Tama artikkeli kasittelee poliitikkoa. Astronautti
Jean-Loup Chretien
kasitellaan omassa artikkelissaan.
Joseph Jacques Jean Chretien
PC
,
CC
,
QC
, (s.
11. tammikuuta
1934
,
Shawinigan
Quebec
) on
kanadalainen
poliitikko
, joka toimi Kanadan kahdentenakymmenentena
paaministerina
4. marraskuuta
1993
?
12. joulukuuta
2003
. Han edusti
Kanadan liberaalista puoluetta
.
Jean Chretien oli 19-lapsisen perheen toiseksi nuorin. Tosin lapsista kymmenen kuoli imevaisikaisina. Hanen vanhempansa olivat Wellie Chretien ja Marie Boisvert. Han muistutti itse usein vaatimattomasta syntyperastaan ja kutsui itseaan Shawinigan pikkuiseksi
[1]
. Chretien oli jo lapsena halvaantunut kasvojensa vasemmalta puolen (
Bellin halvaus
). Tata vammaa han kaytti hyvakseen poliittisessa taistelussaan, kun totesi, etta han on poliitikko, joka ei puhu koko suullaan
lahde?
. Chretien opiskeli juridiikkaa Lavalin yliopistossa ja toimi valmistumisensa jalkeen asianajajan ammatissa.
Chretien avioitui
10. syyskuuta
1957
Aline Chainen kanssa, ja heilla on kaksi poikaa, Hubert ja Michel seka tytar France.
Vain heikosti englantia osaava Jean Chretien valittiin ensimmaisen kerran Kanadan alahuoneen jaseneksi liittopaivavaaleissa vuonna
1963
. Uudelleen han tuli valituksi
1965
, ja heti valinnan jarkeen hanesta tuli silloisen paaministerin
Lester Pearsonin
parlamenttisihteeri ja sittemmin tuolloisen hallituksen valtiovarainministerin Mitchell Sharpin parlamenttisihteeri. Hivenen myohemmin tuli merkittava ylennys, silla Pearson nimitti hanet salkuttomaksi ministeriksi valtiovarainministerioon. Hanen todella merkittavimmaksi ensimmaiseksi hallituksen jasenyydeksi hanet nimitti paaministeri
Pierre Trudeau
oman hallituskabinettinsa
veroministeriksi
.
Vuoden 1968 liittovaltiovaalien jalkeen Jean Chretienista tuli intiaaniasioiden ja
Kanadan
pohjoisosien kehittamisen
ministeri
. Taman ministeriytensa aikana Chretien perusti useita kansallispuistoja ja teki paatoksen adoptoida nuorempi poikansa Michel, joka on etniselta alkuperaltaan inuiitti. Vuonna 1974 hanet nimitettiin Varallisuusneuvoston puheenjohtajaksi, ja vuonna 1976 han sai hoitaakseen teollisuus- ja kauppaministerin tehtavat. Vuonna 1977 hanesta tuli
valtiovarainministeri
. Tehtava oli arvovaltainen ja poliittisesti erityisen merkittava.
Chretien on merkittava voima
Quebecin
vuoden 1980 kansanaanestyksessa ja eritoten liittovaltion puolustaja ja siten Quebecin eroa vastustanut henkilo. Samana vuonna hanet nimitettiin oikeusministeriksi ja sen jalkeen sosiaalisen kehityksen ministeriksi ja samalla myos Kanadan perustuslakia koskevien neuvottelujen ministeriksi. Han sai myos yhdeksan Kanadan provinssia allekirjoittamaan uuden perustuslain. Quebecin allekirjoittamattomuus vavasi hanta koko hanen uransa ajan. Vuonna 1982 hanet nimitettiin energia-, kaivos- ja luonnonvarojen ministeriksi.
Kun Pierre Trudeau ilmoitti vetaytyvansa poliittisesta elamasta vuonna 1984, Chretien ilmoitti halustaan tulla valituksi Kanadan liberaalisen puolueen puheenjohtajaksi. Kokemus oli hanelle kuitenkin tuskallinen, silla useat hanen tukijansa liittyivat kilpailijan,
John Turnerin
kannattajiksi. Turner tulikin valituksi ja Chretien jai kakkoseksi.
Turner nimitti Chretienin varapaaministeriksi ja ulkoministeriksi. Kuitenkin heidan keskeiset valinsa olivat melko kireat. Chretien erosi parlamentista vuonna 1986 ja jatti poliittisen elaman joksikin aikaa. Han ryhtyi tyoskentelemaan yksityisella sektorilla ja toimi esimerkiksi useiden yksityisten yritysten hallituksien jasenena. Kuitenkin tamakin aikana han sailytti ja jopa lisasi kannatustaan ja kansansuosiotaan verrattuna paaministeri Turneriin.
Chretien valittiin liberaalien johtoon kesakuun 1990 Calgaryn puoluekokouksessa. Hanta vastassa oli
Paul Martin
, jota pidettiin enemman
John Turnerin
ideologisena seuraajana, kun taas Chretienia Trudeaun.
Chretien palasi parlamenttiin joulukuussa 1990 Nouveau-Brunswickin osavaltion Beausejourin kreivikunnan valivaaleissa uutena puoluejohtajana.
Lokakuussa
1993
Jean Chretien tuli Kanadan paaministeri.
[2]
Vaalikampanjaansa liberaalit kokosivat 112-sivuisen dokumentin
Creating Opportunity,
, joka tuli tunnetuksi
Punaisena kirjana
kannen varin perusteella. Siina oli yksityiskohtainen kuvaus Chretienin hallituksen suunnitelmista. Muilla puolueilla sellaista ei ollut. Kun liberaalit nousivat mielipidemittausten karkeen, konservatiivipuolue jarjesti mainoskampanjan Chretienia vastaan. 14. lokakuuta 1993 julkaistu mainos pilkkasi hanen vammaansa, tai ainakin sellainen kasitys aanestajille siita jai. Vaalissa liberaalit saivat 177 paikkaa ja konservatiiveille jai kaksi.
Kenraalikuvernoori
Ray Hnatyshyn
nimitti hanet paaministeriksi 4. marraskuuta. Chretien oli ollut mukana jokaisessa liberaalien hallituksessa sitten vuoden 1965 oli siten politiikan konkari. Han loi hyvin keskitetyn ja tehokkaan hallituksen, jota arvostelijat haukkuivat "ystavalliseksi diktatuuriksi." Hanet valittiin uudelleen vuosina 1997 ja 2000, vain
Wilfrid Laurie
on pystynyt samaan Kanadan liittovaltion historiassa.
Suurella parlamenttienemmistollaan han pystyi ajamaan lapi minka uudistuksen tahansa, ja keskittyi Mulroneylta perimansa valtionvelan maksuun yhteistuumin valtiovarainministeri
Paul Martinin
kanssa. Neljassa vuodessa 42 miljardin budjettivaje kaantyi ylijaamaksi samalla kun veroja leikattiin ja velkaa maksettiin. Tama tiesi monien valtion palvelujen karsimista ja tehtavien siirtamista maakunnille. Chretienin jattaessa hallituksen alun perin 550 miljardin velasta oli maksettu pois kymmenesosa
[3]
.
Hanen yhtena huolenaiheenaan oli ranskankielinen
Quebec
, jota hallitsi itsenaisyytta ajava
Parti Quebecois
. Vuoden 1995 kansanaanestys hylkasi niukasti (49,42 % vs. 50,58 %) maakunnan itsenaisyyden ja hallitus ajoi lapi Clarity Actin, jonka mukaan mikaan Kanadan hallitus ei hyvaksyisi Quebecin itsenaisyytta, jollei sita tukisi kansanaanestyksen "selva enemmisto."
Chretienilla oli luottamuksellinen suhde Yhdysvaltain
Bill Clintoniin
, mutta oikeistolaisen
George W. Bushin
noustua presidentiksi suhteet alkoivat viileta.
Vuonna 1999 Chretien tuki Naton Jugoslavian pommituksia Kosovon tilanteen vuoksi. Paatos oli kiistelty, koska se oli ensimmainen ei-puolustuksellinen aggressio suvereenia valtiota vastaan. Han ei kuitenkaan tukenut vuoden 2003 Yhdysvaltain Irakin sotaa, koska silta puuttui YK:n valtuutus. Vaikka Kanada ei ollutkaan turvallisuusneuvoston jasen, se pyrki kokoamaan konsensusta voimankaytolle asetarkastusten lyhyen pidennyksen jalkeen. Maa oli myos valmis lahettamaan 800 miesta Irakiin jos turvallisuusneuvosto niin paattaisi.
Vuonna 1999 Chretienin haastoi oikeuteen lehtiyrittaja
Conrad Black
, joka vaitti taman syyllistyneen vallan vaarinkayttoon tapauksessa, jossa Chretien oli yrittanyt estaa Blackin aateloinnin ja
Yhdistyneen kuningaskunnan ylahuoneen
jaseneksi ottamisen
Yhdistyneessa kuningaskunnassa
. Chretien oli vedonnut Kanadan kansalaisten aateloinnin kieltavan lakipykalaan vuodelta 1919, jota ei muutoin oltu sovellettu vuosikymmeniin. Chretien voitti oikeusjutun ja Black luopui Kanadan kansalaisuudestaan ottaakseen aatelisarvonsa vastaan.
[4]
[5]
Chretienin ensimmainen suuri skandaali oli, kun han vuonna 2000 myonsi alun kieltojen jalkeen pyytaneensa Business Development Bank of Canadaa myontamaan kahden miljoonan lainan ystavalleen ja puoluetoverilleen Yvon Duhaimelle, jolle oli juuri ennen paaministeriksi tuloaan myynyt osuutensa Auberge Grand-Mere-lomakohteesta.
[6]
Toinen oli ns. sponsoriskandaali, jossa Quebeciin suunnatun Kanadan keskushallituksen toimista tietoisuutta lisaavan mainoskampanjan varoista havisi puoli miljoonaa. Gomeryn komission tutkimusraportin jalkeen Chretienia ei syytetty, mutta jutut tutkinnan kuluessa tuolloin jo Chretienia paaministerina seurannut Martin lupasi televisiossa jarjestaa vaalit 30 paivan kulutta loppuraportin julkaisusta.
[7]
Vain kuukausi paaministerin asemasta eronsa jalkeen Chretien liittyi ottawalaiseen Heenan Blaikie -lakitoimistoon.
|
|---|
| | Kansainvaliset
| |
|---|
| | Kansalliset
| |
|---|
| | Henkilot
| |
|---|
| | Muut
| |
|---|
|