Perintoesine (arkisessa kielenkaytossa myos perintokalu tai perintokalleus ) voi olla suvulle tarkea esine, joka periytyy sukupolvelta toiselle. Esineen tunnearvo on yleensa keskeisemmassa osassa kuin fyysinen arvo, joskin perintoesineet ovat joskus myos fyysisesti arvokkaita. Ne saattavat olla myos harvinaisia tai jopa ainutlaatuisia. Perintoesineille on tyypillista, etta niihin liittyy tarinoita, joissa aiemmat omistajat ovat mukana. Erilaiset asiantuntijat, kuten huutokaupat tarjoavat asiakkaille perintoesineiston arviointeja. ^{[1] [2]}

Perintoesineeseen liitetty status ei ole pelkastaan sen taloudellisessa ja kaytannollisessa arvossa, vaan siihen liittyvan perinteen jatkumossa. Perintoesine on lahjan kaltainen esine, mutta se eroaa tavallisesta lahjasta lainanomaisuuden vuoksi. Perintoesineen omistava henkilo on perinyt sen aiemmalta omistajalta ja luovuttaa sen toiselle olettaen, etta saaja pitaa ylla perinnetta lahjoittamalla esineen myos itse aikanaan toiselle. Perinteen jatkumon vuoksi saajan tulee olla perinteen arvoinen vastaanottaessaan esineen, ja hanen tulee vastaavasti lahjoittaa se perinteen arvoiselle henkilolle. ^[3] Sukukalleuden kyseenollessa vanhempi voi luovuttaa perintokalleuden lapselleen. Sukukalleutta, kuten sormusta, voidaan kayttaa symbolisesti liittamaan sukuun uusi henkilo esim. avioliiton kautta.

Perintoesineet saattavat olla esimerkiksi sotamuistoja tai matkamuistoja ajalta, jolloin matkustaminen ei ollut yleista, tai ne on valmistettu varta vasten jollekin esivanhemmista jonkin merkittavan tapahtuman johdosta. Toisinaan perintoesineet saattavat olla myos esivanhempien valmistamia. Perintoesineen myynti tai pois antaminen katsotaan joskus loukkaavaksi kaytokseksi sukua kohtaan ja niin tekevaa kohtaan saatetaan olla katkeria pitkaan, vaikka myynti tapahtuisi aarimmaisessa rahapulassa. Perintoesineet saattavat aiheuttaa kiistaa myos perinnonjaossa. Testamenttiaan laativa voi ottaa taman etukateen huomioon ja hinnoittaa perintoesineistonsa, jolloin jaettaville esineille voidaan laskea muun perinnon tavoin rahallinen arvo. ^[4]

Myyntia kuitenkin harrastetaan paljon ja perintoesineet ovat tarkeita huutokaupoille. Ostamista ja myymista harjoittajat yrittajat, kuten antikvariaatit, ja yksittaisia sukunsa perintoesineita myyvat satunnaisasiakkaat ovat huutokauppojen kaksi tarkeinta toimittajaryhmaa. Huutokaupat tarjoavat yleensa paremman hinnan yrittajille, koska ne eivat koe tarvetta yllapitaa asiakassuhdetta satunnaisasiakkaiden kanssa. ^[5]

Perintoesineita entisoidaan seka harrastuksena etta ammattimaisesti. Entisoinnin kohteena ovat erityisesti suvussa sailyneet huonekalut, joilla on tunnearvoa ja myos kayttoarvoa, silla vanhaan aikaan huonekalut rakennettiin lujiksi ja kestamaan pitkaan. ^{[6] [7]}

Historialliselta tai taiteelliselta arvoltaan korkea-arvoisista perintoesineista voi myos tulla osa kansallista kulttuuriperintoa . Suomessa museovirasto pyrkii vaalimaan kulttuuriperinnoltaan arvokkaiksi katsottuja esineita, mutta niita kuitenkin katoaa ulkomaille lahjoina seka myyntiesineina. Jos esimerkiksi taideteollista esinetta on valmistettu vain rajoitettu sarja ja se on yli 50 vuotta vanha, aarteella ei lain mukaan ole asiaa ulkomaille ilman lupaa vaikka se olisi yksityishenkilon omistama. Museovirasto ja tulli pyrkivat estamaan arvokkaiksi katsottujen esineiden viennin ulkomaille, mutta laitokset uskovat, etta vain murto-osa arvokkaiden esineiden viennista tulee heidan tietoonsa. ^{[8] [9]}

TV-formaatissa , jota edustavat esimerkiksi yhdysvaltalainen Antiques Roadshow , brittilainen Cash in the Attic ja suomalainen Antiikkia, antiikkia kiertava antiikkiasiantuntija arvioi yleensa tavallisista ihmisista koostuvien vierailijoiden tuomien esineiden, yleensa perintoesineiden rahallista arvoa. Ohjelman kiinnostavuus perustuu dynamiikkaan, jossa vierailijan esineeseen kohdistama tunnearvo ja antiikkimarkkinoiden rahallinen arvo kohtaavat. Yleensa rahallinen arvo on vierailijan oletusta pienempi, mutta vastineeksi asiantuntija voi kertoa esineen historiasta tietoja, jota sen haltijalla ei aiemmin ollut. Toisaalta joskus esineen omistajan antama tieto esineen taustasta saattaa kohottaa myos sen rahallista arvoa ja historiallista kiinnostavuutta. ^{[2] [10] [1]}

Muinaisenglantilaisessa sankarirunossa Beowulfissa perintoesine on tarkeassa roolissa. Ylimykset kayttavat perimiaan miekkoja vallanperinnollisena symbolina tai tarkeiden liittolaisten statuksen kohottamiseen. Beowulf ottaa vastaan arvokkaan miekan Unferthilta ja tavan mukaan osoittaa kunniaa myos antajalle luovuttamalla hanelle oman miekkansa, jonka arvoa han korostaa kertomalla kyseessa olevan sukukalleuden: ^[3]

≫Ja sinulle Unferth, laajasti tunnetulle miehelle, luovutettakoot sinulle vanha sukukalleus; kaunis, kovaterainen, aaltokuvioitu miekka.≫
( Beowulf ^[11] )

Myohemmin Beowulfin seta, lordi Hygelac luovuttaa Hrethelin miekan Beowulfille ja tekee hanesta "valitun" Hrethelin jalkelaisten joukosta: ^[3]

≫Sotureiden suojelija ja rohkea kuningas taistelussa tuotatti paikalle Hrethelin sukukalleuden, kullalla koristellun; ei yhdellakaan gootilla ollut hienompaa aarretta miekan muodossa; han laittoi sen Beowulfin syliin ja antoi talle seitsemantuhatta (hidea maata), salin ja ruhtinaan valtaistuimen.≫
( Beowulf ^[12] )

Miekan tera kuitenkin katkeaa taistelussa lohikaarmetta vastaan, ja sen kantaja Beowulf haavoittuu kuolettavasti, pohtien oliko kyseessa todella Hrethelin sukukalleus, vai jokin toinen miekka. ^[3]

Englannin oikeushistoriassa esiintyy perityn esineen kasite ( engl. heirloom ). Perintoesineen omistajalla oli oikeus luovuttaa se toiselle elinaikanaan, mutta han ei voinut maarata testamentilla sen siirtamisesta kuolinpesan ulkopuolelle. Jos esineen omistaja kuoli ilman testamenttia, perintoesine siirtyi hanen perillisilleen. Jos omistaja oli maarannyt testamentissa kiinteasta omaisuudestaan, esine siirtyi omaisuuden mukana testamentin saajalle.

Sanalle kehittyi myohemmin myos toinen merkitys, jolloin silla voitiin tarkoittaa niita irtaimia esineita (kuten huonekaluja tai maalauksia), jotka oli asetettu trustin laillisten omistajien hallintaan siihen saakka, kunnes edunsaajalla oli oikeus saada omistukseensa niin kutsuttu perimysmaa ( engl. settled land ).

Yksi hiljattain julkisuutta saavuttanut kiista Britanniassa sai alkunsa, kun nainen huutokauppasi rihkamana pitamansa vaasin. Esine osoittautui satojen tuhansien puntien arvoiseksi ja se oli aikanaan kuulunut Kiinan keisarin palatsin omaisuuteen. Naisen ex-anoppi nosti oikeuskiistan vaittaen vaasin kuuluvan hanelle, koska hanen mukaansa ex-minia menetti oikeutensa perintoesineeseen poikansa avioliiton purkautuessa. Oikeus paatti kantajan hyvaksi ja nainen menetti koko omaisuutensa seka korvauksiin etta oikeuskuluihin. ^[13]

• Perhe
• Sukututkimus

• : Ripsu Hongisto-Salmi (Pro Gradu): Huutokauppaesine ? muistoja, merkityksia ja arvoja Helsingin yliopisto.

Tama artikkeli tai sen osa on kaannetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperainen artikkeli: en:Heirloom