Klaus Haro

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Klaus Haro
Klaus Härö helmikuussa 2010.
Klaus Haro helmikuussa 2010.
Henkilotiedot
Syntynyt 31. maaliskuuta 1971 (ika 53)
Porvoo
Ammatti elokuvaohjaaja
kasikirjoittaja
Ohjaaja
Tunnetuimmat ohjaukset Nakymaton Elina (2003)
Postia pappi Jaakobille (2009)
Miekkailija (2015)
Palkinnot

Parhaan ohjauksen Jussi (2010)

Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Klaus Juhani Haro [1] (s. 31. maaliskuuta 1971 Porvoo ) on suomalainen elokuvaohjaaja . [2]

Ura [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Haro on taustaltaan suomenruotsalainen . [3] Teini-ikaisena han harrasti elokuvia ja tutustui Ingmar Bergmanin ja Martin Scorsesen tuotantoon. Murrosikaisena hanen elamaansa liittyivat oleellisesti Raamatun tutkiminen ja uskonnollisten asioiden pohdinta. Tuossa vaiheessa han piti papin ammattia varteenotettavana uravaihtoehtona. [4]

Haro opiskeli Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen laitoksella ohjauksen ja kasikirjoituksen linjalla ja valmistui taiteiden maisteriksi vuonna 1999. [1] Opintojensa aikana ja niiden jalkeen han on ohjannut lyhytelokuvia ja dokumenttielokuvia televisioon. Haron ensimmainen lyhytelokuva Johannes 10?11 vuotta oli lastenelokuva. Han on sen jalkeenkin tyoskennellyt usein lasten ja nuorten kanssa. Haron tutkintoelokuva Yolento ( Nattflykt , 1999) sai lastenjuryn kunniamaininnan vuoden 2000 Berliinin elokuvajuhlilla , The Golden Cairo Awardin Kairon lastenelokuvajuhlilla 2001 seka ensimmaisen palkinnon Argentiinan lastenelokuvafestivaaleilla 2001.

Haron dokumenttielokuva Kolme toivetta (2001) palkittiin pohjoismaisten yleisradioyhtioiden Norvisionin parhaimpana dokumenttielokuvana 2001. Lisaksi se sai Suomessa Joan Harms -kunniapalkinnon ja Telvis -kunniapalkinnon 2002. Vuoden 2007 huhtikuussa Svenska kulturfonden myonsi Harolle saation suuren kulttuuripalkinnon (15 000 euroa).

Haron ohjaaman Nakymattoman Elinan (2002) tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun Tornionlaaksoon . Elokuvan paaosassa on 10-vuotias Elina, joka kohtaa vaikeuksia suomen kielen kayttoon jyrkan kielteisesti suhtautuvan opettajan alaisuudessa. [5] Haron seuraava ohjaustyo oli sotaorpojen kohtaloa kuvaava elokuva Aideista parhain (2005). Vuonna 2007 Haron ohjaama Uusi ihminen voitti Shanghain kansainvalisilla elokuvafestivaaleilla Juryn Grand Prix’n. [6] Huhtikuussa 2010 Haro palkittiin vuoden nuorena menestyjana. [7] Vuonna 2012 han sai kirkkotaiteen Engel-palkinnon . [8]

Haron ohjaama Miekkailija (2015) oli ehdolla parhaan ulkomaisen elokuvan Golden Globe -palkinnon saajaksi. [9] Se valittiin myos Suomen viralliseksi Oscar-palkintoehdokkaaksi parhaan vieraskielisen elokuvan sarjassa. [10] Elokuva voitti Yhdysvalloissa Stony Brookin elokuvajuhlilla parhaan kokoillan elokuvan palkinnon heinakuussa 2016. [11]

Haron piti ohjata elokuva, tyonimeltaan Suomen kuningas , joka olisi kertonut Hessenin prinssista Friedrich Karlista , josta piti tulla Suomen kuningas. Suomalais-saksalaiselle elokuvalle myonnettiin kesalla 2016 Elokuvasaation 750 000 euron tuki, [12] mutta elokuvaprojekti keskeytettiin alkuvuodesta 2017. [13]

Harolta tuli ensi-iltaan tammikuussa 2019 taidemaailmaan sijoittuva Tuntematon mestari -elokuva. [14] Sen jalkeen on tarkoitus kuvata Isossa-Britanniassa My sailor, my love -niminen, budjetiltaan 8?10 miljoonan euron elokuva, jonka kuvauksien oli maara alkaa vuonna 2019. [15] Taman asemesta valmistui kuitenkin vuonna 2020 suomalainen, ruotsinkielinen elokuva Livet efter doden ( Elamaa kuoleman jalkeen ), jonka tausta on omaelamakerrallinen: aidin kuolema. [16]

Kriitikko Arto Pajukallio on luonnehtinut Haroa pienten, heikkojen ja jotain menettaneiden kuvaajaksi. [5] Haroa on pidetty Aki Kaurismaen hengenheimolaisena pieneen ihmiseen kohdistuvan kiinnostuksensa vuoksi, vaikka tyyleiltaan he ovatkin erilaisia ohjaajia. [4]

Nuoruudessa hanen suosikkielokuvansa oli Steven Spielbergin E.T. (1982). Sittemmin han on nimennyt suosikeikseen muun muassa Coenin veljesten Fargon (1996) ja Sam Mendesin Matkalla Perditioniin (2002). lahde?

Vuonna 2022 Klaus Harolta julkaistiin suomalais-irlantilainen elokuva Rakkaani merikapteeni , joka sai maailman ensiesityksensa Toronton kansainvalisilla elokuvajuhlilla. Elokuvaa myytiiin levitykseen Australiaan, Uuteen-Seelantiin, Espanjaan, Britanniaan ja Irlantiin. Elokuva palkittiin Chicago International Film Festivalin parhaan kansainvalisen elokuvan yleisopalkinnolla ja Dublinin kansain­valisten elokuva­juhlien (DIFF) parhaan irlantilaisen elokuvan palkinnolla. [17] [18]

Haron uusin elokuva Ei koskaan yksin , jota kuvataan syksylla 2023 Helsingissa, kertoo Suomesta Saksaan luovutetun kahdeksan juutalaispakolaisen auttajan Abraham Stillerin tarinan. Stiller on toimittaja Ruben Stillerin isoisa. [19]

Haro toimi vuoden 2022 Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon tuomarina. Han valitsi esiraadin valitsemista ehdokkaista voittajaksi Jyvaskylan yliopiston kirjaston peruskorjauksen. [20]

Filmografia [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Kokoillan elokuvat [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Muut ohjaustyot [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

  • Johannes 10?11 ar ( Johannes 10?11 v. ) (lyhytelokuva, 1993)
  • Jagande efter vind ( Tuulen tavoittelua ) (lyhytelokuva, 1995)
  • Maraton (lyhytelokuva, 1997)
  • Tva karlekar ( Kaksi rakkautta ) (dokumentti, 1998)
  • Ofodda poeters sallskap ( Syntymattomien runoilijoiden seura ) (dokumentti, 1998)
  • Sommartider ( Samassa veneessa ) (lyhytelokuva, 1999)
  • Hem over havet ( Meren yli kotiin ) (TV-dokumentti, 1999)
  • Yolento ( Nattflykt ) (lyhytelokuva, 1999)
  • Gator av guld ( Kadut kuin kultaa ) (dokumentti, 2000)
  • Kolme toivetta ( Tre onskningar ) (dokumentti, 2001)
  • Statisti ( Statisten ) (dokumentti, 2003)
  • Paarooli ( Huvudrollen ) (lyhytelokuva, 2005)
  • Kaksi kotia (televisioelokuva, 2013) [22]

Palkintoja [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Lahteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

  1. a b Kylanpaa, Riitta: Klaus Haro. Suomen Kuvalehti , 2005, nro 35. Artikkelin verkkoversio . Viitattu 11.1.2015.
  2. Klaus Haro Elonetissa.
  3. Anssi Juntto: Elamankatsomus nakyy elokuvista Kaleva . 05.04.2004. Viitattu 16.11.2021.
  4. a b Halminen, Laura: Katso ihmista. Metro live , 3.4.2009, s. 4.
  5. a b Pajukallio, Arto: Klaus Haron vaitelias tytto. Helsingin Sanomat , 6.4.2009, s. D7.
  6. ”Klaus Haron ohjaama Uusi ihminen palkittiin Shanghaissa”. Helsingin Sanomat 24.6.2007.
  7. 39-vuotias kelpasi vuoden nuoreksi menestyjaksi Taloussanomat . 24.4.2010. Viitattu 4.5.2010.
  8. Iranto, Annamari: Klaus Harolle kirkkotaiteen Engel-palkinto Yle Uutiset . 12.2.2012. Viitattu 11.1.2015.
  9. Aromaa, Jonni: Klaus Haron Miekkailija kisaa Golden Globe -elokuvapalkinnosta Yle Uutiset . 10.12.2015. Viitattu 10.12.2015.
  10. Blomberg, Maria: Miekkailija-elokuva Suomen virallinen Oscar-ehdokas Yle Uutiset . 1.9.2015. Viitattu 3.9.2015.
  11. Miekkailija-elokuvalle palkinto Yhdysvalloissa Iltalehti . Viitattu 31.7.2016.
  12. Elokuvasaatiota 750 000 Suomen Kuningas -elokuvalle Iltalehti . Viitattu 31.7.2016.
  13. Toimittaja: Klaus Haron Suomen kuningas -elokuvan tuotanto on keskeytetty Elokuvauutiset . Viitattu 20.11.2017.
  14. Talta nayttaa Klaus Haron Tuntematon mestari Iltalehti . Viitattu 6.6.2018.
  15. Klaus Haron seuraava elokuva kuvataan Isossa-Britannissa: ”Tavoitteena A-luokan casting ja noin 10 miljoonan euron budjetti” Iltalehti . Viitattu 20.11.2017.
  16. Hallsten, Annika: Haro vill unterordna sig Bibeln. Hufvudstadsbladet , 20.2.2020, s. 22?23. Artikkelin maksullinen verkkoversio . Viitattu 20.2.2020.
  17. Klaus Haron Rakkaani merikapteeni -elokuva voitti merkittavan yhdysvaltalaisfestivaalien yleisopalkinnon Yle Uutiset . 28.10.2022. Viitattu 30.6.2023.
  18. Elokuvat | Klaus Haron elokuva valittiin Dublinissa parhaaksi irlantilaiseksi elokuvaksi Helsingin Sanomat . 6.3.2023. Viitattu 30.6.2023.
  19. Helsingin julkiseen liikenteeseen "todella poikkeuksellisia" muutoksia www.iltalehti.fi . Viitattu 27.10.2023.
  20. anni: Arkkitehtuurin Finlandia -palkinto 2022 Jyvaskylan yliopiston kirjaston peruskorjaukselle Arkkitehtuurin Finlandia . 3.10.2022. Viitattu 30.6.2023.
  21. Miekkailija Finnkino. Arkistoitu 1.1.2015. Viitattu 4.1.2015.
  22. Pakkanen, Iida: Klaus Haro kuvaa seuraavaa elokuvaansa Porissa Yle Uutiset . 7.3.2013. Viitattu 18.10.2013.
  23. Ingmar Bergman-priset web.archive.org . 11.3.2014. Arkistoitu 11.3.2014. Viitattu 24.1.2024.
  24. Klaus Haro sai Bergman-palkinnon ts.fi . 27.1.2004. Viitattu 24.1.2024.
  25. Terhi Width: Bergman kiitti nuorta kollegaansa Helsingin Sanomat . 28.1.2004. Viitattu 24.1.2024.

Aiheesta muualla [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Kirjallisuutta [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

  • Rosenqvist, Juha: ”Kuvallisen kerronnan puolesta”, Klaus Haron haastattelu, Filmihullu 5/2007.