|
|
Tahan artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lahteita, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolahteista.
Voit auttaa Wikipediaa lisaamalla artikkeliin
tarkistettavissa olevia
lahteita ja merkitsemalla ne
ohjeen
mukaan.
|
Ranskan monarkia (Kapeting-dynastia, Bourbon-haara)
Kaarle X
(
9. lokakuuta
1757
?
6. marraskuuta
1836
) oli
Ranskan
ja
Navarran
kuningas vuosina 1824?1830.
[1]
Kaarle X oli
Ludvig XV:n
ja taman puolalaisen kuningattaren,
Maria Leszczy?skan
pojanpoika, ja koskaan hallitsemattoman
dauphin
Ludvigin
poika. Han oli seka edellisen kuninkaan
Ludvig XVIII
:n etta
Napoleonia
edeltaneen teloitetun
Ludvig XVI:n
veli ja
Bourbon
-suvun vanhemman haaran viimeinen Ranskan kuningas.
Han oli naimisissa
Savoijin
Viktor Amadeus III
:n ja Espanjan infanta Maria Antonia Fernandan (1729?1785) kolmanneksi vanhimman tyttaren Savoijin prinsessa Marie-Theresen (1756?1805) kanssa. Hanesta tuli kuningas vuonna 1824 ja han hallitsi
vallankumoukseen
vuoteen 1830, jolloin han erosi mieluummin kuin jatkoi perustuslaillisena monarkkina. Kaarle X:a seurasi
Ludvig Filip I
Ranskan viimeisena kuninkaana.
Nuorena prinssina Kaarle X tunnettiin sulavakaytoksisena ja suosittuna. Han oli kalynsa
Marie Antoinetten
hyva ystava ja kuului taman seurapiiriin. Hanen poliittinen aktiivisuutensa alkoi monarkian kriisista 1786, jolloin han edusti hovin taantumuksellista siipea. Han kannatti aateliston taloudellisten etuoikeuksien poistoa, mutta vastusti kaikkea kirkonmiesten ja aateliston yhteiskunnallisten etuoikeuksien karsimista. Han uskoi etta Ranskan taloutta piti uudistaa, mutta ilman etta monarkia havitetaan. Han vastusti myos kaikkia kolmannen saadyn eli tavallisen kansan edustajien pyrkimyksia lisata aanivaltaansa. Tama sai jopa kuningas Ludvig XVI:n kritisoimaan hanta ja kutsumaan hanta ”kuningasmielisemmaksi kuin kuningas itse”.
Ludvig XVI maarasi
Bastiljin valtauksen
14. heinakuuta 1789 jalkeen Kaarlen jattamaan Ranskan, silla kuningas pelkasi, etta Kaarle murhattaisiin. Toisena syyna oli toive, etta Kaarle edustaisi hovia ulkomailla ja sailyttaisi dynastian, jos pahin tapahtuisi. Kaarle siirtyi ensin Saksaan ja sitten Italiaan. Han pelkasi etta Ludvig tekee kompromissin vallankumouksellisten kanssa ja pettaa monarkian. Kaarle otti
Charles Alexandre de Calonnen
neuvostoonsa, mika johti valirikkoon tata inhonneen Marie Antoinetten kanssa. Kaarle tunsi taman vuoksi syyllisyytta, kun Marie Antoinette teloitettiin vuonna 1793. Venajan
Katariina Suuri
oli Kaarlen tarkein liittolainen: Katariina tuki Kaarlea maanpaossa elavien rojalistien kilpailevaa johtajaa paroni
Louis de Breteuilia
vastaan. Lopulta Kaarle paatyi Britanniaan, jossa
Yrjo III
antoi hanen asua kuninkaallisessa
Holyroodin palatsissa
Edinburghissa
. Kaarle ei pitanyt kaupungin aariprotestanttisesta ilmapiirista ja vietti aikaansa paaosin palatsin sisapuolella. Kaarlesta tuli ajan myota kiihkea katolinen ja hanen puolisonsa Marie-Therese kuoli vuonna 1805.
Kaarle asui edelleen Edinburghissa kun Ranskan monarkia palautettiin vuonna 1814 ja valtaistuimelle nousi hanen veljensa
Ludvig XVIII:
na. Veljesten valit eivat olleet erityisen laheiset, silla Kaarle piti Ludvig XVIII:ta petollisena ja uskonnottomana. Ludvig XVIII:n hallitsijakaudella Kaarle johti aarirojalistista oppositiota, joka paasi valtaan Kaarlen pojan,
Berryn herttuan
murhan jalkeen. Kaarle ei koskaan henkisesti toipunut tasta murhasta. Kaarlesta tuli kuningas 67-vuotiaana vonna 1824, veljensa kuoleman jalkeen. Hanen kruunajaisissaan esitettiin viimeista kertaa ikivanha
Reimsin
arkkipiispan suorittama seremonia, jota kumpikaan muista 1800-luvun kuninkaista ei kayttanyt, Kaarlen ohella 1800-luvun Ranskan monarkeista vain
Napoleon I
kruunattiin.
Kaarlen ja hanen viimeisen paaministerinsa
Jules Armand de Polignacin
aarikonservatiiviset toimet johtivat lopulta
heinakuun vallankumoukseen
1830, jonka vuoksi Kaarle joutui luopumaan kruunusta. Han muutti Englantiin ja pyrki siirtamaan kruunun pojanpojalleen,
Chambordin kreiville
. Liberaalit valtiopaivat eivat kuitenkaan hyvaksyneet Chambordin kreivin nimittamista Henrik V:ksi ja lopulta kuninkaaksi nousi Orleansin herttua
Ludvig Filip I.
Kaarle muutti myohemmin
Prahaan
ja kuoli
koleraan
Goriziassa nykyisessa Italiassa.
Han avioitui
Savoijin
Viktor Amadeus III
:n ja Espanjana infanta Maria Antonia Fernandan (1729?1785), joka oli
Filip V
:n ja
Elisabet Farnesen
tytar, kolmanneksi vanhimman tyttaren Savoijin prinsessa Marie-Theresen (1756?1805) kanssa. Heille syntyi nelja lasta:
- Louis Antoine,
Angoulemen
herttua (6. elokuuta 1775 ? 3. kesakuuta 1844), jota joskus kutsutaan
Ludvig XIX
:ksi; avioitui serkkunsa Ranskan prinsessa Marie Theresen kanssa, ei jalkelaisia
- Sophie, Mademoiselle d'
Artois
(5. elokuuta 1776 ? 5. joulukuuta 1783), kuoli 5-vuotiaana
- Charles Ferdinand
, Berryn herttua (24. tammikuuta 1778 ? 13. helmikuuta 1820), avioitui
Frans I
:n ja Itavallan arkkiherttuatar Maria Clementina (1777?1801) tyttaren Molempain Sisiliain prinsessa
Maria-Caroline
n kanssa, heidan poikansa oli Ranskan kruununtavoittelija
Bordeaux’n herttua Henri
(1820?1884), joka tunnettiin myohemmin Chambordin kreivina
- Marie Therese, Mademoiselle d'Angouleme (6. tammikuuta 1783 ? 22. kesakuuta 1783), kuoli alle vuoden ikaisena
- ↑
Charles X
Encyclopedia of World Biography
. Viitattu 11.9.2018.
|
|---|
| | Kansainvaliset
| |
|---|
| | Kansalliset
| |
|---|
| | Tieteilijat
| |
|---|
| | Taiteenala
| |
|---|
| | Henkilot
| |
|---|
| | Muut
| |
|---|
|