Sakoku ( jap. 鎖? , ”suljettu maa”) tarkoittaa Japanin Tokugawa-sotilashallinnon Edo-kaudella 1600?1800-luvuilla harjoittamaa eristaytynytta ulko- ja kauppapolitiikkaa . Sakoku-jarjestelma kehittyi vahitellen useiden lakien myota 1600-luvun alussa. Laeissa kauppaa eurooppalaisten kanssa rajoitettiin voimakkaasti ja japanilaisia kiellettiin matkustamasta ulkomaille kuolemanrangaistuksen uhalla. Maa ei kuitenkaan missaan vaiheessa eristaytynyt taydellisesti, ja kauppaa kaytiin edelleen Kiinan , Korean ja Alankomaiden kanssa. Sakoku-kausi paattyi, kun Yhdysvallat pakotti Japanin avautumaan ulkomaankaupalle vuonna 1853.

Noustuaan valtaan 1600-luvun alussa Tokugawa-hallinto ja sen ensimmainen sh?gun Tokugawa Ieyasu suhtautui hyvinkin myotamielisesti kaupankayntiin ? niin Kiinan ja Korean, kuin Kaakkois-Aasian valtioiden ja eurooppalaistenkin kanssa. Sakoku-jarjestelma kehittyi vahitellen 1640-luvulle mennessa: se ei syntynyt yhden saadoksen tai lain kautta, vaan vastauksena erilaisiin historallisiin tapahtumiin ja kehityskulkuihin. Japani ei koskaan eristaytynyt taydellisesti, vaikka Tokugawa-hallinto rajoittikin voimakkaasti ulkomaankauppaa ja kanssakaymista eurooppalaisten kanssa. Ajatusta ”eristaytymisesta” voidaankin pitaa Eurooppa-keskeisena : historioitsija Arano Yasunorin mukaan sakoku on aasialaisessa kontekstissa nahty erityisena vain siksi, etta Japanin historiaa on pitkaan leimannut eurooppalainen maailmankuva. ^[1]

Ennen sakoku-kautta kauppa ulkomaiden kanssa oli hyvinkin vilkasta, ja merkittava maara japanilaisia asettui asumaan ympari Aasiaa. ^[2] 1500- ja 1600-luvuilla Japani tuotti noin kolmasosan maailman hopeasta . Portugalilaiset jesuiittalahetyssaarnaajat olivat vuoteen 1614 mennessa kaannyttaneet jopa 250 000 japanilaista kristinuskoon . ^[3] Tilanne muuttui radikaalisti 50 vuoden kuluessa. Ensimmaiset sakoku-saadokset annettiin ennen 1630-lukua. Kauppa eurooppalaisten kanssa rajoitettiin Hiradon ja Nagasakin satamiin, daimioita kiellettiin rakentamasta valtamerikelpoisia aluksia ja ulkomaankauppa sallittiin vain muutamille japanilaisille suvuille. ^[4] Vuoteen 1640 mennessa portugalilaisten ja espanjalaisten paasy maahan kiellettiin, kauppa hollantilaisten kanssa rajoitettiin Dejiman saarelle Nagasakiin ja japanilaisia kiellettiin poistumasta maasta kuolemanrangaistuksen uhalla. Kristinusko kiellettiin ja sita kohtaan aloitettiin perusteellinen vaino, jonka ansiosta uskonto onnistuttiin lahes havittamaan maasta. Sakoku-saadoksina tunnetaan erityisesti Tokugawa Iemitsun vuonna 1635 julistama laki. ^[2]

Sakoku ei merkinnyt harkitsematonta, taydellista sulkeutumista, vaan saadosten avulla Tokugawa-hallinto kykeni paattamaan, minkalainen kaupankaynti oli hallinnon omien strategisten tavoitteiden kannalta jarkevaa. Sakoku ei myoskaan kummunnut vihasta eurooppalaisia tai kristinuskoa kohtaan. Hallinto ei ollut niinkaan kiinnostunut ”kristinuskon teologiasta tai eurooppalaisten tavoista” kuin oman poliittisen valtansa vahvistamisesta ja laajentamisesta daimioiden kustannuksella. ^[1]

Vaikka kanssakayminen eurooppalaisten kanssa sakoku-saadosten aikana oli rajoittunutta, Japani ei ollut tietamaton lansimaista . Lansimainen tieto valittyi maahan Nagasakissa oleskelevien hollantilaisten kautta ( rangaku ), ja lannen laajamittainen poliittinen tutkimus aloitettiin 1780-luvulla sen aiheuttaman uhan noustua jalleen pintaan. Hallintoa alettiin vahitellen kehittaa ulkopoliittisia tarpeita silmalla pitaen. Maassa saavutettiin hyva hollannin kielen taso ja kohtalainen tietamys lansimaisesta yhteiskunnasta. Kun suurin haaste sakoku-politiikalle saapui 1850-luvulla, siihen kyettiin vastaamaan yllattavan onnistuneesti. ^[1] Eristaytymispolitiikka paattyi lopulta vuonna 1853, kun Yhdysvaltain laivasto ”mustine laivoineen” ( kurofune ) kommodori Matthew Perryn johdolla pakotti Japanin avautumaan ulkomaankaupalle. ^[5]

Historiankirjoituksessa sakoku-saadokset on yleensa esitetty negatiivisessa valossa. ^[1] Lansimaissa eristaytymispolitiikka on nahty irrationaalisena tai luonnottomana: ulkomaankauppa olisi ollut Japanille hyvaksi ja eristaytyminen johtui despotismista . Japanin talous kasvoi voimakkaasti 1800-luvun loppupuolella: jos sakoku-saadoksia ei olisi ollut, maan ulkomaankauppa olisi saavuttanut korkean tason jo paljon aiemmin. Tama nakemys jattaa kuitenkin huomiotta todellisuuden sakoku-saadosten takana. Japanilla ei 1600-luvulla ollut juuri kaivannaisten lisaksi kauppatavaraa, josta eurooppalaiset olisivat olleet kiinnostuneita, eivatka japanilaiset tarvinneet ulkomailta juuri muuta kuin joitakin luksustuotteita. Maa oli ruoantuotannon suhteen omavarainen ja maatalouden tuottavuus nousi huomattavasti 1600-luvulla. Tokugawa-hallinnon aika merkitsikin jonkinasteista taloudellista menestysta ja 250 vuotta kestanytta rauhaa. ^[5] Sakoku-politiikkaa voidaankin pitaa sinansa onnistuneena ja rationaalisena, samoin kun maan avautumiseen johtanutta politiikkaa 1850- ja 1860-luvuilla realistisena. ^[6]

Termi ”sakoku” tuli japanin kieleen vasta vuonna 1801, kun Nagasakissa toiminut kaantaja Shizuki Tadao keksi sanan kaantaessaan Engelbert Kaempferin Japanin historiaa kasittelevan teoksen hollannista. ^[7] Japanilaiset viittasivat rajoituksiin pikemminkin termilla kaikin ( jap. 海禁 , ”merikiellot”): vastaavanlaisia rajoituksia olivat kayttaneet myos Korea ja Kiina ( haijin ). Kaikin olisikin nahtava laajempana itaaasialaisena ilmiona, joka ei ollut omaperainen japanilainen keksinto. ^[1]

• Cullen, L. M.:  A History of Japan, 1582?1941: Internal and External Worlds . Cambridge University Press, 2003. ISBN 9780521529181 . Teoksen verkkoversio .
• Laver, Michael S.:  The Sakoku Edicts and the Politics of Tokugawa Hegemony . Cambria Press, 2011. ISBN 9781604977387 . Teoksen verkkoversio .

• Japan’s Sakoku Period . BBC Radio 4. (englanniksi)