Tämä on suositeltu artikkeli.

Otho

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Otho
Rooman keisari
Valtakausi 15. tammikuuta ? 16. huhtikuuta 69
Edeltaja Galba
Seuraaja Vitellius
Syntynyt 28. huhtikuuta 32
Ferentium
Kuollut 16. huhtikuuta 69  (36 vuotta)
Rooma , Italia
Puoliso Poppaea Sabina
Isa Lucius Salvius Otho
Aiti Albia Terentia
Galba
Keisari Othon patsas Louvren museossa Pariisissa.

Marcus Salvius Otho Caesar Augustus (synt. Marcus Salvius Otho , yleisesti Otho ) ( 28. huhtikuuta 32 [1] ? 16. huhtikuuta 69 ) oli Rooman keisari , joka hallitsi 15. tammikuuta 69 ? 16. huhtikuuta 69 . Otho oli niin kutsutun neljan keisarin vuoden toinen keisari. [2]

Otho ystavystyi nuorena keisari Neron kanssa. Hanesta tuli keisari kaapattuaan vallan Neron seuraajalta Galbalta. Otho oli ensimmainen keisari, joka otti vallan kasiinsa vakivalloin. [2] Havittyaan taistelussa Vitelliuksen joukkoja vastaan han teki itsemurhan. Hanesta on jaanyt jalkimaailmalle hyvin kaksijakoinen kuva. Hanet muistettiin Neron lahipiiriin kuuluvana tyhjantoimittajana. Toisaalta Othon tiedetaan olleen pateva sotapaallikko ja kyvykas hallitsija, mutta hanen mainettaan mustaa kuitenkin vakivaltainen vallananastus. [3]

Elama

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Tausta ja nuoruus

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Otho oli etruskisukua . Historioitsija Suetoniuksen mukaan suku juonsi juurensa etruskien johtavista suvuista. [1] Othon aikana kaikki etruskit olivat jo roomalaistuneet. Cognomen "Otho" viittaa juuri etruskialkuperaan. Koska cognomen oli sailynyt suvussa kolmen sukupolven ajan, suku halusi ehka vaalia etruskiperintoaan. [3] Othon isoisa, Marcus Salvius Otho, oli novus homo eli suvun ensimmainen senaattori . [4] Suetoniuksen mukaan hanen vaimonsa, Othon isoaiti, olisi ollut alhaista syntyperaa ja ehka alkujaan jopa orja. Othon isoisa eteni urallaan, koska oli viettanyt nuoruutensa keisari Augustuksen vaimon Livia Augustan kotona. Livian myotamielisyyden ansiosta han eteni urallaan aina preettoriksi asti. [1] Othon isa oli Lucius Salvius Otho , merkittava poliitikko ja keisari Tiberiuksen laheinen ystava. Han oli uransa aikana muun muassa konsulina vuonna 33 ja African provinssin maaherrana. Keisari Claudius korotti Othon isan patriisien joukkoon, ja senaatti myonsi hanelle patsaan Palatiumilla . Othon aiti Albia Terentia oli myos luultavasti ylhaista sukua. Marcus Salvius Otho syntyi Ferentiumissa 28. huhtikuuta vuonna 32 . [3] Otholla oli veli, Lucius Salvius Otho Titianus , joka eteni urallaan aina vuoden 52 konsuliksi ja toimi myos Asian provinssin prokonsulina . Otholla oli myos sisko, joka oli jossain vaiheessa kihloissa Germanicuksen pojan Drusuksen kanssa. [1] [4] Kerrotaan, etta Otho oli nuorena tuhlaileva ja villi ja etta hanen isansa joutui usein pieksemaan hanet erilaisten kepposten jalkeen. [3] [1]

Nero

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Isansa kuoleman jalkeen Otho alkoi seurustella eraan hanta vanhemman naisen kanssa, joka tutustutti hanet keisari Neroon . [5] Hanesta ja Nerosta tulikin laheiset ystavat. [5] Suetoniuksen mukaan Othosta ja Nerosta tuli hyvia ystavia, koska he olivat hyvin samanlaisia. Plutarkhos puolestaan kertoo, etta Otho eli ylellisesti ja tuhlasi Neroakin enemman ja jopa haukkui tata saituriksi. [3]

Othon suhteesta Neron toiseen vaimoon Poppaea Sabinaan on antiikin lahteissa viisi erilaista versiota, jotka poikkeavat toisistaan joissakin yksityiskohdissa. [6] Kerrotaan, etta Nero halusi naimisiin kauniin Poppaean kanssa, mutta ei poliittisista syista voinut erota vaimostaan Octaviasta, joka oli Claudiuksen tytar. Niinpa Nero jarjesti Othon ja Poppaean avioliittoon voidakseen helpommin kayda rakastajattarensa luona. [7] Suetonius kertoo, etta Otho kuitenkin ihastui Poppaeaan oikeasti eika paastanyt Neroa vaimonsa luokse. Lopulta Nero suuttui niin, etta jarjesti Othon ja Poppaean avioliiton purkamisen. [8] Eraan toisen version mukaan Otho ja Poppaea olivat jo naimisissa, kun Nero ihastui ystavansa vaimoon. [9] Lopulta Nero paatti hankkiutua eroon ystavastaan. Vuonna 58 Otho nimitettiin Lusitanian maaherraksi. [5] Otho sai nimityksen yhteydessa alhaisimman mahdollisen, eli kvestorin arvon. Otho oli vain 26-vuotias eika ollut viela saavuttanut preettorin arvoa, joka oli yleensa vaatimuksena tallaiseen tehtavaan. Plutarkhoksen mukaan Nero olisi halunnut surmata Othon, mutta Seneca taivutteli hanet lahettamaan Othon Lusitaniaan. Nero erosi Octaviasta vuonna 62 ja meni pian naimisiin Poppaean kanssa. [7] [9] Plutarkhos kertoo viela Galban elamakerrassa, etta Nero antoi teloittaa Othon siskon ja vaimon. [10]

Lusitanian maaherran tehtavassa Otho onnistui hyvin, mutta han hautoi kostoa Neroa vastaan. [5]

≫Siella han eli sisallissotiin asti kunniallisesti ja nuhteettomasti, ei entisen maineensa mukaisesti, nautiskellen vapaa-aikoinaan mutta kayttaytyen hillitysti virkatoimissaan.≫
(Tacitus, Keisarillisen Rooman historia. 13.46. Kaantanyt Iiro Kajanto.)

Galba

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Nero muuttui viimeisina hallitusvuosinaan yha valinpitamattomammaksi armeijaa ja senaattia kohtaan. Senaattoreita teloitettiin ja karkotettiin, ja talous taantui. Lopulta Nero menetti pretoriaanikaartin ja senaatin tuen. [11] Tammikuussa 68 Gaius Julius Vindex lahetti useille provinssien maaherroille kirjeita, joissa han kannusti heita nousemaan kapinaan Neroa vastaan. Huhtikuussa 68 armeija huusi keisariksi Lusitanian naapuriprovinssin Hispania Tarraconensiksen maaherran Servius Sulpicius Galban . Galba vaali vanhoja tasavaltalaisia perinteita, eika suostunut ottamaan nimitysta vastaan, ennen kuin senaatti hyvaksyisi hanet. [12] Galba sai pian myos Othon tuen. Otho oli tuolloin ollut Lusitaniassa lahes yhdeksan vuotta. Poppaea oli kuollut, eika Otholla ollut enaa mitaan havittavaa, jos Nero syrjaytettaisiin. Galba oli jo lahes 70-vuotias, eika hanella ollut perillisia. Otho oli vain 37-vuotias, ja hanella oli hyvat mahdollisuudet paasta Galban seuraajaksi. Galban tukijoihin kuului myos VI legioonan komentaja Titus Vinius . [13] Kesakuussa senaatti julisti Neron valtion viholliseksi. Otho lahti Galban kanssa Roomaan . Nero teki itsemurhan 9. kesakuuta, ja Galbasta tuli keisari. Otho puolestaan toivoi paasevansa hanen seuraajakseen. [14]

Saavuttuaan Roomaan Galba osoittautui kuitenkin saidaksi ja ankaraksi. Kaikki Neron antamat lahjoitukset mitatoitiin, ja niista vaadittiin yhdeksan kymmenesosaa takaisin. Myoskaan armeijalle luvattuja suuria rahapalkkioita ei maksettu, mika heratti sotilaiden keskuudessa tyytymattomyytta Galbaa kohtaan. Senaattoreiden ja ylaluokan jasenten murhat jatkuivat, ja aateliston valtaa rajoitettiin, mista aateliset eivat pitaneet. [15]

Othon tukijoihin kuului Titus Vinius, jonka tyttaren Otho lupasi naida, jos tama vain saisi Galban adoptoimaan Othon. Galba ei kuitenkaan ollut halukas nimittamaan suosittua Othoa seuraajakseen. Galballa oli toinenkin selva seuraajaehdokas, sukulaisensa Publius Dolabella. Yllattaen Galba paatti adoptoida Lucius Calpurnius Piso Frugi Licinianuksen . Piso oli vuoden 27 konsulin Marcus Licinius Crassus Frugin nuorin poika. Pisoa oli pitkaan pidetty uhkana keisarien vallalle, ja Piso oli Neron aikana ollut maanpaossa. Hanella ei kuitenkaan ollut poliittisia pyrkimyksia, ja Galba valitsi hanet luultavasti vain saadakseen Pison sukulaisten tuen. Galba esitteli seuraajansa senaatille ja pretoriaaneille 10. tammikuuta. Galba sai pian kuulla tyytymattomien Yla- ja Ala-Germanian legioonien huutaneen provinssin maaherran Aulus Vitelliuksen keisariksi. Vitelliuksella ei sinansa ollut mitaan Galbaa vastaan, mutta Otho ja hanen tuleva appensa Vinius olivat hanen vastustajiaan. [16]

Kun Galba ei toiminut Othon toiveiden mukaisesti, Otho alkoi juonitella hanta vastaan. Tuolloin Otho oli myos pahasti velkaantunut, ja vallankaappaus saattoi olla ainoa keino paasta velkojista. [14] Otho antoi libertus Onomastukselle, joka oli yksi hanen vapauttamista orjistaan, tehtavaksi varvata Galballe vihamielisia pretoriaaneja. Onomastus toi Othon luokse kaksi pretoriaania, Veturiuksen ja Proculuksen, jotka olivat valmiita liittymaan salajuoneen. Otho lahjoi heidat ja antoi heille lisaa rahaa, jolla heidan tuli lahjoa muita pretoriaanikaartin jasenia. Pretoriaaneilla oli syyta vihata Galbaa. Han oli tiukentanut kuria eika ollut maksanut pretoriaaneille palkkiota, jonka han heille oli luvannut vuonna 68. Lisaksi muutama muu pretoriaani otettiin mukaan salajuonen sisapiiriin. Othon kannattajat yrittivat myos saada muita legioonalaisia ja auxilia-joukkojen jasenia mukaan salajuoneen. Tammikuun alussa Galba erotti kaksi pretoriaanikaartin tribuunia , yhden kaupunkikohorttien tribuunin ( cohortes urbanae ) ja yhden kaupungin vartion tribuuneista ( vigiles urbani ). Erottamisilla saattoi olla jotakin tekemista Othon salajuonen kanssa. Otho oli luvannut Lucius Antonius Nasolle, joka oli yksi erotetuista pretoriaaneista, etta tama saisi Legio XIV Geminan johdettavakseen, kunhan Otho vain paasisi valtaan. [17]

Vallankaappaus

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
Rooman valtakunta vuonna 69. Eri vareilla merkitty Rooman provinssit ja valtataisteluun osallistuneiden keisariehdokkaiden tukialueet.

Astrologien ennustuksia noudattaen Otho valitsi 15. tammikuuta vuonna 69 paivaksi, jolloin han aikoi iskea. Aluksi salaliittolaiset olivat aikoneet julistaa Othon keisariksi 11. tammikuuta. [18] Otho seurasi Galban mukana uhraamaan Apollonin temppeliin Palatiumilla . Maaratylla hetkella Othon vapautettu Onomastus tuli Othon puheille ja antoi ennalta sovitun viestin "maanmittarit odottavat teita kotonanne". Sitten Otho livahti temppelista vastaanottamaan vaivaisten 23 pretoriaanin julistuksen keisariksi. Naiden kannattajien kanssa Otho lahti pretoriaanien leiriin. Pretoriaanien upseerit eivat puuttuneet tapahtumiin, ja Galban kannattajat, Vinius mukaan lukien, eivat tienneet, mita oli tapahtumassa. [19]

Kun Galba sai kuulla tasta, han kutsui koolle Pison, Viniuksen, Cornelius Lacon ja muita laheisia avustajiaan. Kaupungissa oli joukkoja Germaniasta, joille Galba lahetti viesteja. Sotilaat eivat kuitenkaan olleet kiinnostuneita ja kannattivat etupaassa Vitelliusta. Galballe uskollisia joukkoja oli vahan. Keisarin palatsin ulkopuolelle ja Forumille kokoontui kuitenkin vakijoukko, joka tuki Galbaa vaatimalla Othon teloitusta. Galba neuvotteli avustajiensa kanssa. Vinius halusi puolustaa Palatiumia , jota vartioinut kohortti oli Galban puolella, silla hanen mukaansa kapinalliset rauhoittuisivat ajan myota. Nain oli tapahtunut aiemminkin. Vinius ei kuitenkaan saanut muiden kannatusta. Eraiden lahteiden mukaan Vinius olisi ollut osallinen Othon salajuoneen. Laco vahatteli kuitenkin kapinan laajuutta ja halusi, etta Galba esiintyisi julkisesti kansan edessa. Galba ei myoskaan halunnut esiintya pelkurimaisesti. Myos Piso kannatti Lacon suunnitelmaa. Galba paatti lahettaa Pison pretoriaanien puheille. [20]

Pison lahdettya palatsista Othon kannattajat levittivat Forumilla huhua, jonka mukaan Otho olisi kuollut. Eraat henkilot vaittivat jopa nahneensa hanen kuolemansa. Kuultuaan tasta joukko senaattoreita ja ritareita ryntasi palatsiin onnittelemaan Galbaa. Pian keisarillisen henkivartiostoon kuulunut Julius Atticus saapui palatsiin ja kertoi itse murhanneensa Othon. Han esitteli jopa verista miekkaa. Galba tivasi heti miehelta, kuka oli kaskenyt hanen murhata Othon. [20] Galba lahti kiittamaan jumalia Capitoliumille . Kun Galba ja hanen kumppaninsa paasivat Forumille, heidan kimppuunsa hyokkasi joukko pretoriaaneja. Eras Reinin legioonien pretoriaani surmasi Galban. Piso kuoli Vestan temppelin edessa, jonne han oli paennut. Myos Vinius surmattiin. [19]

Galban, Pison ja Viniuksen paat hakattiin irti ja vietiin seipaiden nenassa pretoriaanien leiriin Othon nahtavaksi. Sitten vakijoukko ja muutama virkamies menivat onnittelemaan Othoa. Mukana oli muun muassa Marius Celsus, jonka Galba oli nimittanyt tulevaksi konsuliksi. Celsus oli Galban vankka kannattaja, ja sotilaat vaativat hanen teloittamistaan. Otho ei kuitenkaan suostunut siihen. Joukot valitsivat itse uudet pretoriaaniprefektit . Tehtaviin valittiin Plotius Firmus ja Licinius Proculus. Vespasianuksen vanhempi veli Flavius Sabinus valittiin samalla kaupunginprefektiksi . Sabinus oli toiminut samassa tehtavassa jo Neron aikana. [21]

Keisarina

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Galban murhan jalkeen Otho meni illalla 15. tammikuuta senaatin puheille. Koska molemmat konsulit olivat kuolleet, kaupungin prefekti kutsui senaatin koolle. Otho piti senaatille puheen, jossa han vakuutti, ettei ollut halunnut keisariksi, vaan etta joukot olivat valinneet hanet tehtavaan. [21] Senaatin oli pakko hyvaksya Othon keisarius. [14] Otholle myonnettiin arvonimi Imperator Caesar Augustus . Senaatti paatti myos, etta Otho olisi ehdokkaana konsuliksi, saisi tribuunin oikeudet ja pontifex maximuksen viran. Kaikki nama kolme olivat viela ainakin teoriassa kansan paatettavissa, ja Othon oli odotettava virallisia kansankokouksien aanestyksia. Otholla ei ilmeisesti ollut kiire. Konsuliviran han otti vastaan 26. tammikuuta, tribuuninoikeudet 28. helmikuuta ja pontifex maximuksen viran vasta 9. maaliskuuta. [21]

Aluksi Othon suosio oli olematon, ja ainoastaan pretoriaanikaarti tuki hanta. Mutta jo seuraavana paivana Otho saavutti poliittisen voiton. Han kutsui luokseen Galban laheisen avustajan Marius Celsuksen. Celsus oli valmis sovintoon ja piti Capitoliumilla puheen, jossa han painotti uskollisuuttaan Galbaa kohtaan ja sanoi olevansa valmis yhteistyohon Othon kanssa. Otho puolestaan kohteli Celsusta kuin laheista ystavaa. [22]

Otho oli ensimmainen keisari, joka oli saanut vallan vakivalloin. Hanta oli yleisesti pidetty Galban ilmeisena seuraajana, mutta Galba oli kuitenkin epasuosittu ja Otho yritti korostaa laheista suhdettaan Neroon. Galban ehdokas pretoriaaniprefektiksi, Cornelius Laco, teloitettiin. Neron ja Poppeian patsaat korjattiin. Otho sai kansan suosion tekeytymalla Neron seuraajaksi, ja kansan kerrotaan kutsuneen uutta keisaria "Nero Othoksi". Neron viimeisten vuosien negatiiviset puolet Otho laittoi pretoriaaniprefekti Tigellinuksen syyksi. Tigellinus paasi myos pian hengestaan. Otho paatti myos menna naimisiin Neron lesken Statilia Messallinan kanssa. Senaatin Otho sai puolelleen muun muassa nimittamalla useita konsuleja samana vuonna. Otho ja hanen veljensa Lucius ottivat vastaan konsulin virat 26. tammikuuta. [2]

Otho kaytti hyvakseen Moesian legaatin Marcus Aponius Saturninuksen helmikuussa 69 sarmaateista saamaa voittoa. Otho palkitsi Aponiuksen lisaksi myos taman legioonan komentajan Aurelius Fulviuksen. Pannonian maaherra Lucius Tampius Flavianus, vaikka olikin Vitelliuksen sukulainen, sai Galban entisen paikan arvaaliveljien pappina. Kaikkien provinssien maaherrat, Britanniaa ja kahta Germaniaa lukuun ottamatta, kannattivat aluksi Othoa. Germanian ja Britannian legioonat eivat suostuneet vannomaan valaa Otholle, ja Britannian maaherra Trebellius Maximus joutui jopa pakenemaan provinssistaan Vitelliuksen luokse. [23]

Lusitaniassa Otho oli saanut hallinnollisista tehtavista paljon kokemusta, jota han pystyi hyodyntamaan keisarina ollessaan. Hanen aiempi huoleton elamantyylinsa kuitenkin nakersi luottamusta, ja senaatin erimielisyydet pretoriaanikaartin kanssa vaikeuttivat Othon keisariutta. [24]

Vitellius

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
Vitellius

Kaikki Rooman provinssit etelassa, idassa ja koillisessa kannattivat aluksi Othoa, mutta Gallian ja Germanian provinssit olivat jo tammikuussa 69 huutaneet Ala-Germanian maaherran Aulus Vitelliuksen keisariksi. [24] Othon vallankaappaus ei muuttanut Vitelliuksen suunnitelmia. Hanen kapinansa oli suunnattu yhta paljon Galban lahipiirin jasenia kuin tata itseaan vastaan. Vitellius ei kuitenkaan ottanut Augustuksen arvonimea, vaan halusi senaatin hyvaksynnan. Taman saadakseen hanen taytyi kuitenkin saada Rooma valtaansa. Vitelliuksen joukot olivat jo luultavasti matkalla, ennen kuin tieto Othon vallankaappauksesta saavutti Vitelliuksen. Vitelliuksen kannattajat etenivat kahden armeijan voimin kohti Italiaa. Etelaisempaa armeijaa johti Valens ja pohjoisempaa Caecina. [23] Otho ehdotti, etta Vitellius luopuisi vallasta tai jakaisi sen hanen kanssaan, mutta Vitellius ei hyvaksynyt tata. [24]

Otho toimi heti, kun han sai kuulla Vitelliuksen joukkojen olevan matkalla. Han maarasi Balkanilla olleita joukkoja marssimaan Pohjois-Italiaan. Oli selvaa, etteivat Vitelliuksen joukot paasisi Alppien yli ennen kevaan tuloa eli maalis-huhtikuuta. Pohjois-Italian ainoa heikko kohta oli Via Domitia , joka kulki meren rantaa myoten. Helmikuussa Via Domitiaa vartioimaan saapui joukkoja, joita johti Othon vallankaappaukseen osallistuneita upseereja. Korsikan maaherra Deimus Picarius julistautui yllattaen Vitelliuksen kannattajaksi, mutta hanet murhattiin pian. Myos Alpes Maritimaen maaherra Marius Maturus siirtyi Vitelliuksen kannattajaksi, ennen kuin Vitelliuksen armeija oli paassyt hanen avukseen. Othon joukot valtasivat Alpes Maritimaen. Othon joukot estivat nain Valensia lahettamasta nopeaa ratsuvakeaan rantatieta pitkin Roomaa kohti. Otho ei kuitenkaan pystynyt ennakoimaan aikaista kevaan tuloa. Maaliskuun alussa Caecina murtautui Alppisolien lapi 18 000 sotilaan voimin. Caecina eteni aina Cremonaan asti ilman suurempaa vastarintaa. [25]

Othon tilanne oli erittain tukala sen jalkeen kun vihollisen armeija oli paassyt Italiaan ja Tonavan legioonat eivat olleet viela paasseet perille. Kaikesta huolimatta Othon upseerit saavuttivat Caecinasta joukon voittoja. Annius Galluksen johtamat kolme pretoriaanikohorttia, Vestricius Spurinnan johtamat kaksi pretoriaanikohorttia ja Legio I Adiutrix loivat Caecinan takaisin Cremonaan. Otho lahti itse Roomasta 14. maaliskuuta mukanaan kaikki saatavilla olleet joukot. Mukaansa han otti kaikki epaluotettavina pidetyt senaattorit, jotka jatettiin Mutinaan , jossa heita voitiin pitaa silmalla. Otholla oli ehka noin 15 000 sotilasta. Caecinalla oli selva ylivoima, ja huhtikuun alussa han sai kuulla, etta Valens oli myos raivannut tiensa Italiaan. Caecina paatti toimia, ennen kuin hanen kilpailijansa paasisi paikalle. Caecina yritti saada Othon joukot vaijytykseen Ad Castoresissa, noin 12 roomalaisen mailin paassa Cremonasta. Juoni kuitenkin kostautui, ja Caecina karsi uuden tappion. Otho oli selvasti alakynnessa, kun Valensin joukot paasivat Cremonaan. Paikalle alkoi kuitenkin saapua Pannoniasta tulleita joukkoja, mutta Moesian legioonat paasisivat paikalle vasta kuukauden paasta. [26]

Cremonan ensimmainen taistelu

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
Paaartikkeli: Cremonan ensimmainen taistelu

Sotilaallisesta nakokulmasta Othon olisi ollut viisasta odottaa lisajoukkoja. Keisari neuvotteli consiliuminsa kanssa 12. huhtikuuta Bedriacumissa. Neuvostoon kuuluivat ainakin Othon veli Titianus, pretoriaaniprefekti Proculus seka Suetonius Paulinus ja Marius Celsus. Mukana olivat luultavasti myos paikalla olleiden legioonien komentajat. Othon puolelle oli 7. huhtikuuta saapunut suurin osa XIII legioonasta . Otholla oli yhteensa ehka vajaat 30 000 sotilasta, vastustajilla puolestaan miltei 50 000. Viela saapumatta olivat kuitenkin arvossa pidetty XIV legioona , Galban perustama VII legioona [27] ja Dalmatiasta matkalla ollut XI legioona . Ainakin pari legioonaa olisi paassyt paikalle 15. huhtikuuta mennessa. Suetonius Paulinus ehdotti, etta Othon olisi paras odottaa lisajoukkoja, koska Vitelliuksen kannattajille ei ollut tiedossa vahvistuksia Germaniasta ainakaan vahaan aikaan. Paulinus ehdotti, etta odotettaisiin ainakin 16. tai 17. paivaan, ehka jopa viikkoja, ennen taistelun aloittamista. Marius Celsus ja Annius Gallus vastustivat Paulinuksen ehdotusta. Vaikka lahteissa ei ole sailynyt tietoa siita, miksi he ehdottivat valitonta hyokkaysta, syyt voidaan kuitenkin rekonstruoida. Odottaminen olisi voinut vahentaa joukkojen taisteluhalukkuutta, ja vihollisella oli vain kolme legioonaa: ( XXI , I Italica ja V Macedonica ). Otholla taas oli I Adiutrix, XIII Gemina ja osia XIV:sta ja lisaksi lahes legioonan verran pretoriaaneja. Suetoniuksen arvio joukkojen maarasta ei ehka ollut kovin uskottava. Lisaksi tiedettiin, etta Vitelliuksen joukot rakensivat parasta aikaa siltaa Cremonan etelapuolelle. Siltaa pitkin vihollinen paasisi kiertamaan Othon joukot ja etenemaan Roomaa kohti. Lisaksi Mutinassa olleisiin senaattoreihin ei voinut luottaa, jos Vitelliuksen joukot valtaisivat Rooman. [28]

Otho tiesi, etta Vitelliuksen kannattajat voisivat jakaa armeijansa ja lahettaa osan Roomaa vastaan. Othon oli pakko estaa Vitelliuksen joukkoja paasemasta etelaan. Otho paatti taistella. 14. huhtikuuta kaytya taistelua kutsutaan Cremonan ensimmaiseksi taisteluksi tai Bedriacumin taisteluksi. Keisarilliset joukot marssivat 20 kilometria taistelukentalle ja yllattivat vihollisen. Aluksi Othon joukot menestyivat, mutta pitka marssi, vaikea taistelukentta, vihollisten suuri maara ja Vitelliuksen upseerien kokemus olivat lopulta liikaa Othon vahille joukoille. Otho havisi taistelun, ja hanen joukkonsa vaittivat, etta heidat oli petetty. Othon upseereista Suetonius Paulinus ratsasti heti Vitelliuksen luokse anomaan armoa. Marius Celsus, Salvius Titianus ja eraat muut upseerit antautuivat seuraavana paivana. Otho itse oli odottanut taistelun ratkaisua Brixellumissa , noin 20 kilometrin paassa taistelukentasta. [29]

Kuolema

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Cremonan tappion jalkeen Otholla oli viela mahdollisuus yrittaa viivyttaa Vitelliuksen joukkoja muutaman paivan ajan siina toivossa, etta Pannoniasta matkalla olleet legioonat ehtisivat paikalle. Legioonien tuki Otholle ei kuitenkaan ollut varma. [30] Otho teki itsemurhan 16. huhtikuuta ollessaan 36-vuotias. [24] Antiikin lahteiden mukaan Otho tutki illalla kahta miekkaa ja valitsi niista toisen. Han pani miekan tyynyn alle ja nukkui sikeasti yon yli. Aamulla Otho heittaytyi miekkaansa. [31]

On kerrottu, etta riistamalla henkensa han olisi yrittanyt estaa sisallissodan, [32] jolloin han olisi uhrautuvin Rooman keisareista.

≫Elettyaan miehista hapeamattomimmin ? han kuoli uljaimmin. Otettuaan imperiumin valtaansa mita rikollisimmin ? han jatti sen kunniakkaimmin.≫
( Dio Cassius [33] )

Otho ei voinut tietaa, etta hanen kuolemansa vapautti Rooman sisallissodan kauhuilta vain muutaman kuukauden ajaksi. Othon tekoa pidettiin kuitenkin urhollisena. [30]

≫[Otho] ei elanyt kunniallisemmin kuin Nero, mutta kuoli jalommin.≫
( Plutarkhos [34] )

Plutarkhos kertoo myos sotilaiden surreen Othoa suuresti. [34] Senaatti julisti Vitelliuksen keisariksi 19. huhtikuuta. Han armahti osan Othon kannattajista ja saapui Roomaan kesakuussa. Rauha ei kuitenkaan kestanyt kauan, kun Vespasianus julistettiin keisariksi 1. heinakuuta Aleksandriassa. [35]

Keisari Otho roomalaisessa denaarissa .

Henkilona

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Suetonius kertoo, ettei Otho ruumiiltaan vastannut henkista suuruuttaan. Han oli nimittain lyhytkasvuinen, heikkojalkainen ja vaarasaarinen. Lisaksi han oli ulkonakonsa suhteen hyvin turhamainen. Otho kaytti peruukkia ja ajoi partansa paivittain. Lisaksi hanen kerrotaan kostuttaneen kasvojaan kostealla leivanpalalla aamuisin uskoen estavansa silla parran kasvamisen. [36]

Antiikin lahteet

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Paalahteet Othon elamasta ovat Tacituksen historia (1.50?2.49), Suetoniuksen ja Plutarkhoksen Othon elamakerrat seka Dio Cassiuksen historia (63.10?15). Aikakautta kasittelivat myos Cluvius Rufus , Fabius Rusticus ja Plinius vanhempi , mutta heidan teoksensa eivat ole sailyneet nykypaivaan. [37]

Lahteet

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
  • Alan K. Bowman et al.:  The Cambridge Ancient History Volume X, The Augustan Empire, 43 BC?AD 69 . Cambridge University Press, 2005. ISBN 0-521-30199-8 . (englanniksi)
  • Cassius Dio:  The Roman history, osa VIII, kirjat 61?70 . Loeb Classical Library, kaannos Earnest Carey, 1961.
  • Arto Kivimaki ja Pekka Tuomisto:  Rooman keisarit , s. 106?108. Karisto oy, 2005. ISBN 951-23-4546-3 .
  • Kenneth Wellesley, Barbara Levick:  The Year of the Four Emperors . Routledge, 2000. ISBN 9780415232289 . (englanniksi)
  • John Donahue: Otho De Imperatoribus Romanis ? An Online Encyclopedia of Roman Emperors. Viitattu 12.3.2009. (englanniksi)

Viitteet

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
  1. ↑ a b c d e Suetonius, Otho 1
  2. ↑ a b c Bowman et al. s. 268
  3. ↑ a b c d e Donahue Otho
  4. ↑ a b Bowman et al. s. 217
  5. ↑ a b c d Rooman keisarit s. 106
  6. ↑ Donahue Otho note 4
  7. ↑ a b Bowman et al. s. 247, 250
  8. ↑ Suetonius 3
  9. ↑ a b Miriam T. Griffin:  Nero: the end of a dynasty , s. 45?46. Routledge, 2000. ISBN 9780415214643 .
  10. ↑ Plutarkhos, Galban elamakerta, 19.5
  11. ↑ Rooman keisarit s. 100
  12. ↑ Rooman keisarit s. 101?102
  13. ↑ Bowman ym. s. 256?259
  14. ↑ a b c Rooman keisarit s. 107
  15. ↑ Rooman keisarit s. 103?104
  16. ↑ Bowman ym. s. 264?266
  17. ↑ Wellesley s. 20
  18. ↑ Wellesley s. 21
  19. ↑ a b Bowman et al. s. 267?268
  20. ↑ a b Wellesley s. 24?25
  21. ↑ a b c Wellesley s. 27
  22. ↑ Wellesley s. 56
  23. ↑ a b Bowman et al. s. 269
  24. ↑ a b c d Rooman keisarit s. 108
  25. ↑ Bowman et al. s. 270
  26. ↑ Bowman et al. s. 271?270
  27. ↑ Wellesley s. 84
  28. ↑ Wellesley s. 70?72
  29. ↑ Bowman et al. s. 271
  30. ↑ a b Bowman et al. s. 272
  31. ↑ Plutarkhos, Othon elamakerta 17.1?3. Tacitus, Historia 2.49
  32. ↑ Dio LXIII s. 213
  33. ↑ Dio LXIII s. 219
  34. ↑ a b Plutarkhos, Othon elamakerta 18.2
  35. ↑ Bowman et al. s. 272?275
  36. ↑ Suetonius, Otho 12
  37. ↑ Donahue Otho note #1

Kirjallisuutta

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]
  • Henrikson, Alf:  Antiikin tarinoita . (Antikens historier, 1959). Suomentanut Maija Westerlund. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-18515-9 .

Aiheesta muualla

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]


Edeltaja:
Galba 		Rooman keisari
  		Seuraaja:
Vitellius
Edeltaja:
Ser. Sulpicius Galba Imp. Caesar Augustus II ja Titus Vinius 		Rooman konsuli
tammikuu ? helmikuu 69 		Seuraaja:
Imp. Caesar Vespasianus Augustus II ja T. Caesar Vespasianus
Kansainvaliset
Kansalliset
Taiteenala
Henkilot
Muut
Noudettu kohteesta ” https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Otho&oldid=21448237 ”