Paavi
Paschalis II
(k.
21. tammikuuta
1118
) oli paavina
13. elokuuta
1099
? 21. tammikuuta 1118.
[1]
Hanen syntymanimensa oli
Ranerius
, ja han oli syntynyt Bledassa,
Forlin
lahella. Paavi
Gregorius VII
teki hanesta San Clementen kardinaalipiispan.
Paschalis II jatkoi Gregorius VII:n linjaa
investituurariidassa
Pyhan saksalais-roomalaisen keisarikunnan
keisaria vastaan, mutta ei yhta menestyksekkaasti. Vuonna
1104
Paschalis onnistui kaantamaan keisarin toisen pojan isaansa vastaan, mutta sai pian huomata, etta keisari
Henrik V
piti investituuraoikeudestaan voimakkaammin kiinni kuin
Henrik IV
. Tammikuussa
1106
Mainzin
valtiopaivat kutsuivat Paschalin vieraaksi
Saksaan
asian ratkaisemista varten, mutta lokakuussa paavi uudisti tuomion maallikkoinvestituuralle Guastallan kirkolliskokouksessa.
Samana vuonna han paatti investituurariidan Englannissa, jossa
Canterburyn
piispa Anselmi oli taistellut
Englannin kuningas Henrik I
:sta vastaan. Paavi pidatti itsellaan oikeuden myontaa kuninkaalle maallisen vallan merkiksi sormuksen ja sauvan, mutta tunnusti kuninkaan oikeuden valita henkilot kirkon virkoihin
Vuoden 1106 lopulla Paschalis lahti
Ranskaan
valittamaan kuningas
Filip I
:n ja prinssi Ludvigin valista kiistaa, mutta palasi Italiaan syyskuussa 1107, kun hanen neuvottelunsa olivat tuloksettomia. Kun Henrik V lahestyi armeijoineen Italiaa tullakseen kruunatuksi keisariksi, Paschalis suostui helmikuussa 1111 sopimukseen, jonka mukaan kirkon piti luovuttaa keisarikunnalle kaikki omaisuus, jonka se oli saanut keisarikunnalta tai
Italian
kuningaskunnalta
Kaarle Suuren
jalkeen ja jonka mukaan Henrik luopuisi maallikkoinvestituurasta. Kruunajaisia valmisteltiin tapahtuvaksi 12. helmikuuta 1111, mutta
Rooman
asukkaat nousivat kapinaan sopimusta vastaan, ja Henrik vetaytyi ja otti mukaansa paavin ja
kuurian
.
61 paivan vankeuden jalkeen Paschalis taipui ja myonsi keisarille investituuraoikeuden. Henrik kruunattiin
13. toukokuuta
ja saatuaan lupauksen siita, etta tapahtumat eivat johtaisi kostotoimenpiteisiin, han vetaytyi
Alppien
taakse.
Gregoriaanisen reformin
kannattajat nousivat kuitenkin vastarintaan: kirkolliskokous Lateraanissa maaliskuussa 1112 mitatoi vakivalloin tehdyt myonnytykset, ja lokakuussa
Wienissa
pidetty kirkolliskokous julisti keisarin pannaan.
Paavinkauden loppupuolella ongelmat
Englannissa
alkoivat uudelleen. Paschalis valitti, etta ilman hanen suostumustaan pidettiin kirkolliskokouksia ja piispoja siirrettiin toisiin hiippakuntiin, ja uhkasi Henrik I:sta kirkonkirouksella. Kreivitar
Matilda
luovutti vuonna 1115 kuollessaan kaikki maansa kirkolle, jolloin keisari valittomasti vaati niita itselleen ja pakotti Paschalin pakenemaan Roomasta. Paschalis palasi vasta vuonna 1118, kun keisari oli vetaytynyt, mutta kuoli vain parin paivan paasta 21. tammikuuta 1118.
- Jussi Hanska:
Kristuksen sijaiset maan paalla?
. Paaviuden historiaa apostoli Paavalista Johannes Paavali toiseen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Vammala 2005.
ISBN 951-746-719-2
.
|
|---|
| | Kansainvaliset
| |
|---|
| | Kansalliset
| |
|---|
| | Tieteilijat
| |
|---|
| | Henkilot
| |
|---|
| | Muut
| |
|---|
|