Tama artikkeli kasittelee tulipaloa.
Metsapalo
tarkoittaa myos vakuutusyhtiota.
Metsapalo
on hallitsematon maastopalo (
tulipalo
)
metsassa
. Se saa usein alkunsa
salamaniskusta
, ihmisen huolimattomuudesta esimerkiksi
kulotuksen
yhteydessa tai
tuhopoltosta
. Aiemmin
hoyryveturien
kipinat olivat yleinen syttymissyy, nykyisin paloja aiheuttavat myos
sahkolinjojen
paalle kaatuvat puut.
Metsapalot ovat luonnollinen osa monen kasvillisuustyypin kehitysta;
sukkessiossa
metsapalo on sukupolvien vaihtumiskohta. Palo ei tapa kaikkia metsan puita; se etenee usein joko latvoissa tai
karikkeessa
. Joidenkin harvinaisten lajien siemenet itavat vasta metsapalon jalkeen. Nain kasvi varmistaa sen, etta nuoret
taimet
paasevat kasvamaan ilman isojen puiden varjostusta.
[1]
Kaarna
suojaa isoja puita, taimet karsivat palosta pahiten. Liekkien lisaksi kuumuus karventaa palon lahelle joutuneita puita:
kuusen
ja
mannyn
taimet vaurioituvat jo noin 50 °C:n lampotiloissa.
[2]
Metsapalon leviamisessa esiintyvat palomuodot ovat
palamisessa
ensisijaisesti kuluvan paloaineskerroksen mukaisesti maapalo, pintapalo ja latvapalo. Tuli syttyy ja leviaa yleensa pintapalona
kentta
- ja
pohjakerroksessa
.
Lampo siirtyy tulirintamasta ymparistoonsa siirtymalla
savukaasuissa
,
lamposateilyna
, johtumalla palavissa aineksissa tai
massakulkeutumisena
. Massakulkeutuminen tapahtuu yleensa palosta nousevan ilmavirran nostattamien kipinoiden ja kekaleiden aiheuttamina uusina paloalueen ulkopuolisina syttymina eli heitepaloina. Jyrkissa rinteissa kulkeutumista tapahtuu myos palavien ainesten vyoryessa alamakeen
[3]
.
Ranskalaisten
metsapalomallien mukaan palo etenee tuulen suuntaan nopeudella, joka on 3?8 % tuulen nopeudesta, ja leviaa
paarynan
muotoisesti kulkusuuntaan nahden.
Metsapalojen rajoittamisen kannalta on tarkeaa, etta palot havaitaan ajoissa. Joillakin alueilla kayteaan torneja, joissa paivystaa ihminen tai kamera. Myos lentokoneista seurataan mahdollisia savuvanoja.
Lampotila-anomalioiden kaukokartoitus
satelliittien
avulla on tehnyt mahdolliseksi metsapalojen havaitsemisen laajoilla, asumattomilla alueilla.
Suomessa
Ilmatieteen laitos
antaa metsapalovaroitukset maakunnittain paitsi Lapin maakuntaan ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnan kunnista Pudasjarvelle, Taivalkoskelle ja Kuusamoon kunnittain, kun kyseisella alueella metsan karikkeen arvioidaan olevan kovin kuivaa. Karikkeen kuivuutta arvioidaan mallilla, joka ottaa huomioon
sademaaran
ja
haihtumisen
, jota arvioidaan lampotilan, tuulen ja auringonpaisteen avulla. Metsapalovaroituksen aikana
avotulen
teko metsiin tai niiden laheisyyteen on kielletty. Heti lumen sulamisen jalkeen metsapalot ovat epatodennakoisia, mutta maasto voi olla niin kuivaa etta annetaan
ruohikkopalovaroitus
.
[4]
[5]
Ruotsissa
varoituksesta vastaa
Sveriges meteorologiska och hydrologiska institut
SMHI.
[6]
Suomessa alettiin tilastoida
Metsahallituksen
metsien palot 1865. Vuoteen 1949 mennessa oli valtion metsia palanut 9 995 kertaa, joissa oli tuhoutunut 617 055 hehtaaria eli 7 620 hehtaaria vuodessa. Vuosina 1865?1870 paloaukean keskikoko oli 130 hehtaaria, kun taas 1900-luvun alussa Pohjois-Suomessa enaa vain 40 hehtaaria ja Etela-Suomessa 18 hehtaaria. Vuonna 2003 havaittiin Suomessa 1 734 metsapaloa, joissa keskimaarin paloi 0,4 hehtaaria suurimman palon ollessa 105 hehtaaria.
[9]
Valimeren maissa
on yleensa kuumia ja kuivia kesia ja niissa esiintyy usein vaikeasti hallittavia maastopaloja.
Kreikassa
oli kesalla 2007
helleaalto
, ja lampotila oli korkeimmillaan 46 °C.
[10]
Paloissa tuhoutui 173 000 hehtaaria metsaa ja viljelymaata (
Ita-Uudenmaan
verran), kuoli ainakin 65 ihmista ja 1100 asuntoa tuhoitui.
[11]
Heinakuussa 2009 oli
sarja maastopaloja
Espanjassa
,
Ranskassa
,
Kreikassa
,
Italiassa
,
Turkissa
ja
Kroatiassa
. Palojen arvioidaan aiheuttaneen satojen miljoonien eurojen vahingot, ja palojen uhreja oli ainakin kahdeksan.
[12]
[13]
Trooppiset sademetsat
ovat niin kosteita, etta normaalioloissa metsapalot ovat harvinaisia. Kuitenkin, kun
El Nino
saa sademaarat pienenemaan ja metsan kuivumaan, metsapalojen maara lisaantyy dramaattisesti. Metsapaloista paasee
ilmakehaan
suuria maaria
hiilimonoksidia
,
nokea
ja muita haitallisia aineita.
[14]
- ↑
Pyne, Stephen J.:
How Plants Use Fire (And Are Used By It)
Nova Online
. kesakuu 2002. PBS. Viitattu 4.8.2009.
(englanniksi)
- ↑
Kankaanhuhta, V. & Vakeva, J.:
Metsapalo ? Yleiskuvaus tuhonaiheuttajasta
Metsantutkimuslaitos Metinfo ? Metsien terveys
. 14.1.2013.
Arkistoitu
19.8.2022. Viitattu 2.3.2020.
- ↑
Lindberg, H., Heikkila, T.V., Vanha-Majamaa, I.:
Suomen metsien paloainekset - kohti parempaa tulen hallintaa
, s. 19. Metsantutkimuslaitos, 2011.
- ↑
Varoitukset maa- ja merialueilla
Ilmatieteen laitos
. Viitattu 2.3.2020.
- ↑
Metsapalovaroitus varoittaa, kun maasto on kuivaa
Ilmatieteen laitos
. 22.8.2019 . Viitattu 2.3.2020.
- ↑
Risk for grasbrand
Sveriges meteorologiska och hydrologiska institut ? SMHI
.
Arkistoitu
22.2.2020. Viitattu 2.3.2020.
- ↑
Metsapalojen tuhotyot. ? Raja-Karjalassa vaara edelleen suuri..
Pohjan Voima
, 2.8.1925, nro 173, s. 1. Digitaaliset aineistot ? Digi.kansalliskirjasto.fi.
Artikkelin verkkoversio
. Viitattu 2.3.2020.
- ↑
Kalajoen maastopalo ei ollutkaan vuosikymmenien suurin ? tarkennusmittauksessa paloalueeksi laskettiin 227 hehtaaria
Yle Uutiset
. 18.8.2021. Viitattu 30.8.2021.
- ↑
Suomalaisten suhtautuminen metsapaloihin
Pelastustoimi ? Raportit
. 31.3.2006. Sisaasiainministerion pelastusosasto.
Arkistoitu
3.11.2011. Viitattu 2.3.2020.
(englanniksi)
- ↑
Kreikan helleaalto vaatinut ainakin 15 uhria
Yle Uutiset
. 2.7.2007 . Viitattu 2.3.2020.
- ↑
WWF:n juristit jahtaamaan Kreikan palojen sytyttajia
Yle Uutiset
. 27.9.2007 . Viitattu 2.3.2020.
- ↑
Maastopalot uhkaavat yha Etela-Eurooppaa
Yle Uutiset
. 27.7.2009 . Viitattu 2.3.2020.
- ↑
Etela-Euroopan metsapalot hiljalleen hallinnassa
Yle Uutiset
. 25.7.2009 . Viitattu 2.3.2020.
- ↑
Bettwy, Mike :
NASA Data Links Indonesian Wildfire Flare-Up to Recent El Nino
Nasa ? Goddard Space Flight Center
. 3.1.2007 .
Arkistoitu
20.10.2020 . Viitattu 2.3.2020 .
(englanniksi)