Tata artikkelia tai sen osaa on pyydetty paivitettavaksi, koska sen sisalto on osin vanhentunut. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisaa tietoa saattaa olla keskustelusivulla .

Valaanpyynti (valastus) on valaiden metsastamista . Sita on harjoitettu eri muodoissa tuhansia vuosia. 1800-luvulla valaanpyynnin paasyyna oli valaanrasva , jota kaytettiin muun muassa polttooljyna, mutta nykyisin silla ei ole enaa juuri kayttoa, vaan valaita pyydetaan lahinna ravinnon ja tutkimuksen vuoksi. Valaanpyynti on valaiden uhanalaistumisen tarkeimpia syita. Valaanpyynti on johtanut monien valaslajien vahenemiseen sukupuuton partaalle.

Valaanpyynnin kansainvalinen saantely alkoi jo 1931, ja nykyisin pyyntia rajoittavat monet kansainvaliset ja alueelliset sopimukset. Vuonna 1946 perustettiin Kansainvalinen valaanpyyntikomissio (International Whaling Commission), joka sopi 1984 kaupallisen valaanpyynnin kiellosta. Vuoden 2005 IWC:n kokouksessa on asialistalla kaupallisen pyynnin salliminen kahdenkymmenen vuoden tauon jalkeen. Naiden vuosien aikanakin muutamat jasenmaat, ennen kaikkea Japani ja Norja , ovat pyytaneet valaita niin sanottuihin tutkimustarkoituksiin tai osana alkuperaisasukkaiden kulttuurin suojelua ( Tanskassa Farsaaret ja Gronlanti , Kanada ). Erityisesti lahtivalaan pyyntia vaaditaan vapautettavaksi.

Kiellon ulkopuolella ovat koko ajan olleet alkuperaiskansat, lahinna eskimot ja aleutit ^lahde? : heidan harjoittamansa valaanpyynti on niin pienimittaista, etta sen ei ole katsottu olevan uhka kannoille ^lahde? .

Farsaaret [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Farsaarten valaanpyynti jatkuu, vaikka Sea Shepherd -jarjesto on ponnistellut pitkaan sen lakkauttamiseksi. ^[1]

Islanti [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Vuosina 1986?1989 Islannissa pyydettiin 60 valasta vuosittain tutkimustarkoituksiin. Vuonna 1992 maa erosi Kansainvalinen valaanpyyntikomissiosta, mutta liittyi siihen uudelleen 2002.

Islanti aloitti 21. lokakuuta 2006 kaupallisen valaanpyynnin 21 vuoden tauon jalkeen. Maa paatti pyydystaa ennen elokuun loppua 2007 yhdeksan erittain uhanalaiseksi luokiteltua sillivalasta ^[2] ja 30 lahtivalasta . ^[3] Vuodelle 2009 Islanti suunnitteli kasvattavansa valaanpyyntikiintioitaan 150 sillivalaaseen ja 100 lahtivalaaseen. ^[4]

Norja [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Vuonna 2014 norjalaiset ovat pyytaneet yli 720 valasta huolimatta kansainvalisesta pyyntikiellosta ja ulkomailta tulevasta painostuksesta. Oslon hallituksen antama vuosikiintio oli kuitenkin huomattavasti suurempi: 1 200 valasta. ^[5]

Japani [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Kevaalla 2013 paattyneella pyyntikaudella Japani pyydysti 103 lahtivalasta. Sillivalaita ei saatu pyydettya yhtaan. Maara oli pienempi kuin koskaan aiemmin ja jai kauas lahes tuhannen valaan kiintiosta. Asiasta syytettiin valaanpyyntia vastustavia aktivisteja. ^[6] Japani on pyytanyt aiemmin myos uhanalaiseksi luokiteltuja ryhavalaita , minka vuoksi japanilaistuotteita on boikotoitu myos Euroopassa. ^[7] Joulukuussa 2007 Japani ilmoitti luopuvansa 50 ryhavalaan pyynnista. ^[8]

Japanin valaanpyyntilaivasto pyydystaa ryhavalaita Etelamantereen lahivesilla, minne Australia on yksipuolisesti perustanut suojelualueen. Australian lisaksi Yhdysvallat ja Uusi-Seelanti ovat pyytaneet Japania pidattymaan valaanpyynnista. ^[9] Valaanpyynnin vastustajien mukaan valaiden liha menee tutkimuksen sijasta myyntiin. Useat valasturistit matkustavat Australiasta katsomaan ryhavalaiden nayttavia hyppyja. Niita ei ole saanut pyytaa 40 vuoteen, koska ne pyydettiin aikoinaan lahes sukupuuttoon. Kanta on nykyisin noin 30 000?40 000 yksiloa eli edelleen vain kolmanneksen siita, mita se oli ennen nykyaikaisen valaanpyynnin aloittamista. ^[10]

Huhtikuussa 2014 Japani ilmoitti, ettei se laheta pyyntialuksia Etelamantereen vesialueille. Taustalla oli YK:n kansainvalisen tuomioistuimen paatos, jonka mukaan Japanin ei saa myontaa pyyntilupia Etelamantereelle ennen pyyntiehtojen muuttamista. ^[11] Myos valaanlihan kysynta Japanissa on laskenut, mika osaltaan vahentaa perusteita valaanpyynnille. ^[12]

Historia [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Valaanpyynti tehtiin aiemmin kasiharppuunoilla , jotka erityisesti harjaantunut harppuunamies heitti ison soutuveneen keulasta. Tama oli vaikeaa ja vaarallista, koska ison valaan hengilta saaminen saattoi vaatia jopa paivakausien tyon ? ja haavoittunut valas saattoi hyokata veneen kimppuun puskien sen kappaleiksi.

Norjalainen Svend Foyn rakensi vuonna 1879 ensimmaisen harppuunatykin. Taman tehokkaan aseen avulla norjalaiset saavuttivat nopeasti hallitsevan aseman valaanpyynnissa. Hyvin pian tykki keksittiin asentaa pienikokoisen hoyryaluksen keulaan erityisesti rakennetulle korokkeelle, mika lisasi menetelman tehoa entisestaan. Tama ratkaisi myos ongelman koysien suhteen: tehokkaat hoyryvintturit pystyivat hinaamaan suurenkin harppunoidun valaan pyyntialuksen luo.

Harppuunamiehesta, norjaksi skytterista , tuli nopeasti arvostettu hahmo. Yhteen aikaan jopa vaitettiin, etta vain norjalaiset osasivat kasitella hoyrykayttoisia harppuunatykkiveneita.

Foyn kehitti myos ns. pumppukeihaan: se on ontto teravakarkinen terasputki, joka upotettiin aluksen kylkeen hinatun valaan vatsaonteloon, jotta sinne voitiin pumpata paineilmaa ruhon pinnalla pitamiseksi. Ilmareika suljettiin tarkoitukseen suunnitellulla tulpalla johon liittyi noin nelimetrinen, aluksi vilkkuvalolla ja sotien jalkeen myos radiolahettimella varustettu viiritanko, jonka avulla valaanhinausalus loysi ruhon viedakseen sen keittamolle. Nyt valaan pyrstoevat katkaistiin, pyrston tyveen leikattiin niin monta lovea kuin oli pyyntialuksen numero ja syvalle uponneiden harppuunoiden koydet katkaistiin aivan juuresta ? harppuunat saivat jaada ruhoon, ne irrotettaisiin keittamolla ? ja alus lahti etsimaan seuraavaa saalista. Viela ennen lahtoa ilmoitettiin radioitse lahimmalle valaanhinausalukselle saaliin sijaintipaikka ja tallainen alus saapuikin yleensa varsin nopeasti noutamaan ruhon keittamolle. Aivan aluksi keittamot olivat maa-asemia. 1900-luvun alussa keksittiin sijoittaa jalostamot laivoihin eli keittamoaluksiin , joskin viimeiset maakeittamot suljettiin vasta 1950-luvulla. Etela-Georgiassa ja lahisaarilla on viela jaljella naiden rakennuskompleksien jaannoksia.

Jalostustekniikan kehitys ja ennen muuta suurten jopa 30 000 tonnin keittamoalusten valmistuminen mahdollistivat yha suurempien valasmaarien teollisen kasittelyn. Maailmansotien valisena aikana valaanpyynnista kehittyikin oma teollisuudenalansa.

Toinen maailmansota verotti ankarasti valaanpyyntilaivastoja: norjalaiset menettivat puolet aluksistaan, englantilaiset viela enemman ja japanilaiset kaikki. Yhdysvallat muutti omat keittamoaluksensa joko sailioaluksiksi tai saattuetukialuksiksi, saksalaiset alukset jaivat satamiin missa pommitukset tuhosivat ne tai rauhan tultua jaljelle jaaneet otettiin sotasaaliiksi.

Vain Norja pysyi uskollisena talle alalle, ja sodan jalkeen kun poistettuja sotalaivoja oli runsaasti myytavana, sodan tuhoamaa valaanpyyntikalustoa uusittiinkin voimakkaasti. Erityisen suosittuja olivat entiset korvetit : koska niissa oli Atlantin ylitysta varten ilman valitankkausta suunnitellut polttoainesailiot seka suurta syvyyspommimaaraa varten rakennettu tilava perakansi, jolle pommikiskojen tilalle samoihin kiinnikkeisiin oli helppo asentaa raskaita vinsseja, ne soveltuivat erittain hyvin valaanhinauslaivoiksi ja niihin loytyi aarimmaisen helposti osaavaa paallystoa ja miehistoa, koska sotaa varten naita oli koulutettu runsaasti. Nama alukset toimivat myos muina apualuksina tarpeen vaatiessa. Ulkoisesti suurin muutos naissa aluksissa oli ? aseiden poiston ohella ? se etta keulat rakennettiin uudelleen ns. jaakeuloiksi. Tama ei ollut suurikaan lisakulu, koska aseistuksen poistaminen ja muunnokset hinausalukseksi vaativat joka tapauksessa telakointia. Yksi tallainen alus jaksoi hinata jopa 8?10 valasta yhtaikaisesti.

Valaanpyynti Suomessa [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Suomi osallistui 1800-luvulla valaanpyyntiin kaikkiaan kuudella aluksella, tosin alukset purjehtivat Venajan lipun alla. Alukset varusti Venalais-suomalainen Valaankalastusyhtio, jonka olivat perustaneet Venalais-amerikkalainen Komppania ja Turun laivanvarustajat. Aloite valaanpyynnin aloittamiseen Alaskan vesilla oli tullut Venalais-amerikkalaiselta Komppanialta , joka ei ollut halunnut ryhtya siihen yksin ja omissa nimissaan. Venalais-suomalaisen Valaankalastusyhtion kotipaikaksi tuli Turku ja toimitusjohtajaksi turkulainen apteekkari ja laivanvarustaja Erik Julin . Suomen valtion varoista myonnettiin yhtiolle 20 000 ruplan kerta-avustus ja neljasta ensimmaisesta yhtion varustamasta laivasta 10 000 ruplan palkkio kustakin. ^[13]

Vuonna 1852 lahti matkaan ensimmainen alus, Bremenissa rakennettu 252 lastin parkkilaiva Suomi , seuraavana vuonna hiukan pienempi Turussa rakennettu 241 lastin parkkilaiva Turku . Aluksissa oli saksalaiset paallikot ja suomalaiset peramiehet ja varsinainen miehisto, harppuunamiehet olivat paaosin saksalaisia, englantilaisia ja amerikkalaisia. Kolmas alus oli oululainen 221 lastin parkkilaiva Ajan joka lahti matkaan vuonna 1853. Siina oli ensi kerran suomalainen paallikko, entinen Suomen I peramies merikapteeni Enberg. Pyyntialue oli Ohotanmeri . Naissa retkikunnissa kaytettiin loppuun asti valasveneita ja kasiharppuunoita valaanpyyntiin.

Tulokset olivat aluksi kohtalaisia: Suomi sai kahtena pyyntikautena yhteensa 59 valasta, joista valaanrasvaa kertyi noin 30 000 litraa. Valaan hetuloita eli niin sanottuja valaanluita, joita kaytettiin 1800-luvulla muun muassa naisten vaatteissa ja sateenvarjoissa, saatiin noin 5 000 dollarin arvosta.

Valtava matka pyyntialueelle tosin oli ainainen haitta: Suomi viipyi ensimmaisella matkallaan 3 vuotta 9 kuukautta, Turku 4,5 vuotta.

Krimin sota pysaytti valaanpyynnin: Suomi ehti sodan tielta turvaan Saksaan jossa se myytiin, Turku paasi Alaskan rannikolla karkuun englantilaisilta sotalaivoilta puolueettomana satamana pidettyyn Sitkaan , jossa se myytiin, Ajan kaapattiin ja poltettiin Petropavlovskin satamassa.

Sodan loputtua Turusta lahtivat viela parkkilaivat Grefve Berg (300 lastia) ja Amur (128 lastia) seka Helsingista priki Storfursten Constantin valaanpyyntiin kaukaiselle Ohotanmerelle. Tuotto oli kuitenkin liian pienta ajan mittaan ja lopulta vuonna 1862 paattyi suomalaisten valaanpyynti pysyvasti. Sen koommin ei Suomesta ole lahetetty aluksia tahan lajiin, joskin muutamia yksittaisia suomalaisia on palvellut etupaassa norjalaisilla aluksilla ^[14] Yksi oman aluksensa kanssa myohemminkin toimineista suomalaisista valaanpyytajista oli Huippuvuorille vuonna 1873 menehtynyt Johan Mattilas .

Turun tuomiokirkossa on suomalaista valaanpyyntialus Turkua esittava votiivilaiva , jonka Turun Laivapaallikkoyhdistys lahjoitti kirkolle 1.12.1968. ^{[15] [16]}

Katso myos [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

• Sea Shepherd Conservation Society

Lahteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

• Schokkenbroek, Joost C. A. (2008). Trying-out: An Anatomy of Dutch Whaling and Sealing in the Nineteenth Century, 1815-1885. Amsterdam: Aksant Academic Publishers. 10- ISBN 9-052-60283-2 ; 13- ISBN 978-9-052-60283-7
• Tonnesen, J. N. och Arne Odd Johnsen (1982). The history of modern Whaling. London : C. Hurst & Co. 10- ISBN 0-905-83823-8 ; 13- ISBN 978-0-905-83823-6 ; [Canberra : Australian National University Press. 10- ISBN 0-708-10749-4 ; 13- ISBN 978-0-708-10749-2 ]; [Berleley: University of California Press. 10- ISBN 0-520-03973-4 ]; [OCLC 8860504]
• Bo Rosen - Bengt Ohrelius: Laivojen kirja
• Robertson, Robert Blackwood: Valaita ja miehia - valaanpyynnissa Etelaisella jaamerella, suomentanut Jouko Linturi.Helsinki, Tammi, 1954

Viitteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Kirjallisuutta [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

• Fagerholm, Bengt:  Froja ja valaanpyytajat. Turkulaista kaukomerenkulkua 1850-luvulla . Helsinki: Bengt Fagerholm, 2009. ISBN 978-952-92-5093-6 .

Aiheesta muualla [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta valaanpyynti Wikimedia Commonsissa

• Uhanalaiset lajit: Valaat WWF.
• Is Japan secretly planning to build a new whaling ship? ( Arkistoitu ? Internet Archive) 12.12.2007 Vetoomuskirje Japanille valaidenpyyntialuksista (Greenpeace).
• Lyyli Kansanen-Holm : Norjan asema kansainvalisessa valaanpyynnissa , Helsingin Sanomat, 18.02.1939, nro 47, s. 4, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot