Nykyaikainen kaupallinen Bencher-merkkinen automaattinen sahkotysavain, jolla muodostetaan morseaakkosia yhdessa elektroniikkaosan kanssa.
Sahkotys
eli
morsetus
on viestintamenetelma, jossa viesteja siirretaan morseaakkosina, pisteista ja viivoista koostuvina merkkeina. Harrastuskaytossa sahkotysta kayttavat
radioamatoorit
, aikaisempi kaytto laivaradioliikenteessa on loppunut lahes taysin. Monissa maissa sahkotysta kaytetaan asevoimien kommunikointimenetelmana.
|
|
Tahan artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lahteita, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolahteista.
Voit auttaa Wikipediaa lisaamalla artikkeliin
tarkistettavissa olevia
lahteita ja merkitsemalla ne
ohjeen
mukaan.
|
Sahkotyksessa kaytettavat kirjainten ja numerojen koodit tunnetaan nimella
morseaakkoset
, joka johtuu niiden keksijasta,
Samuel Morsesta
. Taidemaalari ja keksija Morse, tuolloin 41-vuotias, oli vuonna 1832 laivalla palaamassa Euroopasta Amerikkaan, kun paivallispoytakeskustelu sahkomagnetismista antoi hanelle ajatuksen
lennattimesta
. Laivamatkan aikana han luonnosteli lennatinkoodin numeroiden valittamiseksi lyhyista ja pitkista sahkoimpulsseista koostuvina koodeina. Uuden koodin, jossa oli suoraan vastineet aakkosille, Morse kehitti myohemmin lennattimen liikekumppaninsa Alfred Vailin kanssa.
1800-luvun
puolivalista alkaen yleistynyt lennatin oli ensimmainen laajasti myos yksityisten viestien valittamisessa kayttoon tullut nopea pidempien matkojen viestintavaline. Normaalissa viestinnassa sen pikkuhiljaa korvasivat
puhelin
ja
kaukokirjoitin
(teleprinter exchange service ? telex). Radioliikennoinnissa puheradioliikenne ja varsinkin digitaalinen tiedonsiirto ovat korvanneet sahkotysta, mutta sahkotys on yha verraten luotettava tapa liikennoida huonoimmallakin radiokelilla, etenkin merella.
Sahkotyksen englanninkielinen lyhenne CW (=continuous wave) tulee siita, etta lennatinlinjoilla alun perin perinteinen avain painettaessa katkoi linjalla olevaa vakiovirtaa eli
modulaatio
oli negatiivinen. Nykyaan kun sahkotetaan melkein yksinomaan
radioaalloilla
, avain kytkee kantoaallon painettaessa paalle eli modulaatio on positiivinen.
Suomessa
Viestintavirasto
poisti sahkotyksen suomalaisista
radioamatoorin
patevyystutkintovaatimuksista vuonna 2003. Samoin ovat tehneet monet muut maat. Sahkotyksen merkitys sotilasviestinnassa vaheni 1990-luvulla, kun maavoimien taistelunhallintajarjestelmat muuttuivat digitaalisiksi ja kapeakaistaista sahkotysta alkoi korvata muu dataliikenne. Kuitenkin joissain Ita-Euroopan maissa, entisessa Neuvostoliitossa, kuten Virossa, edelleen edellytetaan hidasta 25 merkin sahkotystaitoa minuutissa, jotta saisi ensimmaisen luokan radioamatooritutkinnon lapi ja lahetysoikeudet 1000 wattiin, kuten Venajan federaatiossakin. Suomessa yleisluokan radioamatoori saa lahettaa 1500 watilla sahkotystaidottomanakin.
Tasta huolimatta sahkotys on edelleen yksi radioamatoorien yleisimmista yhteydenpitomenetelmista Suomessa ja maailmalla. Nykyisin ainoa paikka, jossa sahkotysta enaa virallisesti Suomessa opetetaan tai vaaditaan, on
Puolustusvoimat
.
Merivoimien
laivaradistit
,
Ilmavoimat
,
maavoimien
sissiradistit
ja
radiotiedustelu
jatkavat sahkotyksen kayttoa Suomessa.
Sahkottaminen on luotettava tapa viestia satojen kilometrien paahan. Sahkotyslahete etenee kapeakastaisuutensa ansiosta puhelahetetta paremmin, ja on vastaanotettavissa jopa silloin, kun puhelahetyksesta enaa huonon kuuluvuuden takia saa selvaa.
[1]
Kansainvaliset sahkotys- eli morseaakkoset:
[2]
A .- P .--.
B -... Q --.-
C -.-. R .-.
D -.. S ...
E . T -
F ..-. U ..-
G --. V ...-
H .... W .--
I .. X -..-
J .--- Y -.--
K -.- Z --..
L .-.. A .--.-
M -- A .-.-
N -. O ---.
O ---
! ..--.
? ..--..
/ -..-.
= -...-
: ---...
, --..--
. .-.-.-
- -....-
( -.--.
) -.--.-
0 -----
1 .----
2 ..---
3 ...--
4 ....-
5 .....
6 -....
7 --...
8 ---..
9 ----.
|
|
Tahan artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lahteita, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolahteista.
Voit auttaa Wikipediaa lisaamalla artikkeliin
tarkistettavissa olevia
lahteita ja merkitsemalla ne
ohjeen
mukaan.
|
Sahkotysliikenteen nopeuttamiseen kaytetaan sovittuja lyhenteita. Naihin kuuluvat kansainvaliset
Q-koodit
ja lahinna sotilaallisessa viestiliikenteessa kaytossa olevat
Z-koodit
. Q- ja Z-koodit ovat kolmikirjaimisia lyhenteita, jotka ilmaisevat kysymyksia tai toteamuksia.
Kutsut tai asematunnukset ovat lyhenteita, jotka identifioivat liikennoijan ja joita voidaan kayttaa ilmaisemaan, keta kutsutaan. Meriradioliikenteessa ja radioamatooriliikenteessa kutsuun sisaltyy kansallisuuden ilmaiseva etuliite. Sotilaallisessa viestiliikenteessa kutsut saattavat olla naennaisen satunnaisia merkkiyhdistelmia ja niita voidaan liikenneanalyysin vaikeuttamiseksi vaihtaa maaraajoin.
Asema
ab
kysyy asemalta
cd
signaalin kuuluvuutta ja merkkien luettavuutta,
cd
vastaa molempien olevan erinomaisia.
ab
paattaa yhteyden vastaten aseman
cd
signaalin ja kuuluvuuden olevan myos erinomaisia.
ab:
cd cd cd de ab qsa? qrk? k
cd:
ab ab ab de cd qsa 5 qrk 5 va
ab:
qsa 5 qrk 5 va
Sahkotysnopeudesta ilmaistaan useimmiten erikseen anto- ja ottotasot. Molemmat vaativat erilaista osaamista. Ottotasot vaativat sahkotysmerkkien vaistonvaraista muistamista selkaytimesta, kun taas antotasot vaativat fyysisen sahkotystekniikan harjoittelua. 40 merkin minuuttivauhtia pidetaan sujuvana miniminopeutena tutkinnoissa tai radioaalloilla. 60 merkkia minuutissa on hyvaksyttava nopeus ja puolustusvoimien tavallisen 2. luokan radioviestittajatutkinnon pohja. 1. luokkaan tarvitaan puolestaan 80 merkkia. Harva yltaa yli 100 merkin nopeuksiin.
- sahkotyksen vastaanoton maailmanennatyksen haltijana pidetaan Theodore R. "Mac" McElroyta, joka vastaanotti kilpailussa vuonna
1939
nopeudella 75,2 sanaa minuutissa. Nykyisen laskutavan mukaiseksi muutettuna tama on arviolta noin 325-360 merkkia minuutissa.
[3]
- vuonna
1991
Oleg Buzubov vastaanotti 530 numeromerkkia yhden minuutin aikana ja teki vain yhden virheen. Pidetaan kuitenkin todennakoisena, ettei tallaista nopeutta voisi yllapitaa paljon pitempaan.
- aivan lyhyita lahetyksia saattaa vastaanottaa huomattavasti omaa tavallista ottotasoaan nopeampinakin. Muutaman merkin mittaisen asemantunnuksen vastaanottaminen on onnistunut jopa yli 700 merkin minuuttinopeuksilla.
[4]
- Guinnessin ennatystenkirjan
mukaan sahkotyksen lahettamisen ennatyksen ? 216 merkkia sekalaista tekstia minuutissa ? teki
6. toukokuuta
2003
valkovenalainen
Andrei Bindasov High Speed Telegraphy -maailmanmestaruuskilpailuissa.
[5]
Raporttimuotoista sahkottamista varten esimerkiksi diplomaattiliikenteen lahettamiseksi oli jo 1930-luvulla kaytossa
undulaattoreita
, jotka kykenivat lukemaan sahkotysta koneellisesti mahdollistaen erittain suuren lahetys- ja vastaanottonopeuden.
[6]
Perinteinen sahkotysavain eli "pumppu".
Perinteinen sahkotysavain on
suora sahkotysavain
eli
"pumppuavain"
. Siina avainvivun painallus sulkee virtapiirin. Painalluksen kesto maaraa, tuleeko merkista piste vai viiva. Lahes kaikkien sahkotysmerkkien tuottaminen vaatii siten useita painalluksia. Pumppuavaimen kaytto kay hankalaksi yli 100 merkin minuuttivauhdissa.
Puoliautomaattisessa sahkotysavaimessa
on vipu, joka liikkuu vaakatasossa perusasennosta kahteen suuntaan. Painettaessa vipua vasemmalle vipu kytkee virtapiirin jatkuvana kuten perinteisessa sahkotysavaimessa. Tata kaytetaan annettaessa viiva. Painettaessa vipua oikealle kaynnistyy heilurikoneisto, joka kytkee ja katkaisee virtapiiria tuottaen pisteita avaimeen saadetylla nopeudella niin kauan kuin vipua painetaan. Tallaisella avaimella taitava sahkottaja voi saavuttaa antotason 300-400 merkkia minuutissa.
Alkuperainen puoliautomaattinen avain oli nimeltaan
Vibroplex
,
[7]
jossa pisteen puolelle painettaessa loysa metalliliuska yksinkertaisesti ei painautunut kiinni kontaktipintaan vaan jai vapattamaan, tuottaen hitaasti vaimenevan jatkuvien pisteiden virran.
Automaattisessa sahkotysavaimessa
on yksi tai kaksi vaakatasossa liikkuvaa vipua. Oikealle painettaessa syntyy pisteita ja vasemmalle painettaessa viivoja. Jos avaimessa on kaksi vipua, avaimen toteutuksesta riippuu, mita tapahtuu, kun molempia painetaan samanaikaisesti. Nykyisin suosittu on vaihtovoittoinen eli jambinen toiminta, jossa molempia vipuja samanaikaisesti painettaessa syntyy vuorotellen pisteita ja viivoja.
Pumppuavaimella annettaessa alussa tarkeinta on, etta ranne pysyy loysana. Ongelmana onkin sahkotysavaimen nupista kiinni pitaminen ja sormien jannittaminen, joka luonnostaan saa ranteenkin jannittymaan. Ranteen tulisi etenkin alussa joustaa jopa liioitellusti ja itse asiassa kaiken tyon tulisi tapahtua ranteella.
Kasialaa
ei sahkotyksessa saisi kuulua; sahkotysta ei siis saisi erottaa koneen sahkotyksesta. Tama parhaassakin tapauksessa toteutuu vain osittain, ja muutaman liikennointikerran jalkeen voi helposti tunnistaa tuttujen kasialoja isoistakin ryhmista naytteita.
Sahkotys vaatii erittain hyvaa rytmitajua etenkin, koska suuri osa sahkotettavista rytmeista ei osu esimerkiksi 4/4-tahtilajiin. Klassinen rytmivirhe onkin sahkottaa esimerkiksi s-kirjain (...)
triolina
kolmen neljasosalyonnin sijaan.
Sahkotysta ei juurikaan ole enaa opetettu puolustusvoimissa 1990-luvun jalkeen, kun kenttaviestivalineistoa digitalisoitiin. Sahkotys poistettiin myos
radioamatoorivaatimuksista
Suomessa. Kuitenkin viela joissain radioamatooriyhdistyksissa voi olla mahdollisuuksia saada tukea sahkotyksen opettelulle.
[1]
Ruotsissa toimii Scandinavian Open CW Society, jonka piirissa opetteleva voi saada sahkotysyhteyksia.
[8]
Sahkotysmerkkeja on kaytetty myos optisessa sahkottamisessa valolla. Asevoimissa ja puolustusvoimissa on ollut erityisesti merivoimissa ja laivastoissa kaytossa vilkkulamppu, milla sota-aluksilta toisella on voitu antaa valolla
vilkkulampulla
sahkotysmerkkeja kayttamatta radiota ja ottamatta riskia, etta alukset tulevat vihollisen kuulluksi vilkkulamppuetaisyytta pidemmalta.
Yhdysvaltain laivasto
on kehittanyt tietokonemenetelman, missa vilkkulampun kaytto ei enaa edellyta sahkotystaitoa, vaan tietokone seka lahettaa etta vastaanottaa ja tulkitsee sahkotysmerkit nakoetaisyydelta. Jarjestelmaa kutsutaan
Flashing Light to Text Converter (FLTC)":ksi.
[9]
[10]
[11]
- Lennattimen historiasta:
Standage, Tom:
The Victorian Internet : the remarkable story of the telegraph and the nineteenth century's on-line pioneers
. New York: Walker and Co, 1998.
ISBN 0802713424
.
(englanniksi)
Commons
Sahkotysohjelmia: