Osa artikkelisarjaa
Psykologia
Perustyypit Behaviorismi Biologinen Differentiaali Evoluutio Havainnot Kehitys Kognitiivinen / Kognitivismi Kokeellinen Kulttuuri Kulttuurienvalinen Kvantitatiivinen Kayttaytymisgenetiikka Matemaattinen Neuro Persoonallisuus Poikkeavuus Positiivinen Psykodynaaminen Psykometriikka Sosiaali Vertaileva
Kaytannollinen Ennuste Ergonomia Humanistinen Kasvatus Kliininen Koulu Kriittinen Kuluttaja Kayttaytymisanalyysi Liikenne Laaketieteellinen Musiikki Ohjaus Oikeus Politiikka Ravinto Sotilas Terveys Tyo Urheilu Uskonto Yhteiso Ymparisto
Lisaa aiheesta Fenomenologia Kulttuurihistoria Psykoanalyysi
Historia Teemasivu
n k m

Kasvatuspsykologia on tieteenala , joka sijoittuu sisallollisesti seka kasvatustieteen etta psykologian alueille. Kasvatuspsykologiassa tutkitaan erityisesti ihmisen psyykkiseen kehitykseen, kasvuun ja oppimiseen seka niiden ohjaukseen liittyvia kysymyksia. ^[1] Tutkimusalueena kasvatuspsykologia on laaja, silla se voidaan maaritella alueellisesti hyvinkin eri tavoin. Tahan ovat vaikuttaneet tieteenalan erilaiset kehityskaaret riippuen siita, tulkitaanko sita perinteisen psykologian, pragmaattisen filosofian vai kulttuurihistoriallisen teorian nakokulmasta. Kasvatuspsykologia tieteenalana on Suomessa viela nuori, vaikka maailmalla kasvatuspsykologialla onkin jo vakiintuneet juuret. ^[2]

Kasvatuspsykologian historia maailmalla [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Varhaisvuodet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Kasvatuspsykologia alkoi hahmottua omaksi tieteenalakseen psykologiatieteen kehittymisen myota 1800-luvun lopulla, jolloin psykologiaa alettiin soveltaa kysymyksiin kasvatuksesta ja oppimisesta. Kasvatuspsykologiassa nykyaankin kasittelyn kohteena olevat kysymykset ovat havaittavissa jo Platonin ja Aristoteleen filosofiassa. He tutkivat yksilollisia eroja oppimisessa, kehollista harjoitusta, psykomotoristen kykyjen kehittamista, persoonan muodostumista seka moraalikasvatuksen mahdollisuuksia ja rajoituksia. Taman lisaksi molempien ajatuksissa olivat musiikin, runouden ja muiden taiteiden vaikutukset yksilon kehitykseen, opettajan rooli seka oppilaan ja opettajan valiset suhteet. ^[3]

Jo 1600-luvulla oltiin kiinnostuneita oppimisesta ja kokemuksen roolista ihmisen kehityksessa. Englannissa vaikuttanut John Locke esitti empiristisen ajatuksen siita, etta ihmiset syntyvat ilman tietamysta, jolloin oppiminen oli ymmartamista kokemuksen kautta. Locken mukaan ihminen on syntyessaan tabula rasa eli “tyhja taulu”. ^[4] Nykytiedon valossa kasitys on kyseenalaistettu, ja ihminen nahdaan jo syntyessaan aktiivisena toimijana. ^[5]

Kasvatuspsykologian historiaan ovat vaikuttaneet useat kasvatusfilosofit kuten Juan Vives , Johann Heinrich Pestalozzi , Ellen Key, Friedrich Frobel seka Johann Friedrich Herbart . He ovat tarkastelleet, luokitelleet ja kritisoineet opetusmetodeja tavoilla, jotka ovat nykykeskustelunkin valossa kiinnostavia. Espanjalainen Juan Vives esitti induktiota oppimisen metodiksi ja uskoi oppimiseen luonnon tarkkailun ja tutkimisen kautta. Han oli myos ensimmaisia filosofeja, joka kiinnitti huomiota oppimisymparistoihin . Ne nahdaan nykyaankin tarkeina oppimiseen vaikuttavina tekijoina. ^[6] Juan Vivesin nakemykset edustivat humanistista oppimisteoriaa vastavetona hanen elinaikanaan vallinneelle skolastiselle koulukunnalle. ^[7] Saksalainen koulu-uudistaja Johann Pestalozzi painotti lasta yksilona. Keskeisena pedagogisena menetelmana Pestalozzi korosti havaintoa ja uskoi vahvasti varhaiskasvatuksen merkitykseen. ^[8] Ruotsalainen kirjailija Ellen Key nosti teoksessaan Barnets arhundrade (1990) esiin lapsuuden ja lapsen mielen merkityksen. Teoksen innoittamana 1900-lukua kutsuttiin lasten vuosisadaksi. Keyn mukaan yhteiskunta kykenisi uudistumaan vasta kun aikuiset ymmartaisivat lapsen mielen ja osaisivat myos sailyttaa oman lapsenmielisyytensa. ^[9] Johann Herbartia on pidetty eraana kasvatuspsykologian syntyyn eniten vaikuttaneista ajattelijoista. Han uskoi, etta oppimiseen vaikuttaa eniten opettaja ja yksilon kiinnostus aihetta kohtaan. ^[10] Herbartin pyrkimyksena oli luoda systemaattinen ja looginen kasvatustieteellinen oppirakennelma, joka rakentui etiikasta ja psykologiasta. Etiikan tehtavana oli osoittaa paamaarat, joihin kasvatuksen tulee pyrkia ja psykologian tuli nayttaa keinot, joiden avulla nama paamaarat voitiin saavuttaa. ^[11]

1890?1920 [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Charles Darwinin evoluutioteoria seka siita syntynyt keskustelu yhdisti aikakauden suuria yhdysvaltalaisia ajattelijoita ^[12] , joita olivat muun muassa William James ja Edward Thorndike . Heita kumpaakin on Herbartin ohella esitetty kasvatuspsykologian isiksi. ^{[13] [14]} Nakemys kasvatuspsykologian isista ja historiasta on kuitenkin monitulkintainen ja riippuvainen lahdemateriaalin nakokulmista ja painotuksista.

Kasvatuspsykologian kehittyminen omaksi suuntauksekseen sijoitetaan usein Yhdysvaltoihin. Tieteenalan kehittymiseen Yhdysvalloissa vaikutti suuri siirtolaisaalto, jonka mukana 37 miljoonaa ihmista muutti Yhdysvaltoihin vuosien 1840 ja 1920 valilla. Siirtolaisaalto loi tarpeen uusille kouluille, opettajille ja opettajankoulutukselle. Perustettiin useita uusia yliopistoja, kuten Cornell (1869) ja Johns Hopkins (1876), jotka olivat keskeisia kasvatuspsykologian kehittymisen kannalta. Yhdysvallat aloitti siirtolaisten seulonnan Ellis Islandilla , missa suuri osa uudesta vaestosta tuli maahan. Tama tarjosi kasvatuspsykologeille muun muassa mahdollisuuden kokeilla kehittelemiaan alykkyystesteja maahanmuuttajien kykyjen arvioinnissa. ^[12]

Alykkyystutkimukseen perehtyneen yhdysvaltalaisen suuntauksen rinnalla kehittyi pragmatistinen suuntaus, joka korostaa tutkimuksen ja totuuden merkitysta kaytannon elamassa ^[14] . Taman suuntauksen puolestapuhujana tunnetaan John Dewey , joka liitti koulun ja yhteiskunnan vahvasti yhteen, ja jonka ajattelussa oli paljon vaikutteita Charles Darwinilta ja William Jamesilta ^{[15] [16]} .

1920?1960 [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Vuosina 1920?1960 kasvatuspsykologia alkoi vakiinnuttaa asemaansa tieteenalana ^[17] . Niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin oli valloillaan assosiaatiopsykologinen paradigma , jonka keskiossa oli alykkyyden ja kykyjen teoria seka opetuksen ja koulutuksen organisointi ja kaytanto. Erityisesti Yhdysvalloissa oli kaytossa S-R-analyysi , jolla tehtiin tieto- ja taitopakettien sarjoja. Opetus perustui naiden sarjojen siirtamiseen oppilaille. ^[18] .

Yhdysvaltain ulkopuolella kehittyi samaan aikaan myos vastakkaisia suuntauksia. Deweyn edustaman pragmatismin ohella neuvostoliittolaiset psykologit Lev Vygotsky , Aleksandr Lurija ja Aleksei Leontjev loivat kulttuurihistoriallisen nakokulman, jossa kielella ja artefakteilla on keskeinen merkitys ihmisen kehityksessa. Vygotskyn ajatukset pohjautuivat marxilaiseen ideologiaan, jossa painottui se, kuinka yhteiskunnallinen ja historiallinen vaikutus ovat osana ihmisen kehitysta. Vygotsky ei saavuttanut suosiota omana aikanaan, vaan hanen ajatuksensa nousivat uuteen arvoon vasta vuosikymmenien kuluessa. ^{[17] [18]} Samaan aikaan Sveitsissa kehityspsykologian pioneeri Jean Piaget kehitteli teorian lasten kognitiivisista kehitysvaiheista. Geneettisen tietoteorian mukaan lapsen kehitys etenee kehitystasojen mukaan, joka maaraa millaisista kognitiivisista toiminnoista lapsi kykenee suoriutumaan missakin kehitysvaiheessa. ^[17] Edella mainitut suuntaukset ovat myohemmin kehittyneet omiksi tieteenaloikseen, mutta niiden vaikutus kasvatuspsykologiaan on kiistaton.

1960? [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

1960-luvulta lahtien kasvatuspsykologian nakokulma alkoi Yhdysvalloissa siirtya behaviorismista kohti kognitivismia . Tata muutosta edesauttoivat kognitiivisen psykologian voimakas kehittyminen, monikulttuurisen tutkimuksen lisaantyminen, uudet nakokulmat motivaatioon seka lisaantynyt kiinnostus yksiloiden valisiin eroihin oppimisessa. Modernia aikakautta muokkasivat voimakkaasti myos psykologian eri osa-alueiden asiantuntijat, jotka kiinnostuivat oppimisesta ja toivat kasvatuspsykologiseen tutkimukseen uusia nakokulmia. ^[19]

Yhtena merkittavana meidan aikamme vaikuttajana voidaan pitaa Jerome Bruneria . Han oli ensimmaisia amerikkalaisia psykologeja, jotka tarkastelivat oppimista kognitiivisesta nakokulmasta. Brunerin ohella myos Michael Cole esitteli Piaget’n seka Vygotskyn ajatuksia amerikkalaiselle kasvatusyhteisolle ja vaikutti nain voimakkaasti myos sosiokulttuurisen nakokulman kehittymiseen. Nain he vahvistivat kasvatuspsykologian asemaa osana kulttuuripsykologiaa. Tama voidaan nahda merkittavana kaannekohtana, jonka seurauksena tieteenala saavutti uudenlaisen aseman, joka mahdollisti postmodernin ja monikulttuurisen maailman tarkastelun. ^[20]

Sosiokulttuurinen oppimiskasitys, joka nykyaan tunnustetaan laajalti kasvatuspsykologian kentalla, laajensi konstruktivismin kasitetta ottamalla tarkasteluun myos muiden toimijoiden ja kulttuurien vaikutuksen ihmisen kehitykseen. Se painottaa yksilon kehittymista sosiaalisen vuorovaikutuksen ja osallistumisen kautta, jossa tietoa konstruoidaan vuorovaikutuksessa yksilon ja yhteison valilla. Tama oppimiskasitys on pohjana nykyaikaisessa luokkahuonetyoskentelyssa ja pohjana myos kaytossa oleville opetussuunnitelmille Suomessa. ^{[21] [22]}

Kasvatuspsykologian historia Suomessa [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Suomessa oli 1800-luvun lopulla vallalla herbartilainen kasvatusfilosofia , joka perustui vahvasti etiikkaan ja psykologiaan. Helsingin yliopistossa kasvatustieteen professorina toiminut Mikael Soininen toi herbartilaisuutta vahvasti suomalaiseen pedagogiikkaan. Soininen tutki erityisesti opetusmetodeja ja opetuksen suunnittelua. Paavo Virkkunen nosti keskeiseksi ajatukseksi apperseption eli uuden kokemuksen tai tiedon sulauttamisen yksilon omaksi kokemukseksi. Muita suomalaiseen herbartilaisuuteen vaikuttaneita henkiloita olivat Thiodolf Rein ja Waldemar Ruin . ^[23]

Herbartilaisuus oli hallitseva ajatussuuntaus 1910-luvun loppuun, jonka jalkeen kokeellinen pedagogiikka ja psykologia alkoivat vahvistua. Nama suuntaukset vaikuttivat voimakkaasti aina 1920-luvun loppuun asti ja ne toivat uusia metodeja empiiriseen tutkimukseen seka suuntasivat kiinnostusta kohti erilaisten oppimistyylien tutkimista. Albert Lilius oli vahva vaikuttaja kokeellisen pedagogiikan alalla. Han tutki erityisesti lasten psykologiaa ja piti ihmista psykofyysisena kokonaisuutena. ^[23]

1960-luvulla alettiin soveltaa behavioristisen psykologian oppeja pedagogiikkaan. Behaviorismi tarjosi tavan ohjata oppimisprosessia ulkoapain fysiologiaan ja neurologiaan pohjautuen. Behaviorismin kannattajat Suomessa eivat nahneet opettamista lineaarisena tapahtumana, vaan syklina, jossa opettajalla on keskeinen rooli, unohtamatta kuitenkaan oppilaan roolia. ^[23]

Behaviorismin haastajaksi nousi kognitiiviseen psykologiaan perustuva konstruktivistinen oppimiskasitys. Sen mukaan tieto syntyy oppijan oman aktiivisen tutkimisen ja analysoinnin kautta. Vaikka tata teoriaa on myos voimakkaasti kritisoitu ^[24] , on konstruktivismi vaikuttanut Suomessa hyvin vahvasti oppimisteoreettiseen ajatteluun. ^[23] Konstruktivistista oppimiskasitysta on Suomessa kehittanyt erityisesti Maijaliisa Rauste-von Wright ^[25] .

Kasvatuspsykologian alkutaival Helsingin yliopistossa [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Vuonna 1996 Helsingin yliopistoon perustettiin ensimmainen kasvatuspsykologian professuuri, jonka professoriksi valittiin Maijaliisa Rauste-von Wright. Vuonna 1997 Rauste-von Wrightin opetuksessa olleet luokanopettajaopiskelijat toivat esiin tyytymattomyyttaan luentopainotteista opetustyylia kohtaan. Kyseinen opiskelijaryhma perusti Rauste-von Wrightin ohjauksessa opintopiirin, joka lahti luomaan uusia tutkintovaatimuksia opettajankoulutukseen pohtien, mita tietoja ja taitoja opettaja tyossaan tarvitsee. ^{[26] [27]}

Vuonna 1998 presidentti Martti Ahtisaari hyvaksyi Maijaliisa Rauste-von Wrightin ajaman lakiehdotuksen, jossa haettiin mahdollisuutta valmistua luokanopettajaksi kasvatuspsykologiaa paaaineena opiskellen. Samana vuonna aloitti ensimmainen pienryhma, joka opiskeli nailla tutkintovaatimuksilla. Vuonna 1999 kasvatuspsykologian ryhmaan haettiin ensimmaista kertaa paasykokeilla. Ryhmatoiminta oli intensiivista ja siina keskityttiin ryhman vuorovaikutuksen kehittamiseen ja hyvan opettajuuden analysointiin. Tuolloin kasvatuspsykologian opiskelijat eivat opiskelleet aine didaktiikkaa , vaan monialaisten aineiden ainehallinta saatiin ilmioopinnoista , joissa tarkastellaan erilaisia ilmioita ainerajat ylittaen. ^{[26] [27]}

Kasvatuspsykologian opinnot Suomessa [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Helsingin yliopisto [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Helsingin yliopistossa voi valmistua luokanopettajaksi kasvatuspsykologia paaaineena. Kasvatuspsykologian paaainelinjalla opiskellaan 10?20 hengen pienryhmassa, johon sitoudutaan 3,5 vuodeksi. Paaaineopintojen keskeisimpia sisaltoja ovat ryhmassa toimiminen ja vuorovaikutustaidot, seka tutkiva oppiminen ja ilmiopohjainen oppiminen. Opinnoissa korostetaan opiskelijoiden aktiivista toimijuutta opiskeluprosessinsa suunnittelijoina ja toteuttajina. Ilmiolahtoisyyden ja muiden kasvatuspsykologialle tyypillisten pedagogisten menetelmien kayttamista opetustyossa voidaan perustella muun muassa silla, etta ne ovat voimakkaasti lapsilahtoisia seka erilaisia oppijoita huomioivia. Ne korostavat lapsen omaa oivallusta, dialogisuutta, oppilaiden aktiivista toimintaa, ryhmatyotaitoja seka aihealueen laajempaa ymmartamista. Taman seurauksena opittua tietoa on helpompi soveltaa myos kaytannossa.

Helsingin yliopistossa kasvatuspsykologian tutkimusryhma tutkii kasvatusta ja oppimista oppijan nakokulmasta seka yksilollisena etta sosiaalisena kokemuksena. Keskeisia tutkittavia ilmioita ovat muun muassa toimijuuden ja yhteisollisyyden rooli eri-ikaisilla oppijoilla, uusien innovatiivisten oppimis- ja opetuskaytantojen kehittaminen, erilaiset oppimisymparistot ja lasten oma kulttuuri. Tutkimusryhman johtajana toimii professori Kirsti Lonka . ^[28] Yksi meneillaan olevista tutkimushankkeista on Mind The Gap (2013?2017), jossa pyritaan monitieteellisesta nakokulmasta etsimaan vastausta siihen, minkalaisia kuiluja diginatiivien henkilokohtaisten ja yhteisollisten kaytantojen seka koulun kaytantojen valilla on. ^[29]

Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitos on tehnyt vuodesta 1998 asti tarkeaa yhteistyota Tuusulassa sijaitsevan Tuomalan koulun kanssa. Kasvatuspsykologian opiskelijat ovat tehneet koulussa paljon kouluhavainnointeja ja auskultointeja. Tuomaalan koulu on poikkeuksellinen, silla siella harjoitetaan tutkivaa ja oppimislahtoista pedagogiikka. ^[30]

Kasvatuspsykologian paaaineopiskelijoiden edunvalvonnasta ja virkistystoiminnasta vastaa vuonna 2000 perustettu opiskelija-ainejarjesto Phenomena ry. ^[31]

Oulun yliopisto [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Kasvatuspsykologiaa voi opiskella myos Oulun yliopistossa , jossa kasvatuspsykologia on paaaine oppimistieteiden tutkinto-ohjelmassa. Ennen syksya 2022 ja uutta oppimistieteiden ohjelmaa kasvatuspsykologiaa on voinut opiskella paaaineenaan myos kasvatustieteen tutkinto-ohjelman toisena vaihtoehtona. Kandidaattivaiheen opinnot koostuvat paaasiassa kasvatustieteen ja psykologian perusopinnoista seka kasvatuspsykologian aineopinnoista. Oppimistieteiden tutkinto-ohjelman yksi sivuaine on koulutusteknologia. ^{[32] [33]}

Oppimistieteiden opiskelijat kuuluvat yleisen kasvatustieteen opiskelijoiden kanssa Motiva-nimiseen ainejarjestoon.

Tyollistyminen [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Kasvatuspsykologiaa opiskelleet tyoskentelevat yleensa opetuksen tai kasvatuksen tyotehtavissa, kuten luokanopettajana, erityisluokanopettajana, koulutusasiantuntijana, koulutuspaallikkona tai koulukuraattorina. Tyypillisin tyonantaja on kunta tai kuntayhtyma. ^[34]

Lahteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Aiheesta muualla [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kasvatuspsykologia Wikimedia Commonsissa