Olavi Virta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Olavi Virta
Henkilotiedot
Syntynyt 27. helmikuuta 1915
Sysma
Kuollut 14. heinakuuta 1972  (57 vuotta)
Tampere
Ammatti muusikko, elokuvanayttelija
Muusikko
Laulukielet suomi ,
englanti ,
espanja ,
italia
Aktiivisena 1939 ? 1966
Tyylilajit tango
jazz
iskelma
Soittimet laulu, kitara
Levy-yhtiot Warner Music Finland
Olavi Virta Levytukun toimistossa 1950-luvulla.

Oskari Olavi ”Ola” Virta (vuoteen 1926 Ilmen , 27. helmikuuta 1915 Sysma ? 14. heinakuuta 1972 Tampere ) oli laulaja , nayttelija ja yksi Suomen eniten levyttaneista artisteista. Han levytti vuosina 1938?1966 yhteensa 601 laulua [1] , joista monista on tullut suomalaisen iskelmamusiikin klassikoita. Kansa on nimittanyt Virtaa ”Tangokuninkaaksi”, mutta Virtaa markkinoitiin uransa alussa Suomen Bing Crosbyna . Virta esiintyi myos kotimaisissa elokuvissa.

Virta aloitti nuoruudessa soittamalla viulua . Virran lauluihin kuului monipuolista iskelmamusiikkia (muun muassa ” Poika varjoiselta kujalta ”, ” Hopeinen kuu ”, ”Eva” , ” Kultainen nuoruus ” ja "Punaiset lehdet") seka tangoja (esimerkiksi ”Punatukkaiselle tytolleni” ja ” Taysikuu ”). Han oli myos 1950-luvun alussa Kipparikvartetin 2. tenori , joka tarkoittaa kaytannossa Crosbyn kaltaista baritonia . Han sai myos uransa aikana kolme kultalevya kappaleista ” Ennen kuolemaa ”, ” Tulisuudelma ” ja ” La Cumparsita ”. Nama kaikki olivat Kullervon (Tapio Lahtinen) suomeksi sanoittamia.

Koko laulu-uransa aikana Olavi Virta levytti myos omia versioitaan suomalaisista ikivihreista savelmista (esimerkiksi ”Metsakukkia”) seka kansainvalisesti tunnetuista tangoista (esimerkiksi ”La Cumparsita”, ”Ennen kuolemaa” ja ”Rakkautta ei se ollut” ( Liebe war es nie ). Joskus Virta levytti omia versioitaan aikansa tunnetuimmista hiteista, mika saattoi olla kohtalokasta aloittelevalle laulajalle, silla useimmiten kuuntelijat ryhtyivat suosimaan Virran versiota.

Vuonna 2004 jarjestetyssa Suuret suomalaiset -aanestyksessa Olavi Virta sijoittui jaetulle 79. tilalle hiihtaja Veikko Hakulisen ja kirjastoneuvos Helle Kannilan kanssa. Virta ei ollut mukana alkuperaisella asiantuntijaraadin kokoamalla listalla, vaan han nousi lopulliselle listalle yleisoaanten turvin. [2]

Musiikillinen tausta [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Olavi Virran isa oli vuonna 1891 syntynyt sysmalaisen suutarin poika Juho Oskari Ilmen. Hanen aitinsa oli vuonna 1889 syntynyt, Karjalankannaksen Koivistolta Helsinkiin muuttanut Ida Grusander. He solmivat avioliiton lokakuussa 1914, ja Olavi oli ainoa lapsi. Virta kastettiin nimella Oskari Olavi Ilmen, mutta Juho Ilmen suomensi sukunimen Virraksi vuonna 1926. Sisallissodan jalkeen Juho Ilmen tuomittiin puoleksi vuodeksi vankeuteen, jonka han suoritti Hennalan vankileirilla . [3] Juho Ilmenille vankileirikokemukset olivat niin traumaattisia, etta han koki hermoromahduksen ja vapaaksi paastyaan alkoi kayttaa alkoholia itsetuhoisesti. [4] Olavin ollessa 11-vuotias hanen vanhempansa erosivat. [5]

Olavin isoisa Oskari Ilmen oli aikoinaan esiintynyt muun muassa kuplettilaulajana . Isa Juho puolestaan soitti viulua ja aiti mandoliinia . [3] Olavi itse aloitti pianonsoiton kahdeksanvuotiaana. Vanhempien erottua oli luovuttava pianosta, jolloin Olavi sai isansa viulun ja soitti jossakin vaiheessa Sornaisten seurakunnan kamariorkesterissa. Kansakoulun paattotodistuksessa Olavi Virran laulunumero oli 7, todistuksen huonoin [6] . 1930-luvulla Virta paasi opiskelemaan Dallape -opistoon ja alkoi keikkailla oppilaista kootun orkesterin kanssa. [7] Tuolloin han otti myos ensimmaiset laulutuntinsa kanttori Mauno Tammisen ja laulunopettaja Olavi Nybergin johdolla. Virta lauloi 1930-luvun puolivalin jalkeen armeija-aikanaan Karjalan Laulu -nimisessa mieskuorossa ja otti laulutunteja laulunopettaja Nikolai ”Ukko” Schmakoffin johdolla.Han sai laulunohjausta myos oopperalaulaja Thorild Brodermanilta [8] vuosina 1945?1946.

Ura [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

1930- ja 1940-luku [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Olavi Virta ja yhtye asemiesillassa Helsingin Messuhallissa vuonna 1942.
Alvar Kosunen , Toivo Karki , Olavi Virta ja Jussi Himanka Jatkosodan rintamalla.

Ammattimuusikoksi Virta ryhtyi vuonna 1937 armeijasta palattuaan ja saatuaan paikan ”Rainbow”-orkesterista laulajana ja kitaristina. [7] Ensimmaiset levytyksensa ”Syysserenadi” ja ”Kun oinen kuu kulkee” Olavi Virta teki jo vuonna 1938 Tauno Marttisen Suomen soitin -orkesterin saestyksella. Seuraavana vuonna Virta levyttikin jo useita kymmenia kappaleita ”Bruno Laakko ja hanen orkesterinsa Lepakot” -salanimella levyttaneen Dallapen solistina. Noista levytyksista tunnetuimpia ovat esimerkiksi foksit ”Pihapihlaja” ja ” Teeta kahdelle ” seka jenkka ”Kuljin mina illalla koivikkotieta”. [7] Laulajanura kuitenkin keskeytyi talvisodan alettua. Virta piti rintamalla kitaraa mukana ja toimi samalla jonkinlaisena viihdyttajana, vaikka vastaanotto ei aina ollut paras mahdollinen. Viela valirauhan aikana han haaveili konserttilaulajan urasta ja suunnitteli jopa opintomatkaa Italiaan , joka jai taloudellisista syista toteutumatta. Jatkosodan aikana Virta oli Kannaksen radiossa muun muassa kuuluttajan tehtavissa. Sodan jalkeen han kehitti esiintymistaitojaan Suomen Filmiteollisuuden Filmikoulussa seka revyyteatteri Punaisessa Myllyssa .

Uransa alkupuolella Virta savelsi ja sanoitti itse osan esittamistaan kappaleista. Valssinsa ”Yo kerran unhoa annoit” han levytti ensimmaisen kerran jo sota-aikana vuonna 1942. Myos valssi ”Jaa hyvasti armas” ja tango ”Sa et kyynelta naa” ovat kokonaan Virran kasialaa. Lisaksi han kirjoitti sanat muun muassa Robert von Essenin tangoon ”Kun ilta ehtii”. 1950-luvun puolella Virta jatti kappaleidensa sanoittamisen muiden tehtavaksi, tyytyen itse vain saveltamaan. Virran suosituimpiin kuuluvan tangon ”Punatukkaiselle tytolleni” vuodelta 1952 sanoitti Lauri Jauhiainen . Vuoden 1954 jalkeen Virta ei enaa levyttanyt omia savellyksiaan; ilmeisesti hanelle ei tyo- ja esiintymiskiireiden takia jaanyt enaa aikaa saveltamiseen. Osan itse kirjoittamistaan kappaleista han levytti viela uudelleen vuonna 1963. [9]

1940-luvun puolessavalissa Virta perusti kaksi musiikkiliiketta seka painolaitoksen. Liikemiestoimien ja Punaisen Myllyn roolien takia ei Virta 1940-luvun aikana levyttanyt kovin paljon. Vuonna 1946 han solmi suomenruotsalaisen Irene Henrikssonin (ent. Kaarela, 1926?2007) kanssa avioliiton, josta syntyi kolme lasta. [7] Perheeseen kuului myos Irenen edellisesta avioliitosta syntynyt tytar. [10] Perheen ensimmainen koti oli Helsingin Taka-Toolossa sijainnut pieni yksio, josta muutettiin Espoon Westendista vuokrattuun isoon huvilaan. Talo oli kuitenkin epakaytannollinen ja silloiset liikenneyhteydet Helsinkiin hankalat. Niinpa kodiksi vaihtui vuonna 1947 huoneen, alkovin ja keittokomeron kasittanyt, noin 40 neliometrin asunto Paaskylankadulla Sornaisissa . Irene Virta muisteli myohemmin, etta Sornaisissa vietetyt vuodet olivat aineellisista puutteista huolimatta perheen onnellisinta aikaa. [11]

Samoihin aikoihin Olavi Virran levytysura lahti toden teolla kayntiin. Laulut ”Tahti ja meripoika” (1947) ja ”Sua lemmin kuin jarjeton ma oisin” (1947), jotka olivat Virran loytoja hanen matkaltaan Ruotsiin tuon vuoden syksylla, ovat nousseet ikivihreiksi. Molempiin han kirjoitti itse suomenkielisen tekstin. Ensimmaisen omaa nimeaan kantaneen orkesterin Virta kokosi vuonna 1949. Vuonna 1952 orkesterin kokoonpanoksi vakiintui Olavi Virta (laulu ja kitara), Pauli Granfelt (viulu ja trumpetti), Matti Viljanen (harmonikka), Alvi Palho (basso) ja Tage Manninen (rummut). Taman yhtyeen kanssa Virta kavi seka esiintymislavoilla etta levytysstudiossa. [12] Omasta orkesteristaan Virta luopui vuonna 1955, ja sen jalkeen han toimi kolme vuotta Ossi Runnen orkesterin solistina ja myohemmin erilaisten vaihtuvien kokoonpanojen kanssa. [13]

Maaliskuussa 1944 Virta lauloi levylle kymmenen Toivo Karjen saveltamaa ja Kerttu Mustosen sanoittamaa savelmaa. Virta ja Karki olivat tavanneet toisensa ensimmaisen kerran mahdollisesti jo ennen talvisotaa, ja jatkosodan aikana heidan yhteistyonsa tiivistyi. Syksylla 1946 Karki kokosi oman orkesterinsa ja pyysi Virtaa sen laulusolistiksi. Tama kuitenkin kieltaytyi ja Karki pestasi hanen tilalleen Henry Theelin , josta tuli moneksi vuodeksi Karjen savellysten tulkki. Vuonna 1950 Karki aloitti yhteistyon Reino Helismaan kanssa ja nakyvana ilmiona siita oli kriitikkojen inhoama rillumarei , josta Virta pysytteli tietoisesti erossa. Virta otti yhteytta Karkeen jalleen vuonna 1952, jolloin alkoi kaksi vuotta kestanyt hedelmallinen ja korkeatasoinen levytysjakso. Virran ja Karjen tiet erosivat uudelleen vuonna 1955, kun Karki siirtyi Fazerin ja Virta Levytukun tuotantopaallikoksi. [14]

1950-luku [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Kipparikvartetti vuonna 1952. Edessa tenorit Auvo Nuotio ja Olavi Virta, takana bassot Kauko Kayhko ja Teijo Joutsela.

1950-luvulla Virta levytti runsaasti, oli myyntilistojen karjessa ja esiintyi usein radiossa. Tuona aikana hanen aanensa saavutti tunnistettavan muotonsa, kun han ryhtyi omien sanojensa mukaan ”laulamaan taysijannitteisesti”. Kipparikvartetissa Virta oli joutunut kilpailemaan ensimmaisen tenorin Auvo Nuotion kanssa, mika pakotti hanet avaamaan aantaan kunnolla. [15] Aktiivisimmillaan Olavi Virran laulu-ura oli vuosina 1953?1954, jolloin han vieraili levytysstudiossa harva se paiva. Tuon aikakauden tunnetuimpia levytyksia ovat muun muassa ”Taysikuu”, ”Mustasukkaisuutta”, ” Sinun silmiesi tahden ”, ”Sokeripala”, ” Poika varjoiselta kujalta ”, ”Mambo italiano” seka Armi Kuuselan Miss Universum -kilpailun voiton kunniaksi savelletty ”Armi” (sav. Erik Lindstrom ), joka toimii edelleen Suomessa jarjestettavien missikisojen tunnussavelmana. Virta teki muutamia levytyksia myos Harmony Sistersin (”Sinitaivas”, ”Syysunelmia”) ja Metro-tyttojen (”La Cumparsita”, ”Alfonso”) kanssa. Eniten Virta lauloi Reino Helismaan , Kullervon (Tapio Lahtinen), Lauri Jauhiaisen ja Saukin (Sauvo Puhtila) sanoituksia. Hanen levytystensa sovittajina toimivat enimmakseen Toivo Karki , Matti Viljanen ja George de Godzinsky .

Perheen kasvaessa Virran asunto Paaskylankadulla Helsingin Sornaisissa tuli ahtaaksi. Taloustilanteensa kohennuttua Virta otti vuonna 1954 pankkilainan ja teki kaupat Kruununhaassa Meritullinkadun ja Rauhankadun kulmassa sijainneen kerrostalon toisessa kerroksessa olleesta huoneistosta. Siina oli seitseman huonetta ja keittio, ja sen pinta-ala oli 175 neliometria. Pian muuton jalkeen Virta teetti asuntoon remontin osallistuen siihen kuuluneisiin toihin itsekin. Asunnon erikoisuuksia olivat Suomessa silloin viela hyvin harvinainen sahkosauna, olohuoneen seinaan upotettu 250 litran akvaario ja keittio, jonka laitteet Virta tilasi Yhdysvalloista. Monet niista olivat Suomessa ensimmaiset laatuaan. Yksi huoneista oli sisustettu musiikkihuoneeksi, jossa olivat piano, huippuluokan levysoitin ja suuri aanilevykokoelma. Lisaksi Virta hankki asiantuntijoiden opastuksella kotiinsa taidetta, muun muassa Ahti Lavosen maalauksia. Virta oli aidosti ylpea kodistaan ja esitteli sita mielellaan tuttavilleen. [16]

1950-luvun mittaan Levytukku -yhtion toimitusjohtajaa Niilo Saarikkoa alkoi harmittaa Fazer -levy-yhtion ylivoimainen asema Suomen aanilevymarkkinoilla ja niinpa han tarjosi Fazerille levyttaneelle Virralle paikkaa Levytukun tuotantopaallikkona. Talloin Virta saisi itse paattaa, mita levyja yhtio tuottaisi ja han saisi itse valita levytyskappaleensa. Lisaksi hanella ei olisi kilpailijoita omassa talossa. Tallaisesta tarjouksesta Virta ei voinut kieltaytya, ja han aloitti uudessa tyossaan taydella tarmolla kevaalla 1955. Koska Levytukulla ei ollut kunnollisia yhteyksia ulkomaille, Virta ja Saarikko paattivat poimia muiden levy-yhtioiden laulajien tekemista kaannosiskelmien levytyksista varmat menestysartikkelit, jotka Virta sitten itse levytti. Saarikon liikemiesvaistoa kuvasti myos oivallus ostaa levytyspalveluja Ruotsista, jossa oli saatavissa valmiita orkesteritaustoja ja jossa oli kaytettavissa korkeatasoista aanitystekniikkaa. Lisaksi levyjen teko oli Ruotsissa kolmanneksen halvempaa kuin Suomessa. Nain toimien Levytukku nousikin joksikin aikaa merkittavaksi toimijaksi suomalaisilla levymarkkinoilla. [17] Virran ensimmaisia avauksia Levytukun tuotantopaallikkona oli myos oman Musiikki-Revyy -lehden perustaminen. [18]

Syyskesalla 1956 Virta toteutti pitkaaikaisen haaveensa tekemalla matkan Yhdysvaltoihin Levytukun toimitusjohtajan Niilo Saarikon kanssa. Matkan tarkoituksena oli paitsi tutustua Yhdysvaltain musiikkitarjontaan, myos peria Levytukun saatavia amerikansuomalaisilta. Mukaan mahtui lisaksi esiintymisia amerikansuomalaisille. New Yorkissa heidan oppaanaan oli Yleisradion kirjeenvaihtaja ja innokas musiikkimies Jussi Himanka , joka oli Virran tuttava jo sota-ajalta. Himanka esitteli Virralle ja Saarikolle tasokkaiksi tietamiaan jazzklubeja, ja yhdella niista he tapasivat uuden jazzin uranuurtajiin kuuluneen pianistin ja orkesterinjohtajan Dave Brubeckin . Virran osalta kolme viikkoa kestaneen matkan konkreettisin saavutus oli tuliteran Ford Fairlane -auton osto hanen nahtyaan sen eraan newyorkilaisen autoliikkeen nayteikkunassa. Auto saatiin viela saman paivan aikana Suomeen lahdossa olleeseen laivaan. [19]

Alamaki alkaa [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Olavi Virta Kruununhaan-kodissaan vuonna 1956.

1950-luvun kaantyessa lopuilleen Virtaan iski eraanlainen vauhtisokeus. Hanen levynsa hallitsivat myyntitilastojen karkipaikkoja, hanen keikkansa olivat saannollisesti loppuunmyytyja ja rahaa tuntui tulevan hanelle suorastaan kaatamalla. Virta sanoikin kerran yhtyeensa rumpalina toimineelle Manu Teittiselle : ”Rahaa tulee niin, etten tieda, mihin sita panisin!” [20] Virta oli parhaissa voimissaan oleva laulaja, jonka menestys olisi vaatinut tehokasta ulkopuolista tuotannonjohtoa. Kuitenkin han paatti taysin yksin koko ohjelmistostaan ja otti levytettavakseen kauden menestysiskelmia kiinnittamatta laheskaan aina huomiota siihen, sopivatko ne hanen tyyliinsa vai eivat. Virran Levytukulle tekemien levytysten joukkoon mahtui useita hienoja tulkintoja ? esimerkiksi ” Hurmio ”, ”Rakkautta ei se ollut”, ”Sateenkaaren tuolla puolen” ja ” Tango Desiree ” ?, mutta runsaasti myos taysin turhia kappaleita, jotka ovat hanen tuotantonsa heikointa antia. [21]

Suomalaiset aanilevymarkkinat mullistuivat 1950-luvun loppuvuosina ennen kokemattomalla tavalla ja moni merkittava, toinen toisestaan riippumaton asia tapahtui miltei samanaikaisesti. Vinyylilevyt ja uudet katevat levysoittimet syrjayttivat vanhat gramofonit ja helposti sarkyvat ” savikiekot ”, ulkomaisten aanilevyjen tuontisaannostely purettiin, italialaiset iskelmat valloittivat maailmaa, iskelmalaulajat nousivat ihailun kohteina elokuvanayttelijoiden ohi ja suuret ikaluokat alkoivat vaikuttaa levymyyntiin. Mikali tama kaikki olisi tapahtunut kymmenen vuotta aiemmin, se olisi sopinut Virralle hyvin. Kilpailevat levy-yhtiot ? etenkin uusia tuulia innokkaimmin tunnustellut Scandia ? aistivat muuttuneen tilanteen nopeammin kuin Levytukku, jossa Virta maarasi levytettavista kappaleista yksin. Virtaa ei tuotantopaallikkona myoskaan ? toisin kuin vaikkapa Fazerin Toivo Karkea tai Scandian Jaakko Saloa ? kiinnostanut uusien laulajakykyjen etsiminen. Samoina vuosina lukuisat naislaulajat valloittivat levymaailmaa. Kun nuorten, hadin tuskin 20-vuotiaiden naislaulajien levytykset nousivat myyntitilastojen huipulle Virran levyjen ohi, han piti sita merkkina laulajan ammattitaidon arvostuksen heikkenemisesta. [22]

Ajan mittaan muukin Levytukun asioiden hoito kavi yha suurpiirteisemmaksi, ja Virran tyopoydan laatikoihin alkoi kertya avaamattomia kirjeita ja vastausta odottavia yhteydenottopyyntoja. Samoihin aikoihin hanen alkoholin kayttonsa alkoi riistaytya kasista, vaikka han uskotteli laheisilleen ja itselleen sen olevan hallinnassa. Virta itse vakuutti kayttavansa alkoholia vain rentoutumiseen ja esiintymisjannityksen poistamiseen. Virran ”halla valia” -tyyli tarttui myos hanen omien musiikkiliikkeidensa henkilokuntaan, ja myymaloista alkoi havita soittimia, aanilevyja ja rahaa. [23]

Levytukun oman lehden Musiikki-Revyyn ilmestyminen oli jo pian vauhdikkaan alun jalkeen alkanut kangerrella ja lehtea julkaistiin kaksois- tai jopa kolmoisnumeroina, jotta kaikki vuoden aikana luvatut 12 numeroa saatiin tilaajille. [18] Vastapainoksi joutilaisuuden tayttamille iltapaiville Virta alkoi arkisin viettaa aikaansa Hotelli Tornissa , jossa kokoontui muutamien vuosien ajan erikoislaatuinen, helsinkilaisten boheemien muodostama ”Tornin jengi”. Ryhmalle oli tyypillista runsas alkoholinkaytto ja tuhlaileva rahankaytto, ja miltei paivittainen Tornissa istuminen vieroitti Virtaa hanen perheestaan ja haittasi hanen paivatyotaan. [24]

Virran pitkittyneet istumiset ravintoloissa ja niiden aiheuttamat laiminlyonnit alkoivat ennen pitkaa nakya Levytukun toiminnassa. Vahin erin Niilo Saarikolle selvisi, ettei Virralla itsellaan ollut rahaa silla tavoin kuin tama oli pyrkinyt ulospain nayttamaan, vaan Virta eli kaytannossa kadesta suuhun. Ennen kaikkea Saarikkoa arsytti, etta omaan erinomaisuuteensa luottanut Virta rohkeni vaittaa tietavansa levybisneksesta enemman kuin Saarikko. [23] Viimeisena pisarana oli syksylla 1958 sattunut levytysepisodi. Saarikko antoi loka-marraskuun vaihteessa 1958 potkut Virralle Levytukun tuotantopaallikon tehtavasta, jossa han oli toiminut kevaasta 1955 lahtien, ja myos Veikko Tuomelle koska he olivat lyoneet vetoa siita kumman versio kappaleesta Kwai-joen silta myy paremmin. Molemmat versiot julkaistiin 5. syyskuuta perakkaisilla levynumeroilla Philips-levymerkilla. Virta teki omat sanat ja lauloi filmissa kaytetyn valmiin taustan paalle, ja tulos oli kamala. [25] Saarikko teki Virralle selvaksi, ettei talla ollut enaa asiaa Levytukun toimistoon sen enempaa kuin Saarikon Sipoon saaristossa sijainneelle kesamokillekaan, jota Virta perheineen oli saanut vapaasti kayttaa. Lopputili Levytukusta oli isku, joka suisti Virran elaman ja uran lopulliseen alamakeen. [26]

Synkka vuosi 1959 [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Mistaan muusta yksittaisesta tapahtumasta Olavi Virran uran varrella ei ole puhuttu ja kirjoitettu niin paljon kuin yhdesta epaonnistuneesta keikasta Ilomantsissa kevattalvella 1959. Kyseessa piti alun perin olla vain yksi esiintyminen Ita-Suomeen suuntautuneella kiertueella. Yhtyeeseen, joka oli koottu vain tata kiertuetta varten, kuuluivat Virran lisaksi toinen laulusolisti, vain 17-vuotias Kaarina Heikkinen, saksofonisti Henry Kuhlman , hanuristi Arvo Nystrom ja rumpali Manu Teittinen . [27]

Ilta-Sanomissa kerrottiin Ilomantsissa 16. maaliskuuta 1959 tapahtuneesta skandaalista. Lehdelle tietoja antaneen Ilomantsin apulaisnimismiehen mukaan Virta ja hanen orkesterinsa olivat esiintyneet paikallisella tyovaentalolla humalassa . Aggressiivisesti kayttaytynyt hanuristi Arvo Nystrom oli viety putkaan. Jo tuolloin alkoholisoitunut Virta oli tietysti myos vastuussa orkesterinsa kunnosta. Kaiken huipuksi Virran vaitettiin haipyneen tapahtumapaikalta illan kassa mukanaan. Ensi hadassa Virta pyrki pelastamaan kiertueensa jatkon antamalla Nystromille lopputilin ja palkkaamalla tilalle Joensuussa asuneen harmonikansoittajan Esko Konosen . [28]

Hieman myohemmin sama lehtijuttu julkaistiin miltei sellaisenaan Viikkosanomissa lisamaininnalla, etta Virtaa on alettu nimittaa mediassa ja yleison keskuudessa ”laulavaksi lihapullaksi”. Pienista lehtikirjoituksista paisui Suomen oloissa ennennakematon ajojahti, ja kaikki Virran yritykset asioiden todellisen laidan selvittamiseksi kaikuivat kuuroille korville. Skandaali oli vahalla katkaista hanen uransa, ja vuoden 1959 aikana levytyksia kertyi edellisvuosiin verrattuna erittain vahan. [29] Yleisradio reagoi tapahtuneeseen omalla tavallaan asettamalla Virran alkuvuodesta 1959 tekeman levytyksen ” Balladi Tom Dooleysta ” soittokieltoon . [30] Virrasta elamakerran kirjoittaneen Hannu Nybergin mukaan Ilomantsin keikan pilannut Arvo Nystrom selvisi koko sotkusta huomattavan vahalla verrattuna siihen, millaista vahinkoa tapaus aiheutti Virralle. Nystrom ei itse myohemmin sanallakaan kommentoinut Ilomantsin tapahtumia. [31]

Markku Koski , Peter von Bagh ja Pekka Aarnio kirjoittivat, etta Ilomantsin tapauksessa oli toisarvoista, olivatko Virta ja hanen yhtyeensa jasenet nauttineet alkoholia ennen esiintymista ja kuinka paljon. Heidan mukaansa hyokkays Virtaa vastaan olisi tapahtunut myohemmin jonkin toisen tapauksen yhteydessa, ellei Ilomantsin epaonnistunut keikka olisi antanut siihen aihetta. Myos haukkumanimi ”laulava lihapulla” oli tarkoin harkittu, silla Virta oli tunnetusti hyva ruoanlaittaja. [32]

Pian myos hanen perheensa hajosi, kun Irene Virta otti avioeron ja matkusti perheen tyttarien kanssa elokuussa 1959 Tukholmaan , jonne myos poika Pauli seurasi saman vuoden joulun alla. Tosiasiassa avioliiton viimeiset vuodet olivat olleet vain muodollista yhdessaoloa. Olavi Virta oli ollut suurimman osan ajasta poissa kotoa ja Irene Virta tiesi, etta hanen miehellaan oli toisia naisia. Kaikki hanen yrityksensa saada miehensa muuttamaan elamantapojaan olivat valuneet hiekkaan. Irenen kysymyksiin miehensa naisseikkailuista Olavi vastasi mykkakoululla ja ovia paiskomalla. [33] Tunnetuin ja pitkaaikaisin avioliiton ulkopuolinen suhde Virralla oli ollut malli ja nayttelija Ruth Johanssoniin , joka oli ollut hanen vastanayttelijansa Pekka Puupaa kesalaitumilla -elokuvassa. [34] Ilomantsin tapahtumien jalkeen Virran kotiin alkoi tulla uhkauskirjeita ja hairiosoittoja, ja Irene Virta alkoi pelata lastensakin puolesta. [35]

Skandaalin taustoja selvittamaan ryhtyneille musiikkiliikkeiden tavarantoimittajille paljastui viimeistaan nyt, etta Virta oli edellissyksyna saanut potkut Levytukusta ja Niilo Saarikko oli katkaissut luototuksensa Virralle. Nama pelastyivat omien saataviensa puolesta ja alkoivat karhuta niita Virralta, ja lopulta huhumylly tiesi jo kertoa Virran varmasta konkurssista. Tassa tilanteessa paattyi Olavi Virran musiikkikauppojen liiketoiminta, josta lahinna Irene Virta oli huolehtinut. Paaliike sijaitsi vuosina 1957-1959 Mannerheimintiella Vanhaa Ylioppilastaloa vastapaata. Nayteikkunan ylapuolella luki vihrein valokirjaimin OLAVI VIRTA. Virallisesti Oy Olavi Virta & Co Ab luovutettiin konkurssiin 28.1.1964, mutta konkurssi raukesi varojen puutteessa. [29]

Olavi Virran ja Niilo Saarikon yhteistyon paatyttya tuotantopaallikko Toivo Karki otti Virran Fazerin laulajakaartiin loppusyksylla 1958. Virran levytyssopimus Fazerin kanssa umpeutui kuitenkin vuoden 1959 lopulla, eika yhtio ollut enaa kiinnostunut jatkamaan yhteistyota. [36]

Olavi Virta ei pystynyt koskaan unohtamaan perheensa hajoamisen ja taloutensa romahtamisen aiheuttamaa tuskaa, vaikka han toisille ja itselleen ehka muuta uskottelikin. Viitaten velkojiinsa ja ulosottoviranomaisiin Virta saattoi julistaa tuttaviensa kesken uhmakkaasti: ”Kaiken muun ne voivat minulta vieda, mutta aantani eivat.” Loppuvuoden 1959 ja alkuvuoden 1960 han pysytteli taysin poissa julkisuudesta. Laheisilleen Virta tunnusti myohemmin harkinneensa useaan kertaan itsemurhaa haneen kohdistuneen ajojahdin ollessa kiivaimmillaan. [35]

1960-luku [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Virta nousi kuitenkin pian uudestaan huipulle solmittuaan levytyssopimuksen Scandia-yhtion kanssa toukokuussa 1960 ja levyttaen mestarillisia tulkintoja muun muassa aiemmista levytyksistaan. Scandian levytyspaallikon Jaakko Salon mielesta Virralla oli viela paljon annettavaa suomalaiselle iskelmamusiikille, vaikka tama olikin ajettu sivuraiteelle. Salo sai myos Scandian toimitusjohtajan Harry Orvomaan vakuuttuneeksi asiasta, ja Salon johdolla alettiin etsia Virralle sopivaa levytysmateriaalia. Virran uran uutta nousua auttoi Scandian moderni studiotekniikka, jonka tarjoamat mahdollisuudet aanittaja Aarre Elo hallitsi taysin. Yksi suurimmista klassikoista, ”Hopeinen kuu”, levytettiin ensimmaisten kappaleiden joukossa vuonna 1960. Kappaleella ”Angelique”, joka oli ollut Tanskan kilpailusavelma vuoden 1961 Eurovision laulukilpailussa , Virta sai pitkasta aikaa nimensa levymyyntitilaston karkeen. Muita Virran Scandian-vuosina syntyneita levytyksia ovat esimerkiksi ” Sydansuruja ”, ”Vihreat niityt”, ”Kuinka saatoitkaan”, ”Leirinuotiolla”, ”Kultainen nuoruus”, ”Aamu Airistolla” ja ”Punaiset lehdet” seka ”lopulliset” tulkinnat kappaleista ”Tahti ja meripoika”, ”Punatukkaiselle tytolleni” ja ”Yo kerran unhoa annoit”. [37] Virtaa imarteli myos se, etta monet nuoret laulajat, kuten Eino Gron , Kai Lind ja Reijo Taipale , pitivat hanta isahahmonaan ja esikuvanaan. [38]

Yksityiselamassaan Virta oli 1960-luvulla kuitenkin yksinainen ja masentunut mies. Perhe oli hajonnut, kaikki hanen omalla tyollaan saavuttamansa konkreettinen omaisuus oli huvennut, ja velkojat ja ulosottoviranomaiset seurasivat hanen kintereillaan. Jouduttuaan myymaan loisteliaan asuntonsa Kruununhaassa hanen asuinpaikkansa olivat vaihtuneet tuon tuostakin. Ajoittain hanesta tuntui, etta elamalla ei ollut enaa paljoakaan merkitysta. Vuonna 1962 Virta sai ensimmaisen sairauskohtauksensa, ja hanella todettiin aikuisian diabetes ja maksakirroosi . Molempien aiheuttajana oli pitkaan jatkunut liiallinen alkoholinkaytto. Samoihin aikoihin han sai kahden kuukauden vankeusrangaistuksen rattijuopumuksesta . Rangaistukseen johtanut ajo sattui Espoon Bembolessa elokuussa 1961 ja asia oli esilla Espoon kihlakunnanoikeudessa saman vuoden lokakuussa, mutta Virta valitti saamastaan tuomiosta hovioikeuteen. Virta kyllakin tiesi, ettei tuomio siella muuksi muuttuisi, mutta han sai sen taytantoonpanoa talla tavoin lykatyksi vuodella. Tuomiota suorittaessaan tammikuussa 1963 Virta poikkesi levyttamassa tangot ”Kun ilta ehtii” ja ”Annabella”. [39]

Virta keikkaili ja teki levytyksia edelleen ahkerasti 1960-luvun alkuvuosina, mutta sopimuskumppanina han alkoi olla epaluotettava. Alkoholin nauttimisesta ennen esiintymista oli tullut tapa, josta han ei enaa halunnut tai voinut luopua. Kesalla 1962 Virta kutsuttiin mukaan Eemelin (Esko Toivonen) ja Reino Helismaan ideoimalle Eemelin saunailta -kiertueelle, mutta hanen tilalleen jouduttiin pian vaihtamaan Matti Heinivaho . Myos kutsut levytysstudioon harvenivat: vuonna 1963 Virta levytti 12 kappaletta, mutta vuonna 1964 enaa kaksi. Scandian toimitusjohtaja Harry Orvomaa sanoi irti Virran kanssa solmitun levytyssopimuksen vuonna 1965, minka jalkeen Toivo Karki houkutteli Virran tekemaan viela muutaman levytyksen Fazerille. Viimeinen levytys tehtiin 6. kesakuuta 1966. Kappaleet olivat ”Nyt soita balalaikka” ja ”Sateinen ilta”. Nama Olan viimeiset levytykset sovitti Arthur Fuhrmann . [40]

Viimeiset vuodet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Vakavan alkoholismin ja sokeritaudin aiheuttama terveyden heikkeneminen ei pilannut Virran aanta. Pian viimeisen levytyksen jalkeen Virta kuitenkin sai halvauskohtauksen ja joutui yli vuodeksi sairaalaan. Taman seurauksena han joutui opettelemaan kaikkien laulujensa sanat uudelleen. Viela 1960-luvun loppupuolella Toivo Karki tarjosi Virralle mahdollisuutta uusiin levytyksiin, mita taman kunto ei enaa kestanyt. [41]

1960-luvun lopulta lahtien varsinkin Hymy-lehti raportoi Virran kuulumisista. Vaikka Virran kunto kuvattiin lehtijutuissa usein todellista huonommaksi, han halusi niita tehtavan, koska han uskoi hyotyvansa niista ja saavansa julkisuutta uusille, kuitenkin enimmakseen eparealistisille suunnitelmilleen. Syksylla 1969 kerrottiin Virran kaavailemasta Yhdysvaltain-kiertueesta, mutta se kariutui hanen jouduttuaan sairaalaan. Asiaan palattiin kevaalla 1970, mutta suunnitelma hautautui vahin aanin. Viralliseksi selitykseksi kiertueen peruuntumiselle esitettiin, etta yhdysvaltalainen matkanjarjestaja ei pitanyt kiinni sopimuksesta. [42]

Virta teki satunnaisia laulukeikkoja viela 1970-luvun alkuvuosina muun muassa Veikko Tuomen omistamalla Valtatie Kakkonen -tanssilavalla Harjavallassa . Tuomen kertoman mukaan "ensimmainen laulu meni hyvin, toinen jotenkuten, ja kolmannessa voimat loppuivat kesken" . Virran ja Tuomen kohtaamisessa voitiin nahda kymmenen vuoden takaisen asetelman dramaattinen kaantyminen paalaelleen: entisesta esimiehesta oli tullut omaisuutensa hukannut, terveytensa menettanyt ja toisten hyvakseen kayttama ihmisraunio, ja entinen alainen oli noussut Suomen menestyneimpiin kuuluvan tanssipaikan isannaksi. [43]

Helmikuussa 1972 Virta sai kutsun Helsingin Seurahuoneelle, jossa hanelle luovutettiin kolme kultalevya . Hanen vuonna 1953 levyttamiensa kappaleiden ”Tulisuudelma”, ”La Cumparsita” ja ”Ennen kuolemaa” myynti oli ylittanyt 30 000 kappaleen rajan. Virta ei ilahtunut huomionosoituksesta silla tavoin kuin puuhamiehina olleet Toivo Karki ja Vexi Salmi olivat odottaneet, vaan totesi hieman happamasti: ”Jos olen aivan rehellinen, niin kylla tama aika kauan kesti.” Kesken tilaisuuden Virta sai vakavan insuliinishokin, mutta paikalle saatiin nopeasti laakari ja Virta toipui. [42]

Kesakuussa 1972 Virralle myonnettiin ensimmaisena viihdemuusikkona Suomessa valtion taiteilijaelake. Hankkeen takana olivat toimittaja Stig Framat (Ilkka Uotila), tuotantopaallikko Toivo Karki ja kevyen musiikin tutkija Pekka Gronow . Virta ilahtui asiasta suuresti, koska han tunsi vihdoinkin saavansa myos valtiovallan virallisen tunnustuksen tyostaan. Han ehti kuitenkin nostaa elakkeestaan vain ensimmaisen eran. [44]

Olavi Virran ja hanen vanhempiensa hauta Malmin hautausmaalla Helsingissa. Samaan hautaan on myohemmin haudattu myos Olavi Virran poika Pauli Virta.

Kuolema, muistomerkit ja elokuva(t) [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Kuolema [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Virta oli asunut Tampereella vuodesta 1964 ja muutti vuonna 1967 sairaalasta paastyaan Pispalaan . Virta asui viimeiset vuotensa Hulda Simulan hoivissa, jonka luona han myos kuoli 14. heinakuuta 1972. Virran viimeisena vieraana kuolemaa edeltavana iltana oli laulaja Teuvo Valo , joka oli Virran hyva ystava 1950-luvun alusta asti. Virta oli pyytanyt Valoa jaamaan luokseen yoksi, mutta Valo ei voinut jaada. Aamulla Virta oli poissa. Hanet on haudattu Malmin hautausmaalle . Siunaustilaisuudessa Malmin isossa siunauskappelissa Virralle jattivat viimeisen tervehdyksensa muiden muassa laulajaystavat Eino Gron , Reijo Taipale , Henry Theel ja Tapio Rautavaara . [45]

Muistomerkit [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Olavi Virran muistomerkki Elaman Virta ( Aimo Taleva , 1984) on Tampereella rautatieaseman laheisessa Posteljooninpuistossa . [46] Kyseessa on ensimmainen suomalaiselle iskelmalaulajalle omistettu muistomerkki. Abstrakti teos jakoi julkisuudessa mielipiteita melko voimakkaasti, ja Iltalehti jarjesti mielipidekyselyn, johon vastanneista valtaosa hyvaksyi ei-nakoispatsaan; taustalla oli kirjailija Mika Waltarin muistomerkista muutamaa vuotta aiemmin kayty polemiikki. Peter von Bagh ja Ilpo Hakasalo kommentoivat mielipidekyselyn tulosta vuonna 1986 julkaisemassaan Iskelman kultaisessa kirjassa todeten sen olevan ”kiintoisa esimerkki siita, etta valistus ei ole aina niissa kulttuuripiireissa, jotka sen uskovat omistavansa”. [47]

Virran ja hanen musiikkinsa kannatusyhdistys Virtapiiri Ry paljastivat 22. huhtikuuta 2005 Olavi Virran muistomerkin kahvilaravintola Kirjassa Helsingin Kruununhaassa . Virta levytti siella suuren osan 1950-luvun lauluistaan. Toimiessaan Levytukun tuotantopaallikkona vuosina 1955?1958 Virta myos valvoi siella monien muiden laulajien, kuten Tapio Rautavaaran, Veikko Tuomen, Veikko Lavin, Erkki Junkkarisen ja Kalevi Korven levytykset. Julkisivussa sisaankaynnin kohdalla on muistolaatta, jonka on suunnitellut helsinkilainen taiteilija Kari Lindstrom. Muistomerkin otti kaupungin puolesta vastaan apulaiskaupunginjohtaja Ilkka-Christian Bjorklund . [48]

Virralle on tehty Kimmo Pyykon suunnittelema Hopeinen Kuu -muistomerkki myos hanen synnyinkuntaansa Sysmaan. Patsas paljastettiin vuonna 2015, jolloin oli kulunut sata vuotta Virran syntymasta. [49] Saman vuoden heinakuussa paljastettiin Virran muistolaatta Tampereen Pispalassa osoitteessa Makikatu 75, jossa Virta vietti viimeiset vuotensa Hulda Simulan hoivissa. Muistolaatan kustansivat taloyhtio ja kotiseutuyhdistys Pispalan Moreeni. [50]

Elokuva [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Timo Koivusalon ohjaama elamakertaelokuva Olavi Virta sai ensi-iltansa lokakuussa 2018. Nuorta Virtaa nayttelee elokuvassa Lauri Tilkanen . [51] Myos elokuvaohjaaja ja -tuottaja Claes Olsson oli pitkaan suunnitellut elokuvaa Olavi Virrasta. [52]

Muuta [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

1960-luvulla Virta oli tuomarina laulukilpailuissa, joihin Irwin Goodman (salanimella Rock-Williams) osallistui Vexi Salmi lauluntekijanaan. He kirosivat Olavi Virran alimpaan helvettiin ja totesivat, ettei Olavi Virran rocktietamyksessa ollut hurraamista.”

Kapellimestari Ossi Runne oli useita vuosia yhteistyossa Olavi Virran kanssa. Vuonna 1955 Levytukun toimitusjohtaja Niilo Saarikko kutsui Runnen yhtion studiopaallikoksi ja raivasi hanelle tyotilan samasta huoneesta, jossa Virta hoiti tuotantopaallikon tehtavia. Nain Runne ja Virta tapasivat kaytannossa paivittain. Kuitenkaan Runne ei koskaan tuntenut paasseensa Virran todelliseksi ystavaksi, minka han on arvellut johtuneen Virran perusluonteesta: tama ei halunnut paastaa ketaan liian lahelle. Runnen luonnehdinnan mukaan Virta oli koko uransa ajan ? ymparilla pyorineista ihailijoista ja siipeilijoista huolimatta ? hyvin yksinainen mies. Samalla tavoin Virtaa on luonnehtinut myos toinen hanen pitkaaikainen muusikkokollegansa Pauli Granfelt. [53]

1950-luvun lopulle saakka Virran levytykset ilmestyivat niin sanottuina savikiekkoina , sen jalkeen single - ja EP-levyina . Levy-yhtiot Finnlevy ja Scandia alkoivat koota Virran parhaita levytyksia 1960-luvun lopulla LP-levyille ja C-kaseteille , joita ilmestyi 1980-luvulle saakka useita. Finnlevyn vuonna 1976 julkaisema kokoelmalevy Unohtumattomat saavutti timanttilevyyn oikeuttaneen myyntimaaran. [54] Topi Sorsakoski lauloi valikoiman Virran iskelmia ensimmaiselle albumilleen Hurmio vuonna 1985. Levy-yhtio Warner Music , jolle Virran levytysten oikeudet siirtyivat sen ostettua Musiikki Fazerin, julkaisi vuosina 1992?1995 kaikki silloin tiedossa olleet Virran levyttamat kappaleet 29 CD-levyn sarjana. Sarjan toimitti etnomusikologi Pekka Gronow ja julkaisua tuki Esittavan saveltaiteen edistamiskeskus (ESEK). [55] [56] Uusi Virran levytysten kokonaisjulkaisu ilmestyi vuonna 2013, kun Warner Music julkaisi 24 CD-levya ja oheiskirjan sisaltavan kansion otsikolla Olavi Virta ? Laulaja . [57]

Vuonna 1958 Virta levytti kappaleen ”Hymyn suot kelle vain”, joka oli tuolloin tarkoitus julkaista EP-levylla. Levy jai kuitenkin julkaisematta ja kappale unohtui levy-yhtion arkistoon, kunnes se ilmestyi singlelevyna vasta 26 vuotta myohemmin. Vuonna 1984 kyseinen kappale oli arvioitavana television Levyraadissa , jossa kukaan ei tunnistanut laulajaa. Ohjelman silloinen vakiojasen Klaus Jarvinen tosin kehui Ossi Malisen tekemaa sovitusta ja levytyksessa soittaneita muusikoita. Muutama Olavi Virran levytys oli 1960-luvulla ollut Levyraadin ruodittavana Jaakko Jahnukaisen toimiessa juontajana. [58]

Virran harvinaisiin kuuluva levytys on ”La Mer”, jota on loytynyt yksi ainoa savikiekko Sointu-levymerkilla ja se on julkaistu uudelleen Sointu CD-levysarjassa vuonna 1999. Virran julkaisematon levytys " Punaisen hiekan maa " loytyi talvella 2015 Warner Music Finlandin arkistossa. Se on nauhoitettu luultavasti vuonna 1957 Tukholmassa [59] .

Olavi Virta oli hyvan ruoan ystava ja piti myos ruoanlaitosta. Kuitenkin vain harvat tiesivat tasta hanen harrastuksestaan ja niinpa Virta nauttikin tilanteista, joissa han paasi yllattamaan vieraansa taidoillaan. Muun muassa perheensa vuosittaisen joulukinkun Virta halusi aina valmistaa itse. Keikkamatkoillaan Virta kerasi suuren maaran ruokaohjeita ja talletti ne huolellisesti tarkoituksenaan koota niista keittokirja. Virralta itseltaan kirja jai toteutumattomaksi haaveeksi ja vasta vuonna 1990 Pauli Virta kokosi isansa reseptit kirjaksi Keittiotango ? Olavi Virran kootut herkut. [60]

Chevrolet Bel-Air, jota valmistettiin 1950-luvun lopulla.

Virran suurimpia intohimoja olivat autot ja autoilu. Uusi ja hieno auto oli hanelle paitsi kulkuvaline, myos menestyksen vertauskuva. Virta suosi suurikokoisia ja nopeita amerikkalaisia autoja, joita olivat Ford Fairlane ja Chevrolet Bel-Air . lahde? Kaikki Virran kyydissa istuneet ovat olleet yksimielisia siita, etta han oli taitava kuljettaja. Virta nautti ajamisesta ja halusi aina ajaa itse. Vasyneenakin han pysaytti auton tien reunaan, otti nokkaunet ja jatkoi ajamista mieluummin kuin olisi paastanyt virkeamman matkatoverinsa rattiin. Tuttavat nakivat Virran ajotyylissa myos nayttamisen ja patemisen halua. Keikkamatkoille lahdettiin miltei saannollisesti myohassa ja ehtiakseen ajoissa perille Virran oli ajettava kovaa. Samojen soittopaikkojen toistuessa ja reittien tullessa tutuiksi han alkoi tavoitella ennatyksia. Rajusta ajotyylistaan huolimatta Virta ei ajanut yhtakaan vakavaa kolaria. [61]

Hymy-lehdelle vuonna 1969 antamassaan haastattelussa Virta sanoi ? tapansa mukaan liioitellen ? omistaneensa ja ajaneensa uransa aikana loppuun 28 autoa, mutta todellinen luku on alle kymmenen. Autot olivat tiukan tuontisaannostelyn piirissa koko sen ajan, jonka Virta olisi voinut niita omistaa. Pauli Virta muisti lapsuudestaan vain nelja autoa, jotka hanen isansa omisti. Toimittaja Lasse Erola on arvioinut Virralla ehtineen olla kuusi autoa. Virran autoiluharrastus paattyi vuonna 1962, kun poliisi kavi takavarikoimassa hanen viimeisen autonsa Chevroletin Vilppulassa pidetylla soittokeikalla ulosottovelkojen vuoksi. [61]

Hopeinen kuu kaikkien aikojen iskelma [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Olavi Virran tulkitsema italialaisperainen ”Hopeinen kuu” (sovitus Jaakko Salo , tenorisaksofonisoolo Seppo Rannikko ) valittiin ”Kaikkien aikojen iskelmaksi” Yle Radio Suomen vuonna 2006 jarjestamassa yleisoaanestyksessa. "Hopeinen kuu" sai yli kaksikymmenta prosenttia annetuista aanista. [62] Kalervo Karki on kirjoittanut:

≫Scandialla kavi ? taas kerran ? hyva tuuri, kun se sai vuonna 1960 leipiinsa uransa viimeista nousua tekevan Virran. Talla oli yhta ja toista hampaankolossa edellisen vuoden ”laulava lihapulla” -lehdistohoykytyksen jaljilta, ja han oli varmaan paattanyt nayttaa, ja nayttikin, ja Scandia, ainainen Hannu Hanhi, korjasi sadon.≫

[63]

Saestavaksi yhtyeeksi Salo otti oman keikkakokoonpanonsa ja taustalaulajiksi Brita Koivusen ja Vieno Kekkosen . Suomalaiseen yleisoon vedonneessa Reino Helismaan kaannoksessa riipaisee yksin jaaneen laulajan surumielinen pohdiskelu kuutamossa meren rannalla. Kappaleen menestys oli suurelta osin myos kehittyneen studiotekniikan ansiota (aanittaja Aarre Elo ). "Hopeinen kuu" ei koskaan saavuttanut missaan muualla samanlaista suosiota kuin Suomessa. Italiassakin se oli vain laulu kymmenien samankaltaisten joukossa. [64] Ensimmaisen suomenkielisen, nykyisin taysin unohdetun, levytyksen kappaleesta teki Jorma Lyytinen hieman ennen Virtaa. [65] Myohemmin ”Hopeisen kuun” ovat levyttaneet monet muutkin suomalaiset laulajat, muun muassa Pasi Kaunisto , Reijo Taipale , Reijo Kallio , Topi Sorsakoski , Tapani Kansa , Kari Piironen ja Juice Leskinen .

Salanimet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

  • Ovan Erwin
  • Paul Ilmen
  • Oskari Joki
  • Matti Lehto
  • Oskari
  • Salvador Rio
  • Pauli Strom
  • Kaarto Vasa
  • Kaarto Virtanen

Kokoelmia [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Elokuvaura [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Olavi Virta oli myos elokuvanayttelija. Han naytteli seuraavissa filmeissa:

Olavi Virta dokumenttielokuvien esiintyjana:

  • Iskelmaparaati 1939 (solisti yhtyeessa)
  • Olavi Virta 1972, ohj. Peter von Bagh
  • Olavi Virta 1987, ohj. Peter von Bagh

Aaninayte [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Lahteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

  1. ↑ a b Olavi Virran tuotannosta 24 cd:n kokoelma Turun sanomat . 17.9.2013. Viitattu 27.2.2019.
  2. ↑ Jaana Iso-Markku (toim.): Suuret suomalaiset , s. 259. Helsinki: Otava, 2004. ISBN 951-1-19538-7 .
  3. ↑ a b Pitajamaki muistelee. Pitajanmaki-Seura. Viitattu 13.9.2012
  4. ↑ Erola 2005, s. 15.
  5. ↑ Lasse Erola: Olavi Virta ja hanen maailmansa , s. 17. Helsinki: Ajatus Kirjat, 2005. ISBN 951-20-6914-8 .
  6. ↑ Valiaho, Tuomo: ”Viinaa, naisia ja nopeita autoja” ? Suomen kaikkien aikojen ykkos­tahden elama oli kulissien takana taydellista sekoilua, joka johti vaajaamattomaan perikatoon. Helsingin Sanomat , 29.6.2021. Digilehti (maksullinen) . Viitattu 29.6.2021.
  7. ↑ a b c d Pukkila-Toivonen, Hanna: ”Oskari Olavi Virta”,  Iloinen 1950-luku: Purkkaa, sotakorvauksia ja unelmia , s. 142?145. Toimittanut Kai Linnila. Tammi.
  8. ↑ Hietala, Aki:  Laulupedagogi Vilho Kekkonen ja hanen kehittamansa laulunopetusmetodi opetustyossa , s. 5. Proseminaarityo. Jyvaskyla: Jyvaskylan yliopisto / Opettajankoulutuslaitos / Kasvatustiede, 2003. Teoksen verkkoversio (viitattu 27.2.2019).
  9. ↑ Erola 2005, s. 76?77.
  10. ↑ Hannu Nyberg: Olavi Virta hurmiosta turmioon , s. 51. Helsinki: Into Kustannus, 2015.
  11. ↑ Erola 2005, s. 60.
  12. ↑ Erola 2005, s. 72?73.
  13. ↑ Erola 2005, s. 121.
  14. ↑ Erola 2005, s. 92?94.
  15. ↑ Erola 2005, s. 124.
  16. ↑ Erola 2005, s. 128?131.
  17. ↑ Erola 2005, s. 104?106.
  18. ↑ a b Erola 2005, s. 107.
  19. ↑ Erola 2005, s. 126?127.
  20. ↑ Erola 2005, s. 107.
  21. ↑ Erola 2005, s. 106.
  22. ↑ Erola 2005, s. 113?114.
  23. ↑ a b Erola 2005, s. 140?141.
  24. ↑ Erola 2005, s. 137.
  25. ↑ Niemi, Tapio:  Veikko Tuomen tarina , s. 190. Pilot-kustannus, 2005. ISBN 952-464-393-6 .
  26. ↑ Erola 2005, s. 141.
  27. ↑ Hannu Nyberg: Olavi Virta ? hurmiosta turmioon , s. 300?305. Helsinki: Into Kustannus, 2015. ISBN 978-952-264-440-4 .
  28. ↑ Erola 2005, s. 146.
  29. ↑ a b Erola 2005, s. 144?146.
  30. ↑ Erola 2005, s. 147.
  31. ↑ Nyberg 2015, s. 315?316.
  32. ↑ Markku Koski, Peter von Bagh ja Pekka Aarnio: Olavi Virta ? legenda jo elaessaan , s. 190?191. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1977. ISBN 951-0-0 8683-5 .
  33. ↑ Erola 2005, s. 146?147.
  34. ↑ Erola 2005, s. 102.
  35. ↑ a b Erola 2005, s. 146.
  36. ↑ Erola 2005, s. 141.
  37. ↑ Erola 2005, s. 147?148.
  38. ↑ Erola 2005, s. 155.
  39. ↑ Erola 2005, s. 156?157.
  40. ↑ Erola 2005, s. 157?158.
  41. ↑ Erola 2005, s. 160.
  42. ↑ a b Erola 2005, s. 160.
  43. ↑ Tapio Niemi: Veikko Tuomen tarina , s. 261?262.
  44. ↑ Erola 2005, s. 161.
  45. ↑ Erola 2005, s. 163.
  46. ↑ Elaman virta / Olavi Virran muistomerkki Tampere.fi . Viitattu 12.12.2013.
  47. ↑ Peter von Bagh ja Ilpo Hakasalo: Iskelman kultainen kirja , s. 291. Helsinki: Otava, 1986. ISBN 951-1-08913-7 .
  48. ↑ Nyberg 2015, s. 26.
  49. ↑ Laulajalegenda Olavi Virran muistomerkki paljastettiin Sysmassa ess.fi . 16.5.2015. Viitattu 26.8.2017.
  50. ↑ Ampuja, Eetu: Olavi Virralle muistolaatta ? paikalla 400 katsojaa 19.7.2015. Ilta-Sanomat.
  51. ↑ Olavi Virta -elokuvan nayttelijat paljastettiin ? nayttava tahtikaarti! Ilta-Sanomat . 26.4.2017. Viitattu 26.3.2018.
  52. ↑ Olavi Virrasta tekeilla kaksi eri elokuvaa - Claes Olsson harmistui Timo Koivusalon projektista Iltalehti . Viitattu 12.9.2016.
  53. ↑ Erola 2005, s. 122.
  54. ↑ Mita Missa Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1978 , s. 395. Helsinki: Otava, 1977.
  55. ↑ Erola 2005, s. 175.
  56. ↑ Nyberg 2015, s. 49?51.
  57. ↑ Nyberg 2015, s. 51.
  58. ↑ Nyberg 2015, s. 124.
  59. ↑ Jarkko Jokelainen: Olavi Virran julkaisematon kappale ilmestyy levylla. Helsingin Sanomat , 23.2.2015, s. B2. Artikkelin verkkoversio . Viitattu 23.2.2015.
  60. ↑ Erola 2005, s. 132?133.
  61. ↑ a b Erola 2005, s. 134?135.
  62. ↑ Hopeinen kuu on kaikkien aikojen iskelma Yle Uutiset . 3.12.2006. Viitattu 27.2.2019.
  63. ↑ Kalervo Karki: Sydameni savel: Toivo Karki ja hanen musiikkinsa , s. 466?467. Helsinki: Mediapinta, 2015. ISBN 978-952-235-888-2 .
  64. ↑ Erola 2005, s. 150.
  65. ↑ Jukka Pennanen ja Kyosti Mutkala: Reino Helismaa: jatkapoika ja runoilija , s. 327?328. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1994.

Kirjallisuutta [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

  • Bagh, Peter von & Koski, Markku & Aarnio, Pekka:  Olavi Virta . 3. uudistettu painos. Legenda jo elaessaan. Helsinki: WSOY, 1995. ISBN 951-0-20343-2 .
  • Erola, Lasse:  Olavi Virta ja hanen maailmansa . Helsinki: Ajatus, 2005. ISBN 951-20-6914-8 .
  • Jyrki Hamalainen: Tangokuningas Olavi Virta: mestari sarkyneen toiveen kadulla. Helsinki, Otava, 2005 ISBN 951-1-19994-3 (sid.)
  • Niemi, Seija A.:  Olavi Virta. Myytin synty . Turku: k&h, kulttuurihistoria, Turun yliopisto, 2006. ISBN 951-29-3063-3 .
  • Hammar, Ilse:  Isani Olavi Virta . Helsinki: Johnny Kniga, 2018. ISBN 978-951-043-409-3 .
  • Ignatius, Hannu:  Muistojen Virta . Rajamaki: Aviador, 2022. ISBN 978-952-381-101-0 .

Aiheesta muualla [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Olavi Virta .
Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Olavi Virta .
Kansainvaliset
Kansalliset
Taiteenala
Henkilot
Muut

 

Noudettu kohteesta ” https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Olavi_Virta&oldid=22361986 ”