Emilio Castelar y Ripoll
(
7. syyskuuta
1832
Cadiz
?
25. toukokuuta
1899
San Pedro del Pinatar
)
[1]
oli
espanjalainen
valtiomies, joka toimi
Espanjan ensimmaisen tasavallan
ulkoministerina 1873 ja viimeisena
presidenttina
neljan kuukauden ajan 1873?1874. Han oli
Madridin yliopiston
historian ja kirjallisuuden professori, huomattava
puhuja
seka romaani- ja tietokirjailija. Han joutui
pakenemaan
Espanjasta kahdesti.
Castelar opiskeli
Madridin yliopistossa
,
[1]
jossa hanet nimitettiin vuonna 1857 filosofian ja kirjallisuuden professoriksi. Han saavutti pian mainetta kirjailijana ja poliittisena puhujana, ja perusti 1864
La Democracia
-nimisen lehden.
[2]
Hanen jyrkat esiintymisensa
Bourbon-suvun
monarkiaa
vastaan herattivat niin paljon huomiota, etta huhtikuussa 1865
Ramon Maria Narvaezin
hallitus jarjesti hanet erotetuksi professorinvirastaan, mista puolestaan seurasi opiskelijoiden vakivaltaisia mielenilmauksia. Castelar osallistui vuonna 1866
Madridissa
epaonnistuneeseen sotilaskapinaan, minka seurauksena han joutui pakenemaan
Ranskaan
. Espanjassa hanet tuomittiin poissaolevana kuolemaan. Han palasi kotimaahansa
vuoden 1868 vallankumouksen
jalkeen. Hanet valittiin parlamenttiin eli
cortesiin
, jossa hanesta tuli yksi tasavaltalaisten nakyvimmista johtajista. Kun Espanja julistettiin tasavallaksi kuningas
Amadeus I:n
eron jalkeen helmikuussa 1873, Castelarista tuli uuden hallituksen ulkoministeri.
[2]
[1]
Tassa asemassa han sai aikaiseksi muun muassa orjuuden lakkauttamisen
Puerto Ricossa
.
[1]
Castelar ei kuulunut lyhytta vaihetta lukuun ottamatta kesakuussa 1873 muodostettuun
Francisco Pi y Margallin
hallitukseen, mutta han valmisteli hallitukselle esityksen
federalistisesta
perustuslaista.
[2]
Espanja ajautui loppukesalla 1873 poliittiseen hajaannukseen ja sekasortoon. Niin sanotut
kantonalistit
aloittivat separatistisen kapinan
Cartagenassa
,
Alcoyssa
ja
Malagassa
, ja samaan aikaan myos vanhoilliset
karlistit
kaynnistivat sisallissodaksi paisuneen
oman kapinansa
.
[3]
Naissa oloissa Castelar valittiin 26. elokuuta cortesin puhemieheksi ja 7. syyskuuta toimeenpanovallan johtajaksi (
Presidente del Poder Ejecutivo
), jolla oli lahes diktatoriset valtuudet.
[2]
Han pyrki vahvistamaan armeijaa ja kukistamaan eri puolille maata levinneet kapinaliikkeet.
[1]
Monien tasavaltalaisten pettymykseksi han julisti sotatilan, salli cortesin keskeyttaa istuntonsa ja kutsui rojalisteiksi tunnettuja kenraaleja takaisin palvelukseen.
[2]
Entisten puoluetoverien tyytymattomyys Castelariin lisaantyi entisestaan, kun han pyrki lammittamaan suhteita
roomalaiskatoliseen kirkkoon
kysymalla
paavin
mielipidetta piispanvirkojen tayttamisessa. Uudelleenkokoontunut cortes antoi Castelarille epaluottamuslauseen 2. tammikuuta 1874, ja han erosi samana paivana. Seuraavana aamuna kenraali
Manuel Pavian
johtama sotilasvallankaappaus hajotti parlamentin ja paatti tasavallan, jolloin valta siirtyi kenraali
Francisco Serranolle
. Castelar joutui lahtemaan maanpakoon.
[2]
Castelar palasi monarkiaksi palautuneeseen Espanjaan vuonna 1876, ja hanet valittiin uudelleen cortesiin. Han esiintyi nyt maltillisena tasavaltalaisena, joka kannatti
tasavallan
perustamista laillisin keinoin ja kaytannossa hyvaksyi vallitsevan monarkian.
[1]
[2]
Myohemmin han siirtyi avoimesti kannattamaan Espanjan monarkiaa.
[2]
Castelar julkaisi useita romaaneja, puhekokoelmia ja historiaa kasittelevia tietokirjoja. Hanta pidettiin yhtena aikansa lahjakkaimmista puhujista.
[1]
Hanet nimitettiin 1879
Espanjan akatemian
jaseneksi.
[2]
Han kuoli vuonna 1899.
[1]
|
|---|
| | Kansainvaliset
| |
|---|
| | Kansalliset
| |
|---|
| | Henkilot
| |
|---|
| | Muut
| |
|---|
|
