Saharov-palkinto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vuoden 2014 palkinnonjakotilaisuus, jossa palkittiin Denis Mukwege .

Saharov-palkinto on Euroopan parlamentin vuosittain myontama palkinto ihmisoikeuksien ja mielipiteenvapauden hyvaksi tehdysta tyosta maailmassa.

Saharov-palkinnolla palkitaan merkittava saavutus jollakin seuraavista aloista: ihmisoikeuksien ja perusvapauksien, erityisesti sananvapauden, puolustaminen; vahemmistojen oikeuksien suojeleminen; kansainvalisen oikeuden kunnioittaminen tai demokratian kehittaminen ja oikeusvaltioperiaatteen toteuttaminen.

Palkinnon tausta [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Palkinto on nimetty venalaisen fyysikon ja toisinajattelijan Andrei Saharovin (1921?1989) mukaan ja se myonnettiin ensimmaista kertaa vuonna 1988 . [1] Vetypommin kehittaja Saharov keskittyi myohemmin totalitaarisen yhteiskunnan kritiikkiin ja ihmisoikeustaisteluun silloisessa Neuvostoliitossa . Hanelle myonnettiin vuonna 1975 Nobelin rauhanpalkinto . [1]

Saharov-palkinnon tarkoituksena on rohkaista esikuvansa Saharovin mukaan poikkeuksellisista saavutuksista niita, jotka taistelevat rohkeasti ihmisoikeuksien ja perusvapauksien, erityisesti sananvapauden puolesta, suojelevat vahemmistojen oikeuksia, puolustavat kansainvalisen oikeuden kunnioittamista tai edistavat demokratian ja oikeusvaltion periaatteiden toteuttamista.

Palkinnon voi saada yksi tai useampi henkilo, ryhma tai jarjesto. Palkinto luovutetaan aina loppuvuodesta Euroopan parlamentissa Strasbourgissa ja sen rahallinen arvo on 50 000 euroa. [1]

Palkitut [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Vuosi [1] Saaja [1] Kansalaisuus [2] Huomiot
1988 Nelson Mandela   Etela-Afrikka Apartheidin vastainen aktivisti ja myohemmin Etela-Afrikan presidentti.
Anatoli Mart?enko (postuumisti)   Neuvostoliitto Neuvostoliittolainen toisinajattelija, kirjailija ja ihmisoikeusaktivisti.
1989 Alexander Dub?ek   T?ekkoslovakia Slovakialainen poliitikko, yritti uudistaa kommunismia Prahan kevaan aikana.
1990 Aung San Suu Kyi   Myanmar Oppositiopoliitikko ja entinen NLD-puolueen paasihteeri.
1991 Adem Demaci   Kosovo Kosovon albaani poliitikko ja pitkaaikainen poliittinen vanki.
1992 Toukokuun aukion aidit   Argentiina Lapsensa Likaisessa sodassa menettaneiden aitien perustama argentiinalainen jarjesto
1993 Oslobođenje -lehti   Bosnia ja Hertsegovina Suosittu sanomalehti, joka puolusti Bosnia ja Hertsegovinaa monikulttuurisena maana.
1994 Taslima Nasrin   Bangladesh Ex-laakari, feministinen kirjailija.
1995 Leyla Zana   Turkki Kaakkois-turkkilainen kurdipoliitikko, joka vangittiin 15 vuodeksi puolueen jasenyydesta.
1996 Wei Jingsheng   Kiina Kiinalaisen demokratialiikkeen aktivisti.
1997 Salima Ghezali   Algeria Toimittaja ja kirjoittaja, naisoikeus- ja ihmioikeusaktivisti Algeriassa.
1998 Ibrahim Rugova   Kosovo Kosovon albaani poliitikko, Kosovon ensimmainen presidentti.
1999 Xanana Gusmao   Ita-Timor Entinen militantti, josta tuli Ita-Timorin ensimmainen presidentti.
2000 ¡Basta Ya! -jarjesto   Espanja Terrorismin vastaisia poliittisia kantoja omaavia henkiloita yhdistava jarjesto.
2001 Nurit Peled-Elhanan   Israel Rauhanaktivisti.
Izzat Ghazzawi   Palestiina Kirjailija ja professori
Zacarias Kamwenho   Angola Arkkipiispa ja rauhanaktivisti.
2002 Oswaldo Paya   Kuuba Poliittinen aktivisti ja toisinajattelija.
2003 Yhdistyneet kansakunnat   Yhdistyneet kansakunnat Nobelin rauhanpalkinnon saaja ja YK:n seitsemas paasihteeri.
Kofi Annan   Ghana
2004 Valko-Venajan toimittajayhdistys BAM   Valko-Venaja Valtiosta riippumaton jarjesto, jonka tavoitteena on varmistaa sananvapaus seka tiedon jakamisen ja vastaanottamisen oikeudet seka journalismin ammatilliset standardit.
2005 Naiset valkoisissa -liike   Kuuba Oppositioliike. Vangittujen toisinajattelijoiden sukulaisia.
Toimittajat ilman rajoja   Ranska Kansalaisjarjesto, joka puolustaa lehdistonvapautta.
Hauwa Ibrahim   Nigeria Ihmisoikeusasianajaja.
2006 Aljaksandr Milinkevit?   Valko-Venaja Opposition yhteisehdokas vuoden 2006 presidentinvaaleissa.
2007 Salih Mahmoud Osman   Sudan Ihmisoikeusasianajaja.
2008 Hu Jia   Kiina Aktivisti ja toisinajattelija.
2009 Memorial-ihmisoikeusjarjesto   Venaja [3] Kansainvalinen jarjesto kansalaisoikeuksille ja historialliselle yhteiskunnalle.
2010 Guillermo Farinas   Kuuba [4] Laakari, toimittaja ja toisinajattelija.
2011 Asmaa Mahfouz   Egypti Viisi arabivaeston edustajaa, tunnustaa ja tukee heidan pyrkimyksiaan vapauteen ja ihmisoikeuksiin.
Ahmed El-Senussi   Libya
Mohamed Bouazizi (postuumisti)   Tunisia
Ali Ferzat   Syyria
Razan Zaitouneh
2012 Jafar Panahi   Iran Iranilaiset aktivistit.
Nasrin Sotoudeh
2013 Malala Yousafzai   Pakistan Naisten oikeuksien ja koulutuksen puolesta kampanjoija.
2014 Denis Mukwege [5]   Kongon demokraattinen tasavalta Joukkoraiskauksen uhreja hoitava gynekologi.
2015 Raif Badawi   Saudi-Arabia Saudiarabialainen kirjoittaja ja aktivisti. Nettisivun Free Saudi Liberals tekija.
2016 Nadia Murad
Lamiya Aji Bashar [6]
  Irak Jesidi-ihmisoikeusaktivisteja ja entisia ISIS:n sieppamia.
2017 Venezuelan demokraattinen oppositio [7]   Venezuela Venezuelan demokraattisen opposition edustajat.
2018 Oleh Sentsov [8]   Ukraina Elokuvaohjaaja, poliittisten vankien vapauttamiseksi tehtavan tyon symboli.
2019 Ilham Tohti [9] Itä-Turkestan Ita-Turkestan Uiguuritutkija
2020 Valko-Venajan demokraattinen oppositio   Valko-Venaja
2021 Aleksei Navalnyi [10] [11]   Venaja Venalainen oppositiovaikuttaja ja poliittinen vanki.
2022 Ukrainan kansa ja johtajat [12]   Ukraina
2023 Jina Mahsa Amini [13]   Iran Menehtyi Iranin siveyspoliisin kasissa, ei noudattanut Sharia-lain mukaista, ankaraa pukeutumissaantoa.

Lahteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

  1. a b c d e Saharov-palkinto mielipiteenvapauden puolesta Euroopan parlamentti. Viitattu 1.10.2013.
  2. Saharov-palkinto ― ihmisoikeuksien puolesta maailmassa 2006 . Euroopan parlamentti. Viitattu 13.4.2013.
  3. Saharov-palkinto venalaiselle Memorial-jarjestolle 22.10.2009 (paivitetty 28.5.2012). Yle Uutiset. Viitattu 1.10.2013.
  4. Saharov-palkinto kuubalaiselle toisinajattelijalle 21.10.2010 (paivitetty 5.6.2012). Yle Uutiset. Viitattu 1.10.2013.
  5. Kerola, Paivi: EU:n Saharov-ihmisoikeuspalkinnon saa kongolainen gynekologi Yle Uutiset . 21.10.2014. Viitattu 21.10.2014.
  6. Hannula, Tommi: Saharov-palkinto myonnettiin kahdelle Isisin orjaksi joutuneelle jesidinaiselle HS.fi . 27.10.2016. Viitattu 27.10.2016.
  7. Venezuelan oppositio sai EU-parlamentin Saharov-palkinnon 26.10.2017. Turun Sanomat. Arkistoitu 26.10.2017. Viitattu 27.10.2017.
  8. Teemu Kakko: EU:n Saharov-palkinto venalaisella tyoleirilla olevalle ukrainalaisohjaaja Oleg Sentsoville Yle.fi, uutiset . 25.10.2018. Viitattu 25.10.2018.
  9. Anu Kerttula: EU:n Saharov-palkinto tunnetulle uiguuritutkijalle Ilham Tohtille Yle.fi, uutiset . 24.10.2019. Viitattu 24.10.2019.
  10. Venalaiselle oppositiopoliitikolle Aleksei Navalnyille myonnettiin EU:n ihmisoikeuspalkinto 20.10.2021. Yleisradio, yle.fi. Viitattu 21.10.2021.
  11. Alexei Navalny awarded the European Parliament’s 2021 Sakharov Prize 20.10.2021. Euroopan parlamentti, europarl.europa.eu. Viitattu 21.10.2021. (englanniksi)
  12. Mielipiteen­vapauden Saharov-palkinnon saivat Ukrainan kansa ja johtajat HS.fi . 19.10.2022. Viitattu 19.10.2022.
  13. https://www.europarl.europa.eu/news/fi/press-room/20231013IPR07134/saharov-palkinto-2023-jina-mahsa-amini-ja-iranin-naisten-oikeuksien-liike Viitattu 19.10.2023.