Toisen internationaalin edustajia
Stuttgartissa
vuonna 1907.
Toinen internationaali
oli vuosina
1889
?
1916
toiminut
sosialidemokraattisten
puolueiden ja
ammattiyhdistysten
kansainvalinen yhteistyojarjesto.
[1]
Silla oli merkittava vaikutus eurooppalaisen
tyovaenliikkeen
ideologiaan ja toimintaan.
[2]
Toinen internationaali katsoi jatkavansa
Ensimmaisen internationaalin
perinnetta. Internationaalin korkein elin oli
Kansainvalinen sosialistitoimisto
(1900?1916).
Churissa
Sveitsissa jarjestettiin lokakuussa vuonna 1881 belgialaisten sosialistien, saksalaisten ja sveitsilaisten sosiaalidemokraattien seka Ranskan tyovaenpuolueen yhteinen kongressi, joka oli lahtolaukaus Toisen internationaalin perustamiseen johtaneelle yhteistyolle. Osallistujat oli yhta mielta siita, etta uuden internationaalin perustaminen edellytti vahvojen ja hyvin organisoitujen kansallisten sosialistipuolueiden perustamista. Seuraavien vuosien aikana tuo ehto tuli taytetyksi useissa maissa mukaan lukien Italia, Espanja, Alankomaat, Pohjoismaat, Ranska ja Yhdysvallat.
[3]
[4]
Lahtokohdat Toisen internationaalin perustamiseksi olivat paremmat kuin Ensimmaisen. Toisin kuin Ensimmaisen internationaalin perustamisessa aloite kansainvalisen yhteistyojarjeston uudelleenperustamiseksi tuli saksalaisilta ja ranskalaisilta sosialisteilta. Ensin pidettiin valmisteleva kongressi Haagissa helmikuussa vuonna 1889, sitten Pariisin kansainvalinen kongressi heinakuun 14. paivana ja vasta seuraavana vuonna perustettiin keskussihteeristo ja toimisto. Lisaksi kansallisten tyovaenpuolueiden lukumaara oli suurempi kuin Ensimmaista internationaalia perustettaessa. Pariisin kongressissa olivat edustettuina kaikki merkittavat sosialistipuolueet.
[5]
Sihteeristo ja toimisto perustettiin Pariisin kongressissa vuonna 1900. Sihteeriston sijaintipaikaksi tuli Bryssel ja johtajaksi belgialainen
Emile Vanderwelde
. Toimistoon kuului edustajia kaikista kansallisista puolueista. Kansainvalinen sosialistitoimisto maarasi usein kansallisten puolueiden linjan tarkeissa kysymyksissa, kuten lainsaadanto tyovaen suojelemiseksi, sosialistien voimien yhdistaminen seka sotaa ja rauhaa koskevat kysymykset.
[5]
Zurichin kongressissa vuonna 1893 perustettiin Kansainvalinen metallityolaisten liitto (engl.
International Metalworkers´ Federation
).
[3]
Toinen internationaali kannatti parlamentaarista demokratiaa ja karkotti sen vuoksi vuonna 1896 jarjestetyssa Lontoon kongressissa
anarkistit
, jotka vastustivat parlamentaarista demokratiaa. Toinen internationaali hylkasi kuitenkin keskustelun jalkeen ajatuksen vahittaisesta siirtymisesta
sosialismiin
ja yhteistyosta vallassa olevien porvaripuolueiden kanssa ja hyvaksyi marxilaisen
doktriinin
luokkataistelusta
. Toisen internationaalin tarkein tavoite oli suursodan estaminen Euroopassa.
[2]
Koopenhaminan kongressiin, joka pidettiin vuonna 1910, osallistui Suomesta 19 hengen suuruinen delegaatio.
[6]
Vuoteen 1912 mennessa Toiseen internationaaliin olivat liittyneet seka kaikki Euroopan maiden etta Yhdysvaltojen, Kanadan ja Japanin sosialistipuolueet, ja sen jasenpuolueiden yhteenlaskettu jasenmaara oli noin 9 miljoonaa.
[1]
[7]
Toisen internationaalin perua on niin
vapunpaivan
tyovaenjuhlaluonne kuin
kansainvalinen naistenpaivakin
. Kaytannossa internationaali tuotti paljon julkilausumia, mutta vain vahan kaytannon toimintaa. Tama nakyi erityisen selvasti tapahtumissa, jotka johtivat sen purkautumiseen
ensimmaisen maailmansodan
sytyttya elokuussa 1914. Tuolloin enemmisto sen jasenpuolueista antoi tukensa maittensa sotaponnistuksille, vaikka internationaali oli ohjelmassaan korostanut nimenomaan nationalismin- ja sodanvastaisuuttaan. Sotaa vastustaneet sosialistit osallistuivat seuraavana vuonna jarjestettyyn
Zimmerwaldin kokoukseen
.
[2]
- Pariisi (1889)
- Bryssel (1891)
- Zurich (1893)
- Lontoo (1896)
- Pariisi (1900)
- Amsterdam (1904)
- Stuttgart (1907)
- Koopenhamina (1910)
- Basel (1912)
Virallisesti Toinen internationaali purkautui vuonna 1916. Seuraavana vuonna jarjestettiin tyovaenpuolueiden kansainvalisen yhteistyon nimissa Zimmerwaldin kokous, missa perustettiin valiaikainen kansainvalinen toimisto (engl.
International Socialist Commission
), jonka oli tarkoitus lopettaa toimintansa, kun Toisen internationaalin toimisto jalleen olisi toiminnassa.
[5]
Sodan jalkeen Toisen internationaalin perintoa elvytettiin vuoden 1919 helmikuussa
Bernissa
jarjestetyssa konferenssissa, saman vuoden elokuussa
Luzernissa
jarjestetyssa konferenssissa ja vuonna 1920
ymparysvaltojen
sosialistijohtajien kokouksessa
Genevessa
. Niihin osallistui kuitenkin vain osa Toiseen internationaaliin kuuluneista puolueista. Vuonna 1921 perustettiin Wienissa pidetyssa kongressissa Sosialistipuolueiden kansainvalinen yhteistyojarjesto (saksaksi
Internationale Arbeitsgemeinschaft Sozialistischer Parteien
, IASP), jonka tarkeimmat puolueet tulivat Itavallasta ja Saksasta.
[8]
Wienin yhteistyojarjeston, jota kutsutaan myos 2½ internationaaliksi, perustaminen lisasi kansainvalisen tyovaenliikkeen hajaannusta, joka oli ilmennyt jo Zimmerwaldin kokouksessa, missa osallistujat olivat jakautuneet kahteen leiriin.
[2]
[5]
Osa puolueista perusti niin sanotun Zimmerwaldin internationaalin, osa
2½ internationaalin
ja toiset liittyivat vuonna 1919 Moskovassa perustettuun
Kominterniin
.
Vuonna 1923 perustettiin Hampurissa laajapohjainen Sosialistinen tyovaen internationaali sosiaalidemokraattisten puolueiden kansainvaliseksi yhteistyojarjestoksi.
[9]
Nykyisin toimivista jarjestoista
Sosialistinen internationaali
, johon kuuluu enemmisto maailman sosiaalidemokraattisista puolueista, katsoo jatkavansa Toisen internationaalin perinteita.
|
|---|
| | Kansainvaliset jarjestot
| |
|---|
| | Jasenet
| |
|---|
|
Historialliset tyovaeninternationaalit
|
|---|
| |
|