Tulimaa
Tulimaa ilmakuvasta.
Maantiede
Muut nimet	Tierra del Fuego
Merialue	Atlantin ja Tyynenmeren valissa
Suurin saari	Isla Grande
Muita saaria	Hoste , Santa Ines , Isla Navarino , Isla Dawson , Isla Aracena , Isla Clarence , Isla Desolacion
Pinta-ala	73 746 km²
Valtio
Valtio	Chile ja Argentiina
Provinssi	A: Tulimaa C: Antartica Chilena , Tulimaa
Alue	C: Magallanes
Vaesto
Vakiluku	137 000
Infobox OK

Tulimaa ( esp. Tierra del Fuego ) on Etela-Amerikan etelaisimmassa karjessa sijaitseva saaristo. Se on jaettu Argentiinan ja Chilen kesken vuodesta 1881. Magalhaesinsalmi erottaa Tulimaan alueen muusta mantereesta. ^[1] Chilen puolella oleva saariston etelaisin osa muodostaa kuuluisan Kap Hornin .

Piirteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Koko saariston pinta-ala on 73 746 km². Kaksi kolmasosaa saaristosta kuuluu Chilelle ja yksi kolmasosa Argentiinalle, mutta maiden valilla on kiistaa joidenkin pienten saarten omistuksista. ^[1] Paasaari Isla Grande de Tierra del Fuego (eli Tierra del Fuego) on pinta-alaltaan 48 100 km².

Tulimaa on maastoltaan vaihtelevaa. Paasaaren pohjoisosassa on paljon jarvia ja moreenia , ja se on alle 180 metrin korkeudessa merenpinnasta. Paasaaren etelaiset ja lantiset osat seka pienemmat saaret ovat vuoristoisempia ja niilla on jaatikkoja. Tulimaan korkeimpia huippuja ovat Monte Darwin (2 438 m) ja Monte Sarmiento (2 300 m). ^[1]

Ilmasto ja kasvillisuus [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Tulimaan ilmasto on kesalla viilea ja talvella kylma. Vuotuinen sademaara vaihtelee alueittain 4 600 millimetrista 500 millimetriin. Etelassa ja lannessa kasvaa sammalta ja kitukasvuisia puita. Paasaaren keskiosissa kasvaa kesavihantia pyokkimetsia ja pohjoisessa ruohikkoa. ^[1]

Asutus ja elinkeinot [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Saarten paaelinkeinot ovat oljy, maakaasu, lammastalous ja ekoturismi.

Saarilla on huonot tieyhteydet, eika rautateita ole. Tarkeimmista asutuskeskuksista on lento- ja laivayhteydet Chileen ja Argentiinaan. ^[1]

Chilen hallinnoimalla puolella sijaitseva Puerto Williams on maailman etelaisin kaupunki.

Tulimaassa asui ainakin nelja eri intiaanikansaa: onat , haushit , yahganit ja alacalufit . Onat asuivat paasaaren Isla Grande de Tierra del Fuegon sisaosissa ja elivat paaasiassa guanakoita metsastamalla. Muut kansat asuivat rannikolla ja liikkuivat kalan - ja hylkeenpyynnissa kanooteilla . Eurooppalaisten asutettua Tulimaan 1800-luvun puolivalissa intiaanit alistettiin valtavaestoon ja reservaatteihin. Kapinoivat intiaanit tapettiin. Vieraiden mukana saapui isorokko ja muita virustauteja , jotka surmasivat valtaosan intiaaneista, joita arvioidaan olleen tuhansia, mutta 1900-luvun alussa enaa satoja. Nykyaan puhdasverisia Tulimaan intiaaneja lienee jaljella vain muutamia.

Tutkimuksen historiaa [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Ensimmaisena eurooppalaisena Tulimaan naki portugalilainen Fernao de Magalhaes marraskuussa 1520 purjehtiessaan laivastoineen Magalhaesinsalmen lapi. Intiaanit polttivat saaren rannoilla merkkitulia varoittaakseen naapureitaan oudosta laivasta. Magalhaes nimesi saaren Tulimaaksi intiaanien nuotioiden mukaan. Hanen retkikuntansa ei kuitenkaan astunut Tulimaan maaperalle. Taman jalkeen Magalhaesinsalmea kayttivat seka espanjalaiset , englantilaiset etta hollantilaiset laivastot, kartoittaen vesireitteja paaasiassa sotilaallisissa ja kaupallisissa tarkoituksissa.

Englantilainen amiraali John Narborough oli ensimmainen, jonka retkikunta 1670 tutki Tulimaan asukkaita, elaimistoa ja kasvillisuutta. Han myos laati ensimmaisen kelvollisen kartan Magalhaesinsalmesta. James Cookin retkikunta suoritti varsin perusteellisia tutkimuksia Tulimaan itarannikolla 1768?1771. Viela silloin paikallisia intiaaneja verrattiin elaimiin. 1800-luvun alkupuolella englantilaiset lahettivat Tulimaahan useitakin tutkimusretkikuntia. 1830 kapteeni Robert FitzRoyn johtama retkikunta HMS Beaglella , mukanaan Charles Darwin , tutki tarkoin Tulimaan lounaissaaristoa. 1866 aloittivat englantilaiset alueen perusteellisen kartoittamisen. Myos italialaiset ja ranskalaiset osallistuivat ansiokkaasti Tulimaan tutkimiseen. Ruotsalaisten Nordenskjoldin (1895) ja Skottsbergin (1904?1905) retkikunnat on myos mainittava, erittainkin Nordenskjoldin retkikunnan mukana olleen kasvitieteilijan Dusenin erittain ansiokkaan kasvillisuustutkimuksen ansiosta.

Suomen Maantieteellinen Seura varusti opetusministerion tuella suomalaisen retkikunnan tutkimaan Tulimaan maaperaa ja etenkin alueen soita . Retkikunnan johtajana toimi suotutkija Vaino Auer , geologina tohtori Ernst Hakan Kranck , kasvitieteilijana Pohjois-Suomen Laidun- ja Nurmiviljelysyhdistyksen johtaja Heikki Roivainen ja Auerin assistenttina ylioppilas Esa Hyyppa . Matka alkoi Hampurista 22. syyskuuta 1928 ja 4. joulukuuta 1928 retkikunta rantautui Tulimaahan. Retkikunta suoritti arvokkaita tutkimuksia Tulimaan soista, maaperasta ja kasvillisuudesta. Retkikunta kotiutui Suomeen 1929. Vaino Auer laati matkasta kirjan Tulimaata tutkimassa, joka on monissa seikoissa varsin perusteellinen, mutta eraissa, esimerkiksi paivamaarissa ja tutkimustulosten selvittelyssa, varsin epamaarainen. ^[3]

Lahteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Aiheesta muualla [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tulimaa .