Hurriganes
oli vuonna 1971 perustettu
suomalainen
rock
-yhtye, joka oli toiminnassa vuosina 1971?1984, 1988 ja nimella
Remu & Hurriganes
vuosina 1998?2018.
Yhtyeen perustajajasenet olivat rumpali ja laulaja
Henry ”Remu” Aaltonen
, basisti
Hugo Christer ”Cisse” Hakkinen
ja kitaristi
Ilkka ”Ile” Kallio
. Kallion erottua yhtyeesta kevaalla 1972 hanen tilalleen kitaristiksi liittyi
Pekka ”Albert” Jarvinen
, ja nain muodostui yhtyeen toinen peruskokoonpano.
Vuodesta 1998 vuoteen 2018 yhtyeen solisti ja rumpali Remu Aaltonen esiintyi vaihtelevien kokoonpanojen kanssa nimella Remu & Hurriganes. Tassa yhtyeessa ei Aaltosen lisaksi soittanut muita alkuperaisen ja tunnetun Hurriganesin jasenia. Yhtye teki vuosina 2017?2018
Last Call
-nimisen ja 15 keikkaa sisaltavan kiertueen, jonka jalkeen se lopetti esiintymisensa. Viimeinen konsertti pidettiin
Helsingin jaahallissa
20. tammikuuta 2018.
[1]
Hurriganes perustettiin vuonna 1971
Helsingin
Pohjois-Haagassa
, missa samankaltaista kitararockia soitti Jig-Saw-niminen yhtye. Pohjois-Amerikassa vaikuttaneesta
Johnny and the Hurricanes
-nimisesta yhtyeesta Remu Aaltonen keksi nimen omalle yhtyeelleen. "Hurricanes" sanassa han vaihtoi C:n tilalle G tarkoituksenaan saada nimen kuulostamaan omaperaisemmalta. Hurriganes harjoitteli Ohjaajantiella sijaitsevassa autotallissa.
[2]
Alkuperaisessa kokoonpanossa soittivat Remu Aaltonen (laulu, rummut), Ile Kallio (kitara) ja Cisse Hakkinen (basso, laulu). Ile Kallio jatti yhtyeen vuonna 1972 ja hanet korvasi Albert Jarvinen.
Hurriganesin ensimmainen albumi
Rock and Roll All Night Long
ilmestyi vuonna 1973, ja sisalsi muun muassa kappaleet ”Say Mama” ja ”Keep on Knocking”. Albumin A-puoli aanitettiin konsertissa
Klaukkalassa
, kuten B-puolen ensimmainen kappale, mutta loput on aanitetty
studiossa
. Albumin sisakannen konserttikuvissa on yleison joukossa Petri Tiili, myohemmin
Pelle Miljoonana
tunnettu. Kyseinen albumi oli yhtyeen levy-yhtion,
Love Recordsin
, ensimmainen
kultalevy
.
[3]
Yhtyeen kaupallinen huippuhetki oli
Tukholmassa
Marcus Music
-studiolla aanitetty ja vuonna 1974 julkaistu
Roadrunner
, joka sisalsi yhtyeen tunnetuimman kappaleen ”
Get On
”, joka voitti kansainvalisen
European Pop Jury
-kilpailun. Myos kappaleet ”Roadrunner”, ”It Ain’t What You Do”, ”I Will Stay” seka ”The Phone Rang” "Mister X" muodostuivat klassikoiksi.
[4]
Roadrunneria
voi pitaa yhtena merkittavimmista suomalaisista rock-albumeista ja se oli Suomen myydyin kotimainen albumi vuosina 1974?85, kunnes
Dingon
Kerjalaisten valtakunta
ylitti
Roadrunnerin
myyntimaaran. Myos albumin kansitaiteesta (tekija
Risto Vuorimies
) on muodostunut klassikko: Se paasi ainoana suomalaisena edustajana vuonna 1977
Hipgnosisin
ja Roger Deanin teokseen
Album Cover Album
(Dragons World Book).
[5]
Roadrunner
-kannesta on Kari Korhonen piirtanyt
Rokkikukot
-nimisen ankkaversion
Aku Ankka
-albumin kanteen.
Roadrunneria
pidetaan edelleen yhtena suomalaisen rock-musiikin merkittavimmista albumeista, ja albumi on Suomen kaikkien aikojen 7. myydyin Suomessa. Roadrunnerin kanteen valittiin Hurriganes-basisti Cisse Hakkisen omistama vaaleansininen
Cadillac
62 Series Sedan vuosimallia 1954. Autossa istuvat Remu Aaltonen, Cisse Hakkinen ja Albert Jarvinen.
[6]
Vuonna 2007 Roadrunner julkaistiin
SACDna
miksattuna
5.1
-formaattiin.
Jarvinen erosi yhtyeesta kesalla 1975 ja Ile Kallio palasi kolmen vuoden tauon jalkeen.
[7]
Roadrunnerin
jalkeen yhtyeen suosio oli suurimmillaan ja vasta 1970-luvun loppupuolella Suomeen pesiytyneet
uusi aalto
- ja
rockabilly
-lajityypit onnistuivat kampeamaan Hurriganesin Suomen ykkosyhtyeen paikalta, vaikkakin Hurriganesin uran alkuvaiheessa myos
Hullujussi
hetkellisesti sai suosiota. Myos naapurimaassa Ruotsissa yhtye oli pitkalle 1980-luvulle asti suosittu esiintyja, ja rikkoi useasti folkparkenien yleisoennatyksia. Samana vuonna 1975 Hurriganes julkaisi albumin
Crazy Days
, joka saavutti
timanttilevyn
aseman nopeasti, mutta ei pidemman paalle yltanyt
Roadrunnerin
myyntiin. Albumi sisalsi yhden suuren hitin, alun perin
Jim & The Beatmakersin
vuonna 1964 levyttaman kappaleen ”
My Only One
”, joka oli jo pitkaan ollut Hurriganesin ohjelmistossa ja olikin sitten loppuun saakka Cissen laulama bravuuri.
[8]
Crazy Days
-albumin jalkeen ilmestynyt
Hot Wheels
oli soinnillisesti edeltajaansa raaempi ja rankempi. Tama albumi eroaa edeltajistaan sikali, etta se sisaltaa ainoastaan Remun ja Cissen nimiin merkittyja omia kappaleita. Myos Ile Kallio osallistui kappaleiden tekoon, mutta Remu jatatti tarkoituksella Kallion nimen pois tekijatiedoista. Albumi on aanitetty
Lahdessa
Pekka Nurmikallion
Microvox
-studiossa, joka oli halpa, rahjainen, matala, eika kovinkaan tasokas kellaristudio.
Ruotsissa
Hot Wheels
oli Hurriganesin todellinen lapimurto, ja siella albumia pidetaan vahintaan yhta suuressa arvossa kuin
Roadrunneria
.
Hot Wheels
-albumilta tuttuja kappaleita, kuten nimikkokappale ”Hot Wheels”, kuultiin vuonna 1976 tuotetussa, pienella budjetilla tehdyssa elokuvassa
Kuumat kundit
?
Hot Wheels
(Ruotsissa) ?
Hot Guys
(Britanniassa). Elokuvassa ei ole varsinaista erityisempaa juonta, mutta eraanlaisessa ”paajuonessa” seurataan tyttoa ja poikaa, jotka paatyvat treffeille Hurriganesin konserttiin. ”Sivujuonessa” naytetaan Remua, Cissea ja Ilea harjoittelemassa banditreeneissa seka vapaa-ajallaan muun muassa pelaamassa jalkapalloa. Elokuvan ohjasi Jussi Itkonen ja se kuvaa osuvasti 1970-luvun elamaa. Hurriganesin jasenet nayttelevat itseaan.
[9]
Love Recordsin omassa aivan uudessa studiossa aanitetyn
Tsugu Wayn
(1977) tekoa hairitsivat tekniset ongelmat, mutta sisalto oli tuttua Hurriganesia muutamine
cover
-kappaleineen, kuten
The Beatles
-yhtyeelta lainattu ”Hold Me Tight”. Albumi julkaistiin Ruotsissa,
Saksassa
ja
Hollannissa
nimella
Use No Hooks
. Kultakantaan albumi ylsi helposti, vaikka levymyynti lama-ajan Suomessa olikin laskusuunnassa.
Marraskuussa 1977 Hurriganesin ruotsalainen levy-yhtio
Sonet
jarjesti yhtyeelle pienen kiertueen Lontooseen. Seuraavalle kesalle sovittiin 30 keikkaa Eurooppaan
Status Quon
lammittelijaksi. Lontoon valloitus kuitenkin epaonnistui ja Status Quo lammittelykeikat peruttiin, kun Remu ja Cisse lahtivat takaisin Suomeen kesken kiertueen. Syyna oli ilmeisesti se, etta yhtye oli Englannissa tuntematon ja jarjestelyt seka vastaanotto olivat sen mukaiset. He eivat esimerkiksi olleet paaesiintyjia tarkeimmissa konserteissaan.
[10]
Talla eraa Kallion viimeiseksi Hurriganes-albumiksi jai seuraava
Hanger
(1978), jossa oli Aaltosen, Hakkisen ja Kallion lisavahvistuksena rummuissa
Beaver Aitto-oja
, koskettimissa
Pedro Hietanen
seka taustalaulussa ja kitarassa
Jim Pembroke
taiteilijanimella Jim Kowalzskij. Aaltosen selkavaivat estivat soittamisen, ja lyhytaikaiseksi jaanyt viisihenkinen Hurriganes kavi kiertueella myos Ruotsin puolella, mutta vastaanotto oli hieman ristiriitainen. Konserteissa rumpalina oli
Tomi Parkkonen
.
[11]
Kallio vaihtuu toisen kerran Jarviseen (1979?1981)
[
muokkaa
|
muokkaa wikitekstia
]
Epaonnistuneen Britannian valloitusyrityksen jalkeen vuonna 1977 Ile Kallio alkoi menettaa mielenkiintoaan yhtyetta kohtaan ja lopulta Albert Jarvinen korvasi Kallion alkuvuodesta 1979.
[12]
Viimeinen Ilen soittama levytys oli
Shorai Shorai
-single, joka julkaistiin vasta Ilen yhtyeesta lahdon jalkeen.
[13]
Jarvisen toinen kierros yhtyeen riveissa kesti kahden albumin
Jailbird
(1979) ja
10/80
(1980) ajan, joista jalkimmainen oli suuri arvostelu- ja kaupallinen menestys sisaltaen kappaleen ”Bourbon Street”. Albumi aanitettiin Tukholmassa
ABBA
-yhtyeen Polar-studioilla. Tuottajana toimi
Pave Maijanen
, joka tuli hyvin toimeen Albertin kanssa. Albumin aloituskappale, jo Albertin ja Remun
Kalevala
-yhtyeen ajoilta periytyva ”Made in Sweden”, ja viimeinen kappale ”Just for You” ovat Hurriganesille epatavallisia instrumentaaleja.
[14]
Jarvinen erotettiin yhtyeesta syyskuussa 1981 ilmeisesti lahinna alkoholiongelmien takia, ja hanta korvaamaan tuli studiomuusikkona mainetta saanut
Janne Louhivuori
. Han soitti kahdella Hurriganes-albumilla, vuoden 1981
Fortissimo
- ja seuraavana vuonna julkaistulla
Rockin’
-albumilla. Hurriganesin konserttisuosio oli tassakin vaiheessa viela suurta.
Louhivuori jatti yhtyeen kesalla 1983 ja hanta paikkaamaan tuli Ile Kallio, joka soitti yhtyeen viimeisiksi jaaneilla studiotallenteilla
Seven Days, Seven Nights
(1983) ja
Hurrygames
(1984), josta tehtiin myyntiin myos pitka video.
[15]
Yhtye vietti nelja vuotta hiljaiseloa yrittaen paluuta vuonna 1988, talla kertaa kitarassa Albert Jarvinen. Useissa kesan konserteissa Hurriganes olikin erittain suosittu. Viimeisista konserteista taltioitiin livealbumi
Live at Metropol
, kitaristina Janne Louhivuori. Yhtye hajosi heti, kun livealbumin tarvittava materiaali oli saatu kasaan.
[16]
Basisti Cisse Hakkinen kuoli 26. joulukuuta 1990 Espoon Jorvissa, ja kitaristi Albert Jarvinen vain kolme kuukautta myohemmin 24. maaliskuuta 1991
Lontoossa
. Cisse Hakkinen kuoli yleisesti ottaen liialliseen alkoholinkayttoon.
[17]
Vuonna 1996 ilmestyi
Live in Stockholm 1977
-albumi, joka on tehty
C-kasetille
tallennetusta konserttiaanitteesta, jonka kitaristi Ile Kallio loysi tavaroidensa joukosta muuton yhteydessa nauhan oltua kateissa vuosia. Albumi on aanitetty Ruotsin lapimurtokonsertista Jarla Teaternissa vuonna 1977 ja myi nopeasti kultaa Suomessa. Samana iltana jarjestettiin kaksi perakkaista konserttia: Kun ensimmainen myytiin loppuun heti, paatettiin samalle illalle jarjestaa saman tien toinen.
[18]
Remu Aaltonen otti uudelleen kayttoon Hurriganesin nimen 1998, nimen muuttuessa kuitenkin muotoon Remu & Hurriganes. jolloin yhtyeeseen otettiin kaksi uutta soittajaa. Vanhoja jasenia (Ile Kallio, Janne Louhivuori) ei kokoonpanossa ollut. Uudet soittajat olivat basisti-laulaja
Harri Merilahti
, ja kitarassa hanen poikansa,
Rocka Merilahti
. Kokoonpano julkaisi vuonna 2001
30th Anniversary
-albumin, joka sisalsi vanhoja hitteja 2000-luvun versioina seka yhden uuden kappaleen. Kokoonpano vaihtui vuonna 2004, jolloin yhtyeeseen liittyi kitaristi
Jukka Orma
ja basisti
Mikko Loytty
. Vuonna 2006 kitaristi Jukka Orma vaihtui
Nipa Niilolaan
.
[19]
Vuonna 2009 Hurriganesiin liittyi kitaristi
Juho Pitkanen
. Vuonna 2011 basistiksi vaihtui Hike Karppa (Daltons-yhtye) ja Pitkanen jai pois kokoonpanosta.
Hurriganesista on tehty elamakerrallinen elokuva
Ganes
vuonna 2007. Elokuvan ohjasi
J-P Siili
. Remu Aaltonen oli mukana elokuvan teossa.
[20]
Kevaalla 2013 kokoonpano laajentui viisimiehiseksi. Kokoonpanoon liittyivat toinen kitaristi
Antti Rautajoki
seka toinen rumpali
Arska Rautajoki
. Samalla basisti Hike Karpan korvasi
Jaska Yla-Rautio
.
Helmikuussa 2016 julkaistiin uusi versio
Roadrunner
-albumin kappaleesta ”Mister X”, jolla esiintyvat
Remu Aaltonen
: rummut,
Ile Kallio
: kitarat,
Okko Laru
: rummut ja perkussio,
Masa Maijanen
: basso, Dimitri Keiski: kitara ja laulu,
Richard Stanley
: laulu,
Eero Raittinen
: laulu,
Sam Huber
: laulu ja
Pelle Miljoona
: laulu. Kappaleesta tehtiin myos video.
[21]
Hurriganes julkaisi marraskuussa
2016
albumin nimelta
Electric Play
. Levylla vierailivat yhtyeen entinen jasen Ile Kallio ja
Hanoi Rocksista
tunnettu
Michael Monroe
.
[22]
[23]
Remu & Hurriganes lopetti toimintansa syksylla 2017 alkaneeseen
Last Call
-kiertueeseen, jonka konserteissa vuorottelivat vierailevat laulusolistit
Mato Valtonen
ja
Michael Monroe
.
[24]
Kiertue paattyi tammikuussa 2018
Helsingin jaahallissa
pidettyyn ”Viimeinen keikka” -nimiseen konserttiin. Monroen ja kuuluttajana toimineen Valtosen lisaksi konsertissa esiintyi lukuisia vierailevia artisteja, kuten laulaja-kitaristi
Dimitri Keiski
,
Dave Lindholm
, yhtyeen alkuperaiskitaristi Ile kallio, myohempi kitaristi Janne Louhivuori, tuottaja-sanoittaja
Richard Stanley
seka tuottajana ja sessiojasenena 1980-luvulla toiminut
Pave Maijanen
.
[25]
Paatoskonsertissa Helsingissa aanitetty albumi
Last Call ? Live In Helsinki
nousi virallisen albumilistan karkeen tammikuussa 2019. Albumi julkaistiin CD+DVD:na, tuplavinyyli-albumina ja C-kasettina.
[26]
Remu Aaltonen kuitenkin pyorsi paatoksensa yhtyeen lopettamisesta, ja Remu & Hurriganes esiintyi viela kerran syksylla 2018
Lallintalolla
,
Koyliossa
.
[27]
Hurriganes saavutti alusta alkaen mainetta hurjalla ja energisella lavaesiintymisella, jollaista ei ollut aikaisemmin Suomessa koettu. Yhtyeen musiikki oli suoraviivaista
rock and rollia
. Yhtyeen ohjelmistoon kuului useita omintakeisia versioita 1950- ja 1960-lukujen rock-klassikoista, kuten
Little Richardin
”Slippin’ and Slidin” ja
Bo Diddleyn
”Roadrunner”. Niin lavaesiintyminen, pukeutuminen kuin soittaminenkin tulivat taydella voimalla ja innolla. Ulkomuodosta vastasi Remu Aaltonen, joka stailasi Cisse Hakkisen, ja loi hanelle 50-luvun rokkarin tyylin.
[28]
Hurriganesin jasenien suosimia vaatteita olivat muun muassa
Beavers
-merkkiset farkut ja farkkutakit, nahkatakit seka -bootsit.
Kitaristi Ile Kallio on kertonut, etta hanelle Hurriganes oli sekoitus rock and rollia ja
hard rockia
.
[29]
Hurriganesia on pidetty ensimmaisena suomalaisena rock-yhtyeena, joka myos kaupallisesti menestyi ulkomailla. Monet myohemmat suomalaiset rock-yhtyeet ovat nimenneet Hurriganesin yhdeksi esikuvakseen. Naihin kuuluu muun muassa
Hanoi Rocks
. Hanoi Rocksin kitaristi
Andy McCoy
on sanonut, etta 1970- ja 1980-luvuilla on ollut vain kaksi oikeaa suomalaista rock-yhtyetta: Hurriganes ja Hanoi Rocks.
lahde?
Hurriganes oli 1970-luvulla poikkeava ilmio
YYA
-ajan Suomessa. Yhtye oli amerikkalaistyylinen ilmentyma
Yhdysvaltain lippuineen
, jenkkiautoineen ja mainossopimuksineen. Hurriganesilla ei kuitenkaan ollut poliittista agendaa, eivatka sanoitukset aina edes tarkoittaneet mitaan. Hurriganesin tarkoitus oli viihdyttaa yleisoa ja tienata rockin soittamisella rahaa, kuten milla tahansa tyolla. Yhtye oli avoimen kapitalistinen ja kaupallinen.
[30]
[31]
Esimerkiksi samanaikaisesti vaikuttaneet
progressiivisen rockin
yhtyeet eivat ensisijaisesti arvostaneet kaupallista menestysta, vaan halusivat keskittya itse musiikin luomiseen.
[32]
Hurriganes osasi myos kayttaa mediaa ja markkinointia hyvakseen poikkeuksellisen voimakkaasti.
[33]
Hurriganesin nousua auttoi, etta yhtye ei aiheuttanut suurta vastustusta suomalaisessa yhteiskunnassa. Vanhempi sukupolvi saattoi vierastaa yhtyeen musiikkia, mutta kummastelu oli lopulta vahaista. Hurriganesia pidettiin harmittomana populaarikulttuurin tuotteena verrattuna 1960-luvun radikalismiin tai 1970-luvun poliittiseen aggressiivisuuteen. Yhtye ei myoskaan kannustanut nuorisoa hyokkaamaan vanhempiaan vastaan, vaan korkeintaan pitamaan kiinni omista oikeuksistaan.
[30]
Remu Aaltosen entiseen kotitaloon
Porvooseen
suunnitellaan Hurriganes-museota. Aaltonen myi kotinsa heinakuussa 2016.
[34]
Hurriganesin kokoonpanot
Alkuperainen
1971?1972
|
|
1972?1975
|
- Remu Aaltonen ? laulu & rummut
- Cisse Hakkinen ? basso & laulu
- Albert Jarvinen
? kitara
|
1975?1978
|
- Remu Aaltonen ? laulu & rummut
- Cisse Hakkinen ? basso & laulu
- Ile Kallio ? kitara
|
1978?1979
|
|
1979?1981
|
- Remu Aaltonen ? laulu & rummut
- Cisse Hakkinen ? basso & laulu
- Albert Jarvinen ? kitara
|
1981?1983
|
- Remu Aaltonen ? laulu & rummut
- Cisse Hakkinen ? basso & laulu
- Janne Louhivuori
? kitara
|
1983?1984
|
- Remu Aaltonen ? laulu & rummut
- Cisse Hakkinen ? basso & laulu
- Ile Kallio ? kitara
|
Comeback
kesa-heinakuu 1988
|
- Remu Aaltonen ? laulu & rummut
- Cisse Hakkinen ? basso & laulu
- Albert Jarvinen ? kitara
|
heina-elokuu 1988
|
- Remu Aaltonen ? laulu & rummut
- Cisse Hakkinen ? basso & laulu
- Janne Louhivuori ? kitara
|
Remu & Hurriganes
1998?2004
|
|
2004?2006
|
|
2006?2009
|
- Remu Aaltonen ? laulu & rummut
- Mikko Loytty ? basso & laulu
- Nipa Niilola
? kitara & laulu
|
2009?2011
|
- Remu Aaltonen ? laulu & rummut
- Mikko Loytty ? basso & laulu
- Nipa Niilola ? kitara & laulu
- Juho Pitkanen
? kitara
|
2011?2013
|
- Remu Aaltonen ? laulu & rummut
- Hike Karppa
? basso & laulu
- Nipa Niilola ? kitara & laulu
|
Viimeinen
2013?2018
|
|
- Honey Aaltonen:
Cisse Hakkinen
(
Johnny Kniga
2011)
- Remu Aaltonen
:
Poika varjoiselta kujalta
(
WSOY
, 1984)
- Honey Aaltonen
, Vesa Kontiainen & Kjell Starck:
Hurriganes
(
WSOY
,
Johnny Kniga
2002)
- Annala, Jukka:
Remusanakirja
. Helsinki: Teos, 2008.
ISBN 978-951-851-156-7
.
- John Fagerholm:
Albert Jarvinen
(
Johnny Kniga
2010)
- Kaila, Ben & Schutt, Henrik & Vuorimies, Risto:
Ganes: Valokuvia Hurriganesista
. Kuvat: Ben Kaila. Tekstit: Harri Haanpaa. Helsinki: Johnny Kniga, 2006.
ISBN 951-0-32221-0
.
- Laukka, Petri:
Remu ja Hurriganes Kekkoslovakiassa: Kuinka rock valtasi suomettuneen Suomen
. Helsinki: Into, 2014.
ISBN 978-952-264-320-9
.
- Santtu Luoto
:
Ile Kallio
(Minerva 2012)
- Hurriganes ja Vuorimies, Risto:
Pyorremyrsky: Hurriganes-valokuvia 1973?1976.
Helsinki: Mistake Media, 2023.
ISBN 978-952-718-821-7
.
Studioalbumit
|
|
Livealbumit
|
|
Kokoelmat
|
|
VHS
/
DVD
|
|
Filmografia
|
|