Jorma Karden

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jorma Karden ( 13. marraskuuta 1925 Lahti ? 13. tammikuuta 2001 Lahti) [1] oli suomalainen taidemaalari . Han teki debyyttinsa Lahdessa vuonna 1947 ja opiskeli Suomen Taideakatemian koulussa vuosina 1948?1951. Hanen toitaan otettiin Suomen Taiteilijain nayttelyihin vuosina 1952, 1953, 1954 ja 1970. Han oli edustettuna myos Suomen Taideakatemian kolmivuotisnayttelyissa vuosina 1953, 1956 ja 1965. [2]

Karden osallistui 1950-luvulla moniin seinamaalauskilpailuihin . Kilpailutoina syntyi teoksia Helsingin Lasten ja nuorten sairaalaan (1969) ja Ikast-Branden raatihuoneen ulkoseinaan ( Tanska , 1970). Kardenilta tilattu maalaus Hollola (1967) oli aikoinaan esilla Hollolan kunnanhallituksen istuntosalissa. Usein Karden sai teoksiinsa innoituksen laheltaan; hanen tuotantoonsa kuuluu omakuvia, omien perheenjasenten kuvia ja kasviaiheisia toita. Monissa kuvissa esiintyy taiteilijan puoliso, kirjailija Kerttu-Kaarina Suosalmi . Osassa teoksista nakyy kirjallisuuden vaikutus. Karden osoitti taiteellisella urallaan muuntautumiskykya. [3]

Karden sai neljannen palkinnon Valtion taidekilpailussa vuonna 1955. Hanen toitaan oli nahtavilla kansainvalisesti Oslossa nuorten taiteilijoiden nayttelyssa vuonna 1960. [2]

Lahden taidemuseo kokosi lokakuusta 2009 tammikuuhun 2010 kestaneen Taivaanrannan maalari -nayttelyn, jossa oli esilla Kardenin maalauksia ja piirustuksia 50 vuoden ajalta. [3]


Tama taiteilijaan liittyva artikkeli on tynka . Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.