Tahan artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lahteita, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolahteista. Voit auttaa Wikipediaa lisaamalla artikkeliin tarkistettavissa olevia lahteita ja merkitsemalla ne ohjeen mukaan.

Sosiologia

Teoria

Diskurssianalyysi  · Positivismi
Konfliktiteoria  · Kriittinen teoria
Rakenteellinen funktionalismi
Sosiaalinen konstruktionismi

Keskeisia teoreetikkoja

Emile Durkheim
Karl Marx  · Max Weber

Sosiologian alueita

Julkinen sosiologia
Laki  · Kasvatus
Poikkeavuus  · Rikollisuus
Sosiaalinen verkosto
Stratifikaatio  · Talous  · Tiede
Tieto  · Uskonto
Vaesto  · Yhteiskuntaluokka
Ymparisto  · Armeija
Kaupunki

Keskeisia kasitteita

Habitus  · Identiteetti  · Normi
Jalkimoderni  · Myohaismoderni
Notkea moderni
Sosiaalinen paaoma  · Valta

Kriminologia tutkii rikollisuutta yhteiskunnallisena ilmiona paaasiassa empiirisin menetelmin. Tutkimuskohteena voi olla rikollisuuden maara, rakenne, kehitys, rikollisuuteen vaikuttavat tekijat ja sen syyt. Kriminologia on monitieteellista ja sen voidaan sijoittuvan omana tieteenalanaan oikeussosiologian tai rikosoikeuden yhteyteen. Silla on yhteyksia myos taloustieteeseen , sosiaalipolitiikkaan ja tilastotieteeseen . ^[1]

1900-luvun alun positivistinen kriminologia naki rikollisuuden useimmiten yksilon ominaisuuksiin sidottuna. Tata suuntausta edustivat muun muassa Cesare Lombroso ja Hans Eysenck . Koska rikollisuuden syyt nahtiin yksilotasolla, myos ratkaisuja haettiin yksilotasolta. Lombroso painotti rikollisen biologisia ja geneettisia ominaisuuksia, ja myohemmat kriminologit ovat suhtautuneet arvostelevasti hanen tutkimusmetodeihinsa. Positivistinen kriminologia otti myos rikollisuuden kasitteen maaritelman itsestaanselvyytena, ja keskittyi tutkimaan rikollisuutta ja rikostilastoja kayttaen yleisesti kaytossa olleita rikosten maaritelmia.

1920-luvulla merkittava Chicagon koulukunta muutti kriminologian suuntautumista keskittymalla kaupunkirakenteisiin. Chicagon koulukunnan sosiologit kehittivatkin kuuluisan kehamallin, jossa koyhyys , rikollisuus ja muut ongelmat keskittyvat kaupungin keskustoihin, ja muu vaesto asuu eri vyohykkeilla naiden alueiden ymparilla. Chicagon koulukunta oli uudistusmielinen myos tutkimusmenetelmien suhteen, ja sosiologit kuten Robert E. Park painottivat etnografista tutkimusta ja ymparistossa havainnoimista pelkkien kirjojen ja tilastojen tutkimisen sijaan.

1960-luvulla alettiin puolestaan kehittaa (usein marxilaista ) radikaalia kriminologiaa, jossa rikollisuus kytkettiin yhteiskuntarakenteeseen ja yhteiskunnalliseen epatasa-arvoon. Samoihin aikoihin luotiin myos alakulttuuriteorioita kuten Richard Clowardin ja Lloyd Ohlinin ajatus nuorista, jotka pyrkivat mahdollisimman hyviin asemiin huonoista lahtokohdistaan. Rikos on Clowardin ja Ohlinin mukaan naiden nuorien kohdalla kannattavampaa kuin tyoskentely vahimmaispalkalla. Toiset kriminologit keskittyivat ennen kaikkea nuorisojengien suosion selittamiseen, mutta teoriat olivat usein samankaltaisia ja pohjasivat yhteiskunnan rakenteelliseen epatasa-arvoisuuteen. Toinen suuntaus oli kriittinen kriminologia, joka suhtautui refleksiivisesti rikoksen kasitteeseen. Kriittiset kriminologit olivat sita mielta, etta yhteiskunnan valtaa pitavilla on valta maarittaa myos rikoksen kasite ja rikoskategoriat. Rikosta ei nahty enaa vain yhteiskunnassa olemassa olevana tosiasiana vaan myos sosiaalisena konstruktiona.

Samana aikakautena kriminologiset ajattelijat kuten Travis Hirschi kehittivat kontrolliteorioita , joiden mukaan huomio tulee kiinnittaa siihen, miksi suurin osa ihmisista ei riko lakia. Hirschin mukaan paasyita lain noudattamiseen ovat muun muassa ihmisen kytkos muihin ihmisiin ja yhteiskunnallisiin instituutiohin ja usko saantojen moraaliseen patevyyteen. Vahvasti yhteiskuntaan kiinnittyneen yksilon ei kannata rikkoa lakia, koska hanella on silloin enemman menetettavaa. Parikymmenta vuotta myohemmin Hirschi kehitti myos matalan itsekontrollin teorian yhdessa Michael Gottfredsonin kanssa, joka erottelee yksilot matalan tai korkean itsekontrollin perusteella. Matalan itsekontrollin omaavat ihmiset rikkovat teorian mukaan todennakoisemmin lakia. Kriminologinen teoria yhdistettiin kontrolliteorioissa jalleen yksilon ominaisuuksiin.

Edwin H. Sutherlandin kehittelemaa rikollisuuden sosiologista selitysta kutsutaan differentiaalisen assosiaation teoriaksi. ^[2] Sen mukaan rikoskayttaytyminen opitaan, ja oppimisprosessiin kuuluu rikosten tekemiseen vaadittavien tekniikoiden oppiminen ja erilaisten asenteiden ja perustelumallien omaksuminen. Jos kaupan kassalla ei ole ketaan, rikollisen ajattelumallin omaksunut henkilo nakee sen sopivana tilaisuutena kulkea kassan ohitse maksamatta. Tama rikoskayttaytyminen omaksutaan pienissa viiteryhmissa, ^[3] ja oppimiseen vaikuttaa, kuinka usein ja pitkaan kuulee rikoskayttaytymiseen suotuisasti vaikuttavia puhetapoja, kuka niita esittaa (kuinka suuri auktoriteetti puhujalla on kuulijaan nahden) ja missa jarjestyksessa asioita opitaan. Lapsuudessa opitut maaritelmat ovat vaikutusvaltaisempia kuin myohemmin opitut ajatusmallit. ^[2]

Yleinen oppimisteoria liittaa Sutherlandin teoriaan behavioristisen nakemyksen, jossa palkinnot ja rangaistukset vaikuttavat rikollisen kayttaytymisen oppimiseen. Jos esimerkiksi vertaisryhmassa rikollista tekoa ihaillaan tai siihen suhtaudutaan muulla lailla positiivisesti, tama toimii palkintona rikoksen tekijalle ja ajaa jatkamaan rikollisella uralla. ^[2] Yleisen oppimisteorian nelja ^[2] keskeista kasitetta ovat:
1. differentiaalinen assosiaatio. Altistuminen laheispiirille, kuten perheelle tai ystaville, joilta opitaan normatiiviset kayttaytymis- ja ajattelumallit matkimisen, maaritelmien ja palkintojen ja rangaistusten kautta.
2. maaritelmat. Oman kayttaytymisen tulkinta ja sen erilaiset selitykset. Taman osa-alue on neutralisaatioteoria, jossa rikollinen vahattelee ja puolustelee tekoaan esimerkiksi kieltamalla oman vastuunsa tai vahattelemalla aiheuttamaansa vahinkoa.
3. palkinnot ja rangaistukset. Teosta aiheutuneet seuraukset, jotka voivat fyysisia kuten rahallisesti arvokkaan omaisuuden saaminen tai poliisien kanssa tekemisiin joutuminen, aineettomia kuten ihailua tai paheksuntaa. Tassa yhteydessa kaytetaan termeja positiivinen ja negatiivinen vahvistaminen. Positiivista vahvistamista on, etta teon tavoitteena on saada itselleen hyotya, kun taas negatiivinen vahvistaminen tarkoittaa tilannetta, jossa (rikollinen) teko tekemalla valtetaan epamieluisan asian toteutuminen.
4. matkiminen eli toisten kayttaytymisen imitointi. Matkimisen yhteydessa tutkijat nostavat huolekseen median ^[2] , kuten rikollisista tehdyt elokuvat ja rikosuutisoinnin saaman suuren huomion.

Nykykriminologiassa keskeisena kehityksena on ollut lisaantynyt uhrien huomioon ottaminen seka oikeusjarjestelmassa etta teoreettisesti. Uhrien nakokulmaan keskittyvaa kriminologiaa kutsutaan joskus viktimologiaksi .

• Downes, David; Rock, P. Understanding Deviance . 4th edition. Oxford University Press, 2003.
• Kivivuori, Janne et al.:  Kriminologia. Rikollisuus ja kontrolli muuttuvassa yhteiskunnassa . Helsinki: Gaudeamus, 2018. ISBN 9789524954662 .
• Laitinen, Ahti & Aromaa, Kauko:  Rikollisuus ja kriminologia . Tampere: Vastapaino, 2005. ISBN 951-768-163-1 .
• Maguire, Mike ? Morgan, Rod ? Reiner, Robert (toim.):  The Oxford Handbook of Criminology . 5th edition. Oxford: Oxford University Press, 2012. ISBN 978-0-19-959027-8 .
• Newburn, Tim (toim.): Key Readings in Criminology. Routledge, 2012. ISBN 978-1-84392-402-9 .

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kriminologia .

• Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, Helsingin yliopisto .
• Criminology Mega-Site ( Arkistoitu ? Internet Archive). (englanniksi)
• Crime prevention: theory & practice ^{[ vanhentunut linkki ]} . (englanniksi)
• Societa Sammarinese di Criminologia ( Arkistoitu ? Internet Archive). (englanniksi)
• International Criminologists Association (I.C.A.) ( Arkistoitu ? Internet Archive)International association of professionals specialized in criminology. (englanniksi)
• Master in Criminologia ( Arkistoitu ? Internet Archive) I.C.A. Course