|
Tahan artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lahteita, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolahteista.
Voit auttaa Wikipediaa lisaamalla artikkeliin
tarkistettavissa olevia
lahteita ja merkitsemalla ne
ohjeen
mukaan.
|
Infrapunasateily
on
sahkomagneettista sateilya
, jonka
aallonpituus
on suurempi kuin nakyvan
valon
mutta pienempi kuin
mikroaaltojen
. Infrapunasateilyn aallonpituus on siis valilta 700 nm ? 1 mm.
[4]
Auringosta
Maan
ilmakehaan
saapuvasta lyhytaaltoisesta sateilysta yli puolet on infrapunasateilya (53 prosenttia kokonaisenergiasta).
Ultraviolettisateilya
on 8 prosenttia ja nakyvaa valoa 39 prosenttia.
Lamposateily
on suurimmaksi osaksi infrapunasateilya, joskin tarpeeksi korkeissa lampotiloissa kappaleet sateilevat myos nakyvaa valoa. Kaikki kappaleet sateilevat infrapuna-alueella sita voimakkaammin, mita lampimampia ne ovat. Takka, keittolevy, Aurinko ja muut kuumat kappaleet ovat voimakkaita infrapunalahteita.
Infrapunasateilyn loysi tahtitieteilija
William Herschel
vuonna 1800. Han antoi Auringon valon kulkea
prisman
lapi, jolloin se hajosi aallonpituuden mukaan
spektriksi
. Han piti
lampomittaria
spektrin eri kohdissa ja mittasi siten sateilyn tehoa. Mita punaisempi vari, sita voimakkaammin valo lammitti mittaria. Mittari kuumeni nakyvan valon alueen ulkopuolellakin. Tasta voitiin paatella, etta Aurinko sateilee myos ihmissilmalle nakymatonta valoa.
Infrapunasateilyn kulkemista ja yhteytta kappaleen
lampotilaan
tutki
Wilhelm Wien
(”
Wienin siirtymalaki
”), joka sai asiasta
Nobelin fysiikanpalkinnon
vuonna 1911.
Jokaisella molekyylilla on sille ominainen infrapunaspektri, jota kutsutaan spektraaliseksi sormenjaljeksi. Aineen kemiallinen koostumus voidaan maarittaa
infrapunaspektroskopian
keinoin. Infrapunaspektroskopia on hyvin tarkea analyyttisen kemian teknologia.
CD-soittimissa
CD-levyn
alapintaa lukee lasersade, joka on silmalle nakymattomalla infrapuna-alueella. Samanlaista tekniikkaa kaytetaan myos
tietokoneiden
CD-ROM-asemissa. Suljetun rakenteen ansiosta lasersade ei paase laitteista ulos, ja siten nama laitteet luokitellaan vaarattomiksi. Laitteissa kaytettavat
laserit
voivat periaatteessa olla haitallisia silmalle, mutta sateen saaminen silmaan vaatii suurta teknista taitoa.
Erilaisten viihde-elektroniikkalaitteiden
kaukosaatimet
lahettavat infrapunasateilypulsseja, joilla ohjataan laitteiden toimintoja. Sateilylahteena on infrapuna
diodi
, jonka teho on niin pieni ja sateilykeila niin levea, ettei sateily missaan tilanteessa aiheuta silmavaurioita.
Esimerkiksi kadonneiden ihmisten etsimiseen helikopterista kasin, sotilaallisissa tahtain- ja maalinetsinlaitteissa, talojen lampovuodon maarityksessa jne. kaytetaan infrapunasateilyn mittaamista.
Paperiteollisuudessa infrapunaa kaytetaan paperin ja sen paalle levitettavan paallysteen kuivaamiseen. Autoteollisuudessa silla voidaan lyhentaa maalin kuivumisaikaa huomattavasti.
Elintarviketeollisuudessa infrapunaa kaytetaan erilaisissa uuneissa muun muassa tuotteiden kypsennykseen seka pintapastorointiin. Kemian laboratorioissa sita kaytetaan muun muassa infrapunaspektrometriassa. Saan havaitsemisessa kaytetaan infrapunaa mm. erilaisissa nakyvyysmittareissa ja
pilvenkorkeusmittareissa
.
Infrapunaa kaytetaan lammittamiseen myos ulkotiloissa, koska lampoenergia siirtyy lammitettavan kohteen pintaan sateilyn kautta. Ymparoivan ilman lammittamista ei talloin tarvita (esimerkiksi terassi- ja katsomolammittimet).
Useimmat
digitaalikamerat
havaitsevat infrapunasateilya; jos sopivalla kameralla kuvaa esimerkiksi
TV
-kaukosaadinta sen lahettaessa infrapunasignaaleja, nakyy infrapunavalo kameran digitaalisessa etsimessa sinertavana valona.
- ↑
Holma, H., (May 2011):
Thermische Hyperspektralbildgebung im langwelligen Infrarot
, Photonik
[
vanhentunut linkki
]
- ↑
Frost & Sullivan, Technical Insights, Aerospace&Defence (Feb 2011), #5:
World First Thermal Hyperspectral Camera for Unmanned Aerial Vehicles
.
[
vanhentunut linkki
]
- ↑
Ambinder, Marc. "
The secret team that killed bin Laden
",
National Journal
, May 3, 2011. Luettu May 22, 2011.
[
vanhentunut linkki
]
- ↑
Seeds, Michael & Backman, Dana:
Foundations of Astronomy
, s. 102. Cengage Learning, 2012.
ISBN 9781133103769
.
(englanniksi)