Yli-Ii

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tama artikkeli kertoo entisesta Suomen kunnasta. Muut merkitykset loytyvat tasmennyssivulta .
Yli-Ii
Entinen kunta ? nykyiset kunnat:
Oulu ja Ii

vaakuna

sijainti

Sijainti 65°22′20″N , 025°50′25″E
Maakunta Pohjois-Pohjanmaan maakunta
Seutukunta Oulunkaaren seutukunta
Kuntanumero 972
Hallinnollinen keskus Yli-Iin kirkonseutu
Perustettu 1924
? emapitaja Ii
Liitetty 2013
? liitoskunnat Oulu
Haukipudas
Kiiminki
Oulunsalo
Yli-Ii
? syntynyt kunta Oulu
Pinta-ala 793,26 km²  [1]
(1.1.2012)
? maa 769,15 km²
? sisavesi 24,11 km²
Vakiluku 2 179   [2]
(31.12.2012)
? vaestotiheys 2,83 as./km²  (31.12.2012)

Yli-Ii (epavirallisesti ruots. Overijo tai Over-Ijo ) on entinen Suomen kunta , joka sijaitsi Pohjois-Pohjanmaan maakunnan luoteisosassa. Yli-Iin naapurikunnat olivat Haukipudas , Ii , Pudasjarvi seka Oulu , johon Yli-Ii liittyi vuoden 2013 alussa.

Yli-Ii sijaitsee Iijoen rannalla, jolla on iso sivujoki Siuruanjoki . Yli-Iin kunta on perustettu vuonna 1924, jolloin se erotettiin Iista. Kuntien vakiluvut tosin laskettiin yhteen viela vuoteen 1932. Kunnassa asui lakkauttamishetkella 2 179 ihmista [2] ja sen pinta-ala on 793,26 km², josta 24,11 km² on vesistoja [1] . Vaestotiheys oli 2,83 asukasta/km². Viime vuosina Yli-Iin vakiluku on kasvanut pikkuhiljaa johtuen Oulun laheisyydesta. Yli-Iin keskustasta on matkaa Ouluun noin 47 kilometria.

Oulun kaupunki seka Yli-Iin, Haukiputaan, Kiimingin ja Oulunsalon kunnat yhdistyivat vuoden 2013 alussa uudeksi Oulun kaupungiksi. [3]

Kivikaudella Yli-Iin seudut olivat Iijoen suistoa. Iijokivarresta Kierikin ja Pahkakosken valista on loydetty voimalaitostoiden yhteydessa useita kivikautisia asuinpaikkoja. Viela 1500-luvulla alue oli suurimmaksi osaksi eramaata, paaasiassa rannikon ihmisten ja saamelaisten yhteista nautinta-aluetta. Karjalankylaan ja Pirttitormaan (nykyiseen Jakkukylaan) oli tosin noussut muutamia taloja. Seutu kuului Novgorodin ja Venajan vanhoihin nautinta-alueisiin ja siirtyi Ruotsin hallintaan vasta Tayssinan rauhassa vuonna 1595. [4]

Vaesto sai toimeentulonsa pyynnista ja kalastuksesta , joka pysyi tarkeana elinkeinona aina 1930-luvulle, jolloin jokien lohipadot siirtyivat yksityisilta valtion omistukseen. Vahitellen myos maatalouden merkitys alkoi kasvaa. Maatalous kehittyi luonnonolosuhteiden vuoksi karjan hoitoon. 1700- ja 1800-luvulla voin hinta oli ajoittain niin hyva, etta sen myynti kannatti. Lehmien lisaksi Yli-Iissa on pidetty aina jonkin verran poroja . 1600-luvulta lahtien Suur-Iin alue oli Oulun tervanhankinta -aluetta. Alueen merkitys kasvoi huomattavasti 1700-luvulla, jolloin tervan lauttakuljetukset paasivat vauhtiin Ii- ja Siuruanjoella. Jokaisessa kylassa mm. Pirttitormassa ja Karjalankylassa tervaa poltettiin saadettyjen kiintioiden verran. [4]

Yli-Iin seutu kuului osana Suur-Iin pitajaan, joka kasitti suuren osan Iijokilaaksoa . Yli-Iin seurakunta perustettiin senaatin paatoksella vanhasta emaseurakunnasta. Samana vuonna perustettiin myos Yli-Iin kunta. [4]

Yli-Iin asukasluku kasvoi 1960-luvun alkuun, jolloin asukkaita oli yli 3 800. Taman jalkeen asukasluku alkoi pienentya nopeasti voimakkaan poismuuton vuoksi. Vuonna 1970 asukkaita oli 3 561 ja 1980 enaa 2 478. 1980-luvulla vaeston vaheneminen hidastui. [4]

Yli-Iin pitajaruoiksi nimettiin 1980-luvulla seinakuivalihavelli ja makea juustokeitto. [5]

Siuruanjokea Yli-Iissa seututien 849 varrella.

Yli-Iin maisemia hallitsevat loivapiirteiset manty kankaat ja laajat suot . [4]

Kalliopera on paaasiassa gneissi graniittia . Kunnan keskiosiin tyontyy amfiboliitteja , graniitteja ja granodioriitteja sisaltava vyohyke ja Iijoen etelapuolella on arkoosikvarsiitteja ja fylliitteja . Yleisin maalaji on moreeni , joka on kuitenkin laajoilla alueilla turpeen peitossa. Huomattavin harju on kunnan koillisosaa halkova Huiskan harju . Korkeuserot ovat kunnan alueella vahaiset. Maasto viettaa luoteisosia lukuun ottamatta idasta lanteen. Korkein kohouma on Linkamaa kunnan itaosassa. Yli-Iin pinta-alasta on suota noin 60 prosenttia. Suurimpia soita ovat Iso Savisuo , Viitasuo , Palosuo ja Saukkosuo . [4]

Yli-Iin keskiosien maisemia hallitsee ita-lansisuunnassa virtaava Iijoki , joka oli aikoinaan Suomen parhaimpia lohijokia. Joen alajuoksun valjastaminen voimatalouden kayttoon 1959?1971 katkaisi kuitenkin lohen nousun jokeen. Kunnan alueella on Iijoessa nelja voimalaitosta: Haapakoski , Pahkakoski , Kierikki ja Maalismaa . Iijokeen liittyy pohjoisosasta tuleva Siuruanjoki, johon yhtyvat mm. Leuvanoja , Vitmaoja ja Martimojoki . Kunnan alueella on useita pienia jarvia, mm. Halajarvi , Iso Isterinjarvi ja Koutuanjarvi . [4]

Yli-Iin kylia ovat Karjalankyla , Maalismaa , Tannila , Pahkakoski , Haapakoski ja Leuvanjoki .

Yli-Iin kunnanraja.

Yli-Iissa sijaitsee arkeologinen toiminta- ja nayttelykeskus Kierikkikeskus ja Kivikauden kyla. Niiden yhteydessa toimivat myos hotelli ja ravintola.

Kierikki on alueena tarkea kivikautinen loyto- ja tutkimuskohde. Aluetta on tutkittu arkeologisin kaivauksin vuodesta 1960. Tarkeimpia loytoja ovat hirsiperustaiset rakennusten jaanteet ajalta 4000?3000 eaa. Satojen taloloytojen ohella Kierikista on loytynyt kaksi kivikautista rivitaloa aikavalilta 3350?3200 eaa. Loytoaineistossa tarkeassa asemassa ovat asbestisekoitteinen Kierikinkeramiikka. Brittilainen arkeologian opiskelija loysi BBC:n tietojen mukaan kesalla 2007 Iijoen varrelta 5 000 vuotta vanhan koivun tuohen tervasta valmistetun purukumin . Sen sisaltaman karbolihapon antiseptisyyden takia sita kaytettiin ientulehdusten hoitoon.

Tunnettuja yli-iilaisia

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

(asuu Yli-Iissa)

  1. a b Suomen pinta-ala kunnittain 1.1.2012 1.1.2012. Maanmittauslaitos. Viitattu 2.1.2013.
  2. a b Suomen asukasluvut kuukausittain ? Kunnittain aakkosjarjestyksessa 31.12.2012. Vaestorekisterikeskus. Viitattu 16.1.2013.
  3. Uusi Oulu syntyi aanestysten jalkeen Kaleva.fi . 28.6.2010. Oulu: Kaleva Oy. Arkistoitu 21.7.2010. Viitattu 28.6.2010.
  4. a b c d e f g Kalevi Rikkinen, ym.:  Finlandia, Otavan iso maammekirja 8 . Helsinki: Otava, 1986. ISBN 951-1-09142-5 .
  5. Kolmonen, Jaakko (toim.):  Kotomaamme ruoka-aitta: Suomen, Karjalan ja Petsamon pitajaruoat , s. 176. Helsinki: Patakolmonen, 1988. ISBN 951-96047-3-1 .

Aiheesta muualla

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]