Harrison Ford

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Harrison Ford
Harrison Ford maaliskuussa 2017.
Harrison Ford maaliskuussa 2017.
Henkilotiedot
Koko nimi Harrison Ford
Syntynyt 13. heinakuuta 1942 (ika 81)
Chicago , Illinois , Yhdysvallat
Ammatti nayttelija , tuottaja
Puoliso Mary Marquardt (1964?1979)
Melissa Mathison (1983?2004)
Calista Flockhart (2010?)
Nayttelija
Aktiivisena 1966?
Merkittavat roolit
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie
Svensk Filmdatabas

Harrison Ford (s. 13. heinakuuta 1942 Chicago , Illinois [1] ) on yhdysvaltalainen nayttelija , joka on esiintynyt useissa tunnetuissa ja menestyneissa elokuvissa. Hanen tunnetuimpia roolihahmojaan ovat olleet Han Solo Tahtien sodassa ja sen jatko-osissa, seka Indiana Jones . Han on ollut paaosassa myos monissa muissa tunnetuissa elokuvissa, kuten Blade Runner ja Takaa-ajettu .

Vuonna 2009 Ford oli talouslehti Forbesin mukaan maailman parhaiten palkattu nayttelija. [2] Vuoden 2012 syksyyn mennessa Fordin elokuvat ovat olleet Yhdysvaltain elokuvahistorian kolmanneksi tuottoisimpia nayttelijoiden vertailussa. [3] Fordille myonnettiin Yhdysvaltain elokuvainstituutin elamantyopalkinto vuonna 2000.

Lapsuus ja nuoruus [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Harrison Ford syntyi Chicagossa, Illinoisin osavaltiossa. Hanen isansa Christopher Ford oli katolilainen jonka vanhemmat olivat siirtolaisia Irlannista ja Saksasta , ja aitinsa Dorothy Ford juutalainen jonka vanhemmat saapuivat Venajan keisarikunnasta (nykyisen Valko-Venajan alueelta). [4] [5] [6] Ford opiskeli aluksi Mainessa sijainneessa high schoolissa ja myohemmin Ripon Collegessa Wisconsinissa . Han alkoi kiinnostua nayttelemisesta esiinnyttyaan koulun naytelmissa.

Ford joutui nuorena auto-onnettomuuteen, jossa han tormasi puhelinpylvaaseen yrittaessaan laittaa turvavyota paalleen. Han sai onnettomuuden seurauksena leukaansa arven. [7]

Nayttelijan ura [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Vuonna 1964 Ford muutti Los Angelesiin ja allekirjoitti tyosopimuksen Columbia Picturesin kanssa. Han esiintyi sivuosarooleissa useissa elokuvissa ja televisiosarjoissa. Vuonna 1973 han teki ensimmaisen merkittavan sivuosaroolinsa Bob Falfana George Lucasin nuorisoelokuvassa Svengijengi ’62 . Hanen uransa ei kuitenkaan saanut kaivattua nostetta, joten han palasi aikaisempaan tyohonsa puusepaksi saadakseen elantonsa. [8] Francis Ford Coppola loysi Fordille pienen osan elokuvaansa Keskustelu . Elokuva oli ehdolla parhaan elokuvan Oscarin saajaksi. Keskustelun menestyksen myota han ryhtyi taas nayttelemaan elokuvissa.

Vuonna 1975 George Lucas etsi nayttelijoita uuteen elokuvaansa Tahtien sota . Ford oli palkattu tekemaan puusepan tyota Lucasin toimistossa joko sattumalta tai tuottaja Fred Roosin toimesta, jotta Ford saisi osan elokuvasta. [8] Lucas pyysi Fordia lukemaan vuorosanoja koe-esiintyjien kanssa. Ford oli turhautunut, koska Lucas ei tarjonnut hanelle roolia ja vastaili kysymyksiin sarkastisesti , mika yllattaen miellyttikin Lucasia, joka palkkasi Fordin nayttelemaan Han Soloa. [9] Tahtien sodan menestyksen myota Fordista tuli tunnettu henkilo. Han esiintyi Han Solona myohemmin Tahtien sodan jatko-osissa Imperiumin vastaisku ja Jedin paluu . Ford itse halusi hahmon kuolevan Jedin paluussa . [10] Tahtien sodan jalkeen Ford oli mukana Francis Ford Coppolan Vietnam -elokuvassa Ilmestyskirja. Nyt ja Guy Hamiltonin ohjaamassa Navaronen tykit -elokuvan jatko-osassa Navaronen haukat .

Harrison Ford vuonna 2007.

George Lucas ja Steven Spielberg palkkasivat Fordin yhteen hanen tunnetuimmista rooleistaan seikkailija-arkeologi Indiana Jonesina elokuvassa Kadonneen aarteen metsastajat (1981). Tom Selleck oli aiemmin joutunut kieltaytymaan Indiana Jonesin roolista, koska han oli jo lupautunut esiintymaan televisiosarjassa Magnum . [11] Ford palkattiin taman takia vain kolme viikkoa ennen kuvausten alkua. [12] Kadonneen aarteen metsastajat teki Fordista lopullisesti kuuluisan. Ford esitti Jonesia myos elokuvan jatko-osissa Tuomion temppeli ja Viimeinen ristiretki seka Kristallikallon valtakunta . The Walt Disney Company  ilmoitti maaliskuussa 2016, etta ohjaaja Steven Spielberg ja Ford tekevat viela viidennen Indiana Jones -elokuvan, joka saa ensi-iltansa kesakuussa 2023. [13] [14]

Ford jatkoi nayttelemista ja esitti esimerkiksi Rick Deckardia Ridley Scottin tieteiselokuvassa Blade Runner , John Bookia trillerissa Peter Weirin Todistaja , Richard Walkeria elokuvassa Frantic , Jack Ryania Tom Clancyn kirjoihin perustuvissa toimintaelokuvissa Nakymaton vihollinen ja Isku Kolumbiaan , Richard Kimblea toimintaelokuvassa Takaa-ajettu , presidentti James Marshallia toimintaelokuvassa Air Force One ja Norman Spenceria kauhuelokuvassa Salaisuus pinnan alla .

Menestyksestaan huolimatta Ford ei ole voittanut yhtaan Oscar-palkintoa . Ehdollakin han on ollut vain yhden kerran, parhaasta miespaaosasta elokuvassa Peter Weirin Todistaja .

Yksityiselama [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Harrison Ford meni tyttoystavansa Mary Marquantin kanssa naimisiin vuonna 1964, mutta he erosivat 1979 koska hanen vaimonsa oli epaluuloinen Fordin uskollisuudesta kuvauksien aikana. Heilla on kaksi lasta (s. 1967 ja 1969). Fordin toinen vaimo oli Melissa Mathison, jonka kanssa han meni naimisiin 1983. Pariskunta muutti asumuseroon vuonna 2001 ja heidan avioeronsa tuli viralliseksi vuonna 2004. Fordilla ja Mathisonilla on kaksi lasta (s. 1987 ja 1990).

Ford alkoi seurustella nayttelija Calista Flockhartin kanssa vuonna 2002. He menivat kihloihin ystavanpaivana 2009 [15] ja avioituivat 15. kesakuuta 2010. [16] Heilla on yksi yhteinen adoptoitu lapsi.

Fordin pikkuveli Terence Ford on myos nayttelija.

Ford omistaa yksityishuvilan Wyomingin Jackson Holessa . Hanella on lentokone ja helikopteri , ja han osaa lentaa molemmilla.

Huomionosoituksia [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Vuonna 2023 loydetty uusi tarhakaamelaji Tachymenoides harrisonfordi on nimetty Harrison Fordin mukaan. [17] Nimeaminen Fordin mukaan on paradoksaalista, koska hanen esittamansa hahmo Indiana Jones tunnetaan siita, etta hanella on suuri pelko ja inho kaarmeita kohtaan. [18] Mutta toisin kuin kuvitteellinen Indiana Jones, joka oli tunnetusti ofidiofobinen , nayttelija kuulemma pitaa kaarmeista - ja loysi nopeasti sukulaisuussuhteen taman kaarmeen kanssa. [17]

Vuonna 1993 yhdysvaltalainen hamahakkitutkija Norman Platnick kunnioitti Hollywood-legendaa nimittamalla vasta loydetyn kalifornialaisen hamahakin Calponia harrisonfordiksi . Kymmenen vuotta myohemmin hyonteistutkija Edward O. Wilson kunnioitti nayttelijaa nimeamalla uuden muurahaislajin Pheidole harrisonfordiksi . [17]

Filmografia [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Harrison Fordin tahti Hollywood Walk of Famella .
Elokuvat
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperainen nimi Rooli
1966 Raha ei haise ? eli keikka ja miten se tehdaan Dead Heat on a Merry-Go-Round kantaja
1967 Yrita kerran minun vaimoni kanssa Luv vihastunut kuljettaja
Takaa-ajetut A Time for Killing luutnantti Shaffer
1968 Poikien sota Journey to Shiloh Willie Bill Bearden
1970 Zabriskie Point pidatetty opiskelija
Nyt! Getting Straight Getting Straight Jake
1973 Svengijengi ’62 American Graffiti Bob Falfa
1974 Keskustelu The Conversation Martin Stett
1977 Tahtien sota Star Wars Han Solo
Sankarit Heroes Ken Boyd
1978 Navaronen haukat Force 10 from Navarone everstiluutnantti Mike Barnsby
1979 Ilmestyskirja. Nyt Apocalypse Now eversti G. Lucas
Muistojen katu Hanover Street luutnantti David Halloran
Frisco Kid Tommy Lillard
Juhlat ovat ohi More American Graffiti Bob Falfa
1980 Imperiumin vastaisku The Empire Strikes Back Han Solo
1981 Kadonneen aarteen metsastajat Raiders of the Lost Ark Indiana Jones
1982 Blade Runner Rick Deckard
1983 Jedin paluu Return of the Jedi Han Solo
1984 Indiana Jones ja tuomion temppeli Indiana Jones and the Temple of Doom Indiana Jones
1985 Peter Weirin Todistaja Witness etsiva John Book
1986 Moskiittorannikko The Mosquito Coast Allie Fox
1988 Frantic tohtori Richard Walker
Working Girl ? tieni huipulle Working Girl Jack Trainer
1989 Indiana Jones ja viimeinen ristiretki Indiana Jones and the Last Crusade Indiana Jones
1990 Kunnes toisin todistetaan Presumed Innocent Rozat “Rusty” Sabich
1991 Tapaus Henry Regarding Henry Henry Turner
1992 Nakymaton vihollinen Patriot Games Jack Ryan
1993 Takaa-ajettu The Fugitive tohtori Richard Kimble
1994 Jimmy Hollywood oma itsensa (cameo-rooli)
Isku Kolumbiaan Clear and Present Danger Jack Ryan
1995 One Hundred and One Nights Les cent et une nuits de Simon Cinema oma itsensa (cameo-rooli)
Sabrina Linus Larrabee
1997 Pahan oma The Devil’s Own kersantti Tom O’Meara
Air Force One presidentti James Marshall
1998 Kuusi paivaa, seitseman yota Six Days Seven Nights Quinn Harris
1999 Oikukkaat sydamet Random Hearts kersantti William “Dutch” Van Den Broeck
2000 Salaisuus pinnan alla What Lies Beneath tohtori Norman Spencer
2002 K-19 ? The Widowmaker K-19: The Widowmaker kapteeni Alexei Vostrikov
2003 Murha Hollywoodissa Hollywood Homicide etsivaylikonstaapeli Joe Gavilan
2006 Palomuuri Firewall Jack Stanfield
2008 Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull Indiana Jones
2009 Rajattu maa Crossing Over erikoisagentti Max Brogan
Bruno oma itsensa (cameo-rooli)
2010 Extraordinary Measures tohtori Robert Stonehill
Morning Glory Mike Pomeroy
2011 Cowboys & Aliens eversti Woodrow Dolarhyde
2013 42 Branch Rickey
Paranoia Augustine “Jock” Goddard
Ender’s Game eversti Hyrum Graff
Uutisankkuri 2: Legendan paluu Anchorman 2: The Legend Continues Mack Tannen
2014 The Expendables 3 Max Drummer
2015 The Age of Adaline William Jones
Star Wars: The Force Awakens Han Solo
2017 Blade Runner 2049 Rick Deckard
2019 Lemmikkien salainen elama 2 The Secret Life of Pets 2 Rooster (aanirooli)
Star Wars: The Rise of Skywalker Han Solo (kreditoimaton cameo-rooli)
2020 Eramaan kutsu Call of the Wild John Thornton
2023 Indiana Jones and the Dial of Destiny Indiana Jones
2025 Captain America: Brave New World Thaddues Ross / Punainen Hulk
Thunderbolts* Thaddeus Ross
Lyhytelokuvat
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperainen nimi Rooli
1982 Return of the Ewok oma itsensa / Han Solo
1995 Indiana Jones and the Temple of the Forbidden Eye Indiana Jones (aani)
2001 R2-D2: Beneath the Dome oma itsensa
2004 Water to Wine Water to Wine Jethro, bussinkuljettaja
2013 The Fugitive: Thrill of the Chase oma itsensa
Televisioelokuvat
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperainen nimi Rooli
1970 Kutsumattomat The Intruders Carl
1975 Judgment: The Court Martial of Lieutenant William Calley Frank Crowder
1976 Dynasty Dynasty Mark Blackwood
1977 The Possessed The Possessed Paul Winjam
1978 Star Wars Holiday Special Star Wars Holiday Special Han Solo
Televisio
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperainen nimi Rooli Jakson nimi / jaksojen maara
1967 Virginialainen The Virginian Cullen Tindall / nuori maatilalainen
Etsiva Ironside Ironside Tom Stowe “The Past Is Prologue”
1968 The Mod Squad Beach Patrol Cop “The Teeth of the Barracuda”
1969 My Friend Tony avustaja “The Hazing”
The F.B.I. Glen Reverson / Everett Giles
Love, American Style Roger Crane (osassa Love and the Former Marriage ) “Love and the Big Leap/Love and the Former Marriage/Love and the Good Deal”
1971 Dan August Hewett “The Manufactured Man”
1972 ? 1973 Gunsmoke Print / Hobey
1974 Kung Fu herra Harrison “Crossties”
Petrocelli Tom Brannigan “Edge of Evil”
1993 Nuori Indiana Jones seikkailee The Young Indiana Jones Chronicles 50-vuotias Indiana Jones “Indiana Jones Junior: Rytmia ja bluesia”, engl. “Young Indiana Jones and the Mystery of the Blues”
Videopelit
Vuosi Nimi
2016 Lego Star Wars: The Force Awakens Han Solo (aani)

Palkinnot ja ehdokkuudet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Palkinnot ja ehdokkuudet
Palkinto Kategoria Tyo Tulos
Saturn-palkinto Paras miespaaosa Tahtien sota (1977) Ehdokkuus
Kadonneen aarteen metsastajat (1981) Voitto
Jupiter-palkinto Paras kansainvalinen miesnayttelija Voitto
Saturn-palkinto Paras miespaaosa Indiana Jones ja tuomion temppeli (1984) Ehdokkuus
Jupiter-palkinto Paras kansainvalinen miesnayttelija Voitto
Oscar-palkinto Paras miespaaosa Peter Weirin Todistaja (1985) Ehdokkuus
Golden Globe Paras miespaaosa draamaelokuvassa Ehdokkuus
Bafta-palkinto Paras miespaaosa Ehdokkuus
Kansas City Film Critics Circle -palkinto Paras miespaaosa Voitto
Golden Globe Paras miespaaosa draamaelokuvassa Moskiittorannikko (1986) Ehdokkuus
Saturn-palkinto Paras miespaaosa Indiana Jones ja viimeinen ristiretki (1989) Ehdokkuus
Golden Globe Paras miespaaosa draamaelokuvassa Takaa-ajettu (1993) Ehdokkuus
Blockbuster Entertainment -palkinto Suosituin miesnayttelija (toiminta; video) Voitto
MTV-elokuvapalkinto Paras miesnayttelija Ehdokkuus
Paras kaksikko ( Tommy Lee Jonesin kanssa) Voitto
Blockbuster Entertainment -palkinto Suosituin miesnayttelija (toiminta; video) Isku Kolumbiaan (1994) Voitto
Suosituin miesnayttelija (toiminta; teatteri) Voitto
Golden Globe Paras miespaaosa musikaali- tai komediaelokuvassa Sabrina (1995) Ehdokkuus
Bambi-palkinto Paras kansainvalinen elokuva Air Force One (1997) Voitto
Blockbuster Entertainment -palkinto Suosituin miesnayttelija (toiminta / seikkailu) Ehdokkuus
Suosituin miesnayttelija (video) Ehdokkuus
MTV-elokuvapalkinto Paras taistelu ( Gary Oldmanin kanssa) Ehdokkuus
Blockbuster Entertainment -palkinto Suosituin miesnayttelija (komedia / romantiikka) Kuusi paivaa, seitseman yota (1998) Voitto
People’s Choice -palkinto Suosituin mieselokuvanayttelija Voitto
Kaikkien aikojen suosituin elokuvatahti Oikukkaat sydamet (1999) Voitto
Blockbuster Entertainment -palkinto Suosituin miesnayttelija (jannitys) Salaisuus pinnan alla (2000) Voitto
People’s Choice -palkinto Suosituin mieselokuvanayttelija Voitto
Saturn-palkinto Paras miespaaosa Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta (2008) Ehdokkuus
National Movie -palkinto Paras miesnayttelija Ehdokkuus
People’s Choice -palkinto Suosituin mieselokuvatahti Ehdokkuus
Suosituin kaksikko ( Shia LaBeoufin kanssa) Ehdokkuus
Scream-palkinto Paras science fiction -miesnayttelija Ehdokkuus
Teen Choice -palkinto Valinta parhaaksi toiminta- tai seikkailuelokuvan mieselokuvanayttelijaksi Ehdokkuus
Saturn-palkinto Paras miessivuosa Cowboys & Aliens (2011) Ehdokkuus
Jupiter-palkinto Paras kansainvalinen miesnayttelija Ehdokkuus
Scream-palkinto Paras science fiction -miesnayttelija Ehdokkuus
San Francisco Film Critics Circle -palkinto Paras miessivuosa 42 (2013) Ehdokkuus
Satellite-palkinto Paras miessivuosa Ehdokkuus
St. Louis Film Critics Association -palkinto Paras miessivuosa Ehdokkuus
Saturn-palkinto Paras miessivuosa Ender’s Game (2013) Ehdokkuus
Muut palkinnot, ehdokkuudet ja kunniat
Vuosi Palkinto Tulos
1980 People’s Choice -palkinto : suosituin mieselokuvanayttelija Ehdokkuus
1981 Ehdokkuus
1982 Ehdokkuus
Golden Apple -palkinto : Sour Apple Ehdokkuus
1983 People’s Choice -palkinto : suosituin mieselokuvanayttelija Ehdokkuus
1994 ShoWest Convention : erikoispalkinto (vuosisadan lippuluukkutahti) Voitto
1996 Saturn-palkinto : elamantyopalkinto Voitto
Hasty Pudding Theatricals : vuoden mies Voitto
2000 Yhdysvaltain elokuvainstituutin elamantyopalkinto Voitto
2002 Cecil B. DeMille -palkinto (Kunnia- Golden Globe ) Voitto
2003 Tahti Hollywood Walk of Famelle elokuvaurasta Voitto
Taurus World Stunt -palkinto : Taurus-kunniapalkinto Voitto
Young Hollywood -palkinto : palkinto roolimalliudesta Voitto
2007 Scream-palkinto : Hero-palkinto Voitto
2008 Spike Guys’ Choice -palkinto : Brass Balls Voitto
2009 Living Legends of Aviation Voitto
Experimental Aircraft Association : Freedom of Flight -palkinto Voitto
2010 Kunnia-Cesar Voitto
Wright Brothers Memorial Trophy Voitto
2011 Locarnon elokuvajuhlat : elamantyopalkinto Voitto
2012 American Society of Cinematographers : Board of the Governors -palkinto Voitto
People’s Choice -palkinto : suosituin elokuvaikoni Ehdokkuus
2013 CinemaCon : elamantyopalkinto Voitto
Hollywood-elokuvapalkinto : elamantyopalkinto Voitto
San Franciscon elokuvajuhlat : Peter J. Owens -palkinto Voitto
Zurichin elokuvajuhlat : Golden Eye elamantyosta Voitto
Al Ueltschin humanitaarinen palkinto Voitto

Lahteet [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

  1. Harrison Ford Biography Web Archive: Moviefone. Viitattu 15.9.2017. (englanniksi)
  2. Oho, tama Hollywood-tahti tienasi vuodessa 33 miljoonaa euroa 15.6.2009. MTV3. Viitattu 20.9.2012.
  3. People index: actors 19.9.2012. Box Office Mojo. Viitattu 20.9.2012.
  4. Profile of the Day: Harrison Ford www.geni.com . Viitattu 21.5.2019.
  5. Russian Heritage Museum: Harrison Ford russianheritagemuseum.com . Viitattu 21.5.2019. (englanniksi)
  6. Roots: The Ford Family Irish America . 1.12.2011. Viitattu 21.5.2019. (englanniksi)
  7. http://www.time.com/time/magazine/article/0,9171,1953711-1,00.html
  8. a b Harrison Ford had to explain to Director George Lucas how he landed his Han Solo role after hilarious confusion Metro . 14.4.2017. Viitattu 8.5.2018.
  9. Harrison Ford, America's Leading Man Time.com . Viitattu 16.1.2010. (englanniksi)
  10. Star Wars Trilogy Box Set (DVD) Empire of Dreams -dokumentti [2005]
  11. Indiana Jones ja kadonneen aarteen metsastajat (DVD) 2008, Introduction by Steven Spielberg and George Lucas
  12. Facts and Trivia web.archive.org . IndianaJones.com. Viitattu 4.1.2010. (englanniksi)
  13. Spielberg ja Harrison Ford tekevat uuden Indiana Jonesin Ilta-Sanomat . 15.3.2016. Viitattu 16.3.2016. fi-FI
  14. Indiana Jones 5 myohastyy vuodella ? samalla myos muut ensi-illat liikkuvat Episodi . 20.10.2020. Viitattu 20.10.2020. fi-FI
  15. Harrison Ford ja Calista Flockhart: naimisiin! 14.5.2009. Ilta-Sanomat. Viitattu 14.5.2009.
  16. Indiana Jones ja Ally McBeal naimisiin Uusi Suomi . 17.6.2010. Viitattu 17.6.2010.
  17. a b c It had to be a snake: New species gets famous name www.conservation.org . Viitattu 22.8.2023. (englanniksi)
  18. Elaimet | Harrison Fordin kunniaksi nimettiin uusi kaarmelaji Helsingin Sanomat . 17.8.2023. Viitattu 22.8.2023.

Aiheesta muualla [ muokkaa | muokkaa wikitekstia ]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Harrison Ford .