Robert Gascoyne-Cecil
Yhdistyneen kuningaskunnan paaministeri
23. kesakuuta 1885 ? 28. tammikuuta 1886 25. heinakuuta 1886 ? 11. elokuuta 1892 25. kesakuuta 1895 ? 11. heinakuuta 1902
Monarkki	Viktoria Edvard VII
Edeltaja	Archibald Philip Primrose William Ewart Gladstone William Ewart Gladstone
Seuraaja	Arthur Balfour William Ewart Gladstone William Ewart Gladstone
Henkilotiedot
Syntynyt	3. helmikuuta 1830 Hatfield , Hertfordshire , Englanti
Kuollut	22. elokuuta 1903  (73 vuotta) Hatfield, Hertfordshire, Englanti
Arvonimi	markiisi
Puoliso	Georgina Alderson
Tiedot
Puolue	Konservatiivipuolue
Uskonto	anglikaani
Nimikirjoitus
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Robert Arthur Talbot Gascoyne-Cecil , 3. Salisburyn markiisi , KG , GCVO , PC ( 3. helmikuuta 1830 ? 22. elokuuta 1903 ), ennen vuotta 1865 lordi Robert Cecil ja 1865?1868 varakreivi Cranborne, oli brittilainen valtiomies ja Britannian paaministeri 1885?1886, 1886?1892 ja 1895?1902. ^[1]

Lordi Robert Cecil oli toisen Salisburyn markiisin toinen poika. Hanet koulutettiin Eton Collegessa ja Oxfordin yliopiston Christ Churchissa , jonka han jatti kesken heikon terveyden vuoksi. Laakarien maarayksesta hanet lahetettiin kaksivuotiselle matkalla Australiaan ja Uuteen-Seelantiin , josta palattuaan han oli saanut itsevarmuutta. Seka kirkko etta politiikka kiinnostivat, mutta han meni 1853 alahuoneeseen Stamfordista , kun hanelle tarjottiin paikkaa.

Vuonna 1857 Cecil nai alaluokkaisen juristin tyttaren Georgina Aldersonin isansa vastusteluista huolimatta. Avioliitto osoittautui kuitenkin onnelliseksi ja perillisia syntyi viisi poikaa ja kolme tytarta. Vuonna 1866, veljensa kuoleman jalkeen Cranbornen varakreivin arvonimen saaneena, han meni lordi Derbyn kolmanteen hallitukseen Intian ministeriksi, mutta erosi vuoden kuluttua aanioikeutta laajentaneen toisen vaaliuudistuslain vuoksi, jota vastusti.

Isansa kuoltua 1868 han peri Salisburyn markiisin arvonimen ja paasi siten ylahuoneen jaseneksi. Vuonna 1900 Salisburyn omaisuuden arvo oli 6,56 miljoonaa puntaa (nykyrahassa satoja miljoonia euroja). Alahuoneen lisaksi han kirjoitteli poliittisia artikkeleita Saturday Reviewiin ja The Quarterly Reviewiin . Han kiinnostui myos tieteesta, erityisesti botaniikasta ja sahkosta ja magnetismista ja rakensi laboratorion Hatfieldiin.

Salisbury palasi Benjamin Disraelin hallitukseen 1874 Intian ministeriksi. Hanen valinsa Disraeliin paranivat ajan myota, vaikka han aluksi suhtautui epailevasti taman juutalaiseen taustaan. Vuonna 1878 Salisbury seurasi lordi Derbya (entisen paaministerin poika, 15. Derbyn lordi) ulkoministerina juuri sopivasti edustaakseen Britanniaa Berliinin kongressissa . Saavutuksistaan neuvotteluissa han ja Disraeli saivat kuningatar Viktorialta Sukkanauharitarikunnan jasenyyden, korkeimman mahdollisen arvonannon.

Disraelin kuoleman jalkeen 1881 konservatiivit olivat johtajatta ja voimattomia. Salisburysta tuli ylahuoneen konservatiivien johtaja, vaikka puolueen johtajuutta ei jaettukkaan uudelleen, ja han joutui kamppailemaan alahuoneen johtajan Sir Stafford Northcoten kanssa, mutta paasi paaministeriksi vahemmistohallituksen johdossa 1885?1886. Vaikka han ei pyrkinytkaan suuriin muutoksiin, liberaalipuolueen jakaantuminen Irlannin itsehallintokysymyksessa 1886 salli konservatiivien ja Salisburyn palata enemmiston turvin valtaan ja hallita vuodet 1886?1902 muutaman vuoden taukoa lukuun ottamatta.

Vuonna 1889 Salisburyn hallitus asetti Lontoon kreivikunnan valtuuston ja antoi sille oikeuden rakentaa asuntoja 1890. Han joutui kuitenkin katumaan tata jo muutaman vuoden kuluttua kun valtuustosta tuli kollektivististen ja sosialististen kokeilujen paikka, jossa hanen mukaansa vallankumouksellinen henki kerasi aseitaan.

Salisburylla oli kokemusta erityisesti ulkopolitiikasta, ja han toimikin suurimman osan aikaa ulkoministerin tehtavissa, ja jatti valtiovarainhoidoin muille. Afrikan valloitus oli hanen toisen kautensa paaasiallisena tavoitteena ja ankaran Ranskan ja Britannian valeja hiertaneen kilpailun syy, kunnes Ranska hyvaksyi Britannian hallinnan Niililla Fashodan kriisin jalkeen 1898. Keinona brittilaisen maailmanvallan yllapitamiseen oli merten herruus siirtokuntien suojelemiseksi ja vapaakauppa sen tulonlahteena. Siirtomaiden oikeutukseksi han katsoi takapajuisten rotujen kehittamisen Brittilaisen imperiumin suojassa, vaikka suhtautuikin muihin imperiumeihin kyynisesti, kuten osmaneihin, joita han piti korruptoituneina riistajina. Joseph Chamberlainin ollessa siirtomaaministerina syttyi toinen buurisota 1899?1902, johon osasyyna on pidetty ministerien liiallista omapaisyytta ja heikkoa valvontaa. Salisburya eivat pelottaneet Yhdysvaltain uhkailut Venezuelan asemasta (1895) tai Saksan keisari Vilhelm II:n sahke 1896 Transvaalin presidentille Paul Krugerille , jossa han onnitteli brittihyokkayksen torjumisesta. Salisbury yritti koota suurvaltoja osmaneja vastaan armenialaisten joukkomurhien aikana 1895?1896, muttei saanut tukea. Kun muut suurvallat liittoutuivat toisiaan vastaan, Salisbury kieltaytyi tasta ja piti liittoutumista vaarallisena ja pelkasi brittien kieltaytyvan lahdosta sotaan liittolaisen puolesta. Hanen politiikkansa on saanut nimen Splendid Isolation , loistava eristaytyminen .

Kuningatar Viktoria tarjosi Salisburylle herttuan aatelisarvoa kahdesti 1886 ja 1892, mutta Salisbury kieltaytyi koska ei uskonut varojensa riittavan herttuan arvon edellyttamaan elamantyyliin. Lord Warden of the Cinque Portsin arvon han sai 1895.

Salisbury erosi paaministerin asemasta 11. heinakuuta 1902 heikon terveyden vuoksi ja murtuneena vaimonsa kuoleman vuoksi. Hanta seurasi paaministerina hanen veljenpoikansa Arthur Balfour , joka oli jo kevaalla 1878 ollut hanen yksityissihteerinaan. ^[2] Salisbury oli viimeinen aatelinen paaministerina lukuun ottamatta Alec Douglas-Homea , joka luopui arvonimistaan heti nimittamisensa jalkeen.

Salisburyn markiisin arvonimen peri vanhin poika James Gascoyne-Cecil (1861?1941), joka oli myos konservatiivipoliitikko, lordi William Gascoyne-Cecilista (1863?1936) tuli Exeterin piispa (1916), lordi Robert Cecil (1864?1958) oli Kansainliiton perustajia ja sai Nobelin rauhanpalkinnon , lordi Edward Gascoyne-Cecil (1867?1918) oli sotilas ja Egyptin hallintomies, lordi Hugh Cecil, myohemmin paroni Quickswood, oli myos parlamentin jasen. Tyttaret olivat Lady Beatrix Cecil, Lady Gwendolen Cecil ja Fanny Cecil, joka kuoli nuorena.

n k m Yhdistyneen kuningaskunnan paaministerit ( luettelo ) Walpole Compton Pelham Pelham-Holles Cavendish Pelham-Holles Stuart G. Grenville Watson-Wentworth Pitt FitzRoy North Watson-Wentworth Petty Cavendish-Bentinck Pitt nuorempi Addington Pitt nuorempi W. Grenville Cavendish-Bentinck Perceval Jenkinson Canning Robinson Wellesley Wellington Grey Lamb Peel Lamb Peel Russell Smith-Stanley Hamilton-Gordon Palmerston Smith-Stanley Palmerston Russell Smith-Stanley Disraeli Gladstone Disraeli Gladstone Salisbury Gladstone Salisbury Gladstone Primrose Salisbury Balfour Campbell-Bannerman Asquith Lloyd George Bonar Law Baldwin MacDonald Baldwin MacDonald Baldwin Chamberlain Churchill Attlee Churchill Eden Macmillan Douglas-Home Wilson Heath Wilson Callaghan Thatcher Major Blair Brown Cameron May Johnson Truss Sunak Luokka Commons

Auktoriteettitunnisteet Kansainvaliset FAST ISNI VIAF WorldCat Kansalliset Ranska BnF data Saksa Israel Yhdysvallat Ruotsi T?ekki Australia Kreikka Alankomaat Puola 2 Vatikaani Tieteilijat CiNii Henkilot Australia Deutsche Biographie Trove Muut SNAC IdRef