Kivisakasti sisalta
Savilahden kivisakasti
on
Mikkelin
Maunukselassa
keskella Porrassalmenkatua sijaitseva vanhan
Savilahden pitajan
kirkkorakennuksen kivinen
sakastiosa
, joka sailyi
kirkon
tuhoutuessa. Alkuperaisesta rakennuksesta on sailynyt seinat, joiden jatkeena aikoinaan oli hirsiset paatykolmiot ja laakea puukatto.
Kivisakastia on pidetty
Savon
vanhimpana rakennuksena. Rakennusajankohtaa ei ole kuitenkaan pystytty varmistamaan. Nykyaan se on tunnetuimpia Mikkelin kaupunkiin liitettavia
symboleja
. Nykyisen ulkoasunsa sakasti sai 1930-luvun korjauksissa.
Kaupunginvaltuusto
myonsi vuonna 1930 museoyhdistykselle varoja kivisakastin muodostamiseksi kirkollisaiheiseksi museoksi. Museo avattiin seuraavana vuonna. Siella on esilla kirkollisia museoesineita Mikkelista ja Mikkelin ymparistosta. Kivisakasti kuuluu Mikkelin kaupungin yllapitamaan
Suur-Savon museoon
.
Samalla paikalla
Savilahden
pohjukkaan laskevan virran lansirannalla, jossa keskiajalta peraisin oleva kivisakasti vielakin on, on ollut
Savilahden
katolisen
pitajan vanhin tunnettu kirkko.
Kivisakasti pystytettiin vanhan puukirkon viereen luultavasti 1500-luvun ensi puoliskolla, todennakoisimmin vuosivalilla 1520?1560. Se oli tarkoitettu ensi askeleeksi kivikirkon rakentamiseen. Suunnitelma raukesi kruunun takavarikoitua seurakunnalta siihen tarkoitetut varat. Uusi puukirkko rakennettiin 1664, joskin sen puumateriaali on kaadettu Leniuksen tilan kirkkotallin puulustotutkimusten mukaan talvella 1661?1662. 1700-luvun alkupuolella kirkko oli jo pahasti rappeutunut, ja se alkoi kayda ahtaaksi seurakunnalle. Tasta syysta rakennettiin vuosina 1753?1754 seurakunnalle
uusi kirkko
nykyisen
Kirkkopuiston
koilliskulmaan. Kirkko paloi 1806 salaman sytytettya sen.
[1]
Kylmilleen jatettya vanhaa kirkkoa kaytettiin taman jalkeen enaa saatylaisten hautapaikkana. Kivisakastissa lepaa kaikkiaan 22 vainajaa. Vuonna 1769
pitajankokouksessa
tehtiin paatos kirkon purkamisesta. Asia kuitenkin raukesi, kunnes vuonna 1776 kirkko paatettiin myyda
huutokaupalla
. Kirkon puisen osan lunastaja kaytti hirret laheisen
rusthollin
ulkorakennuksien pystyttamiseen.
Myos itse kivisakasti olisi myyty ja purettu jo 1700-luvulla, mutta ostajia ei loytynyt, ja se jai paikalleen rappeutumaan. Uudelleen kivisakasti aiottiin havittaa 1850-luvulla, mutta siita luovuttiin ja huonokuntoinen sakasti paatettiin korjata, ja 1853 sille tehtiinkin korjauksia. Perusteellisiin korjauksiin ryhdyttiin 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Talloin kivisakasti sai nykyisen ulkoasunsa: korkean
paanukaton
, kattoratsastajan ja koristeelliset tiilipaadyt.
[1]
Suunnitelmat laati
arkkitehti
Magnus Schjerfbeck
. Sakariston liittavat muihin keskiajan kivisakaristoihin pohjoisseinan sakramenttikomero ja itaseinan ikkuna
[1]
.
Pappila
on vuodelta 1440 sailyneen tiedon mukaan sijainnut aikaisemmin kirkon
pohjoispuolella
, mutta siirretty myohemmin kirkon
etelapuoliselle
saarelle.
Kirkon kellot ovat olleet telineessa varsinaisen kirkon
lansipuolella
sijaitsevalla Kellokalliolla.
- Hiekkanen, Markus:
Suomen keskiajan kivikirkot
. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007.
ISBN 978-951-746-861-9
.
- Savon historia, I osa, 2. p., Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilander, Kauko Pirinen, Kustannuskiila Oy, Kuopio, 1988
- ↑
a
b
c
Hiekkanen, s. 535?536
Commons