Oskari Olavi ”Ola” Virta
(vuoteen 1926
Ilmen
,
27. helmikuuta
1915
Sysma
?
14. heinakuuta
1972
Tampere
) oli
laulaja
,
nayttelija
ja yksi
Suomen
eniten levyttaneista artisteista. Han levytti vuosina 1938?1966 yhteensa 601 laulua
[1]
, joista monista on tullut suomalaisen
iskelmamusiikin
klassikoita. Kansa on nimittanyt Virtaa ”Tangokuninkaaksi”, mutta Virtaa markkinoitiin uransa alussa Suomen
Bing Crosbyna
. Virta esiintyi myos kotimaisissa elokuvissa.
Virta aloitti nuoruudessa soittamalla
viulua
. Virran lauluihin kuului monipuolista iskelmamusiikkia (muun muassa ”
Poika varjoiselta kujalta
”, ”
Hopeinen kuu
”, ”Eva” , ”
Kultainen nuoruus
” ja "Punaiset lehdet") seka tangoja (esimerkiksi ”Punatukkaiselle tytolleni” ja ”
Taysikuu
”). Han oli myos 1950-luvun alussa
Kipparikvartetin
2.
tenori
, joka tarkoittaa kaytannossa Crosbyn kaltaista
baritonia
. Han sai myos uransa aikana kolme
kultalevya
kappaleista ”
Ennen kuolemaa
”, ”
Tulisuudelma
” ja ”
La Cumparsita
”. Nama kaikki olivat
Kullervon
(Tapio Lahtinen) suomeksi sanoittamia.
Koko laulu-uransa aikana Olavi Virta levytti myos omia versioitaan suomalaisista ikivihreista savelmista (esimerkiksi ”Metsakukkia”) seka kansainvalisesti tunnetuista tangoista (esimerkiksi ”La Cumparsita”, ”Ennen kuolemaa” ja ”Rakkautta ei se ollut” (
Liebe war es nie
). Joskus Virta levytti omia versioitaan aikansa tunnetuimmista hiteista, mika saattoi olla kohtalokasta aloittelevalle laulajalle, silla useimmiten kuuntelijat ryhtyivat suosimaan Virran versiota.
Vuonna 2004 jarjestetyssa
Suuret suomalaiset
-aanestyksessa Olavi Virta sijoittui jaetulle 79. tilalle hiihtaja
Veikko Hakulisen
ja kirjastoneuvos
Helle Kannilan
kanssa. Virta ei ollut mukana alkuperaisella asiantuntijaraadin kokoamalla listalla, vaan han nousi lopulliselle listalle yleisoaanten turvin.
[2]
Olavi Virran isa oli vuonna 1891 syntynyt
sysmalaisen
suutarin poika Juho Oskari Ilmen. Hanen aitinsa oli vuonna 1889 syntynyt,
Karjalankannaksen
Koivistolta
Helsinkiin muuttanut Ida Grusander. He solmivat avioliiton lokakuussa 1914, ja Olavi oli ainoa lapsi. Virta kastettiin nimella Oskari Olavi Ilmen, mutta Juho Ilmen suomensi sukunimen Virraksi vuonna 1926.
Sisallissodan
jalkeen Juho Ilmen tuomittiin puoleksi vuodeksi vankeuteen, jonka han suoritti
Hennalan vankileirilla
.
[3]
Juho Ilmenille vankileirikokemukset olivat niin traumaattisia, etta han koki hermoromahduksen ja vapaaksi paastyaan alkoi kayttaa alkoholia itsetuhoisesti.
[4]
Olavin ollessa 11-vuotias hanen vanhempansa erosivat.
[5]
Olavin isoisa Oskari Ilmen oli aikoinaan esiintynyt muun muassa
kuplettilaulajana
. Isa Juho puolestaan soitti
viulua
ja aiti
mandoliinia
.
[3]
Olavi itse aloitti
pianonsoiton
kahdeksanvuotiaana. Vanhempien erottua oli luovuttava pianosta, jolloin Olavi sai isansa viulun ja soitti jossakin vaiheessa
Sornaisten
seurakunnan kamariorkesterissa. Kansakoulun paattotodistuksessa Olavi Virran laulunumero oli 7, todistuksen huonoin
[6]
. 1930-luvulla Virta paasi opiskelemaan
Dallape
-opistoon ja alkoi keikkailla oppilaista kootun orkesterin kanssa.
[7]
Tuolloin han otti myos ensimmaiset laulutuntinsa kanttori Mauno Tammisen ja laulunopettaja
Olavi Nybergin
johdolla. Virta lauloi 1930-luvun puolivalin jalkeen armeija-aikanaan Karjalan Laulu -nimisessa mieskuorossa ja otti laulutunteja laulunopettaja Nikolai ”Ukko” Schmakoffin johdolla.Han sai laulunohjausta myos oopperalaulaja
Thorild Brodermanilta
[8]
vuosina 1945?1946.
Ammattimuusikoksi Virta ryhtyi vuonna 1937 armeijasta palattuaan ja saatuaan paikan ”Rainbow”-orkesterista laulajana ja kitaristina.
[7]
Ensimmaiset levytyksensa ”Syysserenadi” ja ”Kun oinen kuu kulkee” Olavi Virta teki jo vuonna 1938 Tauno Marttisen Suomen soitin -orkesterin saestyksella. Seuraavana vuonna Virta levyttikin jo useita kymmenia kappaleita ”Bruno Laakko ja hanen orkesterinsa Lepakot” -salanimella levyttaneen Dallapen solistina. Noista levytyksista tunnetuimpia ovat esimerkiksi foksit ”Pihapihlaja” ja ”
Teeta kahdelle
” seka jenkka ”Kuljin mina illalla koivikkotieta”.
[7]
Laulajanura kuitenkin keskeytyi
talvisodan
alettua. Virta piti rintamalla kitaraa mukana ja toimi samalla jonkinlaisena viihdyttajana, vaikka vastaanotto ei aina ollut paras mahdollinen. Viela
valirauhan
aikana han haaveili konserttilaulajan urasta ja suunnitteli jopa opintomatkaa
Italiaan
, joka jai taloudellisista syista toteutumatta.
Jatkosodan
aikana Virta oli Kannaksen radiossa muun muassa kuuluttajan tehtavissa. Sodan jalkeen han kehitti esiintymistaitojaan Suomen Filmiteollisuuden Filmikoulussa seka revyyteatteri
Punaisessa Myllyssa
.
Uransa alkupuolella Virta savelsi ja sanoitti itse osan esittamistaan kappaleista. Valssinsa ”Yo kerran unhoa annoit” han levytti ensimmaisen kerran jo sota-aikana vuonna 1942. Myos valssi ”Jaa hyvasti armas” ja tango ”Sa et kyynelta naa” ovat kokonaan Virran kasialaa. Lisaksi han kirjoitti sanat muun muassa
Robert von Essenin
tangoon ”Kun ilta ehtii”. 1950-luvun puolella Virta jatti kappaleidensa sanoittamisen muiden tehtavaksi, tyytyen itse vain saveltamaan. Virran suosituimpiin kuuluvan tangon ”Punatukkaiselle tytolleni” vuodelta 1952 sanoitti
Lauri Jauhiainen
. Vuoden 1954 jalkeen Virta ei enaa levyttanyt omia savellyksiaan; ilmeisesti hanelle ei tyo- ja esiintymiskiireiden takia jaanyt enaa aikaa saveltamiseen. Osan itse kirjoittamistaan kappaleista han levytti viela uudelleen vuonna 1963.
[9]
Marraskuun alussa 1945 Virta avasi
Salossa
oman musiikkikaupan, jonka hoitajaksi han palkkasi eraan salolaisnaisen. Liikkeen toiminta paattyi kuitenkin jo seuraavan vuoden syksylla. Vuonna 1950 Virta lahti mukaan
Levytukku
Oy:n omistajan
Niilo Saarikon
perustamaan, nuottien painamiseen erikoistuneeseen kirjapainoon. Painolaitos kaatui kuitenkin asioiden huonoon hoitoon jo vuonna 1953.
[10]
Liikemiestoimien ja Punaisen Myllyn roolien takia ei Virta 1940-luvun aikana levyttanyt kovin paljon. Vuonna 1946 han solmi suomenruotsalaisen Irene Henrikssonin (ent. Kaarela, 1926?2007) kanssa avioliiton, josta syntyi kolme lasta.
[7]
Perheeseen kuului myos Irenen edellisesta avioliitosta syntynyt tytar.
[11]
Perheen ensimmainen koti oli Helsingin
Taka-Toolossa
sijainnut pieni yksio, josta muutettiin
Espoon
Westendista
vuokrattuun isoon huvilaan. Talo oli kuitenkin epakaytannollinen ja silloiset liikenneyhteydet Helsinkiin hankalat. Niinpa kodiksi vaihtui vuonna 1947 huoneen, alkovin ja keittokomeron kasittanyt, noin 40 neliometrin asunto Paaskylankadulla
Sornaisissa
. Irene Virta muisteli myohemmin, etta Sornaisissa vietetyt vuodet olivat aineellisista puutteista huolimatta perheen onnellisinta aikaa.
[12]
Samoihin aikoihin Olavi Virran levytysura lahti toden teolla kayntiin. Laulut ”Tahti ja meripoika” (1947) ja ”Sua lemmin kuin jarjeton ma oisin” (1947), jotka olivat Virran loytoja hanen matkaltaan
Ruotsiin
tuon vuoden syksylla, ovat nousseet ikivihreiksi. Molempiin han kirjoitti itse suomenkielisen tekstin. Ensimmaisen omaa nimeaan kantaneen orkesterin Virta kokosi vuonna 1949. Vuonna 1952 orkesterin kokoonpanoksi vakiintui Olavi Virta (laulu ja kitara),
Pauli Granfelt
(viulu ja trumpetti),
Matti Viljanen
(harmonikka),
Alvi Palho
(basso) ja
Tage Manninen
(rummut). Taman yhtyeen kanssa Virta kavi seka esiintymislavoilla etta levytysstudiossa.
[13]
Omasta orkesteristaan Virta luopui vuonna 1955, ja sen jalkeen han toimi kolme vuotta
Ossi Runnen
orkesterin solistina ja myohemmin erilaisten vaihtuvien kokoonpanojen kanssa.
[14]
Maaliskuussa 1944 Virta lauloi levylle kymmenen
Toivo Karjen
saveltamaa ja
Kerttu Mustosen
sanoittamaa savelmaa. Virta ja Karki olivat tavanneet toisensa ensimmaisen kerran mahdollisesti jo ennen talvisotaa, ja jatkosodan aikana heidan yhteistyonsa tiivistyi. Syksylla 1946 Karki kokosi oman orkesterinsa ja pyysi Virtaa sen laulusolistiksi. Tama kuitenkin kieltaytyi ja Karki pestasi hanen tilalleen
Henry Theelin
, josta tuli moneksi vuodeksi Karjen savellysten tulkki. Vuonna 1950 Karki aloitti yhteistyon
Reino Helismaan
kanssa ja nakyvana ilmiona siita oli kriitikkojen inhoama
rillumarei
, josta Virta pysytteli tietoisesti erossa. Virta otti yhteytta Karkeen jalleen vuonna 1952, jolloin alkoi kaksi vuotta kestanyt hedelmallinen ja korkeatasoinen levytysjakso. Virran ja Karjen tiet erosivat uudelleen vuonna 1955, kun Karki siirtyi Fazerin ja Virta
Levytukun
tuotantopaallikoksi.
[15]
1950-luvulla Virta levytti runsaasti, oli myyntilistojen karjessa ja esiintyi usein radiossa. Tuona aikana hanen aanensa saavutti tunnistettavan muotonsa, kun han ryhtyi omien sanojensa mukaan ”laulamaan taysijannitteisesti”. Kipparikvartetissa Virta oli joutunut kilpailemaan ensimmaisen tenorin
Auvo Nuotion
kanssa, mika pakotti hanet avaamaan aantaan kunnolla.
[16]
Aktiivisimmillaan Olavi Virran laulu-ura oli vuosina 1953?1954, jolloin han vieraili levytysstudiossa harva se paiva. Tuon aikakauden tunnetuimpia levytyksia ovat muun muassa ”Taysikuu”, ”Mustasukkaisuutta”, ”
Sinun silmiesi tahden
”, ”Sokeripala”, ”
Poika varjoiselta kujalta
”, ”Mambo italiano” seka
Armi Kuuselan
Miss Universum
-kilpailun voiton kunniaksi savelletty ”Armi” (sav.
Erik Lindstrom
), joka toimii edelleen Suomessa jarjestettavien missikisojen tunnussavelmana. Virta teki muutamia levytyksia myos
Harmony Sistersin
(”Sinitaivas”, ”Syysunelmia”) ja
Metro-tyttojen
(”La Cumparsita”, ”Alfonso”) kanssa. Eniten Virta lauloi
Reino Helismaan
,
Kullervon
(Tapio Lahtinen),
Lauri Jauhiaisen
ja
Saukin
(Sauvo Puhtila) sanoituksia. Hanen levytystensa sovittajina toimivat enimmakseen
Toivo Karki
,
Matti Viljanen
ja
George de Godzinsky
.
Perheen kasvaessa Virran asunto Paaskylankadulla Helsingin
Sornaisissa
tuli ahtaaksi. Taloustilanteensa kohennuttua Virta otti vuonna 1954 pankkilainan ja teki kaupat
Kruununhaassa
Meritullinkadun ja Rauhankadun kulmassa sijainneen kerrostalon toisessa kerroksessa olleesta huoneistosta. Siina oli seitseman huonetta ja keittio, ja sen pinta-ala oli 175 neliometria. Pian muuton jalkeen Virta teetti asuntoon remontin osallistuen siihen kuuluneisiin toihin itsekin. Asunnon erikoisuuksia olivat Suomessa silloin viela hyvin harvinainen sahkosauna, olohuoneen seinaan upotettu 250 litran
akvaario
ja keittio, jonka laitteet Virta tilasi Yhdysvalloista. Monet niista olivat Suomessa ensimmaiset laatuaan. Yksi huoneista oli sisustettu musiikkihuoneeksi, jossa olivat piano, huippuluokan levysoitin ja suuri aanilevykokoelma. Lisaksi Virta hankki asiantuntijoiden opastuksella kotiinsa taidetta, muun muassa
Ahti Lavosen
maalauksia. Virta oli aidosti ylpea kodistaan ja esitteli sita mielellaan tuttavilleen.
[17]
1950-luvun mittaan
Levytukku
-yhtion toimitusjohtajaa
Niilo Saarikkoa
alkoi harmittaa
Fazer
-levy-yhtion ylivoimainen asema Suomen aanilevymarkkinoilla ja niinpa han tarjosi Fazerille levyttaneelle Virralle paikkaa Levytukun tuotantopaallikkona. Talloin Virta saisi itse paattaa, mita levyja yhtio tuottaisi ja han saisi itse valita levytyskappaleensa. Lisaksi hanella ei olisi kilpailijoita omassa talossa. Tallaisesta tarjouksesta Virta ei voinut kieltaytya, ja han aloitti uudessa tyossaan taydella tarmolla kevaalla 1955. Koska Levytukulla ei ollut kunnollisia yhteyksia ulkomaille, Virta ja Saarikko paattivat poimia muiden levy-yhtioiden laulajien tekemista kaannosiskelmien levytyksista varmat menestysartikkelit, jotka Virta sitten itse levytti. Saarikon liikemiesvaistoa kuvasti myos oivallus ostaa levytyspalveluja Ruotsista, jossa oli saatavissa valmiita orkesteritaustoja ja jossa oli kaytettavissa korkeatasoista aanitystekniikkaa. Lisaksi levyjen teko oli Ruotsissa kolmanneksen halvempaa kuin Suomessa. Nain toimien Levytukku nousikin joksikin aikaa merkittavaksi toimijaksi suomalaisilla levymarkkinoilla.
[18]
Virran ensimmaisia avauksia Levytukun tuotantopaallikkona oli myos oman
Musiikki-Revyy
-lehden perustaminen.
[19]
Syyskesalla 1956 Virta toteutti pitkaaikaisen haaveensa tekemalla matkan
Yhdysvaltoihin
Levytukun toimitusjohtajan Niilo Saarikon kanssa. Matkan tarkoituksena oli paitsi tutustua Yhdysvaltain musiikkitarjontaan, myos peria Levytukun saatavia amerikansuomalaisilta. Mukaan mahtui lisaksi esiintymisia amerikansuomalaisille.
New Yorkissa
heidan oppaanaan oli Yleisradion kirjeenvaihtaja ja innokas musiikkimies
Jussi Himanka
, joka oli Virran tuttava jo sota-ajalta. Himanka esitteli Virralle ja Saarikolle tasokkaiksi tietamiaan jazzklubeja, ja yhdella niista he tapasivat uuden jazzin uranuurtajiin kuuluneen pianistin ja orkesterinjohtajan
Dave Brubeckin
. Virran osalta kolme viikkoa kestaneen matkan konkreettisin saavutus oli tuliteran Ford Fairlane -auton osto hanen nahtyaan sen eraan newyorkilaisen autoliikkeen nayteikkunassa. Auto saatiin viela saman paivan aikana Suomeen lahdossa olleeseen laivaan.
[20]
Huolimatta siita, etta Virran omistaman musiikkiliikkeen toiminta Salossa oli aikanaan jaanyt lyhytaikaiseksi, hanella oli yha haave omasta musiikkialan yrityksesta. Elokuussa 1957 Virta perusti Niilo Saatikon taustatuella jalleen oman musiikkikaupan. Myymala sijaitsi osoitteessa Mannerheimintie 14 vastapaata
Kolmen sepan patsasta
. Onnistuneen alun innoittamana Virta avasi syksyn 1957 aikana viela kaksi muuta musiikkiliiketta
Punavuoressa
ja
Kalliossa
.
[21]
1950-luvun kaantyessa lopuilleen Virtaan iski eraanlainen vauhtisokeus. Hanen levynsa hallitsivat myyntitilastojen karkipaikkoja, hanen keikkansa olivat saannollisesti loppuunmyytyja ja rahaa tuntui tulevan hanelle suorastaan kaatamalla. Virta sanoikin kerran yhtyeensa rumpalina toimineelle
Manu Teittiselle
: ”Rahaa tulee niin, etten tieda, mihin sita panisin!”
[22]
Virta oli parhaissa voimissaan oleva laulaja, jonka menestys olisi vaatinut tehokasta ulkopuolista tuotannonjohtoa. Kuitenkin han paatti taysin yksin koko ohjelmistostaan ja otti levytettavakseen kauden menestysiskelmia kiinnittamatta laheskaan aina huomiota siihen, sopivatko ne hanen tyyliinsa vai eivat. Virran Levytukulle tekemien levytysten joukkoon mahtui useita hienoja tulkintoja ? esimerkiksi ”
Hurmio
”, ”Rakkautta ei se ollut”, ”Sateenkaaren tuolla puolen” ja ”
Tango Desiree
” ?, mutta runsaasti myos taysin turhia kappaleita, jotka ovat hanen tuotantonsa heikointa antia.
[23]
Suomalaiset aanilevymarkkinat mullistuivat 1950-luvun loppuvuosina ennen kokemattomalla tavalla ja moni merkittava, toinen toisestaan riippumaton asia tapahtui miltei samanaikaisesti. Vinyylilevyt ja uudet katevat levysoittimet syrjayttivat vanhat
gramofonit
ja helposti sarkyvat ”
savikiekot
”, ulkomaisten aanilevyjen tuontisaannostely purettiin, italialaiset iskelmat valloittivat maailmaa, iskelmalaulajat nousivat ihailun kohteina elokuvanayttelijoiden ohi ja
suuret ikaluokat
alkoivat vaikuttaa levymyyntiin. Mikali tama kaikki olisi tapahtunut kymmenen vuotta aiemmin, se olisi sopinut Virralle hyvin. Kilpailevat levy-yhtiot ? etenkin uusia tuulia innokkaimmin tunnustellut Scandia ? aistivat muuttuneen tilanteen nopeammin kuin Levytukku, jossa Virta maarasi levytettavista kappaleista yksin. Virtaa ei tuotantopaallikkona myoskaan ? toisin kuin vaikkapa Fazerin Toivo Karkea tai Scandian
Jaakko Saloa
? kiinnostanut uusien laulajakykyjen etsiminen. Samoina vuosina lukuisat naislaulajat valloittivat levymaailmaa. Kun nuorten, hadin tuskin 20-vuotiaiden naislaulajien levytykset nousivat myyntitilastojen huipulle Virran levyjen ohi, han piti sita merkkina laulajan ammattitaidon arvostuksen heikkenemisesta.
[24]
Ajan mittaan muukin Levytukun asioiden hoito kavi yha suurpiirteisemmaksi, ja Virran tyopoydan laatikoihin alkoi kertya avaamattomia kirjeita ja vastausta odottavia yhteydenottopyyntoja. Samoihin aikoihin hanen alkoholin kayttonsa alkoi riistaytya kasista, vaikka han uskotteli laheisilleen ja itselleen sen olevan hallinnassa. Virta itse vakuutti kayttavansa alkoholia vain rentoutumiseen ja esiintymisjannityksen poistamiseen. Virran ”halla valia” -tyyli tarttui myos hanen omien musiikkiliikkeidensa henkilokuntaan, ja myymaloista alkoi havita soittimia, aanilevyja ja rahaa.
[25]
Eras Virran levykaupassa tyoskennellyt nainen tunnusti myohemmin kavaltaneensa myymalan kassasta useissa erissa yhteensa 150 000 markkaa. Eparehellisia myyjia lienee ollut muitakin.
[26]
Levytukun oman lehden
Musiikki-Revyyn
ilmestyminen oli jo pian vauhdikkaan alun jalkeen alkanut kangerrella ja lehtea julkaistiin kaksois- tai jopa kolmoisnumeroina, jotta kaikki vuoden aikana luvatut 12 numeroa saatiin tilaajille.
[19]
Vastapainoksi joutilaisuuden tayttamille iltapaiville Virta alkoi arkisin viettaa aikaansa
Hotelli Tornissa
, jossa kokoontui muutamien vuosien ajan erikoislaatuinen, helsinkilaisten
boheemien
muodostama ”Tornin jengi”. Ryhmalle oli tyypillista runsas alkoholinkaytto ja tuhlaileva rahankaytto, ja miltei paivittainen Tornissa istuminen vieroitti Virtaa hanen perheestaan ja haittasi hanen paivatyotaan.
[27]
Virran pitkittyneet istumiset ravintoloissa ja niiden aiheuttamat laiminlyonnit alkoivat ennen pitkaa nakya Levytukun toiminnassa. Vahin erin Niilo Saarikolle selvisi, ettei Virralla itsellaan ollut rahaa silla tavoin kuin tama oli pyrkinyt ulospain nayttamaan, vaan Virta eli kaytannossa kadesta suuhun. Ennen kaikkea Saarikkoa arsytti, etta omaan erinomaisuuteensa luottanut Virta rohkeni vaittaa tietavansa levybisneksesta enemman kuin Saarikko.
[25]
Viimeisena pisarana oli syksylla 1958 sattunut levytysepisodi. Saarikko antoi loka-marraskuun vaihteessa 1958 potkut Virralle Levytukun tuotantopaallikon tehtavasta, jossa han oli toiminut kevaasta 1955 lahtien, ja myos
Veikko Tuomelle
koska he olivat lyoneet vetoa siita kumman versio kappaleesta
Kwai-joen silta
myy paremmin. Molemmat versiot julkaistiin 5. syyskuuta perakkaisilla levynumeroilla Philips-levymerkilla. Virta teki omat sanat ja lauloi filmissa kaytetyn valmiin taustan paalle, ja tulos oli kamala.
[28]
Saarikko teki Virralle selvaksi, ettei talla ollut enaa asiaa Levytukun toimistoon sen enempaa kuin Saarikon
Sipoon
saaristossa sijainneelle kesamokillekaan, jota Virta perheineen oli saanut vapaasti kayttaa. Lopputili Levytukusta oli isku, joka suisti Virran elaman ja uran lopulliseen alamakeen.
[29]
Mistaan muusta yksittaisesta tapahtumasta Olavi Virran uran varrella ei ole puhuttu ja kirjoitettu niin paljon kuin yhdesta epaonnistuneesta keikasta
Ilomantsissa
kevattalvella 1959. Kyseessa piti alun perin olla vain yksi esiintyminen Ita-Suomeen suuntautuneella kiertueella. Yhtyeeseen, joka oli koottu vain tata kiertuetta varten, kuuluivat Virran lisaksi toinen laulusolisti, vain 17-vuotias Kaarina Heikkinen, saksofonisti
Henry Kuhlman
, hanuristi
Arvo Nystrom
ja rumpali
Manu Teittinen
.
[30]
Ilta-Sanomissa kerrottiin Ilomantsissa 16. maaliskuuta 1959 tapahtuneesta skandaalista. Lehdelle tietoja antaneen Ilomantsin apulaisnimismiehen mukaan Virta ja hanen orkesterinsa olivat esiintyneet paikallisella
tyovaentalolla
humalassa
. Aggressiivisesti kayttaytynyt hanuristi
Arvo Nystrom
oli viety putkaan. Jo tuolloin
alkoholisoitunut
Virta oli tietysti myos vastuussa orkesterinsa kunnosta. Kaiken huipuksi Virran vaitettiin haipyneen tapahtumapaikalta illan kassa mukanaan. Ensi hadassa Virta pyrki pelastamaan kiertueensa jatkon antamalla Nystromille lopputilin ja palkkaamalla tilalle
Joensuussa
asuneen harmonikansoittajan
Esko Konosen
.
[31]
Hieman myohemmin sama lehtijuttu julkaistiin miltei sellaisenaan
Viikkosanomissa
lisamaininnalla, etta Virtaa on alettu nimittaa mediassa ja yleison keskuudessa ”laulavaksi lihapullaksi”. Pienista lehtikirjoituksista paisui Suomen oloissa ennennakematon ajojahti, ja kaikki Virran yritykset asioiden todellisen laidan selvittamiseksi kaikuivat kuuroille korville. Skandaali oli vahalla katkaista hanen uransa, ja vuoden 1959 aikana levytyksia kertyi edellisvuosiin verrattuna erittain vahan.
[32]
Yleisradio
reagoi tapahtuneeseen omalla tavallaan asettamalla Virran alkuvuodesta 1959 tekeman levytyksen ”
Balladi Tom Dooleysta
”
soittokieltoon
.
[33]
Virrasta elamakerran kirjoittaneen Hannu Nybergin mukaan Ilomantsin keikan pilannut Arvo Nystrom selvisi koko sotkusta huomattavan vahalla verrattuna siihen, millaista vahinkoa tapaus aiheutti Virralle. Nystrom ei itse myohemmin sanallakaan kommentoinut Ilomantsin tapahtumia.
[34]
Markku Koski
,
Peter von Bagh
ja
Pekka Aarnio
kirjoittivat, etta Ilomantsin tapauksessa oli toisarvoista, olivatko Virta ja hanen yhtyeensa jasenet nauttineet alkoholia ennen esiintymista ja kuinka paljon. Heidan mukaansa hyokkays Virtaa vastaan olisi tapahtunut myohemmin jonkin toisen tapauksen yhteydessa, ellei Ilomantsin epaonnistunut keikka olisi antanut siihen aihetta. Myos haukkumanimi ”laulava lihapulla” oli tarkoin harkittu, silla Virta oli tunnetusti hyva ruoanlaittaja.
[35]
Pian myos hanen perheensa hajosi, kun Irene Virta otti
avioeron
ja matkusti perheen tyttarien kanssa elokuussa 1959
Tukholmaan
, jonne myos poika
Pauli
seurasi saman vuoden joulun alla. Tosiasiassa avioliiton viimeiset vuodet olivat olleet vain muodollista yhdessaoloa. Olavi Virta oli ollut suurimman osan ajasta poissa kotoa ja Irene Virta tiesi, etta hanen miehellaan oli toisia naisia. Kaikki hanen yrityksensa saada miehensa muuttamaan elamantapojaan olivat valuneet hiekkaan. Irenen kysymyksiin miehensa naisseikkailuista Olavi vastasi mykkakoululla ja ovia paiskomalla.
[36]
Tunnetuin ja pitkaaikaisin avioliiton ulkopuolinen suhde Virralla oli ollut malli ja nayttelija
Ruth Johanssoniin
, joka oli ollut hanen vastanayttelijansa
Pekka Puupaa kesalaitumilla
-elokuvassa.
[37]
Ilomantsin tapahtumien jalkeen Virran kotiin alkoi tulla uhkauskirjeita ja hairiosoittoja, ja Irene Virta alkoi pelata lastensakin puolesta.
[38]
Skandaalin taustoja selvittamaan ryhtyneille musiikkiliikkeiden tavarantoimittajille paljastui viimeistaan nyt, etta Virta oli edellissyksyna saanut potkut Levytukusta ja Niilo Saarikko oli katkaissut luototuksensa Virralle. Nama pelastyivat omien saataviensa puolesta ja alkoivat karhuta niita Virralta, ja lopulta huhumylly tiesi jo kertoa Virran varmasta konkurssista. Tassa tilanteessa paattyi Olavi Virran musiikkikauppojen liiketoiminta, josta lahinna Irene Virta oli huolehtinut. Paaliike sijaitsi vuosina 1957-1959 Mannerheimintiella Vanhaa Ylioppilastaloa vastapaata. Nayteikkunan ylapuolella luki vihrein valokirjaimin OLAVI VIRTA. Virallisesti Oy Olavi Virta & Co Ab luovutettiin konkurssiin 28.1.1964, mutta konkurssi raukesi varojen puutteessa.
[32]
Olavi Virran ja Niilo Saarikon yhteistyon paatyttya tuotantopaallikko Toivo Karki otti Virran Fazerin laulajakaartiin loppusyksylla 1958. Virran levytyssopimus Fazerin kanssa umpeutui kuitenkin vuoden 1959 lopulla, eika yhtio ollut enaa kiinnostunut jatkamaan yhteistyota.
[39]
Olavi Virta ei pystynyt koskaan unohtamaan perheensa hajoamisen ja taloutensa romahtamisen aiheuttamaa tuskaa, vaikka han toisille ja itselleen ehka muuta uskottelikin. Viitaten velkojiinsa ja ulosottoviranomaisiin Virta saattoi julistaa tuttaviensa kesken uhmakkaasti: ”Kaiken muun ne voivat minulta vieda, mutta aantani eivat.” Loppuvuoden 1959 ja alkuvuoden 1960 han pysytteli taysin poissa julkisuudesta. Laheisilleen Virta tunnusti myohemmin harkinneensa useaan kertaan
itsemurhaa
haneen kohdistuneen ajojahdin ollessa kiivaimmillaan.
[38]
Virta nousi kuitenkin pian uudestaan huipulle solmittuaan levytyssopimuksen Scandia-yhtion kanssa toukokuussa 1960 ja levyttaen mestarillisia tulkintoja muun muassa aiemmista levytyksistaan. Scandian levytyspaallikon
Jaakko Salon
mielesta Virralla oli viela paljon annettavaa suomalaiselle iskelmamusiikille, vaikka tama olikin ajettu sivuraiteelle. Salo sai myos Scandian toimitusjohtajan
Harry Orvomaan
vakuuttuneeksi asiasta, ja Salon johdolla alettiin etsia Virralle sopivaa levytysmateriaalia. Virran uran uutta nousua auttoi Scandian moderni studiotekniikka, jonka tarjoamat mahdollisuudet aanittaja
Aarre Elo
hallitsi taysin. Yksi suurimmista klassikoista, ”Hopeinen kuu”, levytettiin ensimmaisten kappaleiden joukossa vuonna 1960. Kappaleella ”Angelique”, joka oli ollut
Tanskan
kilpailusavelma
vuoden 1961 Eurovision laulukilpailussa
, Virta sai pitkasta aikaa nimensa levymyyntitilaston karkeen. Muita Virran Scandian-vuosina syntyneita levytyksia ovat esimerkiksi ”
Sydansuruja
”, ”Vihreat niityt”, ”Kuinka saatoitkaan”, ”Leirinuotiolla”, ”Kultainen nuoruus”, ”Aamu Airistolla” ja ”Punaiset lehdet” seka ”lopulliset” tulkinnat kappaleista ”Tahti ja meripoika”, ”Punatukkaiselle tytolleni” ja ”Yo kerran unhoa annoit”.
[40]
Virtaa imarteli myos se, etta monet nuoret laulajat, kuten
Eino Gron
,
Kai Lind
ja
Reijo Taipale
, pitivat hanta isahahmonaan ja esikuvanaan.
[41]
Yksityiselamassaan Virta oli 1960-luvulla kuitenkin yksinainen ja masentunut mies. Perhe oli hajonnut, kaikki hanen omalla tyollaan saavuttamansa konkreettinen omaisuus oli huvennut, ja velkojat ja ulosottoviranomaiset seurasivat hanen kintereillaan. Jouduttuaan myymaan loisteliaan asuntonsa
Kruununhaassa
hanen asuinpaikkansa olivat vaihtuneet tuon tuostakin. Ajoittain hanesta tuntui, etta elamalla ei ollut enaa paljoakaan merkitysta. Vuonna 1962 Virta sai ensimmaisen sairauskohtauksensa, ja hanella todettiin aikuisian
diabetes
ja
maksakirroosi
. Molempien aiheuttajana oli pitkaan jatkunut liiallinen alkoholinkaytto. Samoihin aikoihin han sai kahden kuukauden vankeusrangaistuksen
rattijuopumuksesta
. Rangaistukseen johtanut ajo sattui
Espoon
Bembolessa
elokuussa 1961 ja asia oli esilla Espoon kihlakunnanoikeudessa saman vuoden lokakuussa, mutta Virta valitti saamastaan tuomiosta hovioikeuteen. Virta kyllakin tiesi, ettei tuomio siella muuksi muuttuisi, mutta han sai sen taytantoonpanoa talla tavoin lykatyksi vuodella. Tuomiota suorittaessaan tammikuussa 1963 Virta poikkesi levyttamassa tangot ”Kun ilta ehtii” ja ”Annabella”.
[42]
Virta keikkaili ja teki levytyksia edelleen ahkerasti 1960-luvun alkuvuosina, mutta sopimuskumppanina han alkoi olla epaluotettava. Alkoholin nauttimisesta ennen esiintymista oli tullut tapa, josta han ei enaa halunnut tai voinut luopua. Kesalla 1962 Virta kutsuttiin mukaan
Eemelin
(Esko Toivonen) ja Reino Helismaan ideoimalle Eemelin saunailta -kiertueelle, mutta hanen tilalleen jouduttiin pian vaihtamaan
Matti Heinivaho
. Myos kutsut levytysstudioon harvenivat: vuonna 1963 Virta levytti 12 kappaletta, mutta vuonna 1964 enaa kaksi. Scandian toimitusjohtaja
Harry Orvomaa
sanoi irti Virran kanssa solmitun levytyssopimuksen vuonna 1965, minka jalkeen Toivo Karki houkutteli Virran tekemaan viela muutaman levytyksen Fazerille. Viimeinen levytys tehtiin 6. kesakuuta 1966. Kappaleet olivat ”Nyt soita balalaikka” ja ”Sateinen ilta”. Nama Olan viimeiset levytykset sovitti
Arthur Fuhrmann
.
[43]
Vakavan
alkoholismin
ja
sokeritaudin
aiheuttama terveyden heikkeneminen ei pilannut Virran aanta. Pian viimeisen levytyksen jalkeen Virta kuitenkin sai halvauskohtauksen ja joutui yli vuodeksi sairaalaan. Taman seurauksena han joutui opettelemaan kaikkien laulujensa sanat uudelleen. Viela 1960-luvun loppupuolella
Toivo Karki
tarjosi Virralle mahdollisuutta uusiin levytyksiin, mita taman kunto ei enaa kestanyt.
[44]
1960-luvun lopulta lahtien varsinkin
Hymy-lehti
raportoi Virran kuulumisista. Vaikka Virran kunto kuvattiin lehtijutuissa usein todellista huonommaksi, han halusi niita tehtavan, koska han uskoi hyotyvansa niista ja saavansa julkisuutta uusille, kuitenkin enimmakseen eparealistisille suunnitelmilleen. Syksylla 1969 kerrottiin Virran kaavailemasta Yhdysvaltain-kiertueesta, mutta se kariutui hanen jouduttuaan sairaalaan. Asiaan palattiin kevaalla 1970, mutta suunnitelma hautautui vahin aanin. Viralliseksi selitykseksi kiertueen peruuntumiselle esitettiin, etta yhdysvaltalainen matkanjarjestaja ei pitanyt kiinni sopimuksesta.
[45]
Virta teki satunnaisia laulukeikkoja viela 1970-luvun alkuvuosina muun muassa Veikko Tuomen omistamalla
Valtatie Kakkonen -tanssilavalla
Harjavallassa
. Tuomen kertoman mukaan
"ensimmainen laulu meni hyvin, toinen jotenkuten, ja kolmannessa voimat loppuivat kesken"
. Virran ja Tuomen kohtaamisessa voitiin nahda kymmenen vuoden takaisen asetelman dramaattinen kaantyminen paalaelleen: entisesta esimiehesta oli tullut omaisuutensa hukannut, terveytensa menettanyt ja toisten hyvakseen kayttama ihmisraunio, ja entinen alainen oli noussut Suomen menestyneimpiin kuuluvan tanssipaikan isannaksi.
[46]
Helmikuussa 1972 Virta sai kutsun Helsingin Seurahuoneelle, jossa hanelle luovutettiin kolme
kultalevya
. Hanen vuonna 1953 levyttamiensa kappaleiden ”Tulisuudelma”, ”La Cumparsita” ja ”Ennen kuolemaa” myynti oli ylittanyt 30 000 kappaleen rajan. Virta ei ilahtunut huomionosoituksesta silla tavoin kuin puuhamiehina olleet Toivo Karki ja
Vexi Salmi
olivat odottaneet, vaan totesi hieman happamasti: ”Jos olen aivan rehellinen, niin kylla tama aika kauan kesti.” Kesken tilaisuuden Virta sai vakavan insuliinishokin, mutta paikalle saatiin nopeasti laakari ja Virta toipui.
[45]
Kesakuussa 1972 Virralle myonnettiin ensimmaisena viihdemuusikkona Suomessa valtion taiteilijaelake. Hankkeen takana olivat toimittaja
Stig Framat
(Ilkka Uotila), tuotantopaallikko Toivo Karki ja kevyen musiikin tutkija
Pekka Gronow
. Virta ilahtui asiasta suuresti, koska han tunsi vihdoinkin saavansa myos valtiovallan virallisen tunnustuksen tyostaan. Han ehti kuitenkin nostaa elakkeestaan vain ensimmaisen eran.
[47]
Virta oli asunut Tampereella vuodesta 1964 ja muutti vuonna 1967 sairaalasta paastyaan
Pispalaan
. Virta asui viimeiset vuotensa Hulda Simulan hoivissa, jonka luona han myos kuoli 14. heinakuuta 1972. Virran viimeisena vieraana kuolemaa edeltavana iltana oli laulaja
Teuvo Valo
, joka oli Virran hyva ystava 1950-luvun alusta asti. Virta oli pyytanyt Valoa jaamaan luokseen yoksi, mutta Valo ei voinut jaada. Aamulla Virta oli poissa. Hanet on haudattu
Malmin hautausmaalle
. Siunaustilaisuudessa Malmin isossa siunauskappelissa Virralle jattivat viimeisen tervehdyksensa muiden muassa laulajaystavat
Eino Gron
,
Reijo Taipale
,
Henry Theel
ja
Tapio Rautavaara
.
[48]
Olavi Virran muistomerkki
Elaman Virta
(
Aimo Taleva
, 1984) on Tampereella rautatieaseman laheisessa
Posteljooninpuistossa
.
[49]
Kyseessa on ensimmainen suomalaiselle iskelmalaulajalle omistettu muistomerkki. Abstrakti teos jakoi julkisuudessa mielipiteita melko voimakkaasti, ja
Iltalehti
jarjesti mielipidekyselyn, johon vastanneista valtaosa hyvaksyi ei-nakoispatsaan; taustalla oli kirjailija
Mika Waltarin
muistomerkista muutamaa vuotta aiemmin kayty polemiikki.
Peter von Bagh
ja
Ilpo Hakasalo
kommentoivat mielipidekyselyn tulosta vuonna 1986 julkaisemassaan
Iskelman kultaisessa kirjassa
todeten sen olevan ”kiintoisa esimerkki siita, etta valistus ei ole aina niissa kulttuuripiireissa, jotka sen uskovat omistavansa”.
[50]
Virran ja hanen musiikkinsa kannatusyhdistys Virtapiiri Ry paljastivat 22. huhtikuuta 2005 Olavi Virran muistomerkin kahvilaravintola Kirjassa Helsingin
Kruununhaassa
. Virta levytti siella suuren osan 1950-luvun lauluistaan. Toimiessaan Levytukun tuotantopaallikkona vuosina 1955?1958 Virta myos valvoi siella monien muiden laulajien, kuten Tapio Rautavaaran, Veikko Tuomen, Veikko Lavin,
Erkki Junkkarisen
ja
Kalevi Korven
levytykset. Julkisivussa sisaankaynnin kohdalla on muistolaatta, jonka on suunnitellut helsinkilainen taiteilija Kari Lindstrom. Muistomerkin otti kaupungin puolesta vastaan apulaiskaupunginjohtaja
Ilkka-Christian Bjorklund
.
[51]
Virralle on tehty
Kimmo Pyykon
suunnittelema
Hopeinen Kuu
-muistomerkki myos hanen synnyinkuntaansa Sysmaan. Patsas paljastettiin vuonna 2015, jolloin oli kulunut sata vuotta Virran syntymasta.
[52]
Saman vuoden heinakuussa paljastettiin Virran muistolaatta Tampereen Pispalassa osoitteessa Makikatu 75, jossa Virta vietti viimeiset vuotensa Hulda Simulan hoivissa. Muistolaatan kustansivat taloyhtio ja kotiseutuyhdistys Pispalan Moreeni.
[53]
Timo Koivusalon
ohjaama elamakertaelokuva
Olavi Virta
sai ensi-iltansa lokakuussa 2018. Nuorta Virtaa nayttelee elokuvassa
Lauri Tilkanen
.
[54]
Myos elokuvaohjaaja ja -tuottaja
Claes Olsson
oli pitkaan suunnitellut elokuvaa Olavi Virrasta.
[55]
1960-luvulla Virta oli tuomarina laulukilpailuissa, joihin
Irwin Goodman
(salanimella Rock-Williams) osallistui
Vexi Salmi
lauluntekijanaan. He kirosivat Olavi Virran alimpaan helvettiin ja totesivat, ettei Olavi Virran rocktietamyksessa ollut hurraamista.”
Kapellimestari Ossi Runne oli useita vuosia yhteistyossa Olavi Virran kanssa. Vuonna 1955 Levytukun toimitusjohtaja Niilo Saarikko kutsui Runnen yhtion studiopaallikoksi ja raivasi hanelle tyotilan samasta huoneesta, jossa Virta hoiti tuotantopaallikon tehtavia. Nain Runne ja Virta tapasivat kaytannossa paivittain. Kuitenkaan Runne ei koskaan tuntenut paasseensa Virran todelliseksi ystavaksi, minka han on arvellut johtuneen Virran perusluonteesta: tama ei halunnut paastaa ketaan liian lahelle. Runnen luonnehdinnan mukaan Virta oli koko uransa ajan ? ymparilla pyorineista ihailijoista ja siipeilijoista huolimatta ? hyvin yksinainen mies. Samalla tavoin Virtaa on luonnehtinut myos toinen hanen pitkaaikainen muusikkokollegansa Pauli Granfelt.
[56]
Ossi Runnen mielesta Virralla oli valtavasti yrittamisen halua, mutta samalla Virralta puuttui kyky pitkajanteiseen asioiden hoitoon. Runnen mukaan Virran mielenkiinto omia musiikkikauppojaan kohtaan lopahti kesken juuri silloin kun olisi tarvittu tarmokasta toiminnan suunnittelua.
[57]
1950-luvun lopulle saakka Virran levytykset ilmestyivat niin sanottuina
savikiekkoina
, sen jalkeen
single
- ja
EP-levyina
. Levy-yhtiot
Finnlevy
ja Scandia alkoivat koota Virran parhaita levytyksia 1960-luvun lopulla
LP-levyille
ja
C-kaseteille
, joita ilmestyi 1980-luvulle saakka useita. Finnlevyn vuonna 1976 julkaisema kokoelmalevy
Unohtumattomat
saavutti
timanttilevyyn
oikeuttaneen myyntimaaran.
[58]
Topi Sorsakoski
lauloi valikoiman Virran iskelmia ensimmaiselle albumilleen
Hurmio
vuonna 1985. Levy-yhtio
Warner Music
, jolle Virran levytysten oikeudet siirtyivat sen ostettua Musiikki Fazerin, julkaisi vuosina 1992?1995 kaikki silloin tiedossa olleet Virran levyttamat kappaleet 29 CD-levyn sarjana. Sarjan toimitti etnomusikologi
Pekka Gronow
ja julkaisua tuki Esittavan saveltaiteen edistamiskeskus (ESEK).
[59]
[60]
Uusi Virran levytysten kokonaisjulkaisu ilmestyi vuonna 2013, kun Warner Music julkaisi 24 CD-levya ja oheiskirjan sisaltavan kansion otsikolla
Olavi Virta ? Laulaja
.
[61]
Vuonna 1958 Virta levytti kappaleen ”Hymyn suot kelle vain”, joka oli tuolloin tarkoitus julkaista EP-levylla. Levy jai kuitenkin julkaisematta ja kappale unohtui levy-yhtion arkistoon, kunnes se ilmestyi singlelevyna vasta 26 vuotta myohemmin. Vuonna 1984 kyseinen kappale oli arvioitavana television
Levyraadissa
, jossa kukaan ei tunnistanut laulajaa. Ohjelman silloinen vakiojasen
Klaus Jarvinen
tosin kehui
Ossi Malisen
tekemaa sovitusta ja levytyksessa soittaneita muusikoita. Muutama Olavi Virran levytys oli 1960-luvulla ollut Levyraadin ruodittavana
Jaakko Jahnukaisen
toimiessa juontajana.
[62]
Virran harvinaisiin kuuluva levytys on ”La Mer”, jota on loytynyt yksi ainoa savikiekko Sointu-levymerkilla ja se on julkaistu uudelleen Sointu CD-levysarjassa vuonna 1999. Virran julkaisematon levytys "
Punaisen hiekan maa
" loytyi talvella 2015 Warner Music Finlandin arkistossa. Se on nauhoitettu luultavasti vuonna 1957 Tukholmassa
[63]
.
Olavi Virta oli hyvan ruoan ystava ja piti myos ruoanlaitosta. Kuitenkin vain harvat tiesivat tasta hanen harrastuksestaan ja niinpa Virta nauttikin tilanteista, joissa han paasi yllattamaan vieraansa taidoillaan. Muun muassa perheensa vuosittaisen joulukinkun Virta halusi aina valmistaa itse. Keikkamatkoillaan Virta kerasi suuren maaran ruokaohjeita ja talletti ne huolellisesti tarkoituksenaan koota niista keittokirja. Virralta itseltaan kirja jai toteutumattomaksi haaveeksi ja vasta vuonna 1990
Pauli Virta
kokosi isansa reseptit kirjaksi
Keittiotango ? Olavi Virran kootut herkut.
[64]
Virran suurimpia intohimoja olivat autot ja autoilu. Uusi ja hieno auto oli hanelle paitsi kulkuvaline, myos menestyksen vertauskuva. Virta suosi suurikokoisia ja nopeita amerikkalaisia autoja, joita olivat
Ford Fairlane
ja
Chevrolet Bel-Air
.
lahde?
Kaikki Virran kyydissa istuneet ovat olleet yksimielisia siita, etta han oli taitava kuljettaja. Virta nautti ajamisesta ja halusi aina ajaa itse. Vasyneenakin han pysaytti auton tien reunaan, otti nokkaunet ja jatkoi ajamista mieluummin kuin olisi paastanyt virkeamman matkatoverinsa rattiin. Tuttavat nakivat Virran ajotyylissa myos nayttamisen ja patemisen halua. Keikkamatkoille lahdettiin miltei saannollisesti myohassa ja ehtiakseen ajoissa perille Virran oli ajettava kovaa. Samojen soittopaikkojen toistuessa ja reittien tullessa tutuiksi han alkoi tavoitella ennatyksia. Rajusta ajotyylistaan huolimatta Virta ei ajanut yhtakaan vakavaa kolaria.
[65]
Hymy-lehdelle vuonna 1969 antamassaan haastattelussa Virta sanoi ? tapansa mukaan liioitellen ? omistaneensa ja ajaneensa uransa aikana loppuun 28 autoa, mutta todellinen luku on alle kymmenen. Autot olivat tiukan tuontisaannostelyn piirissa koko sen ajan, jonka Virta olisi voinut niita omistaa. Pauli Virta muisti lapsuudestaan vain nelja autoa, jotka hanen isansa omisti. Toimittaja
Lasse Erola
on arvioinut Virralla ehtineen olla kuusi autoa. Virran autoiluharrastus paattyi vuonna 1962, kun poliisi kavi takavarikoimassa hanen viimeisen autonsa
Chevroletin
Vilppulassa
pidetylla soittokeikalla ulosottovelkojen vuoksi.
[65]
Olavi Virran tulkitsema
italialaisperainen
”Hopeinen kuu” (sovitus
Jaakko Salo
, tenorisaksofonisoolo
Seppo Rannikko
) valittiin ”Kaikkien aikojen iskelmaksi”
Yle Radio Suomen
vuonna 2006 jarjestamassa yleisoaanestyksessa. "Hopeinen kuu" sai yli kaksikymmenta prosenttia annetuista aanista.
[66]
Kalervo Karki on kirjoittanut:
≫Scandialla kavi ? taas kerran ? hyva tuuri, kun se sai vuonna 1960 leipiinsa uransa viimeista nousua tekevan Virran. Talla oli yhta ja toista hampaankolossa edellisen vuoden ”laulava lihapulla” -lehdistohoykytyksen jaljilta, ja han oli varmaan paattanyt nayttaa, ja nayttikin, ja Scandia, ainainen Hannu Hanhi, korjasi sadon.≫
[67]
Saestavaksi yhtyeeksi Salo otti oman keikkakokoonpanonsa ja taustalaulajiksi
Brita Koivusen
ja
Vieno Kekkosen
. Suomalaiseen yleisoon vedonneessa
Reino Helismaan
kaannoksessa riipaisee yksin jaaneen laulajan surumielinen pohdiskelu kuutamossa meren rannalla. Kappaleen menestys oli suurelta osin myos kehittyneen studiotekniikan ansiota (aanittaja
Aarre Elo
). "Hopeinen kuu" ei koskaan saavuttanut missaan muualla samanlaista suosiota kuin Suomessa. Italiassakin se oli vain laulu kymmenien samankaltaisten joukossa.
[68]
Ensimmaisen suomenkielisen, nykyisin taysin unohdetun, levytyksen kappaleesta teki
Jorma Lyytinen
hieman ennen Virtaa.
[69]
Myohemmin ”Hopeisen kuun” ovat levyttaneet monet muutkin suomalaiset laulajat, muun muassa
Pasi Kaunisto
,
Reijo Taipale
,
Reijo Kallio
,
Topi Sorsakoski
,
Tapani Kansa
,
Kari Piironen
ja
Juice Leskinen
.
- Ovan Erwin
- Paul Ilmen
- Oskari Joki
- Matti Lehto
- Oskari
- Salvador Rio
- Pauli Strom
- Kaarto Vasa
- Kaarto Virtanen
Olavi Virta oli myos elokuvanayttelija. Han naytteli seuraavissa filmeissa:
Olavi Virta dokumenttielokuvien esiintyjana:
- Iskelmaparaati
1939 (solisti yhtyeessa)
- Olavi Virta
1972, ohj. Peter von Bagh
- Olavi Virta
1987, ohj. Peter von Bagh
- ↑
a
b
Olavi Virran tuotannosta 24 cd:n kokoelma
Turun sanomat
. 17.9.2013. Viitattu 27.2.2019.
- ↑
Jaana Iso-Markku (toim.):
Suuret suomalaiset
, s. 259. Helsinki: Otava, 2004.
ISBN 951-1-19538-7
.
- ↑
a
b
Pitajamaki muistelee.
Pitajanmaki-Seura. Viitattu 13.9.2012
- ↑
Erola 2005, s. 15.
- ↑
Lasse Erola:
Olavi Virta ja hanen maailmansa
, s. 17. Helsinki: Ajatus Kirjat, 2005.
ISBN 951-20-6914-8
.
- ↑
Valiaho, Tuomo: ”Viinaa, naisia ja nopeita autoja” ? Suomen kaikkien aikojen ykkostahden elama oli kulissien takana taydellista sekoilua, joka johti vaajaamattomaan perikatoon.
Helsingin Sanomat
, 29.6.2021.
Digilehti (maksullinen)
. Viitattu 29.6.2021.
- ↑
a
b
c
d
Pukkila-Toivonen, Hanna: ”Oskari Olavi Virta”,
Iloinen 1950-luku: Purkkaa, sotakorvauksia ja unelmia
, s. 142?145. Toimittanut Kai Linnila. Tammi.
- ↑
Hietala, Aki:
Laulupedagogi Vilho Kekkonen ja hanen kehittamansa laulunopetusmetodi opetustyossa
, s. 5. Proseminaarityo. Jyvaskyla: Jyvaskylan yliopisto / Opettajankoulutuslaitos / Kasvatustiede, 2003.
Teoksen verkkoversio
(viitattu 27.2.2019).
- ↑
Erola 2005, s. 76?77.
- ↑
Erola 2005, s. 64?65.
- ↑
Hannu Nyberg:
Olavi Virta hurmiosta turmioon
, s. 51. Helsinki: Into Kustannus, 2015.
- ↑
Erola 2005, s. 60.
- ↑
Erola 2005, s. 72?73.
- ↑
Erola 2005, s. 121.
- ↑
Erola 2005, s. 92?94.
- ↑
Erola 2005, s. 124.
- ↑
Erola 2005, s. 128?131.
- ↑
Erola 2005, s. 104?106.
- ↑
a
b
Erola 2005, s. 107.
- ↑
Erola 2005, s. 126?127.
- ↑
Erola 2005, s. 109.
- ↑
Erola 2005, s. 107.
- ↑
Erola 2005, s. 106.
- ↑
Erola 2005, s. 113?114.
- ↑
a
b
Erola 2005, s. 140?141.
- ↑
Erola 2006, s. 110.
- ↑
Erola 2005, s. 137.
- ↑
Niemi, Tapio:
Veikko Tuomen tarina
, s. 190. Pilot-kustannus, 2005.
ISBN 952-464-393-6
.
- ↑
Erola 2005, s. 141.
- ↑
Hannu Nyberg:
Olavi Virta ? hurmiosta turmioon
, s. 300?305. Helsinki: Into Kustannus, 2015.
ISBN 978-952-264-440-4
.
- ↑
Erola 2005, s. 146.
- ↑
a
b
Erola 2005, s. 144?146.
- ↑
Erola 2005, s. 147.
- ↑
Nyberg 2015, s. 315?316.
- ↑
Markku Koski, Peter von Bagh ja Pekka Aarnio:
Olavi Virta ? legenda jo elaessaan
, s. 190?191. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1977.
ISBN 951-0-0 8683-5
.
- ↑
Erola 2005, s. 146?147.
- ↑
Erola 2005, s. 102.
- ↑
a
b
Erola 2005, s. 146.
- ↑
Erola 2005, s. 141.
- ↑
Erola 2005, s. 147?148.
- ↑
Erola 2005, s. 155.
- ↑
Erola 2005, s. 156?157.
- ↑
Erola 2005, s. 157?158.
- ↑
Erola 2005, s. 160.
- ↑
a
b
Erola 2005, s. 160.
- ↑
Tapio Niemi:
Veikko Tuomen tarina
, s. 261?262.
- ↑
Erola 2005, s. 161.
- ↑
Erola 2005, s. 163.
- ↑
Elaman virta / Olavi Virran muistomerkki
Tampere.fi
. Viitattu 12.12.2013.
- ↑
Peter von Bagh ja Ilpo Hakasalo:
Iskelman kultainen kirja
, s. 291. Helsinki: Otava, 1986.
ISBN 951-1-08913-7
.
- ↑
Nyberg 2015, s. 26.
- ↑
Laulajalegenda Olavi Virran muistomerkki paljastettiin Sysmassa
ess.fi
. 16.5.2015. Viitattu 26.8.2017.
- ↑
Ampuja, Eetu:
Olavi Virralle muistolaatta ? paikalla 400 katsojaa
19.7.2015. Ilta-Sanomat.
- ↑
Olavi Virta -elokuvan nayttelijat paljastettiin ? nayttava tahtikaarti!
Ilta-Sanomat
. 26.4.2017. Viitattu 26.3.2018.
- ↑
Olavi Virrasta tekeilla kaksi eri elokuvaa - Claes Olsson harmistui Timo Koivusalon projektista
Iltalehti
. Viitattu 12.9.2016.
- ↑
Erola 2005, s. 122.
- ↑
Erola 2005, s. 65.
- ↑
Mita Missa Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1978
, s. 395. Helsinki: Otava, 1977.
- ↑
Erola 2005, s. 175.
- ↑
Nyberg 2015, s. 49?51.
- ↑
Nyberg 2015, s. 51.
- ↑
Nyberg 2015, s. 124.
- ↑
Jarkko Jokelainen: Olavi Virran julkaisematon kappale ilmestyy levylla.
Helsingin Sanomat
, 23.2.2015, s. B2.
Artikkelin verkkoversio
. Viitattu 23.2.2015.
- ↑
Erola 2005, s. 132?133.
- ↑
a
b
Erola 2005, s. 134?135.
- ↑
Hopeinen kuu on kaikkien aikojen iskelma
Yle Uutiset
. 3.12.2006. Viitattu 27.2.2019.
- ↑
Kalervo Karki:
Sydameni savel: Toivo Karki ja hanen musiikkinsa
, s. 466?467. Helsinki: Mediapinta, 2015.
ISBN 978-952-235-888-2
.
- ↑
Erola 2005, s. 150.
- ↑
Jukka Pennanen ja Kyosti Mutkala:
Reino Helismaa: jatkapoika ja runoilija
, s. 327?328. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1994.
- Bagh, Peter von & Koski, Markku & Aarnio, Pekka:
Olavi Virta
. 3. uudistettu painos. Legenda jo elaessaan. Helsinki: WSOY, 1995.
ISBN 951-0-20343-2
.
- Erola, Lasse:
Olavi Virta ja hanen maailmansa
. Helsinki: Ajatus, 2005.
ISBN 951-20-6914-8
.
- Jyrki Hamalainen:
Tangokuningas Olavi Virta: mestari sarkyneen toiveen kadulla.
Helsinki, Otava, 2005
ISBN 951-1-19994-3
(sid.)
- Niemi, Seija A.:
Olavi Virta. Myytin synty
. Turku: k&h, kulttuurihistoria, Turun yliopisto, 2006.
ISBN 951-29-3063-3
.
- Hammar, Ilse:
Isani Olavi Virta
. Helsinki: Johnny Kniga, 2018.
ISBN 978-951-043-409-3
.
- Ignatius, Hannu:
Muistojen Virta
. Rajamaki: Aviador, 2022.
ISBN 978-952-381-101-0
.
|
---|
| Kansainvaliset
| |
---|
| Kansalliset
| |
---|
| Taiteenala
| |
---|
| Henkilot
| |
---|
| Muut
| |
---|
|