Osuuskunta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tama artikkeli kasittelee osuuskuntaa yhtiomuotona. Osuustoiminta kasittelee osuuskuntien toimintaa ja erilaisia osuuskuntia.

Osuuskunta (lyhenne osk , aiemmin ok . [1] ) on yhtiomuoto , jonka avulla harjoitetaan osuustoimintaa . Osuuskunnan omistajia ja paatosvallan kayttajia ovat sen jasenet. [2] Osuuskunnassa yhteison jasenmaaraa ja osuuspaaomaa ei ole etukateen maaratty. Osuuskunta tukee jasentensa taloutta niin, etta jasenet kayttavat osuuskunnan palveluita tai osallistuvat sen toimintaan. [3]

Osuuskunnan tarkoituksena on tyydyttaa jasentensa taloudellisia , sosiaalisia ja kulttuurisia tarpeita ja tavoitteita yhteisesti omistetun ja demokraattisesti hallinnoidun yrityksen avulla. [4] Osuuskunnalla voi olla myos yhteiskunnallinen tarkoitus. Tavallisia osuuskuntia ovat muun muassa osuuskauppa ja osuuspankki .

Osuuskunta on Suomen yleisista yhtiomuodoista harvinaisin. Sen sijaan osuuskunnan jasenyys on hyvin yleinen. Osuuskunnilla on Suomessa yli 4 miljoonaa jasenta ja osuuskuntiin rinnastettavilla keskinaisilla vakuutusyhtioilla noin 3 miljoonaa jasenta. [5]

Osuuskunta Suomessa

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Osuuskunnan tarkoitus on (lahtokohtaisesti) harjoittaa taloudellista toimintaa jasenten taloudenpidon tai elinkeinon tukemiseksi siten, etta jasenet kayttavat hyvakseen osuuskunnan palveluita. Palvelut osuuskunta voi tarjota itse tai jarjestaa muulla tavoin. [6] Osuuskunnan saannoissa voidaan maarata myos muu tarkoitus. Sellainen tarkoitus voi olla esimerkiksi jokin yhteiskunnallinen tavoite [7] tai voiton tuottaminen. [8]

Osuuskunnan jasenmaaraa ja osuuspaaomaa ei ole ennalta maaratty. Jasenmaara, osuuksien lukumaara ja osuuspaaoma ovat vaihtuvia. [7]

Osuuskunnan kokouksessa jasenilla on yksi aani, jos saannoissa ei maarata toisin. Jos osuuskunta on todella suuri, jasenten valitsema edustajisto korvaa osuuskuntakokouksen. Muut toimielimet ja niiden tehtavat ovat samat kuin osakeyhtiossa .

Jasenyys ja osuuskunnan osuudet

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Osuuskunnan jasenyytta haetaan kirjallisesti hallitukselta. Hallitus paattaa uusien jasenten hyvaksymisesta. Jaseneksi ei valttamatta hyvaksyta keta tahansa, vaikkakin kaikille avoin jasenyys kuuluu osuustoiminnan kansainvalisiin periaatteisiin. Jasenen on liittyessaan otettava yksi osuuskunnan osuus . Osuuskunnan saannoissa voidaan maarata, etta jasenella on velvollisuus ottaa useampikin kuin yksi osuus joko liittyessa tai jasenyyden jatkuessa. [9]

Osuudesta suoritettava "ostohinta" on nimeltaan merkintahinta . [10] Merkintahintaa kutsutaan usein osuusmaksuksi , mutta merkintahinta ja osuusmaksu voivat myos erota toisistaan. Osuusmaksu eli osuuden nimellisarvo [11] voidaan maaritella osuuskunnan saannoissa. Osuusmaksu eli nimellisarvo voi olla sama kuin osuuden merkintahinta, mutta tama ei ole valttamatonta, vaan merkintahinta voi sisaltaa esimerkiksi erillisen liittymismaksun. Osuus voi olla myos nimellisarvoton. Silloin merkintahinta voidaan asettaa tarpeen mukaan muuttamatta saantoja. [12]

Osuuskunnan jasenyytta ei voi myyda tai luovuttaa edelleen, jollei saannoissa maarata toisin. Sen sijaan osuuden eli jasenyyteen liittyvat taloudelliset oikeudet voi luovuttaa eteenpain, jollei sita saannoissa esteta. [7] [9]

Jasen voi erota osuuskunnasta. Hanet voidaan tietyissa tilanteissa myos erottaa. Jasenyyden paatyttya jasenelle (tai kelle osuus on siirtynyt) palautetaan maksettu merkintahinta joko kokonaan tai osittain. Maksuaika on pitka: palautus on suoritettava vuoden kuluttua nykyisen tilikauden paattymisesta. [9] Palautettava maara ei valttamatta ole sama kuin osuudesta aikanaan maksettu maara. Tilanteesta riippuen se saattaa sisaltaa esimerkiksi suhteellisen osuuden osuuskunnan ylijaamasta. [12]

Osuuskunnan jasenen taloudellinen vastuu rajoittuu hanen sijoittamaansa paaomapanokseen samoin kuin osakeyhtiossakin . [7]

Osuuskunnan perustaminen

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Osuuskunnan perustamiseen riittaa yksi jasen. Jasenet voivat olla joko luonnollisia tai juridisia henkiloita . Osuuskunta syntyy, kun se on merkitty kaupparekisteriin . [9]

Osuuskunnan nimi

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Osuuskunnan toiminimessa tulee nykyisin olla sana osuuskunta , yhdysosa osuus tai lyhenne osk , tai naiden ruotsinkieliset vastineet andelslag , andels tai anl . [13]

Aiemmin osuuskunnan nimessa tuli olla jokin seuraavista sanoista: osuuskunta , osuus tai -kunta ( ruots. -lag ), kuten esimerkiksi nimessa Luottokunta -Kreditlaget. [14] [15] Vanhan lain mukaisia nimia on edelleen kaytossa.

1900-luvun puolivaliin asti osuuskunnan nimesta tuli lisaksi kayda ilmi, olivatko osuuskunnan jasenet vastuussa osuuskunnan veloista, jos osuuskunta meni vararikkoon. Jos osuuskunta oli perustettu rajoitetulle lisamaksuvelvollisuudelle, osuuskunnan nimessa tuli olla lyhenne r.l. tai sanat rajoitetulla lisamaksuvelvollisuudella . Jos osuuskunta oli ilman lisamaksuvelvollisuutta, nimessa tuli olla i.l. tai sanat ilman lisamaksuvelvollisuutta . [16] [14]

Ylijaama ja alijaama

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Osuuskunnan tuottamaa voittoa kutsutaan ylijaamaksi ja tappiota alijaamaksi . Vaikkei osuuskunnan tarkoitus olisi ylijaaman tuottaminen, se on kuitenkin kaytannossa toivottavaa, jotta yhtiota voi kehittaa [17] .

Voitonjako ja asiakashyvitys

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Ylijaamaa eli voittoa voidaan jakaa osuuden- ja osakkeenomistajille vain, jos osuuskunnan saannoissa nain maarataan. Saannoissa voidaan maarata jakoperusteesta. Jos jakoperustetta ei ole saannoissa maaratty, jako toimitetaan sen mukaan kuin jasenet ovat kayttaneet hyvakseen osuuskunnan palveluita. [18]

Ylijaaman jakamisesta kaytetaan nimitysta ylijaamanpalautus . Tata nimitysta kaytetaan erityisesti silloin, kun jakoperusteena on se, kuinka jasenet ovat kayttaneet osuuskunnan palveluita. Jos jako perustuu sijoitettuun paaomaan, siita kaytetaan nimitysta osuuskorko . [19]

Ylijaamanpalautus (kuten myos osuuskorko) on saajalleen verotettavaa tuloa. Verotus on muuttunut vuoden 2015 alusta. Jos osuuskunnassa on vahintaan 500 jasenta, yksityishenkilon saama ylijaamanpalautus verotetaan paaomatulona . Alle 5 000 euron palautuksia koskee huojennus, jonka mukaan vain 25 % ylijaamanpalautuksesta on verotettavaa paaomatuloa. Pienempien kuin 500 jasenen osuuskuntien ylijaamanpalautus jaetaan tietyissa tilanteissa ansiotuloksi ja paaomatuloksi. [7] [20] Osuuskunta voi tietyissa tilanteissa vahentaa jakamansa ylijaamanpalautuksen omassa verotuksessaan. Vahennysoikeuden edellytyksen on mm. se, etta palautus tapahtuu jasenille naiden ostojen tai myyntien suhteessa. [21]

Asiakashyvitys ( bonus ) tarkoittaa jasenille annettavaa alennusta. Asiakashyvitys myonnetaan sen perusteella, kuinka paljon jasen on kayttanyt osuuskunnan palveluita. Ne eivat ole voitonjakoa, vaan hyvitykset otetaan osuuskunnan tuloslaskelmassa huomioon jo ennen ylijaaman muodostumista. [19] Asiakashyvityksia ei veroteta. Asiakashyvitysten jakaminen on tavallista osuuskaupoissa ja osuuspankeissa . Asiakashyvitys voi silloin perustua jasenen ostosten tai hanen kayttamiensa pankkipalveluiden rahalliseen maaraan.

Osuuskunnan saannoissa voidaan maarata, etta osuuskunnan varoja saa jakaa lahjoituksina yleishyodylliseen tai siihen rinnastettavaan tarkoitukseen. [18]

Osuuskunnan osakkeet ja sijoitusosuudet

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Jasenten lisaksi osuuskunnassa voi olla osakkeita , osakkeenomistajia ja osakepaaoma . Aiemmin naista kaytettiin nimitysta sijoitusosuus ja sijoituspaaoma . [7]

Osuuskunnan osakkeella ei lahtokohtaisesti ole aanioikeutta. Osakkeen aanioikeudesta ja oikeudesta osuuskunnan varoihin ja ylijaamaan voidaan maarata osuuskunnan saannoissa. Osakkeet ovat lahtokohtaisesti siirtokelpoisia. Niilla on kayttoa erityisesti isojen osuuskuntien varainhankinnassa. [12]

Osuuskunnan hallinto

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Jasenten ylinta paatosvaltaa kayttaa osuuskunnan kokous . Paatosvalta jakaantuu tasan osuuskunnan jasenten kesken ”jasen ja aani”-periaatteella, jollei saannoissa ole muuta maaratty [17] . Saannoissa voidaan maarata myos, etta paatosvalta kuuluukin jasenten valitsemalle edustajistolle . Nain on varsinkin jasenmaaraltaan isoissa osuuskunnissa. [22] Jasen ja aani -periaatteen vuoksi osuuskunta ei ole helposti vallattavissa. [17]

Osuuskunnalla on hallitus , johon kuuluu lahtokohtaisesti 1?5 jasenta. Saannoissa jasenmaara voidaan maaritella toisinkin. Jos jasenia on yksi tai kaksi, tulee hallituksessa lisaksi olla vahintaan yksi varajasen. Monijasenisella hallituksella on oltava puheenjohtaja. Hallituksen valitsee osuuskunnan kokous, jollei saannoissa maarata toisin. [22]

Osuuskunnalla voi olla toimitusjohtaja . Toimitusjohtaja ei ole pakollinen, ellei osuuskunnan saannoissa niin maarata. [22]

Osuuskunnalla voi olla hallintoneuvosto , jonka tehtaviin voi kuulua hallituksen tai toimitusjohtajan valinta saannoissa maaratylla tavalla. [22]

Aiempia saadoksia

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Vanhan osuuskuntalain mukaan osuuskunta sai myyda tavaroita tai palveluitaan vain jasenilleen. Tasta periaatteesta on kuitenkin myohemmissa osuuskuntalaeissa luovuttu. lahde?

Osuuskunnan perustajajasenia tuli aiemmin olla vahintaan viisi [14] . Myohemmin jasenvaatimus laski kolmeen. lahde?

Osuuskunta muissa maissa

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Osuuskunta tunnetaan yhtiomuotona myos ulkomailla.

Ruotsissa osuuskunta on oikeushenkilo, jonka tarkoituksena on edistaa jasenten taloudellisia etuja liiketoiminnalla, johon jasenet osallistuvat tai kyseinen osuuskunta osallistuu toisen osuuskunnan toimintaan. [19]

Norjassa osuuskunnan tarkoituksena on edistaa jasenten taloudellisia etuja vahentamalla kuluja, lisaamalla tuloja tai jasenten osallistuessa osuuskunnan toimintaan muulla tavoin. [19]

Tanskassa osuuskunnan jasenet ovat henkilokohtaisessa vastuussa osuuskunnan velvoitteista. Vastuu voi olla rajoittamaton tai rajoitettu. [23]

Saksassa osuuskunta on oikeushenkilo, jossa ei ole maarattya jasenmaaraa. Osuuskunnan tarkoitus on liiketoiminnalla tukea jasenten taloudellisia, sosiaalisia tai kulttuurisia etuja. [19] Tarkoitus voi olla myos voiton tuottaminen. [23]

Ranskassa osuuskunta voi harjoittaa mita tahansa toimintaa. Yhtiomuotoja on kaksi: SCOP , jossa tyontekijat muodostavat jasenten enemmiston, ja SCIC , jolla on oltava yleishyodyllinen tarkoitus. [23]

Isossa-Britanniassa liiketoimintaa harjoittava yhteiso voidaan rekisteroida osuuskunnaksi, kunhan kyseessa on "vilpittomassa mielessa" toimiva osuuskunta. Kaytannossa se tarkoittaa, etta osuuskunnan on taytettava Kansainvalisen osuustoimintaliiton maarittelemat osuustoimintaperiaatteet . Osuuskunnassa on oltava vahintaan kolme jasenta tai kaksi yhteisojasenta. [19]

EU :ssa on olemassa ylikansallinen yhtiomuoto eurooppaosuuskunta . Se mahdollistaa rajat ylittavan yritystoiminnan. [23]

Osuuskunta verrattuna muihin yhtiomuotoihin

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Yhtiomuotona osuuskunta on Suomessa lahella osakeyhtiota . Taloudellista vastuuta, hallitusta ja sen jasenten velvollisuuksia koskevat maaraykset ovat samanlaisia. Erona on mm. se, etta laki ei aseta osuuskunnalle minimipaaomavaatimusta. Taman vuoksi osuuskunta sopii yhtiomuodoksi yritykselle, joka perustetaan asiantuntijuuden ymparille eika tarvita suurta alkupaaomaa. [7]

Sen lisaksi, etta osuuskunta muistuttaa osakeyhtiota, osuuskunnan voi mieltaa myos aatteellisen yhdistyksen liiketoiminnallisena vastineena. [9]

  1. Lyhenneluettelo 25.04.2013. Kotimaisten kielten keskus. Arkistoitu 12.10.2013. Viitattu 16.6.2013.
  2. Patentti- ja rekisterihallitus: Osuuskunta Viitattu 24.4.2014
  3. Wiberg, Matti:  Politiikan sanakirja , s. 389. Toimittanut Kalevi Koukkunen. Helsinki: Kustannusosakeyhtio Siltala, 2011. ISBN 978-952-234-048-1 .
  4. International Co-operative Alliancen maaritelma - Co-operative identity, values & principles
  5. http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2012/20120185
  6. Osuuskuntalaki 1 luku 5 § (421/2013)
  7. a b c d e f g Rimmi, Riitta: Osuuskunta taipuu moneksi. Taloustaito , , 2015. vsk, nro 3, s. 46?50. Helsinki: Verotieto Oy.
  8. Hallituksen esitys eduskunnalle osuuskuntalaiksi ja eraiksi siihen liittyviksi laeiksi . HE 185/2012.
  9. a b c d e Suomen yrittajat: Osuuskunta ( Arkistoitu ? Internet Archive)
  10. Osuuskuntalaki 2:4 (14.6.2013/421)
  11. Osuuskuntalaki 4:4 (14.6.2013/421)
  12. a b c Pellervo: Osuudet, osakkeet ja osuuskunnan oma paaoma ( Arkistoitu ? Internet Archive)
  13. Toiminimilaki 128/1979, 7 §
  14. a b c Osuustoimintalaki. Ohjeita sen kayttamiseen. [ vanhentunut linkki ] Pellervo-Seura, Helsinki 1902.
  15. Toiminimilaki 128/1979, 33 §
  16. Tietosanakirja: Osuuskunta
  17. a b c Lehto, Juhani & Holopainen, Tuulikki: Osuuskunnan perustajan opas. Perustetaanko osuuskunta ? yritetaanko yhdessa?
  18. a b Osuuskuntalaki 14.6.2013/421 16 luku
  19. a b c d e f Simola, Leevi:  Osuuskuntien uudistuva voitonjaon verotus osinkoverotukseen verraten . OTM-tutkielma, Finanssioikeus. , 2015. Teoksen verkkoversio (viitattu 19.3.2015).
  20. Osuuskunnan jakamat ylijaamat, ennakonpidatys seka Verohallinnolle annettavat ilmoitukset vuoden 2015 alusta ( Arkistoitu ? Internet Archive)
  21. Laki elinkeinotulon verottamisesta annetun lain muuttamisesta 1400/2014 18 §
  22. a b c d Lehto, Juhani & Holopainen, Tuulikki: Osuuskunnan hallinto
  23. a b c d Hallituksen esitys eduskunnalle osuuskuntalaiksi ja eraiksi siihen liittyviksi laeiksi . HE 185/2012, luku 1.3.

Aiheesta muualla

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]