Maaseurakunta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Maaseurakunta (lyhenne msrk. [1] , ruots. landsforsamling ) on nimitys, jota Suomessa on kaytetty kaupunkien tai kauppaloiden kanssa samannimisten maalaiskuntien evankelis-luterilaisten seurakuntien nimen jalkiosana. Samannimisen kaupungin tai kauppalan seurakunnan nimi oli talloin kaupunkiseurakunta - tai kauppalaseurakunta -loppuinen. Kaupunki-, kauppala- ja maaseurakunta eivat olleet hallinnollisia kasitteita, vaan pelkkia selvyyden vuoksi kaytettyja nimityksia. Kauppalaseurakunta-niminen seurakunta oli ainoastaan Loimaalla ja Pieksamaella , koska niissa kauppalaksi ei erotettu maalaiskunnan kirkonkylaa, vaan asemakyla . Viimeinen maaseurakunta-sanaa nimessaan kayttanyt seurakunta, Mikkelin maaseurakunta , jonka alue vastasi entista Mikkelin maalaiskuntaa , liittyi osaksi Mikkelin tuomiokirkkoseurakuntaa vuoden 2013 alussa.

Maaseurakunta-sanaa nimessaan kayttaneen seurakunnan kirkko, virastot ja hautausmaa ovat voineet sijaita kaupungissa samoin kuin maalaiskunta-sanaa nimessaan kayttaneiden kuntien kunnalliset virastot. Esimerkiksi Jyvaskylan maaseurakunnan kirkko oli Taulumaen kirkko Taulumaessa Jyvaskylan kaupungin alueella (tosin ennen vuonna 1941 tehtya alueliitosta maalaiskunnan puolella rajaa) ja Jyvaskylan maaseurakunnan hautausmaakin sijaitsi Jyvaskylan kaupungissa. Samoin Mikkelin maaseurakunnan kirkko oli Mikkelin keskustassa.

Osassa maalaiskunta-nimisista kunnista ei ollut maaseurakunta-nimista seurakuntaa, vaan kirkkoon kuuluvat kuntalaiset kuuluivat samaan seurakuntaan kuin maalaiskunnan kanssa samannimisen kaupungin tai kauppalan kirkkoon kuuluvat asukkaat. [2] Kajaanissa taas toimi seka kaupungin etta maalaiskunnan alueella seurakunta nimelta Kajaanin kaupunki- ja maaseurakunta.

Maaseurakunta-sanaa nimessaan kayttaneita seurakuntia

[ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Nimitysta maaseurakunta on kaytetty ainakin seuraavien kuntien alueella toimineissa seurakunnissa:

Lisaksi Loimaan kunnan evankelis-luterilainen seurakunta oli nimeltaan Kanta-Loimaan seurakunta.

  1. Lyhenneluettelo 25.04.2013. Kotimaisten kielten keskus. Arkistoitu 12.10.2013. Viitattu 25.5.2013.
  2. Otavan iso tietosanakirja, osa 3, s. 983
  3. http://hiski.genealogia.fi/seurakunnat/srk?CMD=SRK&ID=70&TYPE=HTML
  4. http://digihakemisto.appspot.com/index_am?atun=248952.KA&amnimeke=H%C3%A4meenlinnan+maaseurakunnan+arkisto ( Arkistoitu ? Internet Archive)
  5. http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/kirkonkirjat/iisalmen_maaseurakunta/rippikirja_1871-1880_mko313-376/hakemisto_1.htm ( Arkistoitu ? Internet Archive)
  6. http://hiski.genealogia.fi/seurakunnat/srk?CMD=SRK&ID=146&TYPE=HTML
  7. http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kristiinankaupungin_maaseurakunta/kristiinankaupungin_maaseurakunta.htm
  8. http://hiski.genealogia.fi/seurakunnat/srk?CMD=SRK&ID=248&TYPE=HTML
  9. http://hiski.genealogia.fi/seurakunnat/srk?CMD=SRK&ID=878&TYPE=HTML&LANG=FI
  10. http://digi.narc.fi/digi/hak_view.ka?hakid=23445 ( Arkistoitu ? Internet Archive)
  11. http://hiski.genealogia.fi/seurakunnat/srk?CMD=SRK&ID=394&TYPE=HTML
  12. http://digihakemisto.appspot.com/index_ay?amnimeke=Porin+kaupunki-+ja+maaseurakunnan+arkisto&sarnimi=Maaseurakunnan+rippikirjat&aynimi=Porin+maaseurakunnan+kirkonkirja+1850-1857+%28I+Aa2%3A16%29&ay=298614&sartun=76690.KA&atun=184885.KA [ vanhentunut linkki ]
  13. http://www.narc.fi:8080/VakkaWWW/Selaus.action;jsessionid=3EB0BFCAC2399B267D5F907953217143?kuvailuTaso=AY&avain=1913100.KA ( Arkistoitu ? Internet Archive)
  14. http://www.tuomas.salste.net/suku/vanhimmat.html
  15. http://hiski.genealogia.fi/seurakunnat/srk?CMD=SRK&ID=504&TYPE=HTML
  16. http://hiski.genealogia.fi/seurakunnat/srk?CMD=SRK&ID=898&TYPE=HTML&LANG=FI
  17. http://www.vohdensaari.fi/historiikki/pm_vohdensaaren%20kylan_kunnallista.html ( Arkistoitu ? Internet Archive)
  18. http://hiski.genealogia.fi/seurakunnat/srk?CMD=SRK&ID=627&TYPE=HTML