Margaret Bourke-White
(
14. kesakuuta
1904
New York
,
New York
,
Yhdysvallat
?
27. elokuuta
1971
Stamford
,
Connecticut
, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen valokuvaaja, joka teki pitkan uran
Henry Lucen
Fortune
- ja
Life
-lehdissa. Han kuvasi muun muassa ensimmaisena lansimaisena toimittajana
Neuvostoliiton
ensimmaista viisivuotissuunnitelmaa
,
toisen maailmansodan
tapahtumia, Intian itsenaisyystaistelua ja
Korean sotaa
. Hanen kuvansa
Fort Peckin padosta
on Yhdysvalloissa ollut 1930-luvun nousukauden symboleja. Bourke-White teki myos useita kirjoja kirjailija
Erskine Caldwellin
kanssa.
Margaret Bourke-White syntyi
Bronxissa
vuonna 1904. Han oli yksi Joseph ja Minnie Bourke-Whiten kolmesta lapsesta. Joseph White oli painotaloissa tyoskennellyt insinoori ja Minnie Bourke-White kotiaiti, joka oli opiskellut pikakirjoittajaksi. Minnie kannusti lapsiaan kouluttautumaan. Margaret oli lapsena kiinnostunut muun muassa sammakoista, ja han halusi opiskella
herpetologiaa
. Han kirjoitti myohemmin muistelmissaan, etta kuvitteli itsensa tieteilijaksi, joka keraisi luonnontieteellisin museoihin naytteita sademetsista ja tekisi asioita, joita naiset eivat ikina tehneet.
[1]
Bourke-White aloitti vuonna 1921 taideopinnot
Columbian yliopistossa
. Toisena lukukautena han kavi
Clarence Hudson Whiten
valokuvauskurssin, josta han piti.
[2]
Han oli kurssia varten saanut aitiltansa lahjaksi kaytetyn
ICA Reflex
-kameran.
[3]
[4]
Bourke-White opiskeli useissa yliopistoissa, ja vuonna 1921 han siirtyi
Michiganin yliopistoon
opiskelemaan herpetologiaa. Yliopistossa Bourke-White tapasi Everett Chapmaniin, jonka kanssa avioitui vuonna 1924. Pariskunta jatkoi opintojaan
Purduen yliopistossa
, missa Bourke-White keskittyi
paleontologiaan
. Sen jalkeen Bourke-White opiskeli
Western Reserve -yliopistossa
ja viimeisen vuotensa
Cornellin yliopistossa
.
Ithacaan
Bourke-White oli muuttanut vuonna 1926 erottuaan Chapmanista.
[2]
Bourke-White ansaitsi Cornellissa hieman rahaa myymalla valokuvia koulun rakennuksista ja piha-alueista.
[2]
Kuvat olivat suosittuja, ja jotkut uskoivat Bourke-Whiten opiskelevan valokuvausta. Han paatti nayttaa portfoliotansa arkkitehtitoimisto
York and Sawyerille
. Siella hanelle sanottiin, etta han voisi saada toita mista tahansa arkkitehtitoimistosta.
[1]
Bourke-White muutti valmistumisensa jalkeen
Clevelandiin
ja otti tavoitteekseen paasta naisena kaupungin terastehtaisiin. Han perusti asuntoonsa
studion
, jonka myohemmin siirsi
Terminal Toweriin
. Pilvenpiirtajan laheisyydessa oli Clevelandin tunnettu teollisuusalue, niin sanottu
The Flats
, missa han paasi kuvaamaan teraksen valmistusta. Hanen kuvansa vakuuttivat myos Otis Steelin johdon.
[2]
Fortune
-lehden kustantaja
Henry Luce
naki Bourke-Whiten valokuvat ja palkkasi hanet lehteensa. Pian hanet lahetettiin
Chicagoon
kuvaamaan
Swift and Companyn
lihanpakkaamoon. Bourke-Whiten artikkeli ”Hogs” oli popularisoimassa
valokuvaesseeta
.
[2]
Seuraavaksi Bourke-White lahetettiin vuonna 1930 Saksaan kuvaamaan
Kruppin
rautaruukkia.
[5]
Saksasta Bourke-White jatkoi omillaan
Neuvostoliittoon
kuvaamaan
ensimmaista viisivuotissuunnitelmaa
.
[5]
Lansimaiden valokuvaajat eivat ole aiemmin paasseet kuvaamaan Neuvostoliittoon, mutta Bourke-White onnistui suhteidensa, tyonsa laadun ja viikkojen lobbauksen ansiosta saamaan
viisumin
. Han teki vuosina 1930?1933 kolme matkaa Neuvostoliittoon, missa han kuvasi teollisuutta ja elamaa. Kuvia julkaistiin neuvostolaisissa lehdissa,
Fortunesssa
ja
The New York Times Magazinessa
seka Bourke-Whiten kirjassa
Eyes on Russia
. Kuvat nostivat hanen Yhdysvaltojen tunnetuimpien valokuvaajien joukkoon.
[2]
Luce tarjosi 1936 Bourke-Whitelle kokopaivaista paikkaa uudesta
Life
-lehdestaan. Bourke-White otti paikan vastaan ja pysyi lehdessa lopun uraansa.
Lifen
ensimmainen numero ilmestyi 23. marraskuuta 1936, ja sen kannessa oli Bourke-Whiten ottama kuva
Fort Peckin padosta
. Kuva monumentaalisesta rakennelmasta symboloi
1930-luvun lamasta
selviytymista.
Yhdysvaltain postilaitos
valitsi kuvan 1900-luvun lopulla postimerkkisarjaansa edustamaan 1930-lukua.
[2]
Bourke-White keskittyi alkujaan teollisuuskuviin, mutta 1930-luvun kuluessa han alkoi entista enemman kiinnostua yhteiskunnallisista aiheista. Han kuvasi muun muassa yhteiskunnallisia epakohtia
Louisvillessa
vuoden 1937 tulvan aikana ja seuraavana vuonna
Jersey Cityn
korruptoinuttu pormestaria
Frank Hagueta
. Bourke-White todisti myos huhut kaupungin slummien lapsityovoiman kaytosta.
[2]
Bourke-White aloitti 1930-luvun lopulla yhteistyon kirjailija
Erskine Caldwellin
kanssa. He dokumentoivat Yhdysvaltain etelaosissa 1930-luvun laman vaikutuksia. Caldwellin kirjoittama ja Bourke-Whiten kuvittama
You Have Seen Their Faces
ilmestyi vuonna 1937. Se menestyi seka kriittisesti etta taloudellisesti.
Lifen
toimeksiannosta Bourke-White ja Caldwell lahtivat vuonna 1938 kuvaamaan
T?ekkoslovakiaan
ja
Unkariin
Hitlerin
ja
natsismin
nousua. He jarkyttyivat nakemastaan ja kuvasivat usean kuukauden ajan vakivaltaa ja
antisemitismia
. Matkasta koottiin vuonna 1946 kirja
Dear Fatherland, Rest Quietly: A Report On The Collapse Of Hitler’s Thousand Years
.
[2]
Helmikuussa 1939 Bourke-White ja Caldwell menivat naimisiin. Pian taman jalkeen
Life
lahetti Bourke-Whiten valokuvaamaan Britannian valmistautumista sotaan. Sielta han jatkoi
Romaniaan
,
Turkkiin
ja
Lahi-itaan
. Yhdysvalloissa Bourke-White ja Caldwell dokumentoivat yhdysvaltalaista elamaa ja julkaisivat kirjan
Say Is This the USA?
. He olivat kesalla 1941
Moskovassa
, kun Saksa pommitti kaupunkia. Bourke-White oli paikalla ainoana lansivaltioiden valokuvaajana ja sai muun muassa kuvan, jossa
Kremlia
valaisivat sen ymparilla rajahdelleet pommit.
[2]
Yhdysvaltain asevoimat akkreditoivat Bourke-Whiten sotakirjeenvaihtajaksi ensimmaisena naisena.
Lifen
ja
Pentagonin
tekeman sopimuksen mukaan
ilmavoimat
sai oikeudet Bourke-Whiten kuviin. Han kuvasi useiden kuukausien ajan tukikohtaa Englannissa, mutta kuultuaan suunnitelmasta hyokata Pohjois-Afrikkaan han kysyi lupaa lahtea kuvaamaan sita. Bourke-Whitea kuljettanut laiva joutui kuitenkin torpedohyokkaykseen, ja han pelastautui muiden laivalla olleiden kanssa pelastusveneisiin.
[2]
Bourke-White kuvasi vuonna 1943 Italiassa maataisteluja, ja vuonna 1945 han oli
kenraali Pattonin
joukkojen mukana Saksassa. Siella han kuvasi muun muassa itsemurhan tehneiden natsiupseerien perheita, keskitysleirin vapauttamista ja pienta tyoleiria, jonka juutalaiset vangit olivat sytyttaneet palaamaan.
[2]
Bourke-White ja
Jun Miki
Tokion verisena vappuna 1952.
Sodan jalkeen Bourke-White kuvasi Intiassa kahden vuoden ajan
hindujen ja muslimien valista taistelua
ja
maan itsenaisyystaistelua
. Han otti vuonna 1946 yhden tunnetuimmista
Mahatma Gandhia
esittaneista valokuvista,
[2]
joka esitti Gandhia
rukkinsa
kanssa. Kuvan ottamiselle oli kaksi ehtoa: hiljaista paivaa viettanytta Gandhia ei saanut puhutella eika kuvassa saanut kayttaa keinovaloa.
[1]
Konservatiivinen kolumnisti
Westbrook Pegler
syytti Bourke-Whitea kommunistiksi tai naiden tukijaksi. Bourke-White yritti todistaa isanmaallisuuttaan ottamalla kuvia
Korean sodan
rintamalta. Han vietti Koreassa yhdeksan kuukautta ja palasi Yhdysvaltoihin tammikuussa 1953.
[2]
Bourke-Whitella diagnosoitiin vuoden 1954 alussa
Parkinsonin tauti
, mutta jatkoi
Life
-lehden kuvaajana viela muutaman vuoden ajan. Vuonna 1957 tauti oli edennyt siihen pisteeseen, ettei Bourke-White pystynyt fysioterapiasta huolimatta enaa tyoskentelemaan. Han kirjoitti vuosien 1955?1963 aikana omaelamakertaansa
Portrait of Myself
.
[2]
Bourke-White taisteli melkein 20 vuoden ajan Parkinson tautia vastaan. Han kuoli sen aiheuttamiin komplikaatioihin elokuussa 1971.
[2]
|
|---|
| | Kansainvaliset
| |
|---|
| | Kansalliset
| |
|---|
| | Tieteilijat
| |
|---|
| | Taiteenala
| |
|---|
| | Henkilot
| |
|---|
| | Muut
| |
|---|
|