuston tiedottajana.
[16]
Romney nimitettiin virallisesti republikaanisen puolueen ehdokkaaksi 28. elokuuta 2012. Hanen varapresidenttiehdokkaansa oli
Paul Ryan
. Romney sai noin 61 miljoonaa aanta eli 47 prosenttia aanista ja 206 valitsijamiesaanta, ja demokraattien ehdokas Barack Obama valittiin presidentiksi taman saatua noin 66 miljoonaa aanta eli 51 prosenttia kokonaismaarasta ja 332 valitsijamiesaanta.
Viela 2015 Romneyn huhuttiin lahtevan jalleen tavoittelemaan republikaanien ehdokkuutta
vuoden 2016 presidentinvaaleissa
. Han kuitenkin lahtenyt ehdokkaaksi, ja alkoi kritisoimaan republikaanien ehdokasta, ja sittemmin vaalit voittanutta, Donald Trumpia. Vuonna 2018 Romney ilmoitti asettuvansa ehdolle
senaatinvaaleissa
Utahissa, jossa istuva senaattori
Orrin Hatch
oli jaamassa elakkeelle. Romneyn voitettua vaalit han julkaisi yleisonosastokirjoituksen, jossa han kritisoi Trumpia.
[17]
Senaatin kasitellessa
ensimmaista virkasyytetta presidentti Donald Trumpia vastaan
helmikuussa 2020 Romney aanesti ainoana republikaanisenaattorina
Trumpin
viraltapanon
puolesta, tosin vain ensimmaisessa kahdesta syytekohdasta.
[18]
Romneyn nykyinen senaattorinkausi paattyy
vuoden 2024 vaalien
jalkeen. Han ilmoitti syyskuussa 2023, ettei aio hakea jatkokautta: han kertoi haluavansa siirtaa vallan uudelle sukupolvelle kritisoiden seka Joe Bidenia etta Donald Trumpia.
[19]
People
-lehti nosti Romneyn 50 kauneimman henkilon listalleen vuonna 2002.
[20]
Vuonna 2012 Romneyn nimi oli myos
Time 100
-listalla.
[21]
- ↑
Attack ad shows Mitt Romney speaking French
CBS News
. 13.12.2011. Viitattu 6.12.2022.
(englanniksi)
- ↑
Maremont, Mark:
Romney at Bain Capital: Big Gains, Some Busts
Wall Street Journal
. Viitattu 24.3.2024.
(englanniksi)
- ↑
The relevance of Romney's corporate experience
The Economist
. 11.1.2012. Viitattu 24.3.2024.
(englanniksi)
- ↑
a
b
Romney Reaches to the Christian Right
WP. Viitattu 30.01.2008.
- ↑
a
b
Romney's journey to the right
The Boston Globe. Viitattu 30.01.2008.
- ↑
a
b
The Man Who Wants to Fix Washington
Weekly Standard.
Arkistoitu
19.1.2008. Viitattu 30.01.2008.
- ↑
Silva, Mark:
Mitt Romney lays more than $35 million on table
Chicago Tribune
. 1.2.2008. Viitattu 24.3.2024.
(englanniksi)
- ↑
Huckabee wins West Virginia in early results.
RTE News
, 5.2.2008.
Artikkelin verkkoversio
.
(englanniksi)
- ↑
Niskakangas, Tuomas:
Mitt Romney USA:n presidenttikisaan
Helsingin Sanomat
. 13.4.2011. Sanoma News. Viitattu 27.3.2012.
- ↑
a
b
Obama Raised $42 Million in Last Quarter, Far More Than G.O.P. Rivals
The New York Times
. Viitattu 27.3.2012.
(englanniksi)
- ↑
a
b
c
d
Niskakangas, Tuomas: Steubenville esitti vastalauseen.
Helsingin Sanomat
, 8.3.2012, s. B 2. Sanoma News.
- ↑
Wayne Drash:
Presidential politics: Why Ohio is the ‘big one’
CNN Politics
. 23.10.2012. Viitattu 24.3.2024.
(englanniksi)
- ↑
a
b
c
d
Kivenheimo, Pirkka:
Mitt Romney johtaa esivaaleja muttei vielakaan vakuuta
Turun Sanomat
. 9.3.2012. Viitattu 24.3.2024.
- ↑
Mitt Romney ennakkosuosikkina Yhdysvaltain oikeiston esivaaleihin
Suomen Kuvalehti
. 3.1.2012. Otavamedia Oy. Viitattu 27.3.2012.
- ↑
Romney 'No.1 Geopolitical Enemy' Remark Prompts Duma Anger
RIA Novosti
. 27.3.2012.
(englanniksi)
- ↑
Mitt Romneyn julkihomo tiedottaja erosi tehtavastaan
Yle Uutiset
. 2.5.2012. Viitattu 24.3.2024.
- ↑
Mitt Romney | Biography & Facts
Encyclopædia Britannica
. 9.3.2024. Viitattu 24.3.2024.
(englanniksi)
- ↑
Senaatti vapautti odotetusti Trumpin virkarikossyytteista ? Nain presidentin asianajaja ja demokraattijohtaja kommentoivat
Yle Uutiset
. 5.2.2020. Viitattu 24.3.2024.
- ↑
Foran, Clare & Rimmer, Morgan:
Mitt Romney announces he won’t seek reelection as he calls for ‘new generation of leaders’
CNN Politics
. 13.9.2023. Viitattu 24.3.2024.
(englanniksi)
- ↑
Mitt Romney: Politician
Peoplemag
. Viitattu 6.12.2022.
(englanniksi)
- ↑
Mitt Romney - The World's 100 Most Influential People: 2012 - TIME
Time
. 18.4.2012. Viitattu 6.12.2022.
(englanniksi)
|
---|
|
|
AL
:
Britt
(R)
,
Tuberville
(R)
,
AK
:
Murkowski
(R)
,
Sullivan
(R)
,
AZ
:
Sinema
(I)
,
Kelly
(D)
,
AR
:
Boozman
(R)
,
Cotton
(R)
,
CA
:
Butler
(D)
,
Padilla
(D)
,
CO
:
Bennet
(D)
,
Hickenlooper
(D)
,
CT
:
Blumenthal
(D)
,
Murphy
(D)
,
DE
:
Carper
(D)
,
Coons
(D)
,
FL
:
Rubio
(R)
,
Scott
(R)
,
GA
:
Ossoff
(D)
,
Warnock
(D)
,
HI
:
Schatz
(D)
,
Hirono
(D)
,
ID
:
Crapo
(R)
,
Risch
(R)
,
IL
:
Durbin
(D)
,
Duckworth
(D)
,
|
IN
:
Young
(R)
,
Braun
(R)
,
IA
:
Grassley
(R)
,
Ernst
(R)
,
KS
:
Moran
(R)
,
Marshall
(R)
,
KY
:
McConnell
(R)
,
Paul
(R)
,
LA
:
Cassidy
(R)
,
Kennedy
(R)
,
ME
:
Collins
(R)
,
King
(I)
,
MD
:
Cardin
(D)
,
Van Hollen
(D)
,
MA
:
Warren
(D)
,
Markey
(D)
,
MI
:
Stabenow
(D)
,
Peters
(D)
,
MN
:
Klobuchar
(D)
,
Smith
(D)
,
MS
:
Wicker
(R)
,
Hyde-Smith
(R)
,
MO
:
Schmitt
(R)
,
Hawley
(R)
,
|
MT
:
Tester
(D)
,
Daines
(R)
,
NE
:
Fischer
(R)
,
Ricketts
(R)
,
NV
:
Cortez Masto
(D)
,
Rosen
(D)
,
NH
:
Shaheen
(D)
,
Hassan
(D)
,
NJ
:
Menendez
(D)
,
Booker
(D)
,
NM
:
Heinrich
(D)
,
Lujan
(D)
,
NY
:
Schumer
(D)
,
Gillibrand
(D)
,
NC
:
Budd
(R)
,
Tillis
(R)
,
ND
:
Hoeven
(R)
,
Cramer
(R)
,
OH
:
Brown
(D)
,
Vance
(R)
,
OK
:
Mullin
(R)
,
Lankford
(R)
,
OR
:
Wyden
(D)
,
Merkley
(D)
,
|
PA
:
Casey
(D)
,
Fetterman
(D)
,
RI
:
Reed
(D)
,
Whitehouse
(D)
,
SC
:
Graham
(R)
,
Scott
(R)
,
SD
:
Thune
(R)
,
Rounds
(R)
,
TN
:
Hagerty
(R)
,
Blackburn
(R)
,
TX
:
Cornyn
(R)
,
Cruz
(R)
,
UT
:
Lee
(R)
,
Romney
(R)
,
VT
:
Welch
(D)
,
Sanders
(I)
,
VA
:
Warner
(D)
,
Kaine
(D)
,
WA
:
Murray
(D)
,
Cantwell
(D)
,
WV
:
Manchin
(D)
,
Capito
(R)
,
WI
:
Johnson
(R)
,
Baldwin
(D)
,
WY
:
Barrasso
(R)
,
Lummis
(R)
|
| | |
|
|
---|
| Kansainvaliset
| |
---|
| Kansalliset
| |
---|
| Taiteenala
| |
---|
| Henkilot
| |
---|
| Muut
| |
---|
|