George Corley Wallace Jr.
(
25. elokuuta
1919
?
13. syyskuuta
1998
) oli
yhdysvaltalainen
demokraattisen puolueen
poliitikko. Han oli
Alabaman
kuvernoorina nelja kautta 1963?1967, 1971?1979 ja 1983?1987.
Wallace pyrki useasti
Yhdysvaltain presidentiksi
tulematta kuitenkaan valituksi. Han tavoitteli demokraattien presidenttiehdokkuutta nelja kertaa vuosina 1964, 1968, 1972 ja 1976, minka lisaksi han osallistui vuonna 1968 esivaalin havittyaan varsinaisiin presidentinvaaleihin
American Independent Partyn
ehdokkaana.
Vuoden 1968 presidentinvaaleissa
Wallace voitti viidessa
etelavaltiossa
ja on nain ollen toistaiseksi viimeisin ”
kolmannen puolueen
ehdokas” (ei demokraatti eika republikaani), joka on onnistunut saamaan valitsijamiehia
Yhdysvaltain presidentinvaalissa
. Pyrkiessaan ensi kerran Alabaman kuvernooriksi vuonna 1958 Wallace havisi demokraattien esivaalin
John Pattersonille
ja omaksui taman jalkeen
rotuerottelua
kannattavan linjan. Hanet valittiin kuvernooriksi 1962, jolloin han virkaanastujaispuheessaan vakuutti erottelun jatkuvan ikuisuuteen. Vuonna 1963 Wallace yritti henkilokohtaisesti estaa kolmen
afroamerikkalaisen
oppilaan paasyn
Alabaman yliopistoon
seisomalla sisaankaynnin edessa. Lopulta presidentti
John F. Kennedy
joutui kayttamaan Alabaman
kansalliskaartia
kuvernooria vastaan tilanteen ratkaisemiseksi.
[1]
Vuonna 1966 Alabaman perustuslaki esti hanta hakemasta jatkokaudelle, jolloin hanen vaimonsa
Lurleen Wallace
valittiin tammikuussa 1967 alkaneelle kaudelle. Rouva Wallace kuoli toukokuussa 1968 miehensa presidentinvaalikampanjan aikana, mika vahensi Wallacen vaikutusvaltaa Alabaman politiikassa, kunnes hanet valittiin uudelleen kuvernooriksi 1970, kun kausirajoitukset oli poistettu.
1970-luvun lopulla Wallace tuli uskoon ja pyysi anteeksi mustien kansalaisoikeusliikkeen johtajilta aiempia nakemyksiaan.
[2]
Hanen viimeisella kaudellaan 1983?1987 ennatysmaara mustia nimitettiin osavaltion virkoihin.
[3]
Wallacea vastaan tehtiin murhayritys 15. toukokuuta 1972, minka seurauksena han halvaantui.
Arthur Bremer
ampui hanta viisi kertaa Laurelissa Marylandissa.
[4]
Bremerin paivakirjan mukaan syyna ei ollut politiikka, vaan kuuluisuudentavoittelu. Wallace halvaantui ja joutui pyoratuoliin. Bremer vapautui vankilasta 2007.
Viimeisina vuosinaan Wallace sairasti
Parkinsonin tautia
.
[5]
Han kuoli hengitysvaikeuksiin ja sydamenpysahdykseen 13. syyskuuta 1998.
[4]
|
---|
| Kansainvaliset
| |
---|
| Kansalliset
| |
---|
| Henkilot
| |
---|
| Muut
| |
---|
|