Michele Alboreto
(
23. joulukuuta
1956
Milano
,
Italia
?
25. huhtikuuta
2001
Klettwitz
,
Brandenburg
,
Saksa
)
[1]
[2]
oli italialainen kilpa-autoilija,
Formula 1
-kuljettaja ja
Le Mansin 24 tunnin ajon
voittaja.
[1]
[2]
Alboreto oli opiskellut suunnittelua, ja han osallistui itse suunnittelemallaan CMR-autolla Formula Monza -kilpailuun ilman mainittavaa menestysta. Vuodeksi 1978 han siirtyi
Formula 3
-luokkaan ja sijoittui Italian F3-sarjassa seuraavana vuonna toiseksi. Vuodeksi 1980 han siirtyi EM-sarjaan ja ajoi samaan aikaan kestavyyskilpailuja
Lancialla
. Han voitti 1981 Euroracing-mestaruuden ja siirtyi
Minardin
Formula 2
-talliin. Samana vuonna han voitti Lancialla yhdessa
Riccardo Patresen
kanssa
Watkins Glenin
kuuden tunnin kilpailun.
Ensimmaisen kerran Alboreto ajoi F1:ssa vuoden 1981
San Marinon GP
:ssa
Tyrrellilla
. Vuosina 1981?1994 Alboreto kilpaili
Formula 1
-luokassa Tyrrell,
Ferrari
,
Footwork
,
Arrows
,
Lola
(
BMS Scuderia Italia
) ja
Minardi
-talleissa.
[1]
[2]
Han starttasi yhteensa 194 GP-kilpailuun (vain yhdeksalla kuljettajalla on kilpailussa ollut enemman startteja), joista voitti viisi, sai 23 muuta palkintosijaa, kaksi paalupaikkaa ja viisi nopeinta kierrosta.
[1]
[2]
Tyrrell oli tyytyvainen Alboreton suorituksiin Formula 2 -sarjassa ja antoi hanelle mahdollisuuden kilpailla tallissa vuosina 1981-83.
[1]
Han voitti ensimmaisen kilpailunsa
Las Vegasin GP:ssa vuonna 1982
, joka toimi kauden paatososakilpailuna.
[1]
[2]
[3]
[4]
Vuoden 1983 Detroitin GP:n voitto puolestaan oli Tyrrell tallin viimeinen voitto ja moottorien osalta normaalisti hengittavien viimeinen voitto, kunnes turbot kiellettiin vuonna 1988.
[1]
[5]
Kaudeksi 1984 Alboreto siirtyi Ferrari -talliin, jossa ajoi paalupaikalta voittoon (voiton merkitysta lisasi sen olleen ensimmainen italialaiskuskin voitto Ferrarilla sitten
Ludovico Scarfiottin
vuoden 1966 voiton).
[1]
[2]
[6]
[7]
Alboreton paras kausi osui vuoteen 1985, jolloin han sijoittui Ferrarillaan MM-sarjassa toiseksi 53 pisteella.
[1]
[8]
Kauden puolivalissa ja viela jonkin verran sen jalkeenkin hanella oli kaikki mahdollisuudet mestaruuteen, mutta ne hiipuivat, kun kauden viisi viimeista osakilpailua keskeytyivat teknisten ongelmien takia.
[8]
Alboreto havisi
Alain Prostille
selvasti (73 pistetta) mutta voitti selvasti kolmanneksi sijoittuneen
Keke Rosbergin
(40 pistetta).
[8]
Vuoden 1985 jalkeen Alboreton kilpailumenestys alkoi hiipua, ja han ajoi ilman menestysta loppu-uransa Tyrrellilla, Lolan autoja kayttaneilla
Larroussella
ja
Scuderia Italialla
, Arrowsilla ja Minardilla.
[1]
[2]
[9]
Lolan autot osoittautuivat pahasti viallisiksi, ja karsiutumisia oli siksi useita.
[1]
[2]
F1-uransa jalkeen Alboreto kilpaili urheiluautoilla ja voitti vuonna 1997 Le Mansin 24 tunnin kilpailun
Porschella
yhdessa
Stefan Johanssonin
ja
Tom Kristensenin
kanssa.
[1]
[10]
Alboreto kuoli 25.4.2001 itaisessa Saksassa sijaitsevalla
Lausitzringin
moottoriradalla tapahtuneessa onnettomuudessa, kun hanen testaamansa
Audi R8
-prototyyppiauton rengas rajahti tuhoisin seurauksin.
[11]
[12]
Vuonna 2021
Monzan radan
kuuluisin mutka
Parabolica
nimettiin uudelleen Alboreton mukaan.
[13]
- 1981
(Tyrrell): 0 MM-pistetta, sijoitus MM-sarjassa -
- 1982
(Tyrrell): 25 pistetta, sijoitus 8.
- 1983
(Tyrrell): 10 pistetta, sijoitus 12.
- 1984
(Ferrari): 30,5 pistetta, sijoitus 4.
- 1985
(Ferrari): 53 pistetta, sijoitus 2.
- 1986
(Ferrari): 14 pistetta, sijoitus 9.
- 1987
(Ferrari): 17 pistetta, sijoitus 7.
- 1988
(Ferrari): 24 pistetta, sijoitus 5.
- 1989
(Tyrrell, Larrousse): 6 pistetta, sijoitus 11.
- 1990
(Arrows): 0 pistetta, sijoitus -
- 1991
(Footwork): 0 pistetta, sijoitus -
- 1992
(Footwork): 6 pistetta, sijoitus 10.
- 1993
(Lola): 0 pistetta, sijoitus -
- 1994
(Minardi): 1 piste, sijoitus 24.
‡ Vuoden 1984
Monacon osakilpailusta
jaettiin vain puolikkaat pisteet, koska kilpailu keskeytettiin rankkasateen vuoksi ja kilpailun pituus jai alle 75 %:iin alkuperaisesta.
|
---|
| Kansainvaliset
| |
---|
| Kansalliset
| |
---|
|