Ronald Colman

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ronald Colman elokuvassa Sattuma korjaa satoa (1942)

Ronald Colman ( 9. helmikuuta 1891 Richmond , Englanti ? 19. toukokuuta 1958 Santa Barbara , Kalifornia ) oli englantilainen nayttelija ja Oscar-voittaja .

Han aloitti uransa jo 1910-luvun lopulla mykkaelokuvissa ja han naytteli 1920-luvulla lukuisissa mykkaelokuvissa. Hanen uransa kulta-aikaa oli kuitenkin 1930- ja 1940-luku, jolloin ilmestyivat muun muassa elokuvat Giljotiinin varjossa ( A Tale for Two Cities , 1935), Sininen kuu ( Lost Horizon , 1937) ja Kismet (1944), jossa vastanayttelijana oli Marlene Dietrich , seka Kaksoiselamaa ( A Double Life , 1947) josta han sai parhaan miespaaosan Oscar-palkinnon. 1950-luvulla han loi jonkin verran uraa televisiossa . Han on saanut urastaan kaksi tahtea Hollywood Walk of Famelle , toisen elokuvista ja toisen televisiosta.

Ronald Colman oli elamansa aikana kaksi kertaa naimisissa ja toisesta avioliitosta oli yksi lapsi. Han kuoli keuhkoinfektioon 67-vuotiaana.

Aiheesta muualla

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]