Tahan artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lahteita, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolahteista. Voit auttaa Wikipediaa lisaamalla artikkeliin tarkistettavissa olevia lahteita ja merkitsemalla ne ohjeen mukaan. Tarkennus: Tiedot ja kuolleiden maarat syyta lahteistaa.

Taman artikkelin tai sen osan kieliasua on pyydetty parannettavaksi. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin kieliasua.

Pohjois-Irlannin levottomuudet ( engl. The Troubles , iiriksi Na Triobloidi ’hankaluudet’) olivat irlantilais- ja brittimielisten valisten vakivaltaisten yhteenottojen ajanjakso Pohjois-Irlannissa vuosina 1968?1998. Tilanne oli vakivaltaisin ja karjistynein vuosina 1969?1976. Hajanaista vakivaltaa esiintyy vielakin.

Pohjois-Irlanti on osa Yhdistynytta kuningaskuntaa . Alueen katoliset asukkaat halusivat kuitenkin osaksi Irlannin tasavaltaa . ^[1] Pohjois-Irlannin protestantit tahtoivat sailyttaa Ulsteriksi kutsumansa alueen osana Yhdistynytta kuningaskuntaa. Protestantit syrjivat katolisia politiikassa, tyonhaussa ja virkojen tai asuntojen jaossa. Syrjinta johti vuonna 1968 katolisten kansalaisoikeusmarsseihin , joihin protestanttien aarijarjestot vastasivat hyokkaamalla marssijoiden kimppuun. Pohjois-Irlannin taysin protestanttinen poliisi hajotti aktivistien mielenosoitukset. Katoliset alkoivat mellakoida vakivaltaisesti.

Protestanttien ja katolisten valinen vakivalta levisi koko Pohjois-Irlantiin elokuussa 1968. Britannia lahetti alueelle armeijan joukkoja ja Irlannin tasavaltalaisarmeija IRA aktivoitui. 1970-luvulla osapuolten valille syntyi kiihtyva vakivallan kierre. Ajoittain vakavat levottomuudet yltyivat lahes sisallissodaksi . Seka brittimieliset Ulster-aktivistit etta IRA tekivat tuhoisia pommi-iskuja ja aseellisia hyokkayksia. IRA kavi paikoin sissisotaa, jossa lukuisia poliiseja ja sotilaita sai surmansa. Ulster-aktivistit surmasivat runsaasti katolisia siviileja. Eri tahojen valisessa koston kierteessa kuoli yli 3 600 ihmista ^[1] ja kymmenia tuhansia haavoittui.

Vaikka kriisilla oli selva uskonnollinen ulottuvuus, se ei ollut kuitenkaan luonteeltaan uskonsota . Levottomuudet hiipuivat vahitellen 1990-luvulla molempien osapuolien aarijarjestojen menetettya kannatustaan. Vuonna 1998 solmittiin alustava Pitkaperjantain sopimus . Valiaikainen IRA lopetti aseellisen toimintansa vuonna 2005 ja lakkautti itsensa vuonna 2008.

Populaarikulttuurissa [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

The Cranberries -yhtye teki kappaleen liittyen Pohjois-Irlannin levottomuuksiin. Kappaleen nimi on Zombie . ^[2]

Tausta [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Pohjois-Irlannin levottomuuksien syyna on yleisimmin pidetty kiistaa siita, kuuluuko alue Yhdistyneeseen kuningaskuntaan vai Irlantiin. Englantilaiset valtasivat Irlannin jo vuosisatoja sitten. Alueiden hallinnan varmistamiseksi englantilaisia ja skotteja muutti Irlantiin siirtomaaisanniksi, jotka asettuivat parhaille viljelymaille. Uskonpuhdistuksessa Englanti kaantyi protestanttiseksi , mutta Irlanti jai katoliseksi . Taman jakolinjan vuoksi kriisissa oli vahva uskonnollinen lataus, vaikka uskonto ei ollutkaan levottomuuksien varsinainen syy. Irlantilaiset kapinoivat muutamaan otteeseen siirtomaaisantiaan vastaan 1800-luvulla, koska nama rajoittivat huomattavasti heidan oikeuksiaan.

Irlannissa nousi nationalistinen aalto 1800-luvun aikana. Itsenaisyys - ja sisallissodan jalkeen maa erosi Isosta-Britanniasta omaksi valtiokseen vuonna 1923. Kuusi Pohjois-Irlannin kreivikuntaa jai kuitenkin Irlannin ulkopuolelle. Alueen vaestosta kaksi kolmasosaa oli protestantteja, jotka kannattivat Ulsteriksi kutsumansa alueen sailymista osana Isoa-Britanniaa. Maltillisia brittimielisia kutsuttiin unionisteiksi ja jyrkimpia lojalisteiksi . Paaosin katoliset nationalistit kannattivat liittymista Irlantiin. Nationalistien jyrkin aarilaita olivat tasavaltalaiset . Katolisen Irlannin tasavaltalaisarmeijan (IRA) tavoitteena oli jo 1920-luvulla alueen liittaminen osaksi Irlantia. IRA taisteli aluksi myos jaon hyvaksynytta Irlannin hallitusta vastaan, mutta luopui myohemmin hallituksen vastustamisesta.

Kriisiin taustalla oli myos unionistien katolisiin kohdistama taloudellinen ja sosiaalinen syrjinta , jota unionistipoliittikko ja nobelisti David Trimble kutsui "kylmaksi taloksi". ^[3] Unionistit pysyttelivat vallassa saatamalla vaalipiirit ja vaalitavan oman enemmistonsa varmistamiseksi. Esimerkiksi liikemiehilla oli vaaleissa useita aania. Valta parlamentissa ja suurimmissa kunnissa pysyi unionisteilla yli viisi vuosikymmenta ja poliisilaitos oli taysin protestanttinen. Katolisilta estettiin paasy julkisiin virkoihin ja moniin kaupan ja teollisuuden alojen toihin. Katoliset olivat protestantteja kolme kertaa useammin tyottomia ja asuivat huonommin toimeentulevilla asuinalueilla. ^[4] Protestanttien ja katolisten valit olivat viileat ja runsaasti katolisia muutti maasta 1950-luvulla.

Jo ennen varsinaisten levottomuuksien syttymista, alueella oli unionistien ja nationalistien valisia yhteenottoja. 1930- ja 1950-luvuilla Belfastissa mellakoitiin. Irlannin tasavaltalaisarmeijan IRA hyokkasi pohjoisessa kampanjassa Pohjois-Irlannin turvallisuusviranomaisia vastaan 1942?1944. Brittien ja Irlannin hallitus lahes kukistivat IRA:n 40-luvulla. Vuonna 1956 IRA aloitti rajasodaksi kutsutun sissisodan hyokkaamalla Pohjois-Irlannin poliisiasemille. Hallitus vastasi pidattamalla satoja epailtyja IRA-aktivisteja. Jarjeston toiminta hiipui huomattavasti vuoteen 1958 mennessa, mutta rajasota paattyi vasta vuonna 1962. IRA:n aseellisella kampanjalla ei ollut laajaa siviilien tukea ja se epaonnistui. Unionistien ja tasavaltalaisten valinen juopa kuitenkin syveni entisestaan. ^[5]

Levottomuudet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Osapuolten jarjestaytyminen [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Protestanttifundamentalistit ja lojalistit perustivat 1956 Ulster Protestant Action (UPA) -jarjeston, jonka tarkoitus oli puolustaa Ulsteria IRA:a vastaan. Puolueen perustajiin lukeutuivat myohemmin tunnetut poliitikot Ian Paisley , Desmond Boal , Noel Doherty ja Billy Spence . 1964 katoliset aktivistit aloittivat sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kampanjan CSJ:n. Siita kehittyi vuonna 1967 Kansalaisoikeusliike NICRAn , johon liittyi myos joitakin protestantteja. NICRA vaati tasaista aarioikeutta, virkapaikkojen avaamista katolilaisillekin ja puolisotilaallisen erikoispoliisi B-Specialsien hajottamista. ^[6]

Huhtikuussa 1966 Pohjois-Irlannin katoliset juhlivat vuoden 1916 paasiaiskapinan 50-vuotispaivaa. Vuosipaiva ja perustettu kansalaisoikeusliike herattivat unionisteissa pelkoa IRA:n uudesta noususta. Haluttiin ryhtya vastatoimiin. Huhtikuussa 1966 jyrkan antikatolinen unionisti Ian Paisley perusti Ulsterin perustuslain puolustuskomitean ja sen puolisotilaallisen siiven UPV:n. Paisleyn mukaan IRA oli voimistumassa uudelleen ja katolinen kirkko sekaantui politiikkaan tukemalla IRA:ta. Paisley piti hallituksessa istuvia maltillisia unionisteja liian pehmeina. Samaan aikaan osin samat aktivistit perustivat Ulsterin vapaaehtoisjoukot (UVF) , jotka hyokkasivat 1966 IRA-aktivistien kimppuun polttopulloilla.

NICRA vaati aanestyksen, tyohonoton ja asuntopolitiikan korjaamista seka puolisotilaallisen B-Specials -erikoispoliisin lakkauttamista. ^[7] Pohjois-Irlannin paaministeri, maltillinen unionisti Terence O'Neill kannatti muutoksia, Han sai vastaansa Ian Paisleyn kaltaiset kovan linjan unionistikonservatiivit. O'Neillin hallitus joutui seka jyrkkien unionistien etta tasavaltalaisten epasuosioon.

Katolisten joukkomielenosoitukset 1968?1969, lojalistien ja poliisien vastatoimet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

1968 opiskelijat radikalisoituivat myos Pohjois-Irlannissa. Kansalaisoikeusjarjesto NICRA aloitti pienet protestit kevaalla 1968. ^[6]

NICRA jarjesti ensimmaisen suuren marssinsa Coalislandista Duncannoniin 24. elokuuta 1968. Mielenosoitus sujui rauhallisesti, vaikka poliisi pysaytti marssijat ja paikalle tulivat myos paisleylaisiksi kutsutut vastamielenosoittajat. Hallituksen ja NICRA:n kiellosta piittaamatta seuraava kansalaisoikeusmarssi jarjestettiin Derryssa 5. lokakuuta 1968. ^[6] Poliisi saapui paikalle jo ennen marssin alkua ja hajotti laittoman mielenosoituksen hakkaamalla mielenosoittajia ja sivullisia miehia, naisia ja lapsia silmittomasti pampuilla. ^[8] 100 henkiloa loukkaantui ja vakivallan kohteeksi joutui myos tyovaenpuolueen kansanedustajia, joista Gerry Fitt kannettiin paa verta vuotavana ambulanssiin. Mellakoijat kayttivat palopommeja ja sytyttivat paloauton tuleen. ^[9]

9. lokakuuta 1968 Ian Paisleyn kannattajat pysayttivat Belfastissa jarjestetyn mielenosoituksen, joka oli suunnattu Derryn poliisivakivaltaa vastaan. ^[6] Paisley ja Ronald Bunting kannattajineen saapuivat myos Armaghissa 30. marraskuuta jarjestettyyn mielenosoitukseen, mutta joutuivat myohemmin joksikin aika pidatetyiksi. 4. joulukuuta lojalistit ja marssijat ottivat yhteen Dungannonissa . Marraskuussa Terence O Neill ilmoitti myontyvansa joihinkin kansalaisoikeusliikkeen vaatimuksiin.

Katolilaisaktivistien uudenvuodenpaivana 1969 aloittama marssi Belfastista Derryyn joutui vaijytykseen 4. tammikuuta 1969. 200 lojalistia, joiden joukossa oli vapaavuorossa olleita B-Specials-poliisijoukkoja hyokkasi marssijoiden kimppuun sillalla aseinaan rautatankoja, keppeja, pulloja ja kivia. 13 marssijaa joutui sairaalaan. Marssijoiden mielesta poliisi ei puuttunut tapahtumiin riittavan tehokkaasti. Derryn protestanttialueella tapahtui uusi hyokkays ja poliisi tunkeutui Derryn Bogsidessa katolisten koteihin. Seuraavina paivina syttyi mellakoita varsinkin Derryssa ja Newryssa .

Lojalistijarjestot UVF ja UPV tekivat huhtikuussa 1969 useita pommi-iskuja. Tarkoituksena oli vierittaa iskut IRA:n syyksi. ^[10] 19. huhtikuuta 1969 poliisi pahoinpiteli katolisen Samuel Devennyn vakavasti taman kotona. Myos perheen tyttaret joutuivat vakivallan kohteiksi. Devenny kuoli vammoihinsa sairaalassa 17. heinakuuta. 14. kesakuuta poliisi pahoinpiteli Dungivenin katumellakoissa henkihieveriin 67-vuotiaan Francis McCloskeyn, joka kuoli seuraavana paivana. Hanesta tuli levottomuuksien ensimmainen kuolonuhri. Maltillinen O'Neill vetaytyi paaministerin virasta huhtikuussa 1969. ^[10] IRA aktivoituu uudestaan vuonna 1969, mutta jarjestolla oli kaytossaan vain vahan vanhoja aseita. ^[4]

Derryn ja Belfastin levottomuudet 1969 [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

12. elokuuta 1969 protestantit jarjestivat Derryssa " Apprentice Boys " -veljeskunnan marssin, jonka reitti kulki lahelta Derryn Bogsiden irlantilaismielisten korttelia. Nationalistit heittelivat marssijoita kivilla ja nauloilla. Syntyi kahinoita, joita vahalukuinen poliisi ei kyennyt tai halunnut estaa. Katolisessa Bogsidessa syttyi kapina ja poliiseja heiteltiin katoilta palopommeilla. Kymmenet poliisit loukkaantuivat. Poliisi hyokkasi kaupunginosaan panssaroiduilla ajoneuvoilla, vesitykeilla ja CS-kaasulla aseistettuna. Satojen nationalistien vastustus oli niin tiukkaa, etta Bogsiden taisteluksi kutsuttu mellakointi jatkui useita paivia. ^[11]

14. elokuuta paikalle tulivat tuliasein varustetut B-Specials -reservilaispoliisit (USC). Katoliset pelkasivat, etta tekeilla oli joukkomurha. B-Specials-joukot ampuivatkin joitakin mielenosoittajia. Saman paivan iltana Pohjois-Irlannin paaministeri pyysi Isolta-Britannialta armeijaa Derryyn erottamaan poliisi ja mellakoijat toisistaan. Tassa vaiheessa levottomuuksia paaosa protestanteista piti armeijaa puolueettomana, vain muutamat vastustivat sitakin. Mellakoinnissa haavoittui vakavasti ainakin 350 poliisia. Myohemmin tapahtumista julkaistiin Scarmanin raportti . Raportissa poliisin toimintaa kuvattiin asialliseksi, mutta riittamattomaksi. Erikseen mainittiin B-Specials-joukkojen yhteydet lojalisteihin.

Derryn tapahtumien jalkeen irlantilaismieliset jarjestivat protesteja Belfastissa ja muualla Pohjois-Irlannissa. Belfastin tapahtumista tuli osittain katolisiin kohdistuva puhdistus. Jotkut johtivat valikohtauksiin poliisin kanssa ja hyokkayksiin poliisiasemille. Lojalistit tunkeutuivat protestanttien kortteleihin polttaen kymmenia koteja ja liikehuoneistoja. Myos protestanttien koteja tuhottiin. Muutamia tuhansia ihmisia ajettiin pois ja/tai pakeni.

Aseellisia taisteluja kaytiin nationalistien ja lojalistien seka nationalistien ja poliisin valilla. Joissain tapauksissa poliisi tuki lojalisteja mm. olemalla saapumatta paikalle. Eraassa tapauksessa poliisi tulitti panssariautosta asuinkorttelia konekivaarilla. Muutamin paikoin poliisi ampui mellakoijia. Irlannin paaministeri Jack Lynch syytti Pohjois-Irlannin poliisia. 14. elokuuta alkaen brittijoukot maarattiin Derryyn, mutta nama eivat koettaneet paasta Bogsideen, mika rauhoitti mellakat. Pohjois-Irlanti maarattiin brittiarmeijan komentoon.

Falls Curfew [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Irlannin tasavaltalaisarmeija alkoi nyt puolustaa katolisia alueita protestanttien vakivaltaa vastaan. IRA pystyikin estamaan paasyn joillekin alueille, esimerkiksi "Vapaaseen Derryyn".

Vakivalta jatkui ja lisaantyi 1970?1972.

11. lokakuuta poliisi ampui pari Ulsteria puolustanutta siviilia, ja UVF-aktivisti tappoi brittisotilaan.

Kesakuun alussa 1970 sattui Falls Curfewiksi kutsuttu valikohtaus, jossa nuoret ensin heittelivat aseita etsivia brittisotilaita mm. kivilla. ^[12] Nuoret olivat vihaisia, koska noin viikko sitten oli tapahtunut aseelline valikohtaus lojalistien kanssa, ja sotilaat pyrkivat viemaan heilta puolustusaseet pois. ^[12]

Pieni valikohtaus laajeni mellakaksi. Virallisen IRA:n aktivistit alkoivat heitella sotilaita omatekoisilla kasikranaateilla. Pian oli kaynnissa tulitaisteluja brittisotilaiden ja noin 60?90 Virallisen IRA:n jasenen valilla. Armeija jatkoi CS-kaasukanisterien ampumista. Kanistereita meni kattojen ja ikkunoiden lapi taloihin. Siviilit alkoivat poistua alueelta. Armeija saartoi noin neljan tunnin taistelun jalkeen 3 000 asunnon alueen pidatyksia varten. ^[13] Mellakka ja ammuskelu jatkui viela tunteja ja viimeiset laukaukset ammuttiin seuraavana aamuna. Armeija tutki noin tuhat kotia ja tappoi nelja siviilia koko operaation aikana. 60 siviilia ja 15 sotilasta vammautui. Falls Curfewin valikohtaus huononsi tuntuvasti katolisen tyovaenluokan ja brittiarmeijan valeja, eika armeija ollut enaa puolueeton. Niinpa IRA lisasi kannatustaan tyovaenluokan parissa. Toisaalta valikohtaus ajoi Valiaikaisen ja Virallisen IRA:n riitoihin. Virallinen IRA syytti Valiaikaista IRA:ta tulitaistelun aloittamisesta ja Virallisen IRA:n jattamisesta armeijan joukkojen hyokkayksen kohteeksi. Seuraavana vuonna kilpailevat IRA:t kostivat toisilleen asein.

Kesakuussa 1971 armeija ampui kaksi siviilia ja kolme sotilasta surmattiin, mika pahensi kriisia entisestaan. ^[14]

Elokuussa 1971 armeija aloitti laajan pidatysoperaation, jota se kutsui nimella "Operaatio Demetritus". Lahinna irlantilaismielisia, myohemmin myos lojalisteja vangittiin ilman tuomiota. Syyksi riitti pelkka epaily. ^[15] Pidatysoperaatio ajoi kohtalaisen maltillisetkin nationalistit pois yhteistyosta valtion kanssa. Tama kiihdytti tuntuvasti vakivaltaa. ^[16]

Joulukuussa 1971 nationalistit julistivat eraan Derryn alueen itsehallinnon alle olevaksi "Free Derryksi".

Verinen sunnuntai [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

IRA:n suosio kasvoi merkittavasti, kun brittisotilaat tappoivat eraassa valikohtauksessa kaksi nuorta miesta. Ison-Britannian laskuvarjojoukot surmasivat vuoden 1971 elokuussa Ballmurphyssa yksitoista siviilia. Virallinen IRA alkoi tehda pommi-iskujaan 11. joulukuuta 1971.

Verisunnuntaina 30. tammikuuta 1972 Ison-Britannian laskuvarjojoukot ampuivat Derryn Bogsidessa jarjestetyssa kansalaisoikeusmielenosoituksessa takaapain pakenevia mellakoijia surmaten 14 ja haavoittaen 13:a. Tama heratti valtavan vihan irlantilaisissa, ja valiaikaiseen IRA:an liittyi paljon uusia jasenia. Samaan aikaan marxilainen, virallinen IRA solmi tulitauon, mutta toimi viela 1973.

Vuonna 1972 IRA alkoi kayda sissisotaa varsinkin Etela-Armaghissa ja brittihallitus yritti neuvotella valiaikaisen IRA:n kanssa monta kertaa vuosina 1972 ja 1973.

Poliisin, lojalistien ja armeijan vakivalta ja IRA:n miehittamien alueiden vastaiset operaatiot ajoivat valiaikaisen IRA:n aloittamaan pommikampanjan vuonna 1972. Iso-Britannia siirsi Pohjois-Irlannin suoraan hallintaansa 1972. Samana vuonna brittiarmeija valtasi "Vapaan Derryn" "Operaatio Motormanissa". Vaikka IRA pyrki ilmoittamaan naista pommi-iskuista alueen asukkaille puhelimitse, ne usein surmasivat ja haavoittivat paljon sivullisia. Pohjois-Irlannin vakivalta huipentui vuonna 1972, jolloin 500 ihmista kuoli, puolet heista siviileja.

Ulsterin puolustusliitto UDF syntyi vastauksena IRA:n toimintaan.

Vuonna 1973 monet puolueet yrittivat rakentaa rauhaa ja syntyi Sunningdalen sopimus . Tarkoitus oli vuonna 1974 perustaa katolilaisten ja protestenttien yhteishallinto, mutta Ian Paisleyn johtama kovan linjan unionistiryhma vastusti sita, koska se paasti irlantilaismieliset nationalistit maan hallintoon. Paisleyn puolue DUP sai vaaleissa yli puolet aanista ja 11/12 Pohjois-Irlannin parlamenttipaikoista. IRA ei ollut sopimukseen tyytyvainen ja vuosi 1975 oli yksi verisimmista, surmansa sai satoja ihmisia viela vuonna 1976.

"Pitka sota" [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

IRA alkoi tehda pommi-iskuja Englannissa vuonna 1973. ^[17]

Tuomituilta IRA-aktivisteilta evattiin poliittisen vangin oikeudet vuonna 1976.

Vangitut IRA-aktivistit aloittivat jo vuonna 1976 likaisen protestin tohrien selliensa seinia ulosteella. Vartijoiden harjoittama vakivalta oli Long Keshin vankilassa arkipaivaa. ^[18] Tama protesti laajeni lopulta nalkalakoiksi, joissa kuoli yli kymmenen IRA-aktivistia. Naista tunnetuin oli Bobby Sands . Monet vakivallan tekijat olivat puolin ja toisin koyhasta tyovaenluokasta. ^[19]

Eri taistelujarjestot mm. IRA, UDF ja UVF harjoittivat rahojen hankkimista mm. ulkomaisilta tulevin lahjoituksin, laillisin liiketoimin, suojelurahojen keruulla, salakuljetuksella ja muulla rikollisuudella, ja viholliset tekivat tassa jopa yhteistyota keskenaan. ^[20] Irlannin hallituksen toimet IRA:ta vastaan olivat 1970-luvulla loysia eika maa valvonut Pohjois-Irlannin vastaista rajaansa tehokkaasti. ^[21]

Seka protestanttien etta katolilaisten riveissa alkoi nakya 1970-luvun puolivalissa kyllastyminen vakivaltaan. Vuonna 1977 IRA:n Gerry Adams loi taktiikan, jossa IRA toimi seka politiikassa etta asein "ballot and bullet". ^[22] IRA salakuljetti tavaraa rajan yli suuntaan ja toiseen ^[23] pyrkien hankkimaan nain rahaa. Laittomat rajanylityspaikat olivat vaikeakulkuisella alueella, ja tulliviranomaisia liian vahan. ^[24] Kun armeija asetti erilaisia tiesulkuja, IRA siivosi ne pois. Muutenkin lain valvonnassa oli ongelmia rajan molemmin puolin siviiliviranomaisten haluttomuuden takia. ^[25] Nama eivat antaneet turvajoukoille todisteita epailtyjen IRA:n jasenten toimista. ^[25] IRA piti majaansa Dundalkin kaupungissa Irlannissa. ^[24]

Jyrkan marxilainen INLA teki monia tuhoisia pommi-iskuja 1980-luvun alussa ja puolivalissa. Myos IRA jatkoi pommikampanjaansa, samoin kuin lojalistiryhmittymat. Molemmat hankkivat aseita ulkomailta. Britannian armeija tuki salaa lojalistiryhmia neuvoen naita muun muassa kohteiden valinnassa. Nain saastettiin ihmishenkia, mutta toisaalta armeija neuvoi joskus murhaamaan syyttomiakin. INLA hajosi kahtia 1986, kun siita irtosi IPLO. Naiden valinen sota heikensi INLA:aa ratkaisevasti.

IRA kavi aktiivista sissisotaa Etela-Armagh’ssa 1990-luvun alkuvuosina.

Rauhanprosessi [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Margaret Thatcherin hallitus ja Irlanti sopivat vuonna 1985 Pohjois-Irlannin asemasta. ^{[26] [27]} Aarijarjestojen kannatus alkoi heiketa 1990-luvun alkuun mennessa molemmin puolin, vaikka esim. katolisten syrjinta tyoelamassa jatkuikin. ^[28] Sinn Feinin Gerry Adams ja SDLP:n John Hume tekivat rauhanaloitteen vuonna 1993. ^{[29] [30]} Prosessia edisti merkittavasti Irlannin paaministeri Albert Reynolds , ^[31] joka taivutteli tasavaltalaisia pois vakivallasta ja neuvotteluihin.1990-luvun alussa UDA ja UVF kiihdyttivat katolisten siviilien tappamista.

Eri jarjestot julistivat tilapaisia tulitaukoja jo vuonna 1994 ^[32] ja vuonna 1998 paastiin alustavaan Pitkanperjantain sopimukseen . Valiaikainen IRA lopetti aseellisen toimintansa vuonna 2005 ja lakkautti itsensa 2008.

Hajanainen vakivalta [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Vaikka vanhan polven aktivistit solmivatkin rauhan, jotkut pienet aariryhmat jatkoivat yha vakivaltaa. Naita olivat mm. Real IRA ja Continuity IRA seka jotkut lojalistijarjestot. Osin nama olivat pelkkia rikollisjarjestoja, jotka taistelivat keskenaan toiminta-alueista. ^[33] Ajoittain vakivalta jatkui paivakausia kerrallaan Belfastissa. ^[34]

Kun Yhdistynyt kuningaskunta erosi Euroopan unionista vuonna 2020, Britannia-mieliset unionistit alkoivat maaliskuussa 2021 mellakoida. He ottivat yhteen poliisin ja myos irlantilaismielisten nationalistien kanssa. Mellakoiden eras syy oli se, etta Pohjois-Irlanti jai sopimuksen mukaan kaytannossa Euroopan unioniin ja Pohjois-Irlannilla oli nyt tulliraja Ison-Britannian kanssa. ^{[35] [36]} Toinen syy oli se, etta irlantilaismielisen puolueaktiivin hautajaisissa ei noudatettu koronarajoituksia, eika poliisi nostanut tasta syytetta. ^[37]

Osapuolet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Sotaa ovat kayneet erilaiset terroristijarjestot, muun muassa nationalistinen IRA ( Irish Republican Army ) seka unionistiset / lojalistiset UVF ( Ulster Volunteer Forces ) ja UDA ( Ulster Defence Association ). Lisaksi sotaan ovat osallistuneet Pohjois-Irlannin puolisotilaallinen poliisi RUC ( Royal Ulster Constabulary ) seka Yhdistyneen kuningaskunnan asevoimat.

Levottomuuksien uhrit [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Irlannin levottomuudet ovat 1960-luvulta lahtien vuoteen 2001 vaatineet 3 523 kuolonuhria. Naista suurin osa menetti henkensa Pohjois-Irlannissa, mutta myos muualla Euroopassa levottomuudet ovat vaatineet kuolonuhreja. Irlannin lisaksi eniten kuolonuhreja on tullut Isossa-Britanniassa.

Levottomuuksien vuoksi kuolleita vuosina 1969?2001

• 2055 tasavaltalaisten ryhmien (mm. IRA) vuoksi
• 1020 unionististen/lojalististen ryhmien (mm. UVF ja UDA) vuoksi
• 368 brittilaisten ja irlantilaisten turvallisuusviranomaisten vuoksi
• 80 tuntemattomien tekijoiden vuoksi

Uhrien taustat

• 1857 siviilia
• 1121 turvallisuusjoukkojen jasenta (lahinna Yhdistyneen kuningaskunnan armeijan sotilaita ja RUC :n poliiseja)
• 394 tasavaltalaisjoukkojen jasenta
• 151 unionisti/lojalistijoukkojen jasenta

Eniten kuolonuhreja levottomuudet vaativat Belfastissa seka Armagh 'n ja Tyronen kreivikunnissa. ^[38]

Uhrit vuosittain ^[39]

Pohjois-Irlannin konfliktin takia kuolleet vuosittain

Vuosi	Kuolleiden lukumaara
2015	2
2014	2
2013	1
2012	2
2011	1
2010	2
2009	5
2008	1
2007	3
2006	3
2005	5
2004	5
2003	11
2002	13
2001	16
2000	19
1999	8
1998	55
1997	22
1996	18
1995	9
1994	64
1993	88
1992	88
1991	97
1990	81
1989	76
1988	104
1987	98
1986	61
1985	57
1984	69
1983	84
1982	111
1981	114
1980	80
1979	121
1978	82
1977	110
1976	297
1975	260
1974	294
1973	255
1972	480
1971	171
1970	26
1969	16

Muut uhrit, vahingonteot jne.

Erilaisten vakivaltaisuuksien ja niiden seurauksien lukumaaria [40]
Tapahtuma	Lukumaara
Vamma	47 541
Ampumavalikohtaus	36 923
Aseellinen ryosto	22 539
Puolisotilallisesta toiminnasta syytettyja	19 605
Pommi-isku tai sen yritys	16 209
Tuhopoltto	2 225

Lahteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

• Adams, James:  Terrorismi . (The financing of terror, 1986.) Suomentanut Ilkka Rekiaro. Helsingissa: Otava, 1987. ISBN 951-1-09369-X .
• Leppymattomat , Simopekka Nuortamo, Otava 1991, ISBN 951-1-11586-3

Viitteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Aiheesta muualla [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pohjois-Irlannin konflikti Wikimedia Commonsissa