Tämä on lupaava artikkeli.

Uusherays

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lestadiolaisuuden olemassa olevien ryhmien sukupuu. Vuonna 2001 olemassa olleet lestadiolaisuuden haarat ja yksi sen jalkeen syntynyt lestadiolaisuuden haara. [1]

Uusherays on lestadiolaisuuden suunta, joka syntyi 1900-luvun alun lestadiolaisuuden hajaannuksessa. Nimensa mukaisesti se vaati liikkeeseen uutta heratysta. Liike on ollut alusta asti yleensa hyvin innokas tukemaan Suomen Lahetysseuran tekemaa lahetystyota. Uusherays julkaisee omaa lehtea nimelta Lahettaja [2] .

Uusheranneita oli vuonna 2012 lestadiolaisuuden tutkija, kirkkohistorian professori Jouko Talosen arvion mukaan yhteensa noin 3 000 maailmassa, joten se on viidenneksi suurin lestadiolaisuuden haara maailmassa [3] . Talosen arvioiden mukaan liikkeen kannatus oli sailynyt samana vuoden 2001 arviosta [2] [3] . Uusheranneita oli 2000-luvun vaihteessa lahinna Suomessa ja Norjassa, mutta pienia maaria myos Amerikassa rauhansanalaisuuden ( ALC ) sisalla [4] .

Lestadiolainen heratysliike jakaantui 1900-luvun vaihteen suuressa hajaannuksessa viiteen osaan, joiden nimet ovat vanhoillislestadiolaisuus , esikoislestadiolaisuus , uusherays, narvalaisuus ja samperilaisuus . Uusherays, narvalaisuus ja samperilaisuus erkaantuivat itsenaisiksi lestadiolaisuuden haaroiksi vuosina 1897?1898. Amerikassa hajaannus esikois- ja vanhoillislestadiolaisuuden valilla tapahtui jo vuonna 1894 mutta Euroopassa vasta noin vuonna 1900. Vuonna 1908 samperilaisten johtajan Heikki Sandbergin kuoltua samperilaiset liittyivat uusheraykseen. Narvalaisuuteen liittyi paljon uusheranneita erityisesti Pietarissa . Narvalaisia oli aluksi hyvinkin paljon, mutta narvalaisten maara ja toiminta laantui kiihkean alun jalkeen hyvin nopeasti, niin etta 1920-luvulla narvalaisuuden molemmat suuntaukset - lindstromilaisyys ja kumpulaisuus - lakkasivat jo kaytannossa olemasta. Vanhoillislestadiolaisuuden ja uusherayksen valilla kaytiin rajankayntia Norjassa vuonna 1907 ja Vesisaaressa viela 1913?1914 [5] [6] [7] . Amerikassa uusherays erkaantui vanhoillislestadiolaisuudesta noin vuosina 1901?1902. [8] [9] [10] [11] [12] [13]

Uusherays sai alkunsa 1800-luvun lopussa Kittilassa . Uudenherayksen kirkkoherra K. A. Heikel kirjoittaa liikkeen alusta: "Tama nk. uusi herays on saanut alkunsa Jumalan sanan ja rukouksen kautta Kittilan seurakunnassa talvella 1894?1895. Sielta se on maallikkosaarnaajain kautta levinnyt Ouluun, Helsinkiin ja moniin maaseutuihin". Muita tunnettuja uudenherayksen saarnamiehia olivat Fredrik Paksuniemi , Pietari Hanhivaara ja Mikko Saarenpaa . Myos Vaino Havas toimi uudessaherayksessa, kunnes siirtyi vanhoillislestadiolaisuuteen . [14] [15]

Uusherayksen oppi erosi muista lestadiolaisuuden suunnista erityisesti kaytantoon otetulla opilla lain kolmannesta kaytosta . Etenkin Kittilan saarnaajat katsoivat talloin liiallisen evankelisuuden pilanneen kristillisyyden . Uudestiheranneet korostivat lakia herattamaan kristillisyytta ja halusivat rajoittaa synninpaaston kayttoa. Lain kolmas kaytto otettiin kaytantoon. Koko lestadiolaisuutta vaadittiin heraamaan uudesti. Vanhoillinen suuntaus ei hyvaksynyt uuttaheraysta, koska heidan mukaansa heranneen ei enaa tarvitse herata. Uusherayksella oli myos valjempi seurakuntaoppi muihin paasuuntauksiin verrattuna. [16]

Uusherayksen itsenaistymisajankohtana pidetaan vuosia 1896?1898, jolloin sita kannattavat saarnamiehet aloittivat jarjestelmalliset lahetysmatkansa. Kittilasta kasin se saavutti pian kannatusta Ita-Lapissa seka Rovaniemen , Kemijarven ja Sallan seudulla. Pohjanlahden rannikolla se sai jonkin verran kannatusta Siika -, Pyha - ja Kalajokivarsilla , runsaammin Etela-Pohjanmaalla ja Porin seudulla. Karjalassa tasta lestadiolaisuuden oppositioliikkeesta tuli pian enemmistoliike. [17] Venajalla Pietarissa oli lestadiolaisia ennen suurta hajaannusta eri arvioiden mukaan 700?1500 [18] . Pietarin lestadiolaisista melkein kaikki liittyivat ensin uusheraykseen 1897?1898, mutta pian sen jalkeen valtaosa Pietarin uusheranneista liittyi narvalaisuuteen. [19]

Lyhyen aikaa 1901?1914 Yhdysvalloissa Hockinsonissa oli uusheranneilla oma kirkko nimelta United Peace Church , jonka perustaja ja ainoa pastori oli Pietari (Peter) Kopra (1865?1914) kuolemaansa asti. United Peace Churchin ainoa kirkkorakennus rakennettiin Hockinsoniin Washingtonin osavaltioon lahelle vanhoillislestadiolaisten kirkkorakennusta. [8]

Uusherayksen organisoitu toiminta kiteytyi pakanalahetystyon ymparille, mista tuli uutta ryhmaa integroiva tekija. Vuonna 1907 syntyi virallinen organisaatio, kun liike perusti Suomen Lahetysseuran yhteyteen oman haaraosastonsa nimella Laestadiolainen Haaraosasto , jonka nimi oli vuodesta 1956 lahtien Lestadiolaisten Lahetysyhdistysten Keskusliitto . Liitolle syntyi myohemmin eri puolille maata paikallisosastoja, jotka ottivat hoitaakseen aiempien epavirallisten toimintapiirien tehtavat. [17] Osa uusheranneista halusi kuitenkin itsenaisempaa toimintaa ilman yhteistyota Suomen Lahetysseuran kanssa. [16]

Martti E. Miettisen ja Arvi Merikallion johdolla itsenaisempaa toimintaa kannattava oppositio perusti Suomen lestadiolaisen lahetysyhdistyksen ja erkani muusta uusherayksesta vuonna 1938. Vuonna 1940 ryhmat kuitenkin liittyivat takaisin yhteen. Kiistat itsenaisemmasta toiminnasta kuitenkin jatkuivat sodan jalkeen ja johtivat vuonna 1953 hajaannukseen, jossa Kolkuttaja-lehti meni uusherayksesta erkaantuneelle ryhmalle, jota kutsutaan lehden mukaan Kolkuttaja-suunnaksi. Myohemmin vuonna 1960 Kolkuttaja-suunta hajosi kahteen osaan, joita kutsutaan peuralaisuudeksi ja kontiolaisuudeksi . Viela 2000-luvun vaihteessa joitakin kontiolaisia oli viela olemassa, mutta peuralaisuus oli lakannut jo olemasta. [20] Peuralaisuus sai nimensa Eskil Peuran mukaan ja kontiolaisuus Heikki Kontion mukaan. [16]

Liiketta yhteen kokoaviksi vuotuisiksi tilaisuuksiksi muodostuivat Haaraosaston , myohemmin Keskusliiton, vuosikokoukset seka kesaisin vietettavat uusherayksen kesaseurat . Jatkuvasti jarjestettiin myos paikallisia seuroja. 1920-luvulla perustettiin Orpojen Ystavain Liitto , jonka tukemiseksi perustettiin ompeluseuroja . Vuonna 1919 perustettiin aikakauslehtea nimelta Vartijan Aani , ja 1939 aloitti toimintansa Kalajoen Kristillinen Opisto . [21]

Amerikan uusheranneet ryhtyivat vuonna 1908 yhteistyohon Amerikan pikkuesikoisten kanssa, jotka erkaantuivat esikoislestadiolaisuudesta vuonna 1903. Pikkuesikoisten ja uusheranneitten kanssa yhteistyohon ryhtyi Amerikassa vuonna 1908 myos joitakin vanhoillislestadiolaisia, joiden kanssa he ryhtyivat jarjestamaan vuosittain yhteisia suuria seuroja. Suurseuratoimintaan mukaan lahteneita vanhoillislestadiolaisia ryhdyttiin kutsumaan suurseuralaisiksi ja suurseuralaisuutta vastustaneita vanhoillislestadiolaisia ryhdyttiin kutsumaan heidemanilaisiksi . Vuonna 1928 uusheranneet ja pikkuesikoiset perustivat yhdessa suurseuralaisten kanssa kirkkokunnan nimelta Apostolic Lutheran Church of America (ALCA) [22] . ALCA-kirkkokuntaan liittyneet suurseuralaiset vanhoillislestadiolaiset erkaantuivat vanhoillislestadiolaisuudesta 1927?1928 nimikkeella kirkkokuntalaisuus ("Federation"). [23] [24]

Edella mainitusta syysta Amerikassa uusheranneilla on yhteiset seurakunnat (ALC) rauhansanalaisten kanssa ja yhteinen kirkkokunta nimelta Apostolic Lutheran Church of America (ALCA), joka perustettiin vuonna 1928. [25] [24]

Uusherayksesta erkaantui 1922?1923 pienehko ryhma nimelta heiskaslaisuus saarnaaja Aatu Heiskasen (1886?1941) toiminnan vaikutuksesta. Heiskaslaiset siirtyivat uusherayksesta skutnabbilaisuuteen ja erosivat luterilaisesta kirkosta. [26]

Norjassa uusherayksella oli paljon yhteistoimintaa erikiinien kanssa aina vuoteen 1951 asti. Eraan nakokulman mukaan erikiinien voidaan siis katsoa erkaantuneen uusherayksesta vuonna 1951, jolloin yhteistoiminta lopetettiin opillisista syista. Uusheranneitten ja erikiinien valille syntyi kiistaa muun muassa kasteopista ja perisyntiopista . Vesisaaressa erikiineilla on yha yhteistyota uusherayksen kanssa jossakin maarin. Pykeijassa uusherayksella on yhteistyota esikoislestadiolaisten kanssa. [7] Erikiinit erkaantuivat lundbergilaisista vuonna 1925 ja vanhoillislestadiolaisista jo vuonna 1910 [27] [28] . [5]

Vuonna 1963 Lestadiolaisten Lahetysyhdistysten Keskusliittoon kuului 31 paikallisosastoa, joissa oli 1594 jasenta. Talloin osastojen perustaminen oli vasta aluillaan, eika toimintaa oltu laheskaan kaikilla kannatusalueilla ehditty virallistaa. Samana vuonna Vartijan Aani -lehden painos oli noin 3 500 kappaletta. [21] 1963 olemassa olleet paikallisosastot sijoittuivat alueille, joilla liike sai jo alusta lahtien kannatusta, eli osiin Perapohjolaa , Oulun etelapuolelle, Etela-Pohjanmaalle ja Porin tienoolle seka Pohjois-Karjalaan . Mitaan selkeaa kokonaisuutta ei kannatusalueista ollut kuitenkaan muotoutunut. [29]

Vuonna 2000 Lestadiolaisten Lahetysyhdistysten Keskusliitto otti itselleen uuden nimen, Lestadiolainen Uusherays ry. [30] Nykyaan (2013) uusheranneiden keskusyhdistyksen nimi on Uusherayksen Keskusliitto ry tai Uusherays ry [31]

Uusherays pyrkii vaalimaan Lars Levi Laestadiuksen alulle laittaman heratysliikkeen perintoa. Tarkoituksena on Raamatun ja evankelis-luterilaisen tunnustuksen pohjalta levittaa Suomessa elavaa kristillisyytta ja edistaa lahetystyota ulkomailla. [30] Liike julistaa syntien anteeksisaamista Kristuksen karsimisen ja kuoleman tahden. Erityisesti halutaan kuvata Jeesus Kristus karsivana Jumalan karitsana ja ihmista rakastavana syntisten Vapahtajana. Henkilokohtaista rippia kaytetaan, ja sen kautta katuvalle ihmiselle julistetaan kaikki hanen syntinsa anteeksi Jeesuksen nimessa ja veressa. [32]

Toiminta ja levinneisyys

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Uusherayksella arvioitiin vuonna 2012 olevan kannattajia noin 3 000, jolloin se oli viidenneksi suurin lestadiolaisuuden ryhma maailmassa [3] . Talosen arvioiden mukaan kannatus oli pysynyt samana vuoden 2001 jalkeen. [3] [20] [33] . Uusheraysta suurempia lestadiolaisuuden ryhmia ovat vuoden 2012 arvioiden mukaan vanhoillislestadiolaisuus (kannattajia 115 000), esikoislestadiolaisuus (24 000), rauhansanalaisuus (21 000) ja torolalaisyys (4 000). [3]

Vuonna 2011 paikallisyhdistyksia oli 20, ja niihin kuului noin 1 100 jasenta. [30] Liike toimittaa Lahettaja -lehtea, jonka levikki on 2 000. Liikkeen laulukirja on Siionin matkalaulut . Samaa kirjaa kayttaa myos rauhan sana , ja se on toteutettu yhteistyossa naiden kahden liikkeen valilla. [34] Uusherayksen luonteenomaisin toimintamuoto ovat seurat , joita jarjestetaan seka kodeissa etta uudenherayksen ja seurakuntien tiloissa. Liike jarjestaa vuosittain Kesaseurat , joka on liikkeen valtakunnallinen paatapahtuma. [35] Liikkeella on kansanopisto Kalajoella ( Kalajoen Kristillinen Opisto ) [36] seka leirikeskus Heinakallion leirikoti Kangasalla . [37] Oulussa liikkeella on omaa opiskelijatoimintaa. [38]

Suomessa uusherayksen vaikutusalueita ovat: Eno , Haapavesi , Hamina , Himanka , Helsinki , Iisalmi , Ilmajoki , Jalasjarvi , Joensuu , Kajaani , Kalajoki , Kangasala , Kemi , Kemijarvi , Kittila , Kuopio , Kurikka , Karsamaki , Lahti , Levasjoki , Merijarvi , Nivala , Nurmes , Oulainen , Oulu , Pyhajoki , Raahe , Seinajoki , Sodankyla , Teuva , Tornio , Turku ja Ylivieska . [39] [40] Uusherayksen keskustoimisto sijaitsee Kurikassa [41] . Uusherayksella on ollut toimintaa myos Vaasassa vuodesta 2011 lahtien. lahde?

Ulkomailla uusherays toimii yhteistyossa Suomen lahetysseuran kanssa. Silla on lahetteja Angolassa , Etiopiassa , Senegalissa , Tansaniassa ja Taiwanissa . [42] Se tekee myos lahetystyota Venajan Karjalassa, missa se toimii ilman Suomen lahetysseuraa. Tyon tuloksena on syntynyt Harlun seurakunta [43] [44]

Uusheranneet tukevat "Raamatun sanaan toimintansa pohjaavia" lahetystyojarjestoja, kuten esimerkiksi Kansanlahetysta . [45]

  1. Talonen 2001. s. 14, 25?30
  2. a b Talonen 2001. s. 25
  3. a b c d e Talonen 2012. Luento Laestadius-seminaarissa Oulussa 5. lokakuuta 2012. Virtuaalikirkko on videoinut ja arkistoinut seminaarin luennot Internettiin: http://www.virtuaalikirkko.fi/kirkot/virtuaalikirkkosali/arkisto.html ( Arkistoitu ? Internet Archive)
  4. Talonen 2001. s. 25 ja 30
  5. a b Kristiansen, Roald E. 2005. Laestadianismen. Andre grupper. 9. marraskuuta 2005. http://fin.ntrm.no/forsiden/prosjekter/nettpublikasjoner/laestadianismen/retninger/andre_grupper [ vanhentunut linkki ]
  6. Lohi 2007. s. 246.
  7. a b Hepokoski 2002. s. 79.
  8. a b Kinnunen 2004. s. 438.
  9. Talonen 2001. s. 26?30.
  10. Lohi 2007. s. 413.
  11. Hepokoski 2002. s. 55?56.
  12. Talonen 2001. s. 13 ja 29.
  13. Kinnunen 2001. (1.pdf) s. 4
  14. Paavo Viljanen, Waino Havas ? Hengen ja miekan mies, Werner Soderstrom Oy, Porvoo, 1943, sivut 107?111
  15. Lestadiolaisuuden syntyminen Uusherayksen keskusliitto. Viitattu 20.10.2023.
  16. a b c Talonen 2001. s. 17
  17. a b Haavio 1965, s. 78.
  18. Kinnunen 2004. s. 159
  19. Kinnunen 2004. s. 203, 207, 209
  20. a b Talonen 2001. s. 25.
  21. a b Haavio 1965, s. 78?79.
  22. http://www.apostoliclutheran.org/
  23. Hepokoski 2002. s. 43?45.
  24. a b Apostolic Lutheran Church of America: Apostolic Lutheran Church of America:n verkkosivusto 2013. Apostolic Lutheran Church of America. Viitattu 19. kesakuuta 2013.
  25. Talonen 2001. s. 30.
  26. Kinnunen 2004. s. 216.
  27. Lohi 2007. 505?507
  28. Talonen 2001. s. 13?14
  29. Haavio 1965, s. 84?85.
  30. a b c Uskonnot Suomessa: Lestadiolainen Uusherays ry Kirkon tutkimuskeskus. Arkistoitu 28.1.2012. Viitattu 4.3.2012.
  31. Uusherays ry: Uusherayksen Keskusliitto ry:n verkkosivusto 2013. Uusherays ry. Viitattu 19. kesakuuta 2013..
  32. Yli 100-vuotias heratysliike Lestadiolainen Uusherays. Viitattu 4.3.2012.
  33. Vaisanen, Matti:  Pyha kaste kirkossa , s. 411. Ryttyla: Suomen Luther-saatio, 2001. ISBN 978-951-9-84951-5 .
  34. Yli 100-vuotias heratysliike Lestadiolainen Uusherays. Viitattu 5.9.2011.
  35. Yli 100-vuotias heratysliike Lestadiolainen Uusherays. Viitattu 4.3.2012.
  36. Kalajoen Kristillinen Opisto Lestadiolainen Uusherays. Viitattu 4.3.2012.
  37. Heinakallion leirikoti Lestadiolainen Uusherays. Viitattu 4.3.2012.
  38. Oulun opiskelijat Lestadiolainen Uusherays. Viitattu 4.3.2012.
  39. Uusherays ry: Uusherayksen keskusliitto ry:n kotisivut 2013. Uusherays ry. Arkistoitu 12.8.2013. Viitattu 11. heinakuuta 2013.
  40. Uskonnot Suomessa: Lestadiolainen Uusherays ry Kirkon tutkimuskeskus. Arkistoitu 28.1.2012. Viitattu 16. helmikuuta 2007.
  41. Uusherayksen organisaatio Lestadiolainen Uusherays. Viitattu 5.9.2011.
  42. Lahetystyo Uusherays. Arkistoitu 11.10.2007. Viitattu 14. maaliskuuta 2007.
  43. Uusherayksen lahetystyo Lestadiolainen Uusherays. Viitattu 5.9.2011.
  44. Tyo Karjalassa Lestadiolainen Uusherays. Viitattu 5.9.2011.
  45. kotimaa24.fi: Lestadiolainen Uusherays tyytymaton Lahetysseuraan 2.8.2012. kotimaa24.fi. Arkistoitu 15.9.2013. Viitattu 7. elokuuta 2012.

Aiheesta muualla

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]