Vuoden 2008 kesaolympialaiset
pidettiin
Pekingissa
Kiinassa
8.?24. elokuuta 2008. Ne olivat jarjestyksessaan 26. kesaolympialaiset. Kilpailut kaynnistyivat jalkapallon alkusarjan otteluilla ja kisojen varsinaiset avajaiset pidettiin 8. elokuuta. Joissakin lajeissa, kuten
rantalentopallossa
,
purjehduksessa
ja uutuuslaji
avovesiuinnissa
, kilpailtiin
Qingdaon
rannikkokaupungissa.
Ratsastuslajeissa
kilpailtiin
Hongkongissa
elaintautitilanteen takia ja jalkapallon ottelut loppuottelua lukuun ottamatta pelattiin
Qinhuangdaossa
,
Shanghaissa
,
Shenyangissa
seka
Tianjinissa
.
Olympialaisten 302 kilpailuun osallistui yli 11 000 urheilijaa edustaen 204 kansallista olympiakomiteaa. Kaikki luvut olivat uusia olympiakisojen ennatyksia. Lisaksi kisat olivat jarjestajalleen selvasti kaikkien aikojen kalleimmat. Jarjestelyihin on arvioitu kuluneen kaikkiaan noin 30 miljardia euroa, mika on noin nelja kertaa enemman kuin toiseksi kalleimmissa kisoissa Ateenassa (noin 7,6 miljardia) nelja vuotta aiemmin.
[1]
Kyseessa oli kolmas kerta kun kisat kaydaan kahden eri kansallisen olympiakomitean alueella, silla Hongkongilla on oma olympiakomitea.
Olympialaiset myonnettiin Pekingille heinakuussa 2001. Kisojen virallinen logo on
Tanssiva Peking
, joka muistuttaa kiinalaista kirjoitusmerkkia j?ng (京, paakaupunki) viitaten samalla isantakaupunkiin. Kisamaskotteina on viisi
Fuwa
-hahmoa, joiden varitys on peraisin olympiarenkaista ja ne symboloivat kiinalaista kulttuuria. Kisojen tunnus
Yksi maailma, yhteinen unelma
(同一?世界同一??想) kutsuu koko maailmaa yhdistymaan olympialaisten hengessa.
Suomi
osallistui kesaolympialaisiin 23. kerran. Joukkueessa oli 58 urheilijaa.
Peking valittiin isantakaupungiksi 112. Kansainvalisen olympiakomitean kokouksessa Moskovassa heinakuun 12. paivana 2001. Peking voitti muut isantakaupunkiehdokkaat
Toronton
,
Pariisin
,
Istanbulin
ja
Osakan
toisella aanestyskierroksella. Viisi muuta ehdokaskaupunkia karsiutuivat pois edellisvuoden karsinnassa. Peking oli selvassa johdossa ensimmaisen kierroksen jalkeen ja vahiten aania saaneena Osaka putosi jatkokierroksilta. Toisella kierroksella Peking sai enemmiston aanista ja tuli valituksi kisaisannaksi.
[2]
[3]
Vuonna 1993 Peking johti vuoden
2000 kesaolympialaisten
aanestysta kolmen kierroksen ajan, mutta havisi
Sydneylle
viimeisella kierroksella aanin 43?45.
Aanestyksen ratkettua Kiinan varapaaministeri Li Lanqing julisti: "Vuoden 2008 olympiakisojen aanestystulos on esimerkki kansainvalisesta tunnustuksesta Kiinan yhteiskunnallisesta vakaudelle, talouskasvulle ja kiinalaisten terveille elintavoille". Kansainvalisen Olympiakomitean jasenen
Peter Tallbergin
mukaan kisat myonnettiin Kiinalle, koska tarjous oli teknisesti erinomainen ja koska Kiinassa asuu viidesosa maailman asukkaista. Tallbergin mukaan paatos lisasi urheilun merkitysta Kiinassa, ja sen myota Kiina on poistanut useita rajoituksia tiedotusvalineita kohtaan ja toteuttanut ennennakemattomia ymparistotekoja. Kisoja myontaessa edellytettiin, ettei lehdistonvapautta rajoiteta ennen eika kisojen aikana.
[4]
Hakemuksessa Pekingin kestavan kehityksen suunnitelma (1998?2007) sisalsi useita ilmanpuhdistustoimia, kuten vanhojen tehtaiden ottamisen uusiokayttoon, hiilen vaihdon kaasuun ja puiden istutuksen. Olympiakylaan luvattiin 760 hehtaarin metsapuisto. Ilman ja veden laadun luvattiin tayttavan kisoissa WHO:n vaatimukset. Paikallishallinto lupasi vahentaa Pekingin epapuhtauksia, lisata ymparistotekniikkaa ja vedenpuhdistusta. Pekingin kunnianhimoinen tavoite oli merkittavasti parantaa ymparistoolosuhteita ja lisata kansalaistensa ymparistotietoisuutta.
[5]
Pekingin metroon tehtiin suuria laajennuksia olympiaruuhkan varalta; sen kapasiteetti kaksinkertaistettiin. Alun perin metrossa oli nelja linjaa ja 64 asemaa. Siihen lisattiin 7 linjaa ja 80 asemaa, mm.
Pekingin kansainvaliselle lentoasemalle
. Lentoasemaa laajennettiin kolmannella terminaalilla, jonka suunnitteli arkkitehti
Norman Foster
. Myos ihmisten kuljettamiseen itse lentokentalla rakennettiin automaattijuna.
Kilpailupaikkojen valilla kulki 38 virallista olympialinjaa, joita ajettiin 7 000 linja-autolla.
[6]
Ilmanlaadun parantamiseksi Pekingissa otettiin olympialaisten ajaksi kayttoon valiaikainen liikenteenrajoitus, joka perustui autojen rekisterinumeroihin. Rajoitus koski vuoropaivin parillisia ja parittomia rekisterinumeroita.
Toukokuuhun 2007 mennessa kaikkien 31 Pekingissa sijaitsevan kilpailupaikan rakennustyot olivat alkaneet.
[7]
Kiinan hallitus rakennutti myos kuusi tapahtumapaikkaa Pekingin ulkopuolelle seka 59 harjoittelukeskusta.
Olympialaisten keskipiste oli Pekingin kansallinen stadion, lempinimeltaan "Linnunpesa".
[8]
Stadionin rakentaminen aloitettiin joulukuussa 2003. Alun perin suunnitelmissa oli
Guangdongin olympiastadion
, joka myos rakennettiin kilpailuja varten, mutta myohemmin paatettiin rakentaa uusi stadion Pekingiin.
Kisat olivat ensimmaiset taysin
teravapiirtona
kuvatut olympialaiset, ja niiden tekniikasta vastasi belgialainen
Alfacam
.
[9]
Suomessa kisat televisioi
Yleisradio
.
Vuoden 2008 kesaolympialaisten tunnuskuva oli "Tanssiva Peking" (舞?的北京). Symbolissa yhdistyvat perinteinen kiinalainen punainen sinetti ja urheilijaksi muotoiltu kalligrafiamerkki
j?ng
(
京
), "paakaupunki", joka on myos Pekingin kiinalaisen nimen toinen merkki.
Kilpailujen tunnuslause oli "Yksi maailma, yhteinen unelma" (同一?世界 同一??想 "Tong Yige Shijie Tong Yige Mengxi?ng" / "One World, One Dream").
[10]
Tunnuslause kutsui koko maailmaa yhtymaan olympiahenkeen ja rakentamaan ihmiskunnalle parempaa tulevaisuutta. Se valittiin yli 210 000 ehdotuksen joukosta.
Olympialaisten maskotteina oli viisi
Fuwaa
eli hyvan onnen nukkea. Jokaisella Fuwalla on oma paavarinsa, yksi olympiarenkaiden vareista; ne symboloivat maailman viitta maanosaa. Maskottien nimet ovat Beibei, Jingjing, Huanhuan, Yingying ja Nini. Kun jokaisen nimen ensimmaiset tavut luetaan perakkain, tuloksena on lause 北京?迎? (B?ij?ng hu?nying n?), joka tarkoittaa "Peking toivottaa sinut tervetulleeksi".
[11]
Olympiatuli
sytytettiin
Kreikassa
24. maaliskuuta
2008. Turvatoimista huolimatta kaksi
Tiibetin
ihmisoikeuksien puolesta protestoinutta henkiloa paasi nostelemaan mielenilmaisulakanoitaan jarjestelykomitean puheenjohtaja Liu Qin takana hanen puheensa aikana.
[12]
Soihtuviestiin kohdistui mielenosoituksia myos Pariisissa ja Lontoossa. Yhdysvaltojen vierailun yhteydessa soihdun reitti muutettiin viime hetkilla, ja se kulki suurimmaksi osaksi yleisolta piilossa. Tamankin jalkeen soihtuviestin reittia jouduttiin muuttamaan turvallisuussyista.
Olympiatuli tuotiin Pekingiin 28 ulkomaalaisen ja 78 kiinalaisen kaupungin kautta ja se kavi matkansa varrella myos
Mount Everestilla
. Tulta kuljetti matkan aikana lahes 22 000 soihdunkantajaa.
[12]
Olympiatulen kantajia Kiinassa oli myos kolme suomalaista eli oululainen
Kuivasjarven Auran
nuorisovalmentaja
Anne Karvinen-Poutanen
, sipoolainen
Ostersundom IF
:n sulkapalloaktiivi Jukka Pessala ja vantaalainen jaakiekkovalmentaja ja
IceHearts ry:n
perustaja ja toiminnanjohtaja Ville Turkka.
[13]
Olympiatulen sytyttajana toimi
Li Ning
.
[14]
Olympialaisten kisaohjelmaan kuuluivat seuraavat urheilumuodot (suluissa kilpailutapahtumien maara):
Kalenterissa siniset ruudut merkitsevat lajin kilpailuja kyseisena paivana; esimerkiksi alkukilpailut. Keltaiset laatikot merkitsevat lajin kilpailupaivia, jolloin kultamitalin saaja ratkesi. Piste laatikossa merkitsee lajifinaalia ja pisteiden maara lajifinaalien lukumaaraa kyseisena paivana.
●
|
Avajaiset
|
|
Lajin alkukilpailut
|
●
|
Lajin finaalit
|
|
Naytos
|
●
|
Paattajaiset
|
204 olympiakomiteaa lahetti kisoihin yli 10 300 urheilijaa. Seka olympiakomiteoiden etta kilpailijoiden lukumaarat olivat uusia olympiakisojen ennatyksia.
[15]
[16]
[17]
Ensimmaista kertaa olympialaisiin osallistuivat
Tuvalu
,
Marshallinsaaret
ja
Montenegro
.
[16]
Brunein
piti osallistua olympialaisiin kahden hengen joukkueella, mutta
KOK
sulki sen kisoista, koska maan kansallinen olympiakomitea ei rekisteroinyt urheilijoitaan ajoissa.
[18]
Georgia
harkitsi vetaytymista avajaisten jalkeisena paivana sen ja Venajan valisen
konfliktin
takia, mutta paatti samana paivana jatkaa kilpailuissa.
[19]
Kisojen menestyksekkain maa oli isantamaa
Kiina
.
[20]
[17]
[21]
Ennen kisoja isantamaa Kiina oli nimennyt tavoitteekseen voittaa mitalitaulukossa aiemmin suvereenin
Yhdysvallat
. Kiina siirtyikin johtoon jo ensimmaisena paivana ja piti johtonsa loppuun asti. Erityisesti voimistelu- ja sisalajeissa Kiina oli suvereeni. Yhdysvallat oli laskenut paljon yleisurheilun varaan, mutta ei saanut niista toivottua kirivoimaa. Kiina voitti mitalitaulukon ylivoimaisesti.
Kisojen menestyneimmaksi urheilijaksi nousi yhdysvaltalaisuimari
Michael Phelps
, joka voitti kahdeksan miesten uinnin kultamitalia.
[22]
Yleisurheilun puolella median huomio kiinnittyi erityisesti
jamaikalaiseen
Usain Boltiin
, joka voitti seka 100 etta 200 metrin, etta myos
4 × 100 metrin viestijuoksun
olympiakultaa ensimmaisena urheilijana vuosiin. Boltista tuli kisoissa maailman nopein ihminen, kun han juoksi kaikkien kolmen matkansa maailmanennatykset. Erityisesti 100 metrin voitto heratti yleison kiinnostuksen; Bolt juoksi maailmanennatysjuoksunsa loppumetrit kadet levallaan.
Pekingin olympiaisannyyden yhteydessa kritisoitiin muiden muassa ymparistovaikutuksia, Kiinan ihmisoikeuksia ja sananvapautta.
Olympialaisten avajaisetkaan eivat saastyneet kritiikitta. Eraassa ohjelmanumerossa esiintyneet Kiinan vahemmistokansat kansallispukuineen paljastuivat valtavaestoon,
Han-kiinalaisiin
, kuuluviksi. Myos olympialaisten avajaisissa laulanut tytto osoittautui myohemmin huijaukseksi, silla laulun oikeasti esittanyt tytto ei paassyt televisiokameroiden eteen ulkonakonsa takia.
[23]
-
Avajaiset
-
Olympiatuli
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
Paattajaiset