Suomen presidentinvaali 1956

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suomen presidentinvaali 1956
Suomi
1950  ←
16.?17. tammikuuta 1956 (valitsijamiesten vaalit)
15. helmikuuta 1956 (presidentinvaali) 		→  1962
  Urho Kekkonen Karl-August Fagerholm
Ehdokas Urho Kekkonen Karl-August Fagerholm
Puolue Maalaisliitto Sosiaalidemokraatit
Valitsijamiesaanet 151 149
Presidentti ennen vaaleja

Juho Kusti Paasikivi
Kokoomus

Uusi presidentti

Urho Kekkonen
Maalaisliitto

Osa artikkelisarjaa
Suomen politiikka
Suomen vaakuna
Kekkonen pitamassa radiopuhetta vaalien alla.

Suomen presidentinvaalin 1956 voitti Maalaisliiton ehdokas, paaministeri Urho Kekkonen . Han loi valitsijamiesten suorittaman vaalin kolmannella kierroksella SDP:n ehdokkaan, puhemies K.-A. Fagerholmin aanin 151?149. [1] Kekkosella oli valitsijamiesten joukossa 150 tunnettua kannattajaa, ja myohemmin on esitetty monia arvailuja siita, kuka Fagerholmin leirista antoi ”ratkaisevan aanen” Kekkoselle.

Kokoomuksen ehdokkaana oli entinen paaministeri Sakari Tuomioja , RKP:n ehdokkaana toinen entinen paaministeri Ralf Torngren , SKDL:n ehdokkaana kansanedustaja Eino Kilpi ja Suomen Kansanpuolueen ehdokkaana Helsingin ylipormestari Eero Rydman . Myos 85-vuotias istuva presidentti J. K. Paasikivi tuotiin toisella aanestyskierroksella mukaan vaaliin niin sanottuna mustana hevosena , mutta Kekkosta Neuvostoliiton toiveen mukaisesti tukenut SKDL sai taktisella aanestyksella estettya Paasikiven paasyn kolmannelle kierrokselle.

Tama oli toinen kahdesta kerrasta, kun Suomen presidentinvaali ratkesi pienimmalla mahdollisella enemmistolla; ensimmainen kerta oli vuoden 1931 vaali .

Ehdokasasettelu ja vaalikamppailu

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

J. K. Paasikivi oli toisen presidenttikautensa paattyessa jo 85-vuotias, joten pidettiin yleisesti selvana, ettei han enaa pyrkisi kolmannelle kaudelle. Paasikivi ei ottanut julkisesti kantaa seuraajaansa eika tehnyt poliittista testamenttia. Suomen kansainvalien asema oli Paasikiven kauden lopulla vahvistunut merkittavasti Suomen paastya Yhdistyneiden kansakuntien ja Pohjoismaiden neuvoston jaseneksi. [2] Lisaksi vuoden 1956 alussa Neuvostoliitto palautti Porkkalan vuokra-alueen Suomelle, minka katsottiin yleisesti kruunanneen vanhan valtiomiehen elamantyon; luovutusasiakirja allekirjoitettiin Neuvostoliiton Helsingin-suurlahetystossa pari viikkoa presidentinvaalin valitsijamiesvaalien jalkeen. Kaikki kuusi eduskuntapuoluetta valitsivat hyvissa ajoin omat presidenttiehdokkaansa, joista jokainen oli ollut laheisessa yhteistyossa Paasikiven kanssa.

Maalaisliitto asetti joulukuussa 1954 ehdokkaakseen paaministeri Urho Kekkosen. Han sai puoluevaltuuskunnan kokouksessa 62 aanta, kansanedustaja Viljami Kalliokoski 10 ja puolueen puheenjohtaja V. J. Sukselainen 3. [3] Kekkonen ei saanut koko puolueen tukea; jo aiemmin joukko hanen vastustajiaan oli perustanut hanen presidentiksi paasynsa estamiseksi ”Kerho 56” -nimisen salaseuran, johon kuului myos maalaisliittolaisia. [3] [4] Kekkosen vastustajat pitivat Kalliokosken nimea esilla ”varaehdokkaana”, joka voitaisiin viela vaihtaa Kekkosen tilalle, ja hanesta povattiin mustaa hevosta tai Kekkosen aania hajottavaa kilpailevan listan ehdokasta. [5] [6] Kekkonen osallistui syyskuussa 1955 Paasikiven Moskovan -neuvottelumatkaan, jossa Porkkalan palautuksesta sovittiin, ja Kekkosen kampanjassa palautus esitettiin suurelta osin hanen ansionaan. Tassa yhteydessa alettiin kayttaa nimitysta Paasikiven?Kekkosen linja . [3] Osa Maalaisliiton vaalipropagandasta vihjaili, etta Kekkonen voisi presidenttina saada jopa menetetyn Karjalankin takaisin . [3] [4]

Koska Paasikiven ei oletettu enaa aikovan jatkaa, kokoomus tunnusteli ehdokkaakseen muun muassa akateemikko A. I. Virtasta ja arkkipiispa Ilmari Salomiesta , jotka kuitenkin kieltaytyivat. Myos entinen kansanedustaja ja ministeri Arvi Ahmavaara sai kannatusta puolueen piirissa. Huhtikuussa 1955 kokoomuksen puoluekokous hyvaksyi puoluevaltuuston suosituksesta ehdokkaaksi Suomen Lontoon -suurlahettilaan ja entisen paaministerin Sakari Tuomiojan. Han ei kuulunut kokoomukseen vaan Vapaamielisten Liitto -nimiseen pienpuolueeseen, joka tuki myos hanen ehdokkuuttaan vaaliliitossa kokoomuksen kanssa. Tuomiojalla arveltiin olevan mahdollisuus laajempaan kannatukseen kuin kokoomuksen omilla nimilla. [4] [3]

SDP:n kesakuun 1955 puoluekokouksessa jarjestettiin puolueen presidenttiehdokkaasta ”koeaanestys”, jossa puhemies K.-A. Fagerholm voitti puolueen entisen puheenjohtajan Vaino Tannerin yhden aanen enemmistolla ja hanet nimitettiin ehdokkaaksi. [7] [8] Tannerilla oli kannatusta myos eraissa oikeistopiireissa, silla han oli tunnetusti Neuvostoliiton ja kommunistien suuntaan taipumaton. Aina presidentinvaalin kynnykselle saakka monet joko toivoivat tai pelkasivat, etta hanesta voisi viela tulla musta hevonen. [3] [9] [5] Tannerin mahdollisen ehdokkuuden estamiseksi Suomen Kommunistinen Puolue (SKP) oli ehdottanut SDP:lle vasemmiston yhteisehdokkaan asettamista, mika ei saanut lainkaan vastakaikua. SKDL:n ehdokkaaksi tuli sitten Eino Kilpi. [3]

Vaalikamppailu oli kaikkia aiempia repivampi, kiivaampi ja kovasanaisempi eika siina kaihdettu myoskaan puuttumista ehdokkaiden henkilokohtaisiin ominaisuuksiin. [10] Erityisen rajusti hyokattiin Maalaisliiton ehdokasta Urho Kekkosta vastaan. Helsinkilainen bulevardilehti Sensaatio Uutiset suorastaan erikoistui levittamaan skandaalinkaryisia juttuja taman yksityiselamasta. Kekkosen nimen ymparilla velloneisiin huhuihin kiinnitti huomiota muiden muassa tohtori Eirik Hornborg , joka vaati Hufvudstadsbladetissa toukokuussa 1955 julkaisemassaan kirjoituksessa Kekkosta joko nostamaan kanteen Sensaatio Uutisia vastaan tai luopumaan ehdokkuudestaan. Kekkonen ei tehnyt kumpaakaan, vaan toimitti julkisuuteen tiedotteen, jossa han kommentoi huhukampanjaa lyhyesti ja ilmoitti, ettei aikonut enaa puuttua asiaan. [11]

Lahes kaikkien ehdokkaiden taustoista etsittiin ja loydettiin aseita vastustajien kasiin. [11] K.-A. Fagerholmia parjattiin siita, etta han oli eronnut kirkosta , Sakari Tuomiojaa puolestaan siita, etta hanen vaimonsa Vappu Tuomioja ei kuulunut kirkkoon ja oli lisaksi kommunistina tunnetun Hella Wuolijoen tytar. [4] [12] Vain kansanpuolueen ehdokas, ylipormestari Eero Rydman jai kampanjoinnissa miltei huomaamattomaksi. [11]

Valitsijamiesten vaalit kaytiin 16.?17. tammikuuta 1956. [13] Maalaisliitto ja kokoomus menestyivat selvasti paremmin kuin vuoden 1954 eduskuntavaaleissa , SDP, SKDL ja erityisesti kansanpuolue taas heikommin. Tuomiojan vaaliliiton on arveltu saaneen aania kansanpuolueen kannattajilta. [14]

Kampanjatunnukset

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
  • Suomen Sosialidemokraattinen Puolue: Fagerholm ? Kansan mies kansan johtoon
  • Maalaisliitto (Urho Kekkonen): Teot puhuvat ? Sinun aanesi ratkaisee
  • Eino Kilven vaaliliitto: Rauhan mies presidentiksi
  • Suomen Kansanpuolue: Eero Rydman Tasavallan Presidentiksi
  • Kansallinen Kokoomus: Presidentiksi Tuomioja ? lakimies, talousmies, valtiomies
  • Ruotsalainen Kansanpuolue: Torngren ? President

[15]

Vaalitulokset

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Valitsijamiesten vaalit

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
Aanioikeutetut 2 597 738 [13] +110 508
Aanestysaktiivisuus 73,4 % [13] +9,6
Vaaliliitto Puolue Valitsija-
miehet 		Aanet
Lukumaara Osuus
Urho Kekkosen kannattajat Maalaisliitto 88 510 783 26,93 %
K.-A. Fagerholmin kannattajat Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 72 442 408 23,33 %
Sakari Tuomiojan kannattajat A+B 57 372 973 19,66 %
A Kansallinen Kokoomus 54 340 311 17,94 %
B Vapaamielisten Liitto 3 32 662 1,72 %
Eino Kilven kannattajat Suomen Kansan Demokraattinen Liitto 56 354 575 18,69 %
Ruotsalainen kansanpuolue 20 130 145 6,86 %
Eero Rydmanin kannattajat Suomen Kansanpuolue 7 85 690 4,52 %
Kirjoitetut listat 81 0,00 %
Yhteensa 300 1 896 655 100 %
Lahde: Suomen virallinen tilasto [16]

Valitsijamiehista 39 oli naisia. [17]

Luettelo valitsijamiehista

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
Paaartikkeli: Luettelo Suomen vuoden 1956 presidentinvaalin valitsijamiehista

Eniten aania saaneet valitsijamiesehdokkaat

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
Sija Ehdokas Puolue Aanet Vaalipiiri
1 Vaino Leskinen Fagerholmin vaaliliitto 11 195 Helsingin kaupungin vaalipiiri
2 Jussi Saukkonen Tuomiojan vaaliliitto 10 551 Turun laanin etelainen vaalipiiri
3 Vaino Tanner Fagerholmin vaaliliitto 9 445 Helsingin kaupungin vaalipiiri
4 Teuvo Aura Tuomiojan vaaliliitto 8 584 Helsingin kaupungin vaalipiiri
5 Olavi Kajala Fagerholmin vaaliliitto 8 163 Hameen laanin etelainen vaalipiiri
6 Esa Kaitila Rydmanin vaaliliitto 7 951 Helsingin kaupungin vaalipiiri
7 Tyyne Leivo-Larsson Fagerholmin vaaliliitto 7 930 Helsingin kaupungin vaalipiiri
8 Sylvi-Kyllikki Kilpi Kilven vaaliliitto 7 671 Helsingin kaupungin vaalipiiri
9 Oskari Lehtonen Tuomiojan vaaliliitto 7 455 Hameen laanin etelainen vaalipiiri
10 Hertta Kuusinen Kilven vaaliliitto 7 118 Uudenmaan laanin vaalipiiri
Lahde: [18]

Valitsijamiesten suorittama vaali

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
Ehdokas Puolue 1.
kierros 		2.
kierros 		3.
kierros
Urho Kekkonen Maalaisliitto 88 102 151
K. A. Fagerholm SDP 72 114 149
J. K. Paasikivi Kokoomus -- 84 --
Sakari Tuomioja Kokoomus , VL 57 -- --
Eino Kilpi SKDL 56 -- --
Ralf Torngren RKP 20 -- --
Eero Rydman KP 7 --
Lahde: Tasavallan presidentin kanslia [19]

Neuvostoliiton toimet

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Neuvostoliitto kannatti alkuaan Paasikiven uudelleenvalintaa taman korkeasta iasta huolimatta, silla vain hanen katsottiin nauttivan tarpeeksi suurta kannatusta Neuvostoliiton vastustamien ehdokkaiden kuten Tannerin torjumiseksi. [3] [5] Kesakuussa 1955 Neuvostoliiton suurlahettilas Viktor Lebedev ilmoitti Paasikivelle, etta hanen toivottiin viela jatkavan presidenttina. Paasikiven omakin kiinnostus herasi, joten paaministeri Kekkonen tunnusteli syksylla mahdollisuutta jatkaa poikkeuslailla Paasikiven presidenttikautta kuudella vuodella. Kekkonen teki ehdotuksen vain Paasikiven mieliksi sita tosissaan kannattamatta, ja se torjuttiin odotetusti eri puolueissa. Maalaisliitossa sen nahtiin estavan Kekkosen oman presidenttiyden, SDP:ssa ja kokoomuksessa sen pelattiin edistavan sita. Paasikivi pysyi sivussa vaalikilvasta, mutta katsoi edelleen olevansa kaytettavissa, jos hanta pyydettaisiin tarpeeksi suurella enemmistolla suostumaan jatkokaudelle. [3] [4]

Myos Porkkalan palautus liittyi Neuvostoliiton pyrkimyksiin vaikuttaa presidentinvaaleihin: vaikka paatoksen ensisijaiset syyt olivat kansainvalisessa politiikassa, asian sopiminen suomalaisten kanssa ajoitettiin tarkoituksella vaalien alle ja jarjestettiin siten, etta kunnian siita saisi Suomessa ensisijaisesti Paasikivi ja toissijaisesti Kekkonen. Nain edistettiin Paasikiven valintaa mutta samalla parannettiin kaiken varalta myos Kekkosen mahdollisuuksia, koska molemmat olivat Neuvostoliitolle mieluisia ehdokkaita. [5]

Vain pari paivaa ennen lopullista presidentinvaalia Neuvostoliitto siirsi tukensa Kekkoselle. Kekkonen ja hanen luottomiehensa Kustaa Vilkuna keskustelivat asiasta 11.?12. helmikuuta Helsingissa olleiden KGB:n edustajien Mihail Kotovin ja Viktor Vladimirovin kanssa, ja Neuvostoliiton johtaja Nikita Hru?t?ov tiettavasti teki asiaa koskeneen paatoksen 13. helmikuuta. Seuraavan paivan iltana SKP:n johtoon kuuluneet Ville Pessi ja Hertta Kuusinen kutsuttiin tapaamaan Kotovia ja Vladimirovia, jotka kehottivat heita pitamaan huolen, etta SKDL:n valitsijamiehet tukisivat vaalissa Kekkosta ja tarvittaessa myos estaisivat Paasikiven valinnan. Pessille ja Kuusiselle naytetty Neuvostoliiton ulkoministerin Vjat?eslav Molotovin allekirjoittama sahke vahvisti ohjeen. [3] [4]

Vaalitoimitus

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Ensimmainen kierros

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Valitsijamiehet kokoontuivat 15. helmikuuta 1956 Eduskuntatalossa . Puheenjohtajana toimi paaministeri Kekkonen ja sihteerina eduskunnan sihteeri Olavi Salervo . [20] [21] Tilaisuus alkoi kello 15.00 ja itse aanestys kello 15.20. Ensimmaisella kierroksella kaikki valitsijamiehet aanestivat puolueidensa omia ehdokkaita. Aanten julkiluvun paatyttya alkoi kello 15.45 neuvottelutauko. [22]

Toinen kierros ja Paasikiven ehdokkuus

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Vaalitoimitus jatkui nelituntiseksi venyneen neuvottelutauon jalkeen kello 19.45, jolloin julistettiin ensimmaisen aanestyksen tulos. [22]

Kokoomuksella ja RKP:lla oli yhteensa enemman valitsijamiehia kuin SDP:lla ja siten periaatteessa mahdollisuus pudottaa Fagerholm kolmannelta kierrokselta. Ne kaavailivat tarjoavansa yhdessa kansanpuolueen kanssa SDP:lle mahdollisuuden valita kenet tahansa naiden kolmen porvaripuolueen ehdokkaista yhteisehdokkaaksi Kekkosta vastaan. Valinnan oletettiin kohdistuvan maltillisimpana vaihtoehtona pidettyyn Rydmaniin, mutta hanen oma puolueensa torjui yllattaen koko suunnitelman. Kansanpuolueen johtoon kuulunut Esa Kaitila oli nimittain tehnyt etukateen Maalaisliiton kanssa salaisen sopimuksen, etta kansanpuolue saisi kaksi ministeria seuraavaan hallitukseen, jos viisi puolueen valitsijamiesta aanestaisi ratkaisevalla kierroksella Kekkosta eika kukaan heista aanestaisi Fagerholmia tai Tuomiojaa. [3] [4] Jalkeenpain kokoomuksessa epailtiin Kaitilan myos vuotaneen maalaisliittolaisille tietoja porvariryhmien aanestystauolla pitamista neuvotteluista. [4]

Oikeistossa ei haluttu sen enempaa sosialisti Fagerholmin kuin monien suuresti inhoaman Kekkosenkaan paasevan presidentiksi. Kun Tuomioja vaikutti liian heikolta keraamaan riittavan kannatuksen myohemmilla kierroksilla, paatettiin turvautua presidentti Paasikiveen. Hanta ehdotti kansanpuolueen Kaitila, mahdollisesti pelastaakseen puolueensa kasvot, silla asettuminen liian varhain avoimesti Kekkosen taakse olisi ollut kiusallista. Kokoomuksen ja RKP:n liityttya mukaan Paasikivelle soitettiin kello 16.45. Hanelle luvattiin myos SKDL:n tuki, vaikka siita ei ollut mitaan taetta. Paasikivi ilmoitti suostuvansa ehdokkaaksi vain, jos vahintaan 200 valitsijamiesta ja Maalaisliitto kannattaisivat hanta, mika naytti mahdottomalta. Hieman myohemmin myos SDP:n asevelisiiven johtajat Vaino Tanner, Vaino Leskinen , Gunnar Henriksson ja Emil Skog paattivat pyytaa Paasikivea ehdolle. Presidentille soitti viela heidan jalkeensa RKP:n Arne Ohman . Paasikivi lievensi nyt ehtojaan siten, etta ”merkittavan osan” Maalaisliiton valitsijamiehista piti tukea hanta. Han sanoi samalla, etta valitsijamiehena han itse kannattaisi Kekkosta, koska he olivat olleet hyvia tyotovereita jo yli 11 vuotta. [3] [11] [23] [4]

Tannerin piirin suunnitelma epaonnistui, koska SDP:n valitsijamiesryhma kieltaytyi luopumasta omasta ehdokkaastaan Fagerholmista Paasikiven hyvaksi. Myos toivo SKDL:n tuesta Paasikivelle osoittautui turhaksi. Kokoomus, RKP, kansanpuolue ja Vapaamielisten Liitto paattivat silti tuoda Paasikiven ”mustana hevosena” mukaan vaaliin, kun Ohman ilmoitti presidentin suostumuksesta kuitenkaan selittamatta tasmallisesti taman yha asettamia ennakkoehtoja. Paasikivi sai toisella kierroksella nailta puolueilta 84 aanta. [3] [4] Jos han olisi paassyt kolmannelle kierrokselle ja sosiaalidemokraatit olisivat silloin aanestaneet hanta Kekkosta vastaan, olisi han luultavasti voittanut noin 156 aanella.

Paasikivi joutui kuitenkin pudotuspelin uhriksi, silla SKDL:n valitsijamiehet jakoivat toisella kierroksella taktisesti aanensa Kekkosen ja Fagerholmin kesken. Fagerholmin nahtiin olevan Kekkoselle Paasikivea helpompi vastus paihitettavaksi ratkaisevalla kierroksella. [3] [4] Seka sosiaalidemokraatit etta maalaisliittolaiset ehdottivat toisistaan tietamatta kansandemokraateille aanten jakamista. [5] Idean isana pidetaan Maalaisliiton Kustaa Vilkunaa, joka oli laatinut laskelmat heti valitsijamiesvaalien tulosten selvittya. Ratkaisu ei ollut muillekaan puolueille taysi yllatys, silla sen mahdollisuudesta oltiin spekuloitu etukateen jopa lehdissa. [24] Lopullisesti asiasta sovittiin SKDL:n ja Maalaisliiton kesken noin kello 19.00 pidetyssa neuvottelussa, jossa SKDL:aa edustivat Hertta Kuusinen ja Aimo Aaltonen . [4] Taktiikan onnistuminen edellytti sen pitamista salassa, joten siita kerrottiin SKDL:n valitsijamiehille vasta viime tipassa, ja heita kiellettiin sen jalkeen poistumasta kokoushuoneesta. [24] SKDL:n valitsijamiehista 14 aanesti Kekkosta ja 42 Fagerholmia. [25] Molemmat saivat nain yli 100 aanta, mika oli matemaattinen tae siita etta kukaan kolmas ei voisi ohittaa kumpaakaan heista.

Kekkosen vastustajien piirissa Paasikiven putoamiseen johtanut manooveri heratti suoranaista inhoa, varsinkin kun vanhaa presidenttia oli noyryytetty. [4] [25] Paasikivi lahetti seuraavana paivana STT:n julkaistavaksi ”virallisen tahon” tiedotteen, jonka mukaan presidentti ei ollut antanut suostumusta ehdokkuudelleen. [3] [26]

Kolmas kierros

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Ratkaiseva kolmas aanestys alkoi kello 20.36. [22] Fagerholmia aanestivat SDP:n ohella kokoomus ja Vapaamielisten Liitto, jotka pitivat hanta vasemmistolaisuudestaan huolimatta pienempana pahana, koska Kekkosella katsottiin olevan laheisemmat suhteet kommunisteihin. Tapa, jolla Paasikivi oli pudotettu kolmannelta kierrokselta, oli herattanyt etenkin kokoomuslaisissa niin voimakasta tuohtumusta, etta vastahakoisetkin kaantyivat Fagerholmin kannalle Kekkosen voiton estamiseksi. Kun Kekkosen tiedettiin saavan Maalaisliiton ja SKDL:n 144 aanta, vaa’ankieleksi jaivat RKP:n ja kansanpuolueen ryhmat, jotka jakautuivat kahtia. Ryhmien ja valitsijamiesten omien ilmoitusten mukaan Kekkosta olisi aanestanyt viisi kansanpuolueen seitsemasta valitsijamiehesta ja yksi RKP:n kahdestakymmenesta. [4] Talloin aanet olisivat menneet tasan 150?150, jolloin presidentti olisi valittu arvalla ja kumpi tahansa olisi voinut voittaa. Kekkonen sai kuitenkin lopulta 151 aanta ja Fagerholm 149.

Aanestyksen tulos alkoi olla selvilla kello 20.55, ja vaalin lopputulos julistettiin kello 21.12. [22] Kekkosen vastustajana tunnettu SDP:n puoluesihteeri Vaino Leskinen sai lukea aanestysliput aaneen. [4] [27] [28] Tilaisuus radioitiin suorana lahetyksena, ja juuri tasta yhteydesta sanat ”Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen…” tulivat kuuluisiksi. [29] [21] Tunnetun joskin mahdollisesti vasta myohemmin keksityn tarinan mukaan Kekkonen olisi myos vitsaillut Leskiselle, etta tama oli juuri pitanyt elamansa parhaan puheen. [30] Todettuaan tulleensa valituksi Kekkonen julisti vaalitoimituksen paattyneeksi kello 21.14. [22] Vaalitoimitus oli kokonaisuudessaan ennatyksellisen pitka; se kesti yli kuusi tuntia. Jo yksin ensimmaisen ja toisen kierroksen valinen valitsijamiesten neuvottelutauko muodostui nelituntiseksi eli pitemmaksi kuin yksikaan siihenastinen presidentinvaali kokonaisuudessaan. Vuoden 1925 presidentinvaali oli kestanyt yhteensa kolme tuntia ja 50 minuuttia. [22]

Vaalin lopputuloksessa huomiota heratti varsinkin kansanpuolueen enemmiston asettuminen Kekkosen taakse. Tata ja puolueen muuta toimintaa vaalin aikana pidettiin oikeistossa suoranaisena petoksena. [4] Petturin leiman sai myos ainoaksi Kekkosta aanestaneeksi RKP:n valitsijamieheksi paatelty Verner Korsback , joka ensin kiisti mutta myohemmin tunnusti tekonsa. Kokoomuksen valitsijamies Margit Borg-Sundman jopa sylki vihapaissaan Korsbackia kasvoihin vaalituloksen ratkettua. [31] [5] [3] Korsbackin nimitysta toiseksi maatalousministeriksi vuonna 1962 on vaitetty Kekkosen myohastyneeksi vastapalvelukseksi hanelle. [31] Kansanpuolue taas otettiin Maalaisliiton vaatimuksesta mukaan jo seuraavaan, maaliskuussa 1956 nimitettyyn Fagerholmin II hallitukseen , joskin se sai vain yhden ministerinsalkun. Paahallituspuolue SDP:n vaatimuksesta Kaitilaa ei nimitetty ministeriksi, koska hanen toimintaansa presidentinvaalin aikana pidettiin kaikkein royhkeimpana. [32]

”Ratkaiseva aani”

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Koska Kekkosen ja Fagerholmin kannattajiksi ilmoittautuneita oli 150 kumpiakin, Kekkosen voiton takasi nain ollen yksi lisa-aani, jonka antaja ei ilmoittautunut julkisesti. Tasta ”ratkaisevasta aanesta” on vaitelty vuosikymmenia ja useita eri valitsijamiehia on veikattu Kekkosen salaisiksi kannattajiksi.

Monissa aikalaisarvioissa ylimaaraisen aanen arveltiin tulleen kansanpuolueesta, jota jo muutenkin syytettiin petollisuudesta vaalin yhteydessa. Epailyjen kohteena on ollut puolueen valitsijamies Leo I. Mattila , kun taas Harras Kyttaa on pidetty ainoana varmuudella Fagerholmia aanestaneena puolueensa edustajana. [4] [31]

Historiantutkija Ilkka Hakalehto esitti vuonna 1974 julkaisemassaan Vaino Tanner -elamakerrassa ratkaisevan aanen antajan olleen RKP:n Ture Hollsten , joka oli itse antanut tiedon Hakalehdolle. [33] [34] Hollstenin poika ja pojanpoika kertoivat vuonna 2006 Hollstenin tunnustaneen myos pojalleen aanestaneensa Kekkosta. [34] Paajohtaja Jouko Loikkanen vahvisti myos saaneensa Verner Korsbackilta saman tiedon Hollstenin aanesta. Tiedon luotettavuutta on kuitenkin myos kritisoitu. Siihen nahden, etta RKP puolueena ei yrittanytkaan sitoa valitsijamiehiaan, on pidetty hieman outona, etta Hollsten ei olisi halunnut kertoa asiaa julkisesti.

Poliittinen taustavaikuttaja, kauppaneuvos Kalle Kaihari julkaisi vuonna 1981 aiheesta kirjan Ratkaiseva aani (149?151) . Hanen mukaansa aanen oli antanut SDP:n Penna Tervo , joka oli Kekkosen hallituksen valtiovarainministeri ja sai surmansa liikenneonnettomuudessa pari viikkoa vaalin jalkeen. Kaihari vaitti taivutelleensa yhdessa tamperelaisen sosiaalidemokraattisen vaikuttajan Erkki Lindforsin kanssa Tervon aanestamaan Kekkosta. [35] [36] On myos vaitetty, joskin ilman todisteita, etta SDP:n valitsijamiesryhman kokouksessa juuri Tervo olisi saanut aikaan paatoksen pitaa kiinni Fagerholmista Paasikiven aanestamisen sijaan ja etta hanen todellinen tarkoitusperansa olisi ollut Kekkosen voiton edistaminen. Jo ennen presidentinvaalia oli ruotsalaisessa Dagens Nyheterissa julkaistu huhu Kekkosen ja Tervon salaisesta sopimuksesta, jonka mukaan Tervo auttaisi Kekkosta paasemaan presidentiksi ja sen jalkeen Kekkonen voisi nimittaa Tervon paaministeriksi. [36]

SDP:n valitsijamiehista epailtyna on ollut myos Kaiharin oman sisar Anni Flinck . [36] Toisaalta tapahtumia paikan paalla seuranneen kansanpuolueen Pekka Malisen mukaan SDP:n valitsijamiesryhman ” piiskuri ” Eino Raunio tarkasti sosiaalidemokraattien aanestysliput, minka perusteella on epatodennakoista, etta Kekkonen olisi saanut yhtakaan aanta heilta. [33]

Yhdysvaltain silloinen Suomen-suurlahettilas John D. Hickerson raportoi kotimaahansa maaliskuussa 1956, etta ”yksi kokoomuslainen agraari” ei ollut aanestanyt Fagerholmia kolmannella kierroksella kuten muut kokoomuslaiset. [37] Kekkosen itsensa mukaan ratkaisevan aanen antaja oli kokoomuksen valitsijamiehena ollut Vihtori Kosolan poika Niilo Kosola , joka oli nayttanyt Kekkoselle vaalilippunsa. [38] [39] Kekkonen talletti taman tiedon sinetoidyssa kirjekuoressa sailytettyyn viestiin, joka julkistettiin vuonna 1990 samassa yhteydessa kun Juhani Suomen kirjoittama Kekkosen elamakerran kolmas osa Kuningastie julkaistiin. Kosola oli tuolloin viela elossa ja kiisti aanestaneensa Kekkosta. [40] [41] Veikko Vennamon arvelun mukaan Kekkonen saattoi luulla toista kokoomuslaista Aatto Koivistoa Niilo Kosolaksi, koska nama kavivat vaaliuurnalla aakkosjarjestyksen perusteella lahekkain. Vennamo kertoi, etta hanella on kirjallinen todiste siita, etta Aatto Koivisto aanesti Kekkosta. [42]

Helsingin Sanomien entinen paakirjoitustoimittaja Erkki Pennanen kertoi vuonna 1990, etta Kekkosta aanesti hanen isoaitinsa, kokoomuksen valitsijamies Helena Virkki . [43] Virkki mainitaankin Kekkosen aanestajana paaministerin sihteerin Ahti Karjalaisen vaalipaivana tekemissa muistiinpanoissa samassa yhteydessa Korsbackin kanssa. [44] Kokoomuksen valitsijamiehena ollut pastori ja Kekkosen entinen AKS -toveri Uuno Seppo puolestaan tunnusti vaitetysti useille henkiloille aanestaneensa Kekkosta. Sepon poika, professori Simo Seppo on arvellut syyksi sita, etta hanen isansa ei hyvaksynyt Fagerholmin ateismia ja kirkosta eroamista ja arvosti Kekkosen korkeampaa koulutusta. [28] Samoja motiiveja on epailty myos Virkin kohdalla. [34]

Tutkija Petri Nummivuori on maininnut yhtena mahdollisuutena kokoomuksen valitsijamiehiin kuuluneen yritysjohtaja Oiva Turusen , joka oli toista aanestyskierrosta edeltaneessa ryhmakokouksessa ilmoittanut aanestavansa kolmannella kierroksella Kekkosta ja tehnyt muissakin yhteyksissa selvaksi, etta piti tata parempana kahdesta vaihtoehdosta. Toisaalta Turunen vaitti jalkeenpain aanestaneensa ryhmapaatoksen mukaisesti Fagerholmia, ja Nummivuoren mukaan han saattoikin muuttaa mielensa kolmanteen kierrokseen mennessa. [4]

Monet ovat arvelleet, etta aania annettiin ristiin useampiakin. Vaalin osallistuneista muun muassa myohempi paaministeri Martti Miettunen uskoi tahan. [33] Kekkosen elamakerturin Juhani Suomen mukaan Maalaisliiton ja SKDL:n valitsijamiesryhmat eivat olleet taysin yhtenaisina Kekkosen takana, joten myos Kekkosen on taytynyt saada Fagerholmia kannattaneista ryhmista useampia tuntemattomia aania. [5] Toisaalta esimerkiksi tutkija Mikko Majander on suhtautunut tahan teoriaan epaillen, koska sen kannattajat eivat ole osanneet nimeta ketaan tiettya Kekkosen leirin valitsijamiesta, joka mahdollisesti olisi aanestanyt Fagerholmia. Kekkosen tunnetuimmat vastustajat Maalaisliitossa eivat suostuneet asettumaan edes taman valitsijamiesehdokkaiksi. [33]

Jalkiarvioita

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Vuoden 1956 vaalin erikoisuuksiin kuului, etta ratkaisevalla kierroksella kokoomuslaiset aanestivat presidentiksi kirkosta eronnutta ruotsinkielista vasemmistolaista (Fagerholmia) ja kansandemokraatit porvarillista ehdokasta (Kekkosta). Kokoomuksen puoluesihteeri Niilo Honkala luonnehti tilannetta ”varsin merkilliseksi” humoristisin sanoin: [4]

≫...tamperelainen vuorineuvos aanesti presidentiksi helsinkilaista sosialistia, 11 pappismiesta aanesti kirkosta eronnutta henkiloa, suurelta enemmistoltaan supisuomalainen valitsijamieskunta aanesti yksimielisena ruotsinkielista miesta, professorit ja tohtorit aanestivat opilliselta sivistykseltaan verraten vahalle jaanytta puoluepoliitikkoa ja innokkaat raittiusihmiset Alkoholiliikkeen paajohtajaa.≫

Fiktiossa

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Suomalaisen televisiosarjan Nyrkki vuonna 2019 valmistunut ensimmainen tuotantokausi on vuoden 1956 presidentinvaaleihin sijoittuva fiktiivinen agenttiseikkailu. [45] Myos vuoden 2008 televisiosarjassa Piru ja peijooni on vuoden 1956 vaalin taustaa dramatisoidusti kuvaava jakso. [46]

Lahteet

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
  • Mikko Majander: Paasikivi, Kekkonen ja avaruuskoira: Historiaesseita . Siltala, Helsinki 2010. ISBN 978-952-234-026-9

Viitteet

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
  1. ↑ Suomen presidentit -sarja: Kekkonen oli valtias Artikkelit . 6.12.2017. Apu?lehti. Viitattu 22.4.2019.
  2. ↑ Suomen presidentit -sarja: Paasikivi oli yrmy diplomaatti Artikkelit . 6.12.2017. Apu?lehti. Viitattu 22.4.2019.
  3. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p Tuomo Polvinen: Paasikivi, presidentinvaalit ja Porkkala 1954-1956 Teoksesta J. K. Paasikivi: Valtiomiehen elamantyo 5 (WSOY, Helsinki 2003). J. K. Paasikivi -sivusto. Viitattu 9.3.2024.
  4. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s Petri Nummivuori: Nuori konservatiivi: Tuure Junnila ja hanen poliittinen toimintansa vuoteen 1956 , s. 435?439, 449?452, 469?478, 480. Helsingin yliopiston vaitoskirja 2006. Teoksen verkkoversio (Internet Archive)
  5. ↑ a b c d e f g Suomi, Juhani:  Kolmasti kuopattu. Urho Kekkosen poliittiset taisteluvuodet 1944?1956 , s. 317, 331, 335?337, 341?343. Tampere: Vastapaino, 2020. ISBN 978-951-768-732-4 .
  6. ↑ Majander 2010, s. 145.
  7. ↑ Fagerholm, K.-A.:  Puhemiehen aani , s. 261. Tammi, 1977. ISBN 951-30-3981-1 .
  8. ↑ Puhemies Fagerholmista sosialidemokraattien presidenttiehdokas. Helsingin Sanomat , 7.6.1955, s. 5.
  9. ↑ Majander 2010, s. 84?85, 87?93.
  10. ↑ Sivonen, Lauri: Presidentin tekemiset , s. 31?32. Helsinki: Kirjayhtyma, 1982.
  11. ↑ a b c d Zetterberg, Seppo (toim.): Suomen historian Pikkujattilainen , s. 840?843. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1987.
  12. ↑ Majander 2010, s. 76.
  13. ↑ a b c Tasavallan presidentin vaalit 1925?2006 (PDF)  (Web Archive) Vaalit . Oikeusministerio. Arkistoitu 9.8.2007. Viitattu 21.12.2009.
  14. ↑ Majander 2010, s. 180.
  15. ↑ Mita-Missa-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1957 , s. 138?139. Helsinki: Otava, 1956.
  16. ↑ Suomen virallinen tilasto 29 A, 25 , s. 5, 7, 48.
  17. ↑ Majander 2010, s. 75.
  18. ↑ Valitsijamiehet vaaliliitoittain. Helsingin Sanomat , 19.1.1956, s. 11, 12. HS Aikakone (vain tilaajille) . Viitattu 22.11.2021.
  19. ↑ Presidentinvaalit 1919-2006 (Tasavallan presidentin kanslia)
  20. ↑ Paaministerin kirje valtioneuvostolle, asetus 119/1956, Suomen asetuskokoelma 1956 , s. 321?328.
  21. ↑ a b Kunnas, Kristiina: Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen… Kohuvaali aloitti Kekkosen valtakauden 60 vuotta sitten KD-lehti . 15.2.2016. Viitattu 17.2.2018.
  22. ↑ a b c d e f Kahdeksanneksi tasavallan presidentiksi paaministeri Urho Kekkonen 3. aanestyksessa, Uusi Suomi 16.2.1956, s. 1.
  23. ↑ J. K. Paasikiven paivakirjat, osa 2.
  24. ↑ a b Majander 2010, s. 99?104.
  25. ↑ a b Tomi Auremaa: Kekkosen vuoden 1956 valitsijamies paljastaa: Nain salainen UKK-operaatio toteutettiin Ilta-Sanomat 14.2.2016. Viitattu 9.3.2024.
  26. ↑ Majander 2010, s. 142.
  27. ↑ Jukka Lindfors: Vuoden 1956 presidentinvaalin aantenlaskenta Yle 8.9.2006. Viitattu 10.3.2024.
  28. ↑ a b Simo Seppo: Isani luuli olleensa vaa’ankielena vuonna 1956 Kansan Uutiset 27.2.2016. Viitattu 9.3.2023.
  29. ↑ Majander 2010, s. 71?72.
  30. ↑ Majander 2010, s. 121.
  31. ↑ a b c Majander 2010, s. 115?116, 119?120.
  32. ↑ Majander 2010, s. 172?173.
  33. ↑ a b c d Majander 2010, s. 178?179.
  34. ↑ a b c Perttu, Jukka: Suku vahvisti: Hollsten aanesti Kekkosta Helsingin Sanomat . 2.4.2006. Viitattu 10.3.2024.
  35. ↑ Kalle Kaihari: Ratkaiseva aani (149?151): jannitysvaalit 1956 , s. 111. Toimittanut Raimo Seppala. Espoo: Weilin+Goos, 1981.
  36. ↑ a b c Majander 2010, s. 109?113.
  37. ↑ Hamalainen, Unto: Amerikkalaislahde: Kokoomuslaista maaseutuedustajaa epailtiin tuoreeltaan Helsingin Sanomat . 6.9.1990. Viitattu 17.2.2018.
  38. ↑ Tyrkko, Maarit:  Presidentti ja toimittaja , s. 491. WSOY, 2016. ISBN 978-951-0-40255-9 .
  39. ↑ Hokkanen, Kari: Lakeuden Risti ja Kekkosen vaali Ilkka . 3.4.2010. Viitattu 30.9.2017.
  40. ↑ Hamalainen, Unto: Kekkonen uskoi Kosolan antaneen ratkaisuaanen. Niilo Kosola: En aanestanyt Kekkosta Helsingin Sanomat . 6.9.1990. Viitattu 24.3.2024.
  41. ↑ Majander 2010, s. 144?145.
  42. ↑ Vennamo, Veikko: Kekkonen ehka erehtyi Aatto Koiviston ja Niilo Kosolan valilla? Helsingin Sanomat . 7.9.1990. Viitattu 17.2.2018.
  43. ↑ Pennanen, Erkki: Helena Virkin aani Urho Kekkoselle Helsingin Sanomat . 6.9.1990. Viitattu 17.2.2018.
  44. ↑ Rumpunen, Kauko (toim.):  Aikoja ja tapauksia Ahti Karjalaisen elamasta , s. 159. WSOY, 1997. ISBN 951-0-22032-9 .
  45. ↑ Taneli Topelius: Vakoojat sotkeutuvat Suomen presidentinvaaliin kylman sodan aikaan sijoittuvassa Nyrkki-sarjassa ? Tiesitko, etta CIA:n ja KGB:n agentit pelasivat yhdessa tennista Helsingissa? Ilta-Sanomat 3.2.2021. Viitattu 12.3.2024.
  46. ↑ Elina Yli-Ojanpera: Faktaa ja fiktiota Suomen presidenteista ja heidan haastajistaan Ylen Elava arkisto 19.01.2018. Viitattu 12.3.2024.

Aiheesta muualla

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
Noudettu kohteesta ” https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Suomen_presidentinvaali_1956&oldid=22281846 ”