Keitelejazz

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Keitelejazz oli vuosittain Aanekoskella jarjestettava musiikkitapahtuma. Kesalla 2017 sita ei jarjestetty, [1] mutta tapahtuma teki paluun vuoden tauon jalkeen 28.6.?1.7.2018 [2] . Musiikkipaikkoja ovat muun muassa Kaupungintalo, Painotalo ja Kaupungintalon lahella Rantapuistossa sijaitsevat jazzteltat. [3]

Keitelejazzissa on esiintynyt tunnettuja yhtyeita, esimerkiksi Jethro Tull , Colosseum (yhtye) , Procol Harum ja Uriah Heep . [4] Vuoden 2013 tapahtuma oli 29:s Keitelejazz ja se onnistui kavijatavoitteessaan. Kavijamaaran perusteella sen suosituimpia ohjelmia olivat pop-keikat, jotka myytiin loppuun. Molempina iltoina yleisoa oli lahes 2 500 henkea. Blues- ja jazz-keikoilla yleisoa oli noin tuhat. Hyvien kavijamaarien johdosta tapahtumalle edellisena vuonna syntyneet taloudelliset tappiot saatiin katettua. [5] Sen sijaan vuoden 2012 tapahtuman yleisomaara oli jarjestajille pettymys, kun painopiste oli tapahtuman nimen mukaisesti jazzissa. Rockiin ja bluesiin keskittyneet illat kerasivat myos vuonna 2012 hyvin yleisoa, mutta nimekkaista esiintyjista huolimatta varsinaisten jazz-iltojen sanoma ei saavuttanut kohdeyleisoaan toivotulla tavalla. [6]

Keitelejazz lopetettiin 2020 kannattamattomana. [7] Vuonna 2021 sen seuraajaksi perustettiin Aania Festivaali. [8]

Lahteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

  1. Keitelejazzia ei tule ensi kesana . Sisa-Suomen Lehti 1.11.2016.
  2. http://www.keitelejazz.fi
  3. Tapahtumapaikat . Keitelejazz.fi (Web Archive 2013). Viitattu 15.5.2018.
  4. Valikoima Keitelejazzeilla esiintyneista muusikoista . Keitelejazz.fi. (Web Archive 2013). Viitattu 15.5.2018.
  5. Keitelejazz paasi yleisotavoitteeseensa ( Arkistoitu ? Internet Archive) Tomi Tuomaala, Keskisuomalainen 28.7.2013. Tallennettu 27.12.2013.
  6. Keitelejazz karsi yleisokadosta . 30.7.2012. Tallennettu 27.12.2013.
  7. Yli 30 vuotta jarjestetty Aanekosken Keitelejazz kaatui kohonneisiin kustannuksiin ja pikkuasioihin Yle, 2020
  8. Aania Festivaali yhteistyohan Aanekosken kaupungin kanssa aaniafestivaali.fi . Arkistoitu 28.2.2021. Viitattu 16.3.2021.
Tama musiikkiin liittyva artikkeli on tynka . Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.