Tama artikkeli kasittelee elokuvaa.
Kipparikvartetti
-yhtyeesta on oma artikkeli.
Kipparikvartetti
on vuonna
1952
ensi-iltansa saanut musiikkikomediaelokuva, jonka on ohjannut
Ville Salminen
. Elokuvan paaosissa ovat
Kipparikvartetti
-yhtyeen alkuperaisjasenet
Olavi Virta
,
Kauko Kayhko
,
Auvo Nuotio
ja
Teijo Joutsela
.
Olli (
Olavi Virta
) tyoskentelee tiskaajana eraan hotellin keittiossa, mista han pystyy hankkimaan ruokaa kylmakkotyttojen (
Verna Piponius
,
Aino Rounioja
,
Maiju Kuusoja
,
Liisa Rope
ja
Aino Angerkoski
) avulla hanen ystavalleen saveltaja ja Tahtitaiteilijat-ohjelmatoimiston (joka menestyy huonosti) johtaja Harri Vuorivirralle (
Eero Roine
). Vuorivirta menetti naiskvartettinsa Italiaan ja suunnittelee uuden mieskvartetin perustamista.
Kaukon (
Kauko Kayhko
), eli ohjelmatoimiston kolmannen jasenen avulla Olli saa hankittua kadulta asiakkaaksi itse vuorineuvoksetar Rahalan (
Kaisu Leppanen
), mutta yrityksen miehet epaonnistuvat, kun saveltaja Vuorivirta ilmoittaa puhuvansa ”kaivosministerin” kanssa, joka paljastuu kuitenkin olevan vuorineuvoksettaren aviomies, joka on parhaillaan Madridissa, eika vuorineuvoksetar tahdo olla missaan tekemissa huijareiden kanssa. Pian vuorineuvoksetar Rahalan tytar, Raija Rahala (
Liisa Tuomi
) onnistuu tuomaan aitinsa erilaisilla konsteilla toimistoon ja sopimus syntyy vihdoin. Saveltaja Vuorivirta lupaa hankkia ”Kultakurkkukvartetin” lauantai-illan juhliin. Olli tarjoaa naisille alkoholia ravintolassa, mutta joutuu maksamaan laskun
pajatsosta
voittamillaan kolikoilla. Han onnistuu myos sopimaan tapaamisajan Raijan kanssa.
Teikka Ankkanen (
Teijo Joutsela
) on suututtanut johtajansa erittain pahasti (
Veikko Linna
) ja pestautuu pianonkantajaksi eraaseen musiikkiliikkeeseen, missa han tapaa tulevan ystavansa Apo Rovion (
Auvo Nuotio
). He molemmat ovat taitavia erittain taitavia laulajia. Musiikkikaupan johtaja (
Kaarlo Wilska
) maaraa Apon ja Teikan noutamaan ohjelmatoimistosta pianon, jota ei ole maksettu. Kesken miesten kahvitunnin ohjelmatoimiston johtaja Vuorivirta kuulee Apon korkean C-aanen ja ottaa hanet valittomasti mukaan kvartettiin, jonka bassoksi saadaan hanen ystavansa Teikka, Ollin ja Kaukon laulaessa muut aanikorkeudet, mutta koska ”Kultakurkkukvartetti” on joka tapauksessa aivan liian kallis heidan ohjelmatoimistolle, Vuorivirta paattaa, etta miehet saavatkin esiintya ”Kultakurkkukvartettina” vuorineuvoksetar Rahalan suurissa juhlissa. Apo ja Teikka hankkivat heti esiintymisvaatteet ostamalla erittain valkoiset smokit pianisteilta (
Lennart Lauramaa
ja
Pentti Irjala
), jotka eivat pysty valitettavasti maksamaan pianojaan.
”Kultakurkkukvartetti” kutsutaan esiintymaan Linnanmaen huvipuistoon Helsinkiin. Kokonaan improvisoidun numeron jalkeen Linnanmaen huvipuiston johtaja (
Toivo Lahti
) pyytaa heilta toista laulua, jonka he nimeavat ”Kipparivalssiksi”, josta Ollin seurassa paikalle tullut vuorineuvoksettaren tytar Raija Rahala saa aiheen sanoa, etta ”kylla te olette aika kippareita”. Nain lauluyhtye saa lopulliseksi nimekseen ”Kipparikvartetti”. Raija liittyy mukaan laulamaan ja tansseihin, mutta kaikkien pettymykseksi huvipuiston johtajan palkkio osoittautuu vain vapaalipuksi huvipuiston laitteisiin.
Juhlailtana itse vuorineuvos (
Paavo Jannes
) lahjoittaa vaimolleen ”sinisen timantin”, jonka han on ostanut Amsterdamista. Heidan perhetuttavansa Lorentz van Leuven (
Leo Lahteenmaki
) suunnittelee vuorineuvoksettaren ”sinisen timantin” ryostoa ja on palkannut apureikseen Paukun (
Vilho Ruuskanen
), Ponton (
Kauko Laurikainen
) ja Maston
Heikki Savolainen
), joiden vuorineuvos luulee olevan hanen turvanaan. Van Leuvenille tarkoitettu puhelinsoitto paljastaa vuorineuvokselle erehdyksessa suunnitelman ja ystavien petollisuuden. Kun ”Kipparikvartetti” paasee lavalle esiintymaan, he saavuttavat suuren suosion, jonka johdosta kvartetin vaihtumisen vuoksi jarkyttynyt vuorineuvoksetar leppyy loppujen lopulta.
Roistokopla paattaa toimia parhaillaan ilotulituksen alkaessa, mutta saikahtavat sita ja paljastuvat. Van Leuven kuitenkin onnistuu aseella uhaten saamaan ”sinisen timantin” haltuunsa, mutta Olli keksiikin katkaista sahkojohdon puutarhalyhdyista, jonka jalkeen seuraa melkoinen sekasorto, jonka aikana kvartetti nujertaa roistot ja heittavat heidat kohti vesiallasta. Olli palauttaa ”sinisen timantin” juhlallisesti takaisin vuorineuvoksettarelle, jonka jalkeen poliisit saapuvat paikalle ja pidattavat roistot. Kvartetti kajauttaa lopuksi tunnuslaulunsa ”Kipparivalssin”.
Elokuvaa kuvattiin
Helsingissa
ja
Hameenlinnassa
, jossa elokuvaa kuvattiin
Hotelli Aulangon
keittiossa.
Kuvauspaikat Helsingissa:
Elokuva on julkaistu VHS:na ja DVD:na. Elokuva on esitetty televisiossa vuosina 1974, 1978, 1989, 1995, 1998, 2001, 2005, 2008, 2011, 2013, 2015, 2016, 2017, 2018, 2020 ja 2021.
Aikalaiskritiikeissa elokuva tyrmattiinn lahes yksimielisesti, ja syntipukiksi nostettiin kasikirjoittaja
Reino Helismaa
.
[1]
Nimimerkki E. T-la (
Eugen Terttula
) kirjoitti: ”Lopuksi on syyta vakavasti huomauttaa, etta Kipparikvartetti tekee viisaasti pysytellessaan vast’edes poissa kameran edesta. Nakymattomina he sen sijaan voivat jatkuvasti olla hyodyksi kevyelle musiikkifilmeillemme.” Myonteisempienkin arvioiden yleislinja oli, etta elokuvan huumori oli samaa tasoa kuin elokuvissa
Rovaniemen markkinoilla
ja
Lannen lokarin veli
.
[2]
Myohemmassa kritiikissa elokuvan ainoana kestavana antina on pidetty sen lauluesityksia.
[3]
[4]
Tuottaja Toivo Sarkka oli alun perin allekirjoittanut Kipparikvartetin kanssa sopimuksen kahden elokuvan teosta. Valittomasti
Kipparikvartetti
-elokuvan ensi-illan jalkeen kerrottiinkin ? elokuvakriitikoiden suureksi harmiksi ? tulossa olevasta toisesta Kipparikvartetti-aiheisesta elokuvasta. Reino Helismaa oli laatinut kasikirjoituksen Kauko Kayhkon antaman aiheen pohjalta ja
Junttalipoo
-nimisen filmin kuvausten ilmoitettiin alkavan viipymatta.
Kipparikvartetti
-elokuvan saamien huonojen arvostelujen vuoksi Kipparikvartetti vetaytyi kuitenkin hankkeesta eika ensimmaisen elokuvan jatkoksi kaavailtua filmia koskaan tehty.
[2]
- Kayhko, Kauko:
Voi veljet! Kipparikvartetti
. Hameenlinna: Karisto, 1971.
- ↑
Lehdistoarvioita Elonet.fi
. Viitattu 3.2.2013.
- ↑
a
b
Pennanen, Jukka & Mutkala, Kyosti:
Reino Helismaa. Jatkapoika ja runoilija
, s. 148. Porvoo Helsinki: WSOY, 1994.
- ↑
AL:
Kipparikvartetti
. Paivan elokuvia,
Tv-maailma
5/2013, s. 13.
- ↑
Video-opas 95. Yli 8500 elokuvaa, 2000 uutuutta
. WSOY, 1994.
ISBN 951-0-19839-0
.
|
|---|
| | Pitkat elokuvat (ohjaus)
| 1940-luku
| |
|---|
| 1950-luku
| |
|---|
| 1960-luku
| |
|---|
|
|---|
| | TV-elokuvat (ohjaus)
| |
|---|
|