Juri Illjenko
,
ukr.
Юр?й ?лл?нко
, (
18. heinakuuta
1936
T?erkasy
,
Ukrainan SNT
?
15. kesakuuta
2010
Proh’orivka
,
T?erkasyn alue
,
Ukraina
) oli ukrainalainen
elokuvaohjaaja
ja
elokuvaaja
. Hanen veljiaan ovat
Vadym Illjenko
ja
Myh’ailo Illjenko
, molemmat elokuvaohjaajia.
[1]
Illjenko valmistui
Neuvostoliiton elokuvainstituutista
1960, tyoskenteli Jaltan taiteellisessa elokuvastudiossa ja vuodesta 1965 Kiovan taiteellisessa elokuvastudiossa. Hanen kuvaustyonsa
Serhi Parad?anovin
elokuvassa
Tini zabutyh’ predkiv
(’Unohdettujen esi-isien varjot’, 1964) toi hanelle kansainvalista tunnustusta ja palkinnon vuonna 1965 Argentiinassa
Mar del Platan elokuvajuhlilla
. Hanen lopputyonsa
Pro?t?aite holuby
(’Hyvasti, kyyhkyset’, 1960) hyvaksyttiin Neuvostoliitossa yleiseen levitykseen.
[1]
Illjenkon ensimmainen elokuva ohjaajana oli karu mustavalkoelokuva
Krynytsja dlja sprahlyh’
(
Lahde janoaville
,
[a]
1966), mutta Neuvostoliiton sensuuri kielsi elokuvan, koska siina tuomittiin perinteisen ukrainalaisen kylan tuhoaminen
holodomorin
ja toisen maailmansodan aikana. Hanen toinen elokuvansa
Vet?ir na Ivana Kupala
(
Juhannusaatto
[2]
, 1967) oli sovitus
Nikolai Gogolin
tarinoista, ja se hyvaksyttiin kilpailuun
Venetsian elokuvajuhlille
, mutta Neuvostoliiton kulttuuriministerio ei sallinut elokuvan julkista esittamista ja kielsi sen pian kokonaan. Sitten Illjenko kasikirjoitti (Ivan Mykolait?ukin kanssa) ja ohjasi elokuvan
Bilyi pta z t?ornoju oznakoju
(
Mustalla merkitty valkea lintu
, 1971), joka sai kultamitalin
Moskovan kansainvalisilla elokuvajuhlilla
.
[1]
Ukrainan elokuva-arkisto (
Dov?enko-keskus
) luokitteli taman elokuvan vuonna 2021 maan elokuvahistorian kahdeksanneksi parhaaksi teokseksi (
Ukrainan elokuvahistorian sata parasta elokuvaa
-lista).
[3]
[4]
[5]
Seuraavaksi han kasikirjoitti ja ohjasi elokuvat
Vsuperet? vsomu
(’Toisin kuin kaikki’, 1972);
Lisova pisnja. Mavka
(
Metsan laulu
, 1980), joka on sovitus
Lesja Ukrajinkan
naytelmasta
Lehenda pro knjahynju Olhu
(’Prinsessa Olhan legenda’, 1983) ja ensimmainen osa suunnitellusta
Kiovan Rusia
kasittelevasta trilogiasta, seka elokuvan
Solomjani dzvony
(’Olkikelloja’, 1987).
[1]
Glasnostin
ja
perestroikan
aikana Illjenko tuotti kansainvalisesti arvostetun elokuvan
Lebedyne ozero. Zona
(’Joutsenlampi. Vyohyke’, 1990), joka sai
Cannesin elokuvajuhlilla
kaksi merkittavaa palkintoa (toinen oli
Fiprescin
palkinto parhaasta elokuvasta). Serhi Parad?anovin kasikirjoitukseen perustuva elokuva oli ensimmainen kansainvalinen elokuvan yhteistuotanto Neuvosto-Ukrainassa ja ensimmainen elokuva, joka edusti Ukrainaa, ei Neuvostoliittoa kansainvalisella elokuvafestivaalilla. Illjenkon viimeinen pitka elokuva oli kokeellinen elokuva hetmani
Ivan Mazepasta
:
Molytva za hetmana Mazepu
(’Rukous hetmani Mazepan puolesta’, 2002).
[1]
Illjenkon hyvin henkilokohtainen tuotanto kay syvalla Ukrainan historiassa ja kansanperinteessa. Alun perin hanen tyyliinsa kuului subjektiivisen kameran kaytto ja han tutki varien monipuolisia mahdollisuuksia. Han eroaa tuotantonsa suhteen useimmista saman aikakauden ukrainalaisista elokuvantekijoista. Han on ukrainalaisen elokuvan taitavimpia mestareita. Illjenko opetti Kiovan teatteritaiteen instituutissa ja kirjoitti luentojensa perusteella monografian
Paradyhma kino
(’Elokuvan paradigma’, 1998). Han oli myos tuottelias taidemaalari ja kirjoitti kolmiosaisen romaanin
Dopovidna Apostolovi Petru. Avtobiohrafija alter eho
(’Raportti pyhalle Pietarille: Alter egon omaelamakerta’, 2008).
[1]
- ↑
Kursivoidut suomenkieliset elokuvanimet ovat peraisin Finna.fi-palvelusta ja Imdb.com-sivustolta, ja ne on esitetty Suomessa, puolilainausmerkeissa olevat ovat epavirallisia suomennoksia.
|
|---|
| | Kansainvaliset
| |
|---|
| | Kansalliset
| |
|---|
| | Henkilot
| |
|---|
| | Muut
| |
|---|
|