Charles Edward Stuart

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tama artikkeli kertoo James Stuartin pojasta. 1900-luvulla elanytta prinssia kasittelee Charles Edward .
Charles Edward Stuart, Allan Ramsayn maalaus noin vuodelta 1745. National Galleries Scotland.

Charles Edward Louis Philip Casimir Sylvester Maria [1] Stuart (engl. Bonnie Prince Charlie ) ( 31. joulukuuta 1720 Rooma ? 31. tammikuuta 1788 Rooma) oli toinen James Stuartin ja Puolan kuningas Juhana III Sobieskin pojantyttaren Maria Klementyna Sobieskan (1702?1735) pojista, lisanimeltaan "nuori kruununtavoittelija" ( the Young Pretender ). Stuartit olivat katolisia, ja pojat syntyivat ja kasvatettiin isansa maanpaon aikana Roomassa .

Vuodesta 1689 lahtien aina 1750-luvulle jakobiittiperimyksen eli Jaakko II: n katolisten perijoitten palauttaminen valtaistuimelle oli tarkein poliittinen liike Britanniassa, ja jolla oli sidosryhmia myos ulkomailla.

Charlesin veljesta Henry Benedict Thomas Edward Maria Clement Francis Xavier Stuartista (1725?1807) tuli myohemmin Yorkin kardinaaliherttua. [2] Henry astui kirkon palvelukseen 1748 ja toimi pitkaan kardinaalipiispana Ostiassa ja Velletrissa Rooman esikaupungeissa. [3]

Nuoruus ja kasvatus [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Charles Edward Stuart, Louis Gabriel Blanchet'n maalaus, 1738, National Portrait Gallery Lontoo.

Charlesilla oli kotiopettajana myos protestantti, vaikka hanet kasvatettiin katoliseen uskoon. Han oppi puhumaan italiaa, ranskaa ja englantia, mutta hanella ei ollut yhta varsinaista aidinkielta eika han oppinut kunnolla lukemaan ja kirjoittamaan.

Stuarteilla oli sukua Charlesin isoisan Jaakko II :n aviottoman pojan James FitzJamesin kautta espanjalaisessa Lirian herttua-suvussa. Charlesin serkku Lirian herttua James Francis Fitz-James Stuart, otti mukaansa 13-vuotiaan pojan, jonka Espanjan Kaarle III oli nimittanyt tykiston kenraaliksi, katsomaan Ranskan ja Espanjan joukkojen suorittaman Gaetan kaupungin piiritysta vuonna 1734.

James Stuart kasvatti pojastaan maailmanmiesta esittelemalla hanet paavin kanssa Italian ylhaisolle ja lahettamalla hanet vuonna 1737 matkalle ympari Italiaa eri kaupunkivaltioihin kuten Genovaan, Firenzeen, Parmaan, Bolognaan ja Venetsiaan, joissa hanet otettiin vastaan pojan omaksi jarkytykseksi Albanyn herttuana eika kuninkaallisena prinssina, kuten han oli itse kuvitellut. 20-vuotiaana hanesta oli tullut roomalaisen ylaluokan merkittava jasen, han oli mieltynyt alkoholiin ja hienoihin vaatteisiin, ja eli usein yli varojensa.

Poliittinen toiminta [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Charles Edward Stuart, William Mosmanin maalaus, noin 1750-luvulta. National Galleries Scotland.

Joulukuussa 1743 James Stuart nimesi Charlesin sijaishallitsija prinssiksi ( Prince Regent ) ja antoi hanelle valtuudet toimia omissa nimissaan, koska han ei enaa itse pystynyt matkustamaan Britanniaan kuin rajoitetusti.

Charles matkusti Ranskaan vuonna 1744 ja yritti isansa James Stuartin kanssa Ranskan laivaston avulla palauttaa Stuartien monarkian Skotlantiin vuoden 1745 jakobiittikapinassa . Britannia oli tuolloin keskittanyt joukkonsa Ranskaan Itavallan perimyssodassa . Jakobiittien joukot Charlesin johdolla saavuttivat aluksi useita voittoja, kuten Prestonpansin taistelussa syyskuussa 1745 Britannian vajaamiehista armeijaa vastaan ja Falkirk Muirin taistelussa tammikuussa 1746. Charles joukkoineen kuitenkin voitettiin Cullodenin taistelussa huhtikuussa 1746. Cullodenin tappion jalkeen jakobiittiperimys menetti kannatuksensa ja poliittisen merkityksensa.

Charles pakeni englantilaisten joukkojen jahtaamana Ranskaan eika enaa saanut Ludvig XV: lta lupausta sotilaallisesti tuesta. Han yritti 1747 hakea sotilaallista tukea myos Espanjasta kuningas Ferdinand IV :lta siina onnistumatta. Taman jalkeen valit Henry-veljeen ja isaan huononivat ja katkesivat osittain kokonaan, koska Henry meni kirkon palvelukseen eika jatkanut sukua.

Charles vietti raisua elamaa Pariisissa mm. olemalla suhteessa naimisissa olevaan aitinsa puoleiseen serkkuunsa Marie Louise de La Tour d'Auvergne'en, joka synnytti myos pienena kuolleen pojan. [4] Charles pidatettiin ja karkotettiin Ranskasta vuonna 1748, koska Yhdistynyt kuningaskunta ei muuten suostunut allekirjoittamaan Aachenin rauhansopimusta Itavallan perimyssodan paatteeksi. [5] Charles oleskeli taman jalkeen Avignonin paavillisella alueella ja Lothringenin herttuakunnassa , jotka eivat kuuluneet tuolloin Ranskalle. Han teki useita salaisia matkoja Pariisiin ja jopa Lontooseen vuonna 1750.

Vuonna 1759 ranskalaisilla oli hetken aikaa suunnitelma Irlannin valtaamisesta ranskalaisten joukkojen tukemana, mutta Charles ei pystynyt karjekkaalla idealismillaan vakuuttamaan Ranskan ulkoministeria. Viela vuonna 1771 Ranskan ulkoministeri kutsui Charlesin neuvonpitoon jakobiittien mahdollisesta maihinnoususta Englantiin, mutta tama oli niin paihtynyt ettei kyennyt puhumaan ymmarrettavasti. [6]

Paavi Klemens XI oli aikanaan tunnustanut James Stuartin Englannin, Skotlannin ja Irlannin oikeaksi kuninkaaksi ja antanut perheelle asunnon ja runsaan elatuksen. Charles oli ajanut katolisen kirkon ja Englannin poliittiset suhteet siihen pisteeseen, etta yli 40 vuotta myohemmin paavi Klemens XIII ei enaa tunnustanut Charlesia Englannin ja Irlannin kuninkaaksi. Kuninkaallinen vaakuna poistettiin asuinpalatsi Palazzo Mutin julkisivusta ja elatus Vatikaanin rahakamarista lakkautettiin. Paavi salli kuitenkin Charlesin palata asumaan synnyinkotiinsa Palazzo Mutiin, mutta han ei saanut enaa tunnustusta Englannin kuningas Charles III:na, ei Ranskan eika Espanjan kuninkaalta. [7] Heti James Stuartin kuoleman jalkeen tammikuussa 1766 katolinen kirkko tunnusti Hannover-suvun Englannin lailliseksi hallitsijasuvuksi. [8]

Perhe ja suku [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Prinsessa Louise zu Stolberg-Gedern (1752?1824), noin vuodelta 1772, West Highland Museum.

Koska Stuartit edelleen tarvitsivat laillisen kruununperijan, Charles etsiskeli sopivaa vaimoa pitkaan. Vuonna 1772 serkkunsa Charles Fitz-James Stuartin ehdotuksesta, han meni 52-vuotiaana naimisiin taman belgialaissyntyisen kalyn, prinsessa Louise Maximilienne Caroline Emmanuele [1] zu Stolberg-Gedernin (1752?1824) kanssa. Pari asui ensin Roomassa, ja muutti myohemmin Firenzeen ostamaansa Palazzo di San Clementeen, jossa Charles alkoi kayttaa nimea Albanyn kreivi ( Count of d'Albany ). Nain hanen vaimonsa arvonimeksi tuli Louise, Albanyn kreivitar ( Countess of d'Albany ).

Koska paavi Klemens XIII ei tunnustanutkaan pariskuntaa Englannin kuninkaaksi ja kuningattareksi eika kruununperijaakaan syntynyt, Charles alkoi juoda rankasti. Louise jatti Charlesin vuonna 1780 muuttamalla lankonsa Henryn avulla luostariin, vaimon vaatimuksesta he saivat paavilta vuonna 1784 luvan asua erillaan. Charles otti raskaasti sen, etta vaimo etsi turvaa ja asunnon hanen oman veljensa avulla.

Charles Stuartilla oli paljon rakastajattaria etenkin ajalta Ranskassa, mutta vain yksi aikuiseksi elanyt avioton tytar Charlotte Stuart (1753?1789) vuonna 1745 alkaneesta kahdeksan vuoden suhteesta skotlantilaisen Clementina Walkinshaw'n kanssa (1720?1802) kanssa. [9] Charlesin isa James auttoi Clementinaa ja taman pienta tytarta pakenemaan Ranskassa vakivaltaista ja alkoholisoitunutta poikaansa luostariin vuonna 1760 seka maksoi heille elaketta. Charlesin veli Henry maksoi Clementinan elatuksen taman kuolemaan asti.

Charles Edward Stuart, Hugh Douglas Hamiltonin maalaus noin vuodelta 1785. National Galleries Scotland.

Charles Stuart tunnusti tyttarensa Charlotten vuonna 1783 ja antoi hanelle arvonimen Albanyn kreivitar. Charlotte muutti isansa luokse ja oli hanen seuralaisensa Roomassa suvulle annetussa Palazzo Mutissa taman kuolemaan asti [10] vuonna 1788. Stuartin terveys oli ollut huono 1770-luvulta lahtien ja hanen sanottiin karsivan astmasta, korkeasta verenpaineesta, turvonneista jaloista, mahahaavasta seka alkolismista, joka paheni ian myota. Han kuoli sydankohtaukseen ( stroke ) 67-vuotiaana. Charles Stuart on haudattu Pietarinkirkon kryptaan samaan Stuart-suvun kuninkaalliseen hautaan isansa Jamesin ja veljensa Henryn kanssa.

Charlotte Stuart oli ollut sairas jo pitkaan ja kuoli alle kaksi vuotta isansa jalkeen 36-vuotiaana maksasyopaan naimattomana, koska han aviottomana tyttarena ei ollut saanut isaltaan lupaa avioitua laillisesti itse. [11]

Charlottella oli kolme salassa isoisaltaan pidettya lasta, joiden isa oli hanen rakastajansa Ferdinand Maximilien Meriadec de Rohan (1738?1813) Bordeaux'n arkkipiispa ja Cambrai'n prinssikardinaali, joka katolisena pappina ei voinut avioitua laillisesti. Tyttaret Marie Victoire Adelaiden (s. 1779), Charlotte Maximilienne Amelien (s. 1780) ja poika Charles Edward Stuartin, kreivi Roehenstartin (noin 1784?1854) elivat ensin Ranskassa ja heidat kasvatti Sveitsissa Charlotten aiti Clementina Walkinshaw ja heidan todellinen henkilollisyytensa piilotettiin valenimien avulla. Charlotte piti heihin yhteytta tihealla kirjeenvaihdolla ja toivoi loppuun asti etta Charles-isa sallisi Clementinan tulla Roomaan. [12] [10] [13]

Lahteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

  1. ↑ a b Charles Edward, the Young Pretender | British prince | Britannica www.britannica.com . Viitattu 17.10.2022. (englanniksi)
  2. ↑ Hill, S: Bonnie Prince Charlie and the Jacobites Scottish History Online. Arkistoitu 17.7.2011. Viitattu 19.5.2008.
  3. ↑ Encyclopaedia Britannica britannica.com .
  4. ↑ Bongie, Laurence:  The Love of a Prince ? Bonnie Prince Charlie in France, 1744?1748. , s. 2. Vancouver: University of British Columbia Press, 1986. ISBN 978-0774802581 .
  5. ↑ McLynn, Frank:  The Jacobites , s. 35. Lontoo: Routledge & Kegan Paul, 1975. ISBN 978-0710201652 .
  6. ↑ Douglas, Hugh:  Charles Edward Stuart , s. 249. Lontoo: Hale, 1975. ISBN 978-0709148159 .
  7. ↑ Douglas, Hugh:  Charles Edward Stuart , s. 242. Lontoo: Hale, 1975. ISBN 978-0709148159 .
  8. ↑ Mann, Stephanie A.: Pope Clement XIII and the Hanoverians Supremacy and Survival: The English Reformation . 7.3.2017.
  9. ↑ The Peerage - A genealogical survey of the peerage of Britain as well as the royal families of Europe thepeerage.com .
  10. ↑ a b Kybett, Susan MacLean:  Bonnie Prince Charlie: A Biography , s. 311, 312. Lontoo: Unwin, 1988. ISBN 978-0044403876 .
  11. ↑ Pininski, Peter:  Bonnie Prince Charlie. A Life , s. 88. Amberley, 2010. ISBN 978-1-84868-194-1 .
  12. ↑ Pininski, Peter: ”The Stuart's Last Secret, the Children of Charlotte Duchess of Albany”,  Corp, Edward (toim.), The Stuart Court in Rome: The Legacy of Exile , s. 111. Ashgate Publishing, Syyskuu 2003. ISBN 0-7546-3324-1 .
  13. ↑ Sherburn, George:  Roehenstart: A Late Stuart Pretender. Being an Account of the Life of Charles Edward August Maximilien Stuart Baron Korff Count Roenenstart . University of Chicago, 1960.

Aiheesta muualla [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Kansainvaliset
Kansalliset
Taiteenala
Henkilot
Muut
Tama henkiloon liittyva artikkeli on tynka . Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Noudettu kohteesta ” https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Charles_Edward_Stuart&oldid=21881938 ”