Radio Kuku

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Radio Kuku ( viroksi Raadio Kuku [kukku] tai Kuku Raadio ) on virolainen radioasema. Radio Kuku oli Viron ensimmainen yksityinen radioasema ja se aloitti lahetyksensa vuonna 1992 Tartossa . Kanavan ohjelmisto on suunnattu paaosin koulutetulle vaestolle ja Radio Kuku onkin pysynyt Viron julkisen palvelun radiokanavien paakilpailijana. [1]

Radio Kuku oli Neuvostoliiton jalkeisen ajan Viron ensimmainen yksityisesti omistettu ja poliittisesti riippumaton radiokanava. Kanavan perustivat media-alan liikemies ja myohemmin poliitikkona toiminut Rein Lang seka Eesti Ekspressin , Viron ensimmaisen poliittisesti itsenaisen sanomalehden perustajana tunnettu Hans H. Luik . [1] Radioaseman omisti Trio-niminen yritys ja silla oli vuoden 1993 alkupuolella, tasan vuosi perustamisen jalkeen, 26 vakituista tyontekijaa ja viitisenkymmenta freelanceria [2] .

Raadio Kuku 2010-luvun lopulla [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

”Ajattelevan ihmisen radioksi” itseaan kutsuva Kuku kertoi vuonna 2019 olevansa yksi harvoista yksityisista radioasemista Euroopassa, joka keskittyy uutisiin ja yhteiskunnallisiin ohjelmiin musiikin ohella. Kuku lahettaa juonnettua ohjelmaa arkisin klo 6?19. Tiheiden lyhyiden uutislahetysten lisaksi kello 12?13 ja 17?17.30 lahetetaan pidempi uutislahetys. [3]

Talvella 2014 Kukulla oli 144 000 saannollista kuulijaa, ja se oli Viron suosituin yksityinen radioasema vironkielisen vaeston keskuudessa. Kukun aamu- ja iltapaivaohjelmaa kuulee saannollisesti lahes 80 000 ihmista. Lahes 40 prosenttia Kukun kuuntelijoista on korkeakoulutettuj ja 60 prosenttia asuu kaupungeissa. [3]

Raadio Kuku kuuluu Postimees -konserniin. Sen muita radioita ovat nuorille suunnattu MyHits, vain virolaista musiikkia soittava Raadio Elmar seka venajankieliset DFM ja Narodnoe Radio. [3] [4]

Lahteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

  1. a b O'Connor, Kevin:  Culture and customs of the Baltic states , s. 154. Greenwood Publishing Group, 2006. ISBN 9780313331251 . Google book (limited preview) (viitattu 6.11.2009). (englanniksi)
  2. Kaupallinen radioasema juhli Virossa. Helsingin Sanomat , 2.3.1993, s. 24.
  3. a b c Raadio motlevale inimesele! kuku.postimees.ee . Viitattu 15.7.2019. (viroksi)
  4. Radio postimeesgrupp.ee . Arkistoitu 15.7.2019. Viitattu 15.7.2019. (englanniksi)

Aiheesta muualla [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Tama radioon liittyva artikkeli on tynka . Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.