Ferdinand Schorner
Ferdinand Schorner Ateenassa 1941
Henkilotiedot
Muut nimet	"Tuhannen hirsipuun legenda", "Verihurtta", "Kuurinmaan santarmi", "Villi Ferdinand"
Syntynyt	12. kesakuuta 1892 Munchen , Saksan keisarikunta
Kuollut	2. heinakuuta 1973 Munchen , Lansi-Saksa
Sotilashenkilo
Palvelusvuodet	1910-1945
Taistelut ja sodat	Ensimmainen maailmansota Toinen maailmansota
Sotilasarvo	Sotamarsalkka
Nimikirjoitus
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Ferdinand Schorner ( 12. kesakuuta 1892 Munchen , Baijeri , Saksan keisarikunta ? 2. heinakuuta 1973 Munchen, Baijeri, Lansi-Saksa ) oli toisen maailmansodan aikaan natsi-Saksan armeijan Wehrmachtin kenraali ja sotamarsalkka ( Generalfeldmarschall ). Han aloitti sotilasuransa jo Saksan keisarikunnan armeijassa 1911 ja palveli ensimmaisessa maailmansodassa komppanianpaallikkona. Jatkosodan aikana vuosina 1942?1943 Schorner komensi saksalaista armeijakuntaa Suomen Petsamossa .

Schorner syntyi Munchenissa 1892. Han opiskeli kielia yliopistossa tullakseen kieltenopettajaksi, mutta keskeytti opinnot 18-vuotiaana ilmoittautuakseen vapaaehtoisena Baijerin armeijaan. Vapaaehtoisuudessa oli etunsa, kuten palvelusajan lyhennys ja hyva kohtelu. Lisaksi Schorner saattoi valita aselajinsa ja ilmoittautui jalkavakeen.

Ensimmaisen maailmansodan syttyessa 1914 Schorner oli ylennyt upseeriksi perinteikkaassa kuninkaallisessa Baijerin Leib-jalkavakirykmentissa. ^[1] Schorner taisteli yksikkonsa mukana muun muassa Verdunissa Ranskassa, Hermannstadtissa Romaniassa, Tirolissa , Serbiassa ja Isonzojoen taisteluissa Italian rintamalla. Isonzojoella Schorner palveli juuri perustetuissa alppijoukoissa ( saks. deutsches Alpenkorps ) jotka vastasivat vahvuudeltaan ja varustukseltaan yhta jaakaridivisioonaa. Caporetton taistelussa syksylla 1917 luutnantti Schorner kunnostautui ja palkittiin Saksan korkeimmalla kunniamerkilla Pour le Meritella . Vuonna 1918 hanet ylennettiin yliluutnantiksi .

Sodan jalkeen Schorner liittyi Franz Ritter von Eppin Freikorps -vapaaehtoiskaartiin. Han oli mukana tukahduttamassa Freikorpsien ja armeijan kanssa Munchenin kommunistikapinaa 1919. Schorner siirtyi ammattisotilaaksi Baijerin 19. jalkavakidivisioonaan ja oli tukahduttamassa myos Adolf Hitlerin johtamaa oluttupavallankaappausyritysta 1923, vaikka sympatisoi natseja ja oli itsekin useiden aarioikeistolaisten ja rasististen jarjestojen jasen. ^[2] Schorner liittyi kansallissosialistiseen puolueeseen vuoden 1943 alussa ^[3] . Hanet lahetettiin opiskelemaan Dresdenin jalkavaen sotilasakatemiaan. Ylennys majuriksi seurasi pian ja Schorner palveli esikuntatehtavissa ja Dresdenin sotilasakatemian luennoitsijana, kunnes sai ylennyksen everstiluutnantiksi ja 98. vuoristojaakarirykmentin komentajuuden 1937. Sotien valisena aikana Schorner osallistui SS:n aseellisen siiven Waffen-SS:n muokkaamiseen taistelukelpoiseksi osaksi Wehrmachtia.

Saksa aloitti toisen maailmansodan hyokkaamalla Puolaan syyskuussa 1939. Schorner komentama 98. vuoristojaakarirykmentti kunnostautui erityisesti Lvovin taistelussa . Puolan valtauksen jalkeen Schorner sai vastamuodostetun 6. vuoristojaakaridivisioonan komentajuuden ja han johti yksikkoa Balkanilla . Schornerin divisioona onnistui valtaamaan Metaxas-linjan Kreikan ja Bulgarian rajalla, jossa kreikkalaiset sotilaat pitivat puoliaan viela kaksi paivaa Kreikan antautumisen jalkeen. Toiminnastaan Kreikan valtaamisessa Schorner palkittiin rautaristin ritariristilla.

Saksan pohjoisimman rintaman joukkojen komentajan Eduard Dietlin siirryttya esikuntaansa Rovaniemelle Schorner matkusti Petsamoon ja sai 15. tammikuuta 1942 johtoonsa vuoristoarmeijakunta Norjan ( Gebirgskorps Norwegen ), joka nimettiin loppuvuodesta XIX armeijakunnaksi. Upseeriston keskuudessa Schorneria arvostettiin taitavana strategina ja miehisto puolestaan piti hanen tavastaan varmistaa paras mahdollinen huolto joukoilleen, mutta ankaruutensa vuoksi hanta on luonnehdittu jopa Saksan armeijan vihatuimmaksi kenraaliksi. ^[4]

Schorner ei eparoinyt langettaa pikakuolemantuomioita miehilleen ja jopa korkeille upseereilleen. Han seurasi sotaoikeuksien tuomioita ja kannusti yleisesti ankarimpiin rangaistuksiin. Hanen kerrotaan teloittaneen eraan huoltovaapelin ainoastaan siita syysta ettei tama ollut kutsunut esimiestaan jarjestamiinsa juhliin. ^[4] Syyskuussa 1943 suomalaiset poliisit ottivat kiinni kahdeksan saksalaista sotilasta verekseltaan varastamassa siviileilta perunoita. Pidatyshetkella aseistettujen saksalaisten ja suomalaispoliisien valilla syntyi tulitaistelu, jossa yksi saksalaisista kuoli, muut vangittiin. Schorner teloitutti kaikki seitseman sotilasta. ^[4]

Suomalaisen yhteysupseeri luutnantti Ake Freyn kertoman mukaan muuan saksalainen kapteeni Pasch oli usein lausunut natsijarjestelmaa koskevia arvosteluja. Kuultuaan Schornerin olevan tulossa tapaamaan hanta komentopaikalleen Pasch oli odottanut aikansa hermostuneena, mutta sitten ampunut itsensa ennen kenraalin saapumista. ^[5] Schorner sai miehiltaan ja upseereiltaan useita vahemman mairittelevia kutsumanimia, kuten "Tuhannen hirsipuun legenda", "Verihurtta", "Kuurinmaan santarmi" ja "Villi Ferdinand". ^[6]

Petsamon komentajuutensa aikana Schorner oli jatkuvasti ylienerginen ja rauhaton. Osaltaan syyna oli metamfetamiinin kaytto. Saksalaisjoukoille valmistettiin pervitiini -nimista piristetta, jota Schorner kaytti jatkuvasti. ^{[4] [7]}

Kansallissosialistisen aatteen mukaisesti Schorner kielsi jumalanpalvelusten pidon joukoiltaan, mika vaikutti miehiston mielialaan negatiivisesti. ^[8] Han neuvoi miehiaan lukemaan intiaanikirjoja sotataitoja oppiakseen. Schorner harrasti urheilua ja pelasi kasipalloa joka paiva. Berliinin radion lahettamia jalkapallo-otteluita kuunteli koko esikunta yhdessa.

Aseveljista Schorner kaytti ajoittain halveksivaa ilmausta ”Finnenlummeln” ( suom. suomalaislaiskurit ). ^[9] Itsetietoisen Schornerin toimet aiheuttivat konflikteja suomalaisviranomaisten kanssa. Schorner muun muassa jouduttuaan omalla autollaan ajamaan kapealla tiella suomalaiskuorma-auton takana, ammuskeli ilmaan ja lopulta pidatti autossaolijat, joista toinen oli Petsamon nimismies. Tama ja muut omavaltaisuudet aiheuttivat naraa suomalaisen siviilihallinnon kanssa, erityisesti suhteissa Lapin maaherra Kaarlo Hillilaan . Suomalaisten yhteysupseerien kanssa valit olivat hyvat: Schorner jarjesti paljon yhteisia illanviettoja ja esikunnan taisteluharjoituksia. ^[4]

Schornerin johtamat joukot eivat saavuttaneet tavoitettaan Murmanskin valtaamista, vaikka hanen lausahduksensa ” Arktis ist nichts ” (”arktisuus ei merkitse mitaan”) oli tarkoitettu kannustamaan saksalaisia sotilaita napapiirin karuissa oloissa. Ennen lahtoaan hanen kerrotaan sanoneen: ” Dietlista puhutaan, Rommelista on puhuttu ja minusta tullaan puhumaan ”. ^[10]

Lokakuussa 1943 Schorner siirrettiin Saksan itarintamalle johtamaan XXXX panssariarmeijakuntaa, jota han komensi tammikuuhun 1944 asti. Maaliskuussa Schorner ylennettiin kenraalieverstiksi , ja han sai komentoonsa armeijaryhma A:n ja toukokuusta armeijaryhma Etela- Ukrainaa . Wehrmacht oli peraantymassa ja alkuun Schorner uskoi olevan mahdollista pitaa Sevastopol saksalaisten hallussa pitkaan, vaikka Krim menetettaisiin. Han vaihtoi kuitenkin mielipidettaan ja sai Hitlerin suostuteltua maaraamaan vetaytymisen Mustanmeren satamasta. Vetaytyminen tapahtui liian myohaan ja saksalais- romanialainen 17. armeija karsi sen vuoksi suuria tappioita. Useat armeijan sotilaista kuolivat tai vangittiin, kun he odottivat evakuointia sataman laitureilla. Kevaalla 1944 onnistuneiden puolustustaistelujen ansiosta Schorner onnistui kuitenkin vakiinnuttamaan etelaisen rintaman Romaniassa.

Heinakuussa hanesta tuli Pohjoisen armeijaryhman komentaja. Armeijaryhma nimettiin myohemmin armeijaryhma Kuurinmaaksi . Tassa toimessa Schorner toimi tammikuuhun 1945, jolloin hanesta tehtiin Keskustan armeijaryhman komentaja. Armeijaryhma puolusti T?ekkoslovakiaa ja Oderjoen pohjoista aluetta. Schornerin uskollinen palvelus ja lojaalius natsipuolueelle teki vaikutuksen Joseph Goebbelsiin , jonka maalis-huhtikuun ajan paivakirjoista loytyy monta Schorneria ylistavaa kohtaa. Alle kuukautta ennen tappiota, 4. huhtikuuta 1945, Schorner ylennettiin sotamarsalkaksi. Han oli viimeinen Wehrmachtin kenraali, joka sai marsalkanarvon natsi-Saksan aikana. Ylennysta seurasi nimitys Saksan armeijan paallikoksi Hitlerin testamentissa . Tassa asemassa Schorner toimi nimellisesti, kunnes kolmas valtakunta antautui 8. toukokuuta 1945. Todellisuudessa Schornerilla ei ollut johdettavanaan enaa muita joukkoja kuin oma armeijaryhmansa eika hanella ehtinyt olla vaikutusta sotatapahtumiin.

Paaesikunnan komentaja kenraali Alfred Jodl neuvotteli antautumisesta 7. toukokuuta. Paaesikunta ei ollut kuullut saarretusta Schornerista toukokuun 2. jalkeen. Tuolloin han oli ilmoittanut yrittavansa taistella tiensa lapi puna-armeijan rintaman paastakseen antautumaan amerikkalaisille. 8. toukokuuta paaesikunnan lahettina toiminut eversti saatettiin yhdysvaltalaisten linjojen lapi tapaamaan Schorneria, joka oli maarannyt joukkonsa antautumaan mutta ei ollut kyennyt takaamaan kaskyn toteutusta kaikkialla. ^lahde? Toukokuun 9. paivana Schorner hylkasi joukkonsa ja pakeni siviiliasuisena lentokoneella lansiliittoutuneiden luo valttaakseen joutumasta puna-armeijan vangiksi. Yhdysvaltalaiset luovuttivat hanet kuitenkin neuvostoarmeijalle. ^[11]

Osa Keskisesta armeijaryhmasta jatkoi taisteluja, kunnes puna-armeijan ylivoima pysaytti kaiken vastustuksen. Armeijaryhma oli viimeinen taisteluja jatkanut divisioonaa suurempi yksikko, ja antautui vasta 11. toukokuuta 1945.

Neuvostoliiton viranomaiset pidattivat Schornerin elokuussa 1951 syytettyna ”osallisuudesta entisen Saksan armeijan johtamiseen, joka aktiivisesti kavi rikollista sotaa Neuvostoliittoa vastaan rikkoen kansainvalisia lakeja ja sopimuksia”. Helmikuussa 1952 Neuvostoliiton korkeimman oikeuden sotatuomioistuin tuomitsi hanet 25 vuodeksi vankeuteen. Tuomio puolitettiin kuitenkin saman vuoden huhtikuussa. Vuonna 1954 hanet siirrettiin Saksan demokraattisen tasavallan hallinnolle. Itasaksalaiset paastivat Schornerin lahtemaan Lansi-Saksaan 1958, jossa hanet pidatettiin syytettyna laittomista kuolemantuomioista, joita han oli sodan aikana maarannyt saksalaisille pakenemisesta syytetyille sotilaille. Hanet tuomittiin neljaksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen, josta hanet vapautettiin 1963. Taman jalkeen Schorner eli julkisuudesta sivussa Munchenissa, kunnes kuoli 81-vuotiaana vuonna 1973.

• Alftan, Robert (toim.):  Aseveljet . WSOY, 2005. ISBN 951-0-30421-2 .
• Knopp, Guido:  Wehrmacht ? Hitlerin armeija . Bookwell Oy, 2012. ISBN 978-951-20-9111-9 .
• Paasilinna, Erno:  Jatkosota . Teoksessa "Petsamo - Suomen itainen kasivarsi", toim. Joni Skiftesvik. Helsinki: WSOY, 2008. ISBN 9789510345061 .
• Snyder, Louis L.:  Encyclopedia of the Third Reich . Wordsworth Editions, 1998. ISBN 1-85326-684-1 .
• David Grier: ”The Commanders of Army Group Courland”,  Hitler, Donitz, and the Baltic Sea: The Third Reich's Last Hope, 1944-1945 . Naval Institute Press, 2013. ISBN 1612514138 .

• Generals.dk (englanniksi)
• Lexikon der Wehrmacht ( Arkistoitu ? Internet Archive) (saksaksi)

Auktoriteettitunnisteet Kansainvaliset FAST ISNI VIAF WorldCat Kansalliset Saksa Yhdysvallat Puola Henkilot Deutsche Biographie