Musiikin historia
on yhta pitka kuin ihmiskunnan kulttuurin historia, silla kielen kehitys on tiukasti sidoksissa musiikkiin. Musiikkia on ollut aina kaikissa kulttuureissa.
[1]
Vanhimmat tunnetut soittimet ovat luusta tehtyja huiluja 40 000 vuoden takaa.
[2]
Lansimaisen musiikin historia
luetaan laajimmassa merkityksessa alkavaksi noin
800 eaa.
Tama 1200-vuotinen periodi kasittaa
antiikin
ajan. Sita seuraavat musiikinhistoriassa
keskiaika
(400?1420),
renessanssi
(1420?1600),
barokki
(1600?1750),
klassismi
(1750?1800),
romantiikka
[3]
ja
realismi
(1800?1910) ja lopulta 1910 alkanut
modernin
jakso.
Keskiajalla oli seka yksiaanista etta moniaanista musiikkia. Saestykseton kirkkolaulu oli ainoa kirkon hyvaksyma musiikinlaji. Maallinen musiikki alkoi kehittya voimakkaasti 1300-luvulla. Renessanssin aikana kirkon voimakas ohjaus vaheni, ja instrumentaalimusiikki ylestyi. Barokin aikana
ooppera
yleistyi taidemuotona. Suosittuja soittimia olivat
viulu
,
alttoviulu
,
kontrabasso
,
harppu
ja
oboe
. Klassismin kaudella (1750?1820) musiikki tuli keskiluokan ulottuville.
Piano
nousi keskeiseksi soittimeksi. Romantiikan aikana musiikilla kerrottiin tarinoita, ja soittimina kaytettiin myos puupuhaltimia kuten
poikkihuilua
.
[3]
Yksi varhaisimmista tietolahteista afrikkalaisesta musiikista ovat Saharan alueelle kosteamman ilmaston aikana tehdyt kalliomaalaukset. Nama noin 6000?4000-luvuilla eaa. tehdyt maalaukset kuvaavat tanssivia ihmisia. Orgaanisista aineista tehdyt muinaiset soittimet eivat ole sailyneet, mutta jorubien alueelta on loydetty kivesta ja savesta tehtyja soittimia. Ainakin 1500-luvulta asti on kaytetty erilaisia rumpuja ja kelloja. Nappailtavia
idiofoneja
on kaytetty muinaisessa Zimbabwen suurvaltiossa 1600-luvulta, ja ne ovat levinneet sielta laajalle. Erilaiset muuttoliikkeet ja kansainvaellukset ovat saaneet aikaan musiikkityylien lveiamista ja samantyyppisia soittimia ja laulutapoja tavataan nykyisin eri puolilla Afrikkaa.
[4]
Arabialaisen musiikin varhaisesta historiasta on vain vahan tietoa, silla
arabit
eivat kirjoittaneet savelmiaan
nuoteille
. Sailyneita taydellisia melodioita ei juurikaan loydy ennen 1700-lukua. Arabialaisen musiikin ominaispiirteet juontunevat
Jemenin
alueelta, mista tunnetaan
himyari
- ja
hanafi
-laulutyypit.
[5]
Huda’
(tai
rakbani
) on esi-islamilaisen ajan karavaanilaulu, josta kehittyi myos koristellumpi muoto
nasb
. Samasta
rajaz
-runomitasta, josta
huda’
otti rytminsa, kehittyi taiteellisemmin improvisoitu
ghina’ murtajal
, jota saestettiin
qadib
-rummuilla. Tarkeita laulunkehittajia olivat orjat ja erityisesti laulajatytot (
qainat
), jotka seka savelsivat etta esittivat musiikkia.
[5]
Vuosien 644?656 aikana syntyi miesmuusikoiden ammattikunta, joka muodosti oman yhteiskuntaluokkansa.
Umaijadikaudella
(661?750) arabialaisen musiikin rytmikaavojen maara vakiintui kuudeksi ja musiikkitiede kehittyi. Taiteellisen musiikin kolme huomioon otettavaa tekijaa olivat runon metriikka (
arud
), melodinen moodi (
asba’
) seka rytmikaava (
iqa’
). 700-luvulla arabialaisen musiikin teoriaa kehitettiin eri tavoin, samoin kuin soittimia. Zalzal (k. 791) kehitti neutraalin
terssin
, arabialaiselle musiikille edelleen tunnusomaisen savelen, joka huojuu
duurin
ja
mollin
valilla.
[5]
Koraania
resitoitiin pitkalti taidelaulun saantoja noudattaen. Islamin uskonoppineet suhtautuivat musiikkiin kuitenkin jo alusta alkaen kielteisesti, joskin ylempiin yhteiskuntaluokkiin kuuluneet ja jotkut
kalifitkin
suosivat musiikkia. 800-luvulla syntyi erillinen laulajien ja soittajien ammattikunta. Varhaisella
abbasidikaudella
oli kaksi tyylisuuntaa: puhdasoppinen arabialainen perinne, seka persialaisvaikutteinen tyyli.
[5]
Intialainen taidemusiikki
, sellaisena kuin se kahdessa eri traditiossaan, etelaisessa ja pohjoisessa, nykyaan tunnetaan, on pitkan historiallisen kehityksen ja lukemattomien kulttuurivaikutteiden tulos. 1100- ja 1200-luvulta alkaen islamilaiset vaikutteet maan pohjoisosassa johtivat hindustani-musiikin kehittymiseen. Etelaisilla alueilla kehittynytta musiikkia kutsutaan karnaattiseksi.
[6]
Varhaisin tunnettu historiallinen esimerkki Intian taidemusiikin teoriasta ja samalla sen kaytannosta sisaltyy historiallisiin
Veda-hymneihin
, etenkin Samavedaan. Kuitenkin vasta Vedojen jalkeen on kehittynyt varsinainen intialainen soittimellisempi konserttimusiikki, jonka juuret tosin myos ovat temppeleissa.
Pohjoisessa musiikkiin tuli melodisia ja tyylillisia vaikutteita lahinna
Arabiasta
ja
Persiasta
ja musiikki muuttui aistillisemmaksi; etelassa pitaydyttiin vakavaan ja muodolliseen, mutta silti alati kehittyvaan tyyliin. Hindustanilainen ja karnaattinen traditio ovat edelleen kaksi erillista musiikkikulttuuria, pohjoisen keskittyessa enemman improvisoituun raagaan ja etelaisen valmiisiin savellyksiin, joiden esitys kuitenkin sisaltaa aina vahvan improvisaatioelementin. Molemmat jakavat samat ainutlaatuisesti intialaiset peruskasitteet ja ominaisuudet.
Perinteinen
japanilainen musiikki
kayttaa
pentatonista asteikkoa
.
Vanhimmat sailyneet soittimet ovat pronssikelloja ajalta 300?250 eaa.
[7]
Kiinalainen musiikki
alkoi kehittya jo
Kiinan
sivilisaation alkuvaiheilla. Hyvin kehittyneesta
musiikkikulttuurista
kertovia dokumentteja ja esineita on sailynyt
Zhou-dynastian
ajalta saakka (1122?256 eaa). Perinteinen kiinalainen musiikki poikkeaa lansimaisesta musiikista paljon niin soitinten kuin savelkulunkin osalta.
Mayat
soittivat trumpetinkaltaisia torvia, huiluja, pilleja ja rumpuja.
[8]
Inkojen musiikki oli pentatonista.
[9]
Eurooppalaiset
toivat omat vaikutteensa mukanaan latinalaiseen Amerikkaan ja esimerkiksi
brasilialainen
musiikki on saanut runsaasti vaikutteita
afrikkalaisesta
musiikista. Sen sijaan esimerkiksi
perulainen
ja
ecuadorilainen
musiikki on saanut huomattavia vaikutteita
alkuperaiskansojen
musiikista.
Populaarimusiikin juuret ovat
Yhdysvalloissa
, yhtaalta valkoihoisten
countrymusiikissa
, toisaalta
afroamerikkalaisessa musiikissa
. Populaarimusiikin alagenreja ovat esimerkiksi
pop
,
rock
,
metal
,
soul
,
folk
,
blues
,
jazz
,
iskelma
ja trance.
- Palva, Heikki; Perho, Irmeli (toim.): Islamilainen kulttuuri. Otava, 2005 (kolmas painos).
ISBN 951-1-13315-2
.
- ↑
Wallin, Nils Lennart; Steven Brown; Bjorn Merker: ”An introduction to Evolutionary musicology”,
The Origins of Music
, s. 3. MIT Press, 2001.
ISBN 978-0-262-73143-0
.
Teoksen verkkoversio
(viitattu 31.10.2019).
- ↑
James Owen:
Bone Flute Is Oldest Instrument, Study Says
National Geographic
. 2009. Viitattu 31.10.2019.
- ↑
a
b
A Beginner's Guide to Music History
Thought Co.
. Viitattu 27.10.2018.
- ↑
Gerhard Kubik Donald Keith Robotham:
African music
Encyclopedia Britannica
. Viitattu 31.10.2019.
- ↑
a
b
c
d
Karlson, Leif, s. 482?483. Teoksessa Palva, Heikki; Perho, Irmeli (toim.): Islamilainen kulttuuri. Otava, 2005 (kolmas painos).
ISBN 951-1-13315-2
.
- ↑
Karnatak Music
Encyclopædia Britannica
. Viitattu 7.11.2017.
- ↑
William P. Malm:
Japanese music
Encyclopedia Britannica
. Viitattu 31.10.2019.
- ↑
Ancient Maya music
Mexicolore
. Viitattu 31.10.2019.
- ↑
Andean Music, the Music of the Incas
Discover Peru
. Viitattu 31.10.2019.